Merinorsut
| Merinorsut | |
|---|---|
 Pohjanmerinorsuja (Mirounga angustirostris) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: | Hylkeet Phocidae |
| Suku: |
Merinorsut Mirounga Gray, 1827 |
| Lajit [1] | |
|
|
| Katso myös | |
Merinorsut[2] eli norsuhylkeet[3] (Mirounga) ovat suurimpia varsinaisista hylkeistä eli heimosta nimeltä Phocidae ja samalla kookkaimpia kaikista eväjalkaisista.[2] Nämä massiiviset eläimet saattavat kasvaa lähes viiden metrin pituisiksi ja 2 400 kilogramman painoisiksi.[2] Naaraat ovat uroksia pienempiä, noin 310 cm:n pituisia ja alle 1 000 kilogramman painoisia.[2] Kaikkein suurimpia ovat etelänmerinorsut (Mirounga leonina). Toinen merinorsujen suvun lajeista on pohjanmerinorsu (Mirounga angustirostris).[2]
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että merinorsujen suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin isohylkeet.[3]
Karvanvaihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Loppukesällä sadat merinorsut tulevat maihin karvanvaihdon vuoksi. Ne kokoontuvat alavalle maalle aivan vesirajan yläpuolelle ja pysyttelevät paikoillaan koko karvanvaihdon ajan. Suurimman osan aikaa eläimet nukkuvat mutakuopissa; meressä ne käyvät hyvin harvoin jos lainkaan. Tämän vuoksi ne muuttuvat varsin vastenmielisen näköisiksi ja hajuisiksi. Merinorsut pystyvät pidättämään hengitystään hyvin kauan; ne voivat vaikkapa nukkua täysin mutaan kaivautuneina lajitoveriensa alla. Joskus jokin yksilö saattaa kuitenkin jäädä liian kovaan puristukseen ja hukkua.
Karvanvaihdon aikaan ne ovat siis hyvin rauhallisia. Niiden päälle voi jopa istahtaa herättämättä niitä, ja vaikka eläimet heräisivätkin, ne kiinnittävät hyvin vähän huomiota ihmisiin. Merinorsu ei liikahdakaan ellei sitä häiritä. Häirittäessä se kohottautuu ylös, mylvähtelee ja lysähtää sitten takaisin jatkamaan uniaan, jos häiritsijä pysyy paikoillaan.
Itse karvanvaihto on hätkähdyttävä tapahtuma. Haisevan mudan peittämistä merinorsuista irtoaa suuria karvapeitteisiä iholaikkuja, mikä todennäköisesti ärsyttää eläintä, jolloin muta lievittää ärsytystä. Luultavasti samasta syystä rannalla makaavat merinorsut viskovat eturaajoillaan soraa ja hiekkaa selkäänsä.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keväällä täysikasvuiset merinorsu-urokset nousevat maalle ja pyrkivät valtaamaan itselleen reviirin rannasta, missä vain suuremmat yksilöt onnistuvat. Muiden on tyydyttävä kuljeskelemaan rannalla tai odottamaan kauempana sisämaassa. Tänä aikana urokset ottavat usein rajusti yhteen. Ne haastavat toisiaan taisteluun uhkaillen ja äänekkäästi mylvien, jolloin niiden äänet kuuluvat kilometrien päähän. Kun kamppailu alkaa, kaksi vastakkain asettunutta merinorsua kohottautuu puoliksi ylös maasta. Ne heittäytyvät toisiaan päin rinta rintaa vasten ja ruumis väristen iskun voimasta kuin valtava hyytelömassa. Samalla eläimet iskevät toisiinsa pahannäköisiä haavoja: kärsä saattaa repeytyä ja ihra saattaa puristua ulos, mutta haavat arpeutuvat nopeasti.
Urosten kärsä pullistuu lisääntymiskauden aikana suureksi tyynyksi; pohjanmerinorsulla se riippuu 30 cm pitkällä eläimen suun alapuolella aivan kuin norsun kärsä. Hyökkääväksi käydessään eläin pullistaa kärsänsä, joka kaartuu nyt niin että sen kärki on kohti suuta. Ääni syntyy kuitenkin kokonaan kurkusta ja suusta eikä kärsässä.
Melko pian urosten jälkeen rannalle saapuvat naaraat. Ne makaavat hiljaa uroksista piittaamatta, ja viikon kuluttua kukin naaras synnyttää yhden mustan villakarvaisen poikasen, joka on noin 120 cm pitkä ja painaa noin 35 kg. Se kasvaa hyvin nopeasti: 11 päivässä sen paino on kaksinkertaistunut ja kuukaudessa nelinkertaistunut. Emo jättää kuukauden ikäisen poikasen huolehtimaan itse itsestään. Aluksi tämä liittyy muiden poikasten joukkoon ja vaihtaa karvansa, jolloin mustan poikasturkin tilalle tulee aikuisten harmaa, kiiltävä karvapeite. Sen jälkeen poikaset lähtevät rannalle syömään äyriäisiä, joita ne löytävät kivenkoloista, ja lähtevät lopulta merelle.
Poikasten syntymän aikaan johtajaurokset puolustavat alueitaan ja haaremiaan. Jätettyään jälkeläisensä naaraat ovat valmiit parittelemaan johtajauroksen kanssa. Nuoret urokset häädetään tiehensä; ne saavat paritella vain rannalla olevien nuorien naaraiden kanssa, joilla ei ole poikasia. Tapahtuman jälkeen haaremit hajoavat ja merinorsut lähtevät merelle saalistamaan, ennen kuin palaavat jälleen karvanvaihtoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Mirounga Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 6.12.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 232, 244, 262–263. (Englanninkielinen alkuperäisteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
- ↑ a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 6.12.2010.[vanhentunut linkki]