Tämä on lupaava artikkeli.

Metsäalvejuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Metsäalvejuuri
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Alvejuurikasvit Dryopteridaceae
Suku: Alvejuuret Dryopteris
Laji: carthusiana
Kaksiosainen nimi

Dryopteris carthusiana
(Vill.) H. P. Fuchs

Katso myös

  Metsäalvejuuri Wikispeciesissä
  Metsäalvejuuri Commonsissa

Metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana, syn. D. spinulosa) on yleinen saniainen. Laji on saanut tieteellisen nimensä 1700-luvun saksalaisen kasvitieteilijän Johann Friedrich Cartheuserin mukaan.[1]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsäalvejuuren lehti.
Metsäalvejuuren itiöpesäikkeistöjä.

Metsäalvejuuren lyhyt maavarsi on pysty tai vaakasuora sekä tiheitten ja usein liuskaisten suomujen peittämä. Maavarresta kohoaa kimppuina jokseenkin pystyjä lehtiä, jotka kasvavat 30–50 senttimetriä korkeiksi. Lehden ruoti on noin lehtilavan pituinen ja vaaleanruskeiden, leveänpuikeiden suomujen peittämä. Lehtilapa on kapeanpuikea, kahteen tai kolmeen kertaan parilehdykkäinen ja alta nystykarvaton. Lehdyköiden muoto vaihtelee kolmiomaisen puikeista kapeanpuikeisiin. Lehdykät ovat lyhytruotisia, pikkulehdykät pariosaisia tai -jakoisia. Itiöpesäkeryhmät sijaitsevat lehdyköiden alapuolella ja ovat pyöreitä ja munuaismaisen katesuomun peittämiä. Suomessa metsäalvejuuren itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[2] Itiöpesäkkeettömät lehdet talvehtivat yleensä vihreinä, maata vasten painuneina. Keväällä nämä lehdet auttavat kasvin nopeasti uuteen kasvuun, mutta jäävät maanmyötäiseksi ja kuihtuvat alkukesästä.[3]

Metsäalvejuuri muistuttaa paljon isoalvejuurta (D. expansa) ja etelänalvejuurta (D. dilatata).[4]

Metsäalvejuuri voi risteytyä korpialvejuuren (D. cristata), etelänalvejuuren ja isoalvejuuren kanssa.[1][5]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäalvejuurta kasvaa lähes koko Euroopassa Pohjois-Espanjasta pitkälle Keski-Venäjälle ja edelleen Aasian puolella Länsi-Siperiaan saakka. Laji puuttuu kuitenkin Portugalista, suurimmasta osasta Espanjaa, Etelä-Italiasta, -Kreikasta ja -Ukrainasta sekä mantereen aivan pohjoisimmista osista ja Islannista. Pohjois-Amerikassa metsäalvejuurta tavataan mantereen keski- ja itäosissa, missä kasvaa lähinnä lajin paikallisia muunnoksia var. intermedia ja var. fructuosa.[5] Suomessa metsäalvejuuri on hyvin yleinen laji Etelä-Lappia myöten. Pohjoisempana se harvinaistuu ja puuttuu lähes kokonaan pohjoisimmasta Lapista.[6]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäalvejuuri viihtyy tuoreissa, kosteissa ja soistuneissa kangasmetsissä, lehdoissa, korpimättäillä, kalliosoistumissa ja kallionraoissa. Kuivemmissa metsissä se kasvaa vain kosteissa painanteissa. Lajia voi tavata myös niityillä ja ojanvarsilla.[4] Kasvualustat ovat usein hapahkoja. Laji kestää suoraa auringonpaistetta monia muita suurikokoisia saniaisia paremmin, joten se hyötyy usein metsänhakkuista.[3]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten kivikkoalvejuurta (D. filix-mas), myös metsäalvejuuren juurakkoa on kasvin myrkyllisyydestä huolimatta käytetty matolääkkeenä[7]. Tähän käyttötarkoitukseen viittaa myös sana alve, joka tarkoittaa lapamatoa tai heisimatoa.[8][9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Luonnossa: Kasvit IV. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Ålands flora 2010, s. 96–97.
  2. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 49–50.
  3. ↑ a b Luonnossa: Kasvit IV 2009, s. 65.
  4. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 50.
  5. ↑ a b Den virtuella floran: Skogsbräken (myös kartta) (ruots.) Viitattu 5.10.2011.
  6. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Metsäalvejuuren levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 5.10.2011.
  7. ↑ Mihin kasvimme kelpaavat 1976, s. 14. (ISBN 951-0-08204-X)
  8. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 152.
  9. ↑ Harjureitti: Saniaiset (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 5.10.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Metsäalvejuuri&oldid=21395041”