Manilan taistelu (1899)

Manilan taistelu oli yhteenotto Yhdysvaltojen ja Filippiinien välillä Manilan kaupungissa ja sen liepeillä 4.–5. helmikuuta 1899. Taistelujen alku Manilassa merkitsi useita vuosia kestäneen Filippiinien–Yhdysvaltain sodan alkua. Taistelut Manilassa ja lopulta myös itse sota päättyivät Yhdysvaltojen voittoon.

Filippiiniläiset kansallismieliset olivat perustaneet Katipunan-liikkeen vuonna 1892 ja vuonna 1896 liike oli jo avoimessa kapinassa siirtomaahallitsija Espanjaa vastaan. Kapinallisten johtajaksi nousi Emilio Aguinaldo. Kuuban tilanteen takia Espanja ajautui sotaan myös Yhdysvaltojen kanssa. Filippiineillä Yhdysvallat alkoi tehdä yhteistyötä Aguinaldon kanssa, joka julisti Filippiinit itsenäiseksi kesäkuussa 1898.^[1]

Yhdysvaltojen ja filippiiniläisten välit olivat kuitenkin alkaneet nopeasti huonontua Yhdysvaltojen lähetettyä omia maajoukkojaan Filippiineille. Yhdysvallat ei ollut vielä täysin varma edes omista poliittisista tavoitteistaan Filippiineillä ja se kieltäytyi myös tunnustamasta Aguinaldon johtamaa Filippiinien tasavaltaa. Kun Yhdysvaltojen joukot valtasivat Manilan 13. elokuuta 1898, filippiiniläisten joukkojen ei sallittu edetä sen vanhaankaupunkiin. Yhdysvaltojen painostuksesta filippiiniläiset joukot olivat vetäytyneet entisistä asemistaan kaupungin ympäriltä kauemmas kaupungista.^[2] Jännitteiden kiristyessä filippiiniläisiä sotilaita oli alkanaut palata asemiinsa kaupungin liepeillä. Tuleviin taisteluihin osallistui noin 15 000 filippiiniläistä sotilasta ja 19 000 yhdysvaltalaissotilasta.^[3]

Ensimmäiset yhteenotot Yhdysvaltojen ja Filippiinien joukkojen välillä puhkesivat lauantaiyönä 4. helmikuuta 1899. Ei ole täysin selvää, kuka ampui ensimmäiset laukaukset. Yhdysvaltalaisten partio oli joutunut taisteluun filippiiniläisiä vastaan Santa Mesassa Manilan vanhankaupungin koillispuolella filippiiniläisten edettyä yhdysvaltalaisten mukaan ei-kenenkään maalle joukkojen välissä. Laukauksista alkoi vuosia kestänyt Filippiinien ja Yhdysvaltain sota.^[2] Samana päivänä käytiin rajuja taisteluja San Juan del Monten sillan hallinnasta. Filippiiniläiset yrittivät turhaan ylittää yhdysvaltalaisjoukkojen puolustamaa siltaa. Heidän onnistui kuitenkin vallata kaksi yhdysvaltalaisten tykkiä.^[3] Filippiiniläisten tiedettiin suunnitelleen laajamittaista kapinaa itse kaupungissa, mutta kapinaa ei kuitenkaan lopulta noussut yhdysvaltalaisten onnistuttua pidättämään useita suunnitelman avainhenkilöitä jo etukäteen.^[2]

Seuraavana päivänä 5. helmikuuta prikaatinkenraali Arthur MacArthur määräsi komentamansa joukot kostohyökkäykseen. Tykistön ja laivatykistön tukemat yhdysvaltalaisjoukot eivät kohdanneet aluksi edetessään juurikaan vastarintaa. Vastarinta koveni kuitenkin yhdysvaltalaisten edetessä hankalakulkuisempaan maastoon. Lopulta McArthurin joukot olivat kuitenkin ajaneet filippiiniläiset näiden asemista kukkuloilla Manilan kaupungin pohjoispuolella.^[2]

Samana päivänä prikaatinkenraali Thomas Anderson johti joukkojaan kaupungin eteläpuolella. Hyökkäys pysähtyi hetkeksi vanhalle espanjalaiselle linnakkeelle Pasigjoen varrella, mutta pian filippiiniläiset lyötiin ylivoimaisen tulivoiman avulla. Filippiiniläisten paetessa hyökkäävät yhdysvaltalaisjoukot joutuivat kuitenkin epäjärjestykseen, eivätkä ne voineet ajaa filippiiniläisiä takaa. Suurin osa hyökkäysten kohteena olleesta alueesta oli vallattu, mutta taakse oli myös jäänyt pienempiä filippiiniläisiä vastarintapesäkkeitä.^[2]

Yhdysvallat menetti taistelujen aikana 50–60 sotilasta. Filippiiniläisten tappiot kaatuneina olivat noin 2 000. Toisin kuin kapinalliset olivat ehkä odottaneet, Manilan asukkaat eivät taistelujen puhjettua kääntyneet laajamittaisesti yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan.^[3]

Yhteenotot kaupungin lähistöllä jatkuivat vielä Manilan taistelun jälkeenkin. Suurin osa hyökkäysten kohteena olleesta alueesta oli vallattu, mutta taakse oli myös jäänyt pienempiä filippiiniläisiä vastarintapesäkkeitä. Filippiiniläisten pääjoukot vetäytyivät kohti Caloocania, joka kukistui 10. helmikuuta. Caloocanin jälkeen kukistui myös filippiiniläisten pääkaupungikseen julistama Malolos.^[2]