Leo Frank
Leo Max Frank (17. huhtikuuta 1884 – 17. elokuuta 1915) oli yhdysvaltalainen mies, josta tuli ainoa tunnettu Yhdysvalloissa lynkattu juutalainen.[1][2][3] Setänsä kynätehtaan johtajana Atlantassa Georgiassa toiminut Frank tuomittiin erään alaisensa, 13-vuotiaan Mary Phaganin raiskauksesta ja murhasta. Tapausta pidetään yleisesti oikeusmurhana.[4]
Valamiehistön päätös heijasteli osaltaan luokallista ja alueellista paheksuntaa pohjoisen koulutettuja teollisuushenkilöitä kohtaan, joiden uskottiin keräävän liian paljon valtaa Yhdysvaltojen eteläosassa. Tämän uskottiin vaarantavan etelän kulttuurin ja moraalin.[5] Lehdissä oikeudenkäyntiä puitiin näyttävästi. Georgialainen poliitikko ja julkaisija Thomas E. Watson käytti tapausta kerätäkseen henkilökohtaista poliittista vaikutusvaltaa ja tukea Ku Klux Klanin uudelleenperustamiselle.[6]
Pian Frankin tuomitsemisen jälkeen tuli esille uusia todisteita, jotka herättivät epäilyn hänen syyllisyydestään.[7] Sen jälkeen kun osavaltion kuvernööri muutti tuomion kuolemanrangaistuksesta elinkautiseksi vankeudeksi, Knights of Mary Phagan -niminen ryhmä kaappasi Frankin vankilasta ja lynkkasi hänet. Ryhmään kuului tunnettuja kansalaisia.[8] Kerrotaan, että ryhmään kuului senaattorin poika, entinen kuvernööri, lakimiehiä ja syyttäjä.[9]
Leo Frankin tapaus oli osaltaan edesauttamassa juutalaisten uskontoon perustuvan vainon ja syrjinnän vastaisen Anti-Defamation League -järjestön perustamista lokakuussa 1913.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ "The Lynching of Leo Frank." (Arkistoitu – Internet Archive) The American Jewish Historical Society, Chapters in American Jewish History, Chapter 94.
- ↑ "Leo Frank biography." The Jewish Virtual Library.
- ↑ Lancellotti, Neala, (2005). Hate Crimes in America/
- ↑ Kommentaattoreihin kuuluvat:
- Carpenter, James A., Rousmaniere, John, Klenicki, Leon. A Bridge to Dialogue: Story of Jewish-Christian Relations, p. 98. The authors call the evidence 'trumped up.'
- Coleman, Kenneth (ed) A History of Georgia, s. 292.
- Dinnerstein, Leonard. The Leo Frank Case, s. 162. Dinnerstein siteeraa John Rochea, joka hänen mukaansa kirjoitti kansalaisoikeuksien kehittymisestä 1900 -luvulla: "As one who has read the trial record half a century later, I might add... that Leo Frank was the victim of circumstantial evidence which would not hold up ten minutes in a normal courtroom then or now." Dinnerstein kirjoittaa, että Harry Golden oli Rochen kanssa yhtä mieltä siitä, ettei ketään nykyään tuomittaisi samalla todistusaineistolla.
- Eakin, Frank. What Price Prejudice?: Antisemitism in the Light of the American Christian Experience, s. 97.
- ↑ Dinnerstein (1987), The Leo Frank Case, Preface to the First Edition, p. xiii
- ↑ Wade, Wyn Craig. The Fiery Cross: The Ku Klux Klan in America. New York: Simon and Schuster (1987); Horn, Stanley F. Invisible Empire: The Story of the Ku Klux Klan, 1866-1871, Patterson Smith Publishing Corporation: Montclair, New Jersey, 1939.
- ↑ Dinnerstein, Leonard. The Leo Frank Case, s. 84
- ↑ Nancy MacLean Behind the Mask of Chivalry. Oxford University Press, 1994. Sivu 336 ISBN 0195098366
- ↑ (Steve Oney. And the Dead Shall Rise: The Murder of Mary Phagan and the Lynching of Leo Frank. New York: Random House, 2003) Oneyn lähteenä Brownin osallisuudelle annetaan 12. kesäkuuta 1990 julkaistu toimittaja Bill Kinneyn kirjoittama haastattelu; Emory University säilyttää dokumentoitua haastattelua. Katso myös Sawyer, Kathy. "A Lynching, a List and Reopened Wounds". The Washington Post. 20.6.2000.
- ↑ Tieteen kuvalehti Historia 18/2013, s.74
