Lamerica
Lamerica | |
---|---|
Ohjaaja | Gianni Amelio |
Käsikirjoittaja |
Gianni Amelio Andrea Porporati Alessandro Sermoneta |
Tuottaja | Mario ja Vittorio Cecchi Gori |
Säveltäjä | Franco Piersanti |
Kuvaaja | Luca Bigazzi |
Leikkaaja | Simona Paggi |
Pääosat |
Enrico Lo Verso Michele Placido |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
Italia Ranska Sveitsi |
Tuotantoyhtiö | Cecchi Gori Group |
Levittäjä | New Yorker Films |
Ensi-ilta | 1994, Suomessa 1996 |
Kesto | 125 min |
Alkuperäiskieli | italia |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Lamerica on Gianni Amelion ohjaama italialais-ranskalais-sveitsiläinen draamaelokuva vuodelta 1994. Sen tarina sijoittuu vuoden 1991 Albaniaan.[1][2] Lamerica voitti Venetsian elokuvajuhlilla neljä palkintoa ja palkittiin myös muun muassa parhaan eurooppalaisen elokuvan Felix-palkinnolla sekä parhaana ulkomaisena elokuvana monissa maissa.[3]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italialaiset hämärämiehet ovat vuonna 1991 totalitaarisesta hallinnosta juuri vapautuneessa Albaniassa muka perustamassa sinne kenkätehdasta. Voidakseen huijata hankkeeseen italialaista ja Euroopan unionin tukirahaa he nimittävät yhtiönsä hallituksen puheenjohtajaksi köyhän dementoituneen albanialaisvanhuksen. Mies kuitenkin katoaa pian, ja häntä etsiessään ja kuljettaessaan takaisin yksi italialaismiehistä saa kokea vieraan, köyhän maan uhkat ja rasitukset. Matkan aikana miehet myös lähenevät erilaisuudesta huolimatta.[2][1]
Arvioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Kuvalehdessä 1996 Ywe Jalander kirjoitti uutuuselokuvan antavan katsojalle ”syvälle mieleen painuvan kuvan Albanian kaoottisesta nykyhetkestä, joka yleistyy myös siihen epämääräisyyden tilaan, joka monissa entisissä sosialistimaissa nykyään vallitsee”. Hän kehui etenkin elokuvan viimeisiä lähikuvia, joissa siihen asti vastenmielisinäkin esitetyt köyhät albaanit muuttuvat samastuttaviksi yksilöiksi.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ylänen, Helena: Neorealismista realismiin. Viisikymmentä vuotta Rossellinin jälkeen: Lamerica. Helsingin Sanomat, 8.9.1994. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Lamerica Ritzissä. Helsingin Sanomat, 13.2.1997, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Lamerica Internet Movie Databasessa (englanniksi), Awards.
- ↑ Jalander, Ywe: EU:n ulkopuolella. Suomen Kuvalehti, 1996, nro 15, s. 57. Näköislehti (maksullinen).