Osoite

Osoite (lyhenne os.^[1]) on kiinteistön tai rakennuksen sijaintia tarkoittava ilmaisu tai merkintä, jonka tavallisimmin muodostavat sen kadun tai tien nimi, jonka varrella kohde sijaitsee, sekä siihen liittyvä osoitenumero, joka osoittaa tarkemmin kohteen sijainnin kadun tai tien varrella. Jos rakennuksessa on useita huoneistoja, kuuluu kunkin huoneiston tarkkaan osoitteeseen myös asunnon numero sekä kerrostaloissa usein myös porraskäytävää tarkoittava kirjain.

Digi- ja väestötietovirasto hyväksyy Suomessa vakituiseksi osoitteeksi ainoastaan sellaisen osoitteen, jossa olevan rakennuksen rakennusluvan mukaisena käyttötarkoituksena on toimia vakituisena asuntona eikä esimerkiksi vapaa-ajan asuntona.^[2] Vakituinen osoite on Suomessa esimerkiksi asumisen liittyvien sosiaalitukien edellytys.^[3]

Osoitetta käytetään sijainnin ilmoittamiseen muun muassa postilähetyksissä, taksia tilattaessa tai sillä matkustettaessa, sekä usein myös esimerkiksi liikkeiden ilmoituksissa ja asuntojen myynti-ilmoituksissa. Posti­lähetyksissä posti­osoitteeseen kuuluu useimmissa maissa myös postinumero sekä posti­toimi­paikan, usein kunnan, taajaman tai kylän nimi. Sitä vastoin kiinteistörekisterissä kiinteistöjen tunnisteena käytetään Suomessa osoitteesta kokonaan poikkeavaa kiinteistötunnusta, jonka Suomessa muodostavat kuntanumero, kylän ja maakirjatalon taikka kaupunginosan ja korttelin numerot sekä kiinteistö­kohtainen rekisteri­numero. Kaupungeissa taloyhtiöiden nimenä on monesti talon osoite.

Henkilön osoitteeksi kutsutaan sen paikan osoitetta, jossa hän vakituisesti asuu tai jonka hän ilmoittaa postiosoitteekseen. Yrityksen osoitteena on vastaavasti sen toimipaikka tai muu ilmoitettu osoite. Useissa maissa viranomaiset pitävät kirjaa henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen osoitteista.

Suomessa yksityishenkilöiden väestörekisteriin merkityt osoitetiedot ovat julkisia, ellei henkilö ole kieltänyt niiden luovuttamista esimerkiksi suoramarkkinointia varten tai ellei hänellä ole väestötietojärjestelmässä niin sanottua turvakieltoa.^[4] Yritysten osoitetiedot ovat Suomessa julkisia ja kenen tahansa saatavilla.^[5]

Monissa maissa noudatetun käytännön mukaan osoite­numerointi kunkin kadun tai tien varrella alkaa tien jommasta­kummasta päästä siten, että toisella puolella tietä osoite­numeroina ovat parittomat, toisella puolella parilliset luvut.

Kaupungeissa numerointi on vanhastaan yleensä sillä tavalla juokseva, että toisella puolella ovat käytössä kaikki parittomat numerot 1:stä lähtien, toisella puolella taas kaikki parilliset luvut 2:sta lähtien niin pitkälle kuin katu jatkuu. Jos tien eri puolilla on eri määrä kiinteistöjä, saattavat samalla kohdalla toisiaan vastapäätä olevien talojen numerot olla hyvinkin eri suuria. Toisinaan, jos tontteja on yhdistetty tai jaettu sen jälkeen, kun osoitenumerot olivat jo tulleet käyttöön, saattaa jollakin rakennuksella olla yhdistetty osoitenumero (esimerkiksi 13–15) tai eri talot on erotettu toisistaan liittämällä numeroon pieni kirjain (esimerkiksi 15a, 15b).

Sen sijaan esimerkiksi Suomen haja-asutus­alueilla nykyisin noudatetun käytännön mukaan osoite­numero osoittaa likipitäen etäisyyden tien alku­kohdasta kymmeninä (10-jako­järjestelmä) tai satoina (100-jako­järjestelmä), esi­merkiksi osoite­numerot 100 ja 101 (tai 10 ja 11) ovat noin kilo­metrin sekä 200 ja 201 (tai 20 ja 21) kahden kilo­metrin päässä tien alku­kohdasta. Tällöinkin tien toisella puolella osoitenumerot ovat parittomia, toisella puolella parillisia, mutta numerointi ei ole juokseva vaan useimmat välissä olevat numerot eivät ole käytössä.^[6] Osoitenumeron samoin kuin tien nimen vahvistaa kunta. Haja-asutusalueilla osoitenumerot otettiin käyttöön vasta 1990-luvulla.

Muun muassa Isossa-Britanniassa ja Saksassa on paikoitellen, esimerkiksi Lontoon Pall Mall -kadulla, useilla paikkakunnilla Walesissa, Berliinin Kurfürstendammilla ja useilla useilla muilla kaduilla, yhä käytössä vanhempi järjestelmä, jonka mukaan osoite­numerot kasvavat kadun toisella puolella 1:stä alkaen juoksevasti niin pitkälle kuin tie jatkuu ja jatkuvat siitä eteenpäin toisella puolella päin­vastaiseen suuntaan.

Tien varrella osoite­numerointi alkaa useimmiten tien siitä päästä, joka sijaitsee lähempänä kunnan tai taajaman keskustaa. Sivuteillä numerointi alkaa yleensä siitä päästä, jossa tie liittyy suurempaan tiehen.^[6]. Kaupunkikeskustoissa varsinkin ruutukaava-alueilla on myös yleistä, että numerointi kasvaa kaikilla yhdensuuntaisilla kaduilla samaan suuntaan. Esimerkiksi Tukholmassa määrättiin vuonna 1832, että osoitenumerointi alkaa jokaisen kadun siitä päästä, joka on lähempänä kuninkaanlinnaa, tai jos se on vaikeasti määriteltävissä, numerointi kasvaa etelästä pohjoiseen tai idästä länteen.^[7] Parittomat numerot ovat kadun vasemmalla, parilliset oikealla puolella. Samaan tapaan myös Helsingin kantakaupungissa osoitenumerot kasvavat yleensä etelästä pohjoiseen tai idästä länteen, poikkeuksena kuitenkin Katajanokka sekä Hämeentien itäpuolella olevat alueet Sörnäisissä ja Hermannissa, joissa numerointi kasvaa lännestä itään. Toisin kuin Tukholmassa, Helsingissä ja Suomessa yleensäkin parittomat numerot ovat oikealla, parilliset vasemmalla puolella.^[7] Kantakaupungin ulkopuolisilla alueilla Helsingissä osoitenumerot alkavat yleensä kadun kantakaupungin puoleisesta päästä.

Pariisissa osoitenumerot otettiin käyttöön Napoleonin määräyksestä.^[8] Numerointi kasvaa Seinen suuntaisilla kaduilla joen virtaussuuntaan, siihen nähden likimain kohtisuorilla kaduilla Seinen puoleisesta päästä.

Rakennuksen osoitenumero on yleensä merkitty rakennuksen seinään oven läheisyyteen tai kiinteistölle johtavalle portille numerolaatalla, usein myös merkkivalolla.