Oboe

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Oboe
Soitinryhmä	puupuhaltimet
Alkuperämaa / ‑alue	kehittynyt renessanssin aikaan kaksoisruokolehdykkäsoittimista kuten skalmeijasta
Soittimen ääniala	in C
Liittyvä musiikin tyylilaji	Oboeta käytetään klassisessa musiikissa, mutta myös jonkin verran viihdemusiikissa.
Samankaltaisia soittimia	englannintorvi, oboe d’amore, musettioboe, fagotti, skalmeija
Infobox OK

Oboe on puupuhallin, joka kuuluu kaksoisruokolehdykkäsoittimien perheeseen. Kaksoisruokolehdykkäsoittimiin kuuluvat oboen lisäksi mm. fagotti ja englannintorvi. Sana ”oboe” tulee ranskankielisestä sanasta ”hautbois”, joka tarkoittaa korkeaa puuta. Oboen ääni on diskanttipainotteinen (ääniala noin b-g3), selkeä, laulava ja hieman nasaali. Oboen soittajaa kutsutaan oboistiksi. Oboen ääni on selkeä ja se kuuluu hyvin suurenkin orkesterin läpi. Oboeta käytetäänkin antamaan viritysääni (A, useimmiten 440 tai 442 Hz) orkesterille.

Verrattuna useisiin puupuhaltimiin kuten huiluun ja klarinettiin oboeta on melko vaikea soittaa hyvällä äänensävyllä. Kaksoisruokolehdykkäsoittimien huuliote eli ansatsi vaatii paljon työtä, jotta tuloksena olisi hyvä ääni. Myös dynamiikkavaihtelujen tekeminen oboella on monia muita puupuhaltimia vaikeampaa. Aloittelijat tuuttaavatkin oboella usein melko kovan, epävireisen ja epämiellyttävän äänen. Taitavan soittajan käsissä oboe taas venyy aivan toisenlaisiin suorituksiin ja siitä voi saada todella kauniin, puhtaan ja tunnerikkaan äänen. Oboen ääntä on verrattu puupuhaltimista sävyltään lähimpänä ihmisääntä olevaksi.

Oboessa, niin kuin muissa kaksoisruokolehdykkäsoittimissa, ääni syntyy puhallettaessa kahdesta vastakkain sidotusta ruokolehdykästä muodostuvaan suukappaleeseen, ”rööriin”. Ruokolehdykkään käytettävä materiaali saadaan Arundo donax- eli jättiruoko-nimisestä kasvista, jota kasvaa mm. Välimeren alueella. Soittajat valmistavat ja vuolevat suukappaleensa useimmiten itse. Oboen äänen laatuun vaikuttaa todella paljon se, miten soittaja suukappaleensa vuolee. Suukappaleen käyttöikä vaihtelee muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.

Oboen soiva putki, johon lehdykkä liitetään, on kartion muotoinen samoin kuin fagotissa. Putki on vähän yli puolen metrin mittainen ja läpimitaltaan muutamasta millimetristä muutamaan senttiin. Oboe valmistetaan useimmiten tiiviistä ja mustasta afrikkalaisesta grenadilla-puusta. Aloittelijat suosivat myös halpoja ja aloittelijakäyttöön hyvin riittäviä muovisoittimia. Oboen valmistaminen on pitkä ja hankala prosessi, josta suurin osa tehdään edelleen käsityönä. Solistitason oboen valmistamiseen kuluukin kuukauden verran työtunteja.

Oboensukuisia kaksoisruokolehdykkäsoittimia on käytetty hyvinkin varhaisista ajoista saakka etenkin itämaisessa kansanmusiikissa. Keskiajalla nämä soittimet, skalmeijat saapuivat myös eurooppalaisiin hoveihin, missä niitä käytettiin etenkin ulkoilmamusiikissa. Sisätiloihin paremmin sopiva samantapainen soitin kehitettiin 1600-luvulla, mistä oboe sai alkunsa.

Barokin aikakaudella, 1600-1700-luvulla oboe oli saanut jo perusmuotonsa. Oboessa ei kuitenkaan ollut varsinaista läppäkoneistoa, vaan siinä oli samantapaiset sormireiät kuin nokkahuilussa. Muutamissa sävelasteikon äänissä, joihin sormet eivät ulottuneet, käytettiin yksinkertaisia läppiä. Joidenkin sävelien soittaminen oli käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Näitä soittimia kutsutaan barokkioboeksi.

Barokkioboen huono puoli oli kuitenkin se, että ne olivat epäkäytännöllisiä ja soivat hyvin vain tietyissä sävellajeissa. Kun haluttiin enemmän kromatiikkaa ja yleisluontoisempaa viritystä, alkoivat nykyajan soittimet kehittyä. Wieniläis-klassisella kaudella oboeen kehitettiin mm. oktaaviläppä. Pikkuhiljaa läppiä tuli lisää, ja voidaan sanoa, että 1800-luvun lopulla syntyivät nykyiset oboet, joissa on tasainen viritys ja monimutkainen läppäkoneisto.

Oboen sukulaissoittimia ovat muun muassa kvinttiä alemmaksi viritetyt oboe da caccia ja englannintorvi, pientä terssiä oboeta alemmas viritetty oboe d’amore sekä heckelfoni ja baritonioboe, jotka soivat oktaavia alempaa kuin moderni oboe. Viimeisimmät kaksi ovat erittäin harvinaisia ja niitä tiedetään Suomessa olevan vain yksi kappale kumpaakin.

Oboeta kuulee paljon esimerkiksi barokkiajan vokaalimusiikissa käytettynä soolosoittimena, ja myös monissa tunnetuissa orkesteriteoksessa on oboella näkyvä rooli. Seuraavassa on listattu varta vasten oboelle tehtyä musiikkia:

• Tomaso Albinoni: Oboekonsertot
• Johann Sebastian Bach: Konsertto viululle ja oboelle c-mollissa, BWW 1060
• Johann Sebastian Bach: Brandenburgilaiset konsertot 1 and 2
• Ludwig van Beethoven: Trio C-duurissa kahdelle oboelle ja englannintorvelle, opus 87
• Paul Hindemith: Oboesonaatti
• Georg Friedrich Händel: Oboekonserttoja, Oboesonaatteja, Saban kuningattaren saapuminen (oratoriosta Salomo)
• Alessandro Marcello: Oboeboekonsertto d-mollissa
• Wolfgang Amadeus Mozart: Oboekonsertto C-duurissa
• Francis Poulenc: Oboesonaatti
• Gioacchino Rossini: La Scala di Seta, alkusoitto
• Robert Schumann: Kolme romanssia oboelle ja pianolle, opus 94
• Richard Strauss: Oboekonsertto D-duuri
• Georg Philipp Telemann: Oboesonaatteja
• Antonio Vivaldi: Oboekonsertot
• Ralph Vaughan Williams: Oboekonsertto
• Antonio Pasculli: Oboekonsertot Oboelle ja pianolle/orkesterille

• Luettelo oboisteista
• Le Tombeau de Couperin sisältää ääninäytteen oboen solistisesta soitosta

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oboe.

• Suomen Oboe- ja fagottiseura
• The all oboe page (Arkistoitu – Internet Archive)
• Oboe links page