Jussi Hietanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jussi Hietanen
Jussi Hietanen 1920-luvulla.
Jussi Hietanen 1920-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt29. maaliskuuta 1903
Tampere
Kuollut19. elokuuta 1941 (38 vuotta)
Kiestinki
Taiteilija
Ala kuvanveisto
Kuuluisimpia töitä Kalevankankaan hautausmaan punaisten muistomerkki

Elis Johannes ”Jussi” Hietanen (29. maaliskuuta 1903 Tampere19. elokuuta 1941 Kiestinki)[1] oli suomalainen kuvanveistäjä, jonka päätyö on Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla sijaitseva punaisten hautamuistomerkki.

Tehdastyöläisen perheeseen syntynyt Hietanen oli sisällissodan aikana 14-vuotiaana punakaartin lääkintäosaston juoksupoikana Tampereella. Hänet vangittiin Tampereen taistelun jälkeen Kaupunginhotellista ja vietiin Tampereen vankileirille. Lokakuussa 1918 valtiorikosoikeus hylkäsi häntä vastaan nostetun syytteen avunannosta valtiopetokseen.[2][3][4]

Hietanen opiskeli kuvanveistoa vuodesta 1923 Richard Rautalinin ja vuosina 1924–1926 Evert Porilan johdolla. Vuosina 1934–1935 Hietanen opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa esillä näyttelyssä vuonna 1923 Tampereella.[5] Vuonna 1939 Hietanen työskenteli Porilan avustajana tämän veistäessä Tampereelle pystytettyä Mannerheimin patsasta.[6] Syksyllä 1940 Tampereen työväenjärjestöjen muistomerkkitoimikunta tilasi Hietaselta suunnitelmat Kalevankankaalle pystytettävään punaisten muistomerkkiin, joka paljastettiin helatorstaina toukokuussa 1941. Hänen muita töitään ovat Ikaalisten sankaripatsas sekä Messukylän vuonna 1918 kaatuneiden muistomerkki, jonka Viljo Savikurki valmisti hänen luonnostensa pohjalta vuonna 1945.[5]

Hietanen kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kiestingissä, ja hänet on myös itse haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.[1] Jussi Hietasen poika oli kuvanveistäjä Unto Hietanen.[7]

  1. a b Hietanen, Elis Johannes Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet. Arkistoitu 7.12.2019. Viitattu 8.5.2016.
  2. Valtiorikosoikeuden akti 52/1276 Kansallisarkisto. Viitattu 21.1.2024.
  3. Ahola, Suvi: Pienet sotasyylliset (vain tilaajille) 1.4.2021. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.1.2024.
  4. Pekkalainen, Tuulikki: Lapset sodassa 1918, s. 69. Helsinki: Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-6939-8
  5. a b Jussi Hietanen Tampereen julkiset veistokset ja monumentit -tietokanta. Tampereen taidemuseo. Viitattu 4.5.2013.
  6. Sotamarsalkan patsas. Viikkosanomat, 26.7.1939, nro 29, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.11.2024.
  7. Unto Hietanen Tampereen julkiset veistokset ja monumentit -tietokanta. Tampereen taidemuseo. Viitattu 4.5.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]