Jean-Léon Gérôme

Jean-Léon Gérôme
Nadarin ottama valokuva Gérômesta.
Henkilötiedot
Syntynyt	11. toukokuuta 1824 Vesoul, Haute-Saône
Kuollut	10. tammikuuta 1904 (79 vuotta) Pariisi
Ammatti	taidemaalari, kuvanveistäjä
Taiteilija
Taidesuuntaus	akateeminen taide
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jean-Léon Gérôme (11. toukokuuta 1824 Vesoul, Haute-Saône – 10. tammikuuta 1904 Pariisi) oli ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka vaikutti Ranskassa 1800-luvun akateemisen taiteen kultakaudella. Gérôme kuului kreikkalaisneoklassistien ryhmään ja toimi ryhmän keulakuvana. Töiden aiheet olivat usein joko klassiseen mytologiaan tai itämaiseen elämään perustuvia. Hänen maalauksensa ovat huolellisesti viimeisteltyjä ja aiheen käsittely on usein melodramaattista ja eroottista. Gérôme teki myös jonkin verran muotokuvia. ^{[1] [2]}

Gérôme syntyi kultasepän pojaksi. vuonna 1824.^[3] Kotipaikkakuntansa koulussa hän opiskeli latinaa ja kreikkaa muttei mitään moderneja kieliä, mikä harmitti Gérômea suuresti myöhemmin hänen huomatessaan, mikä etu kielistä oli matkustaessa. 16-vuotiaana hän oli suorittanut ylioppilastutkintoa vastaavat opinnot sekä oli saavuttanut keskinkertaista menestystä piirustuksessa. Hän menestyi huomattavasti paremmin kreikassa, latinassa ja historiassa. Opettajiensa mielestä Gérôme oli älykäs nuorukainen. ^[4]

Gérômen isän käydessä Pariisissa hän toi pojalleen tuliaisiksi laatikollisen öljyvärejä ja pienen Alexandre-Gabriel Decamps’n kuvan, jonka Jean-Léon kopioi tarkasti. Tästä innostuneena hän suuntasi opintonsa taiteeseen ja ryhtyi opiskelemaan piirustusta Claude-Basile Cariagen johdolla (Gérôme oli saanut muodollista opetusta piirtämisessä jo 9-vuotiaasta asti ja maalaamisessa 14-vuotiaasta). Cariage oli vaativa opettaja ja vannoi tiukan akateemisen taiteen nimiin. Hänen opetusmetodinsa pohjautuivat hyvin pitkälti 1800-luvun akateemisen taiteen perinteeseen, jossa oppilaat etenivät huolellisen harjoittelun jälkeen vaihe vaiheelta eteenpäin opiskelussa, muun muassa kehon eri mittasuhteiden opiskeluun käytettiin 4–5 vuotta aikaa. Samaan aikaan Paul Delarochen lapsuudenystävä, joka asui Vesoulissa, näki Gérômen Decamps’n kopion. Hän kehui maalausta ja taivutteli Gérômen isän lähettämään poikansa Delarochen ateljeeseen. Alun perin Gérômen isä oli ollut taiteilijan uraa vastaan, koska arveli poikansa jäävän köyhäksi sillä tiellä, myös muu suku piti ajatusta varsin arveluttavana.

Vuonna 1840 Gérôme kuitenkin lähti opiskelemaan Ranskan Académie Julianiin Delarochen ateljeeseen. Delaroche oli aikansa tunnetuimpia historiamaalareita ja hänen ateljeensa oli maineikas.^[5] Gérôme sai opiskella isänsä luvalla ensimmäisen vuoden ajan sillä ehdolla, että hänen taidoissaan tapahtuisi kehitystä. Hän lunastikin nämä odotukset tekemällä onnistuneen kopion Francisco de Zurbaránin maalauksesta. Gérôme lähetti maalauksen todisteeksi kehityksestään isälleen, joka tämän jälkeen lupasi antaa hänen jatkaa opiskeluaan.

Ensimmäisenä opiskeluvuotena Gérôme joutui kärsimään köyhyydestä. Rahaa saadakseen hän istui kirkon portailla myymässä piirtämiään uskonnollisia kuvia. Seuraavana vuonna asiat muuttuivat, kun hän sai isältään 1 000 Ranskan frangia vuodessa (monet opiskelijat elivät vuoden noin puolella tästä summasta). Gérôme käytti paljon tästä rahasta ystäviensä ja tuttaviensa ruokkimiseen, jopa siihen pisteeseen saakka, että hänelle itselleen ei riittänyt ruokaa. Gérôme saavutti nopeasti omassa ystäväpiirissään johtajan aseman, anteliaisuutensa ja luontaisen charminsa avulla. ^[6]

Delarochen ateljeessa piirrettiin aamulla 5 tuntia samaa asentoa tai opettajan valitsemaa mallia ja lopun päivästä oppilaat työskentelivät omien projektiensa parissa, jotka kuuluivat myös opintosuunnitelmaan (muun muassa piirrosten kopiointia). Jokaiseen piirustukseen käytettiin viikko aikaa. Gérôme sai Delarochen ateljeessa paljon kannustavaa palautetta, sekä solmi monia ystävyyssuhteita ja vaikutti muutenkin erittäin sopeutuneelta ateljeen elämäntyyliin. Vuonna 1843 Delarochen oppilas kuoli kaksintaistelun jälkimaininkien aiheuttaman masennuksen seurauksesta; pian tämän jälkeen myös Delarochen vaimo kuoli. Näiden onnettomuuksien jälkeen Delaroche päätti sulkea ateljeensa ja lähteä Roomaan.^[7] Näihin aikoihin Gérôme palasi lomalta Vesoulista vanhempiensa luota ja huomasi hämmästyksekseen, että ateljee oli suljettu. Hän kuitenkin sai kutsun lähteä mukaan Roomaan Delarochen ja tuoreen Prix de Romen voittajan E-J Dameryn kanssa. Myöhemmin Gérôme kuvasi tätä Roomassa viettämäänsä vuotta elämänsä onnellisimmaksi ajaksi. Hänellä ei ollut vielä suuria taitoja ja opittavaa oli paljon, mutta Gérôme ei kuitenkaan masentunut tästä vaan nautti ajastaan Delarochen ohjauksessa. Hän teki useita harjoitelmia arkkitehtuurista, maisemista, figuureista ja eläimistä.

Vuonna 1844 Gérôme palasi Pariisiin aloittaakseen opinnot Charles Gleyren ateljeessa hänen isänsä kehotuksesta. Gérôme ei puhunut myöhemmin juurikaan opinnoistaan Gleyresin ateljeessa, vaikka olikin listautuneena oppilaaksi aina vuoteen 1847 asti. Gleyresin vaikutus näkyy kuitenkin monissa Gérômen töissä.

Ennen varsinaisen uransa alkua Gérôme myi maalauksiaan ja teki tilauksesta mestarikopioita. Vuonna 1846 hän ryhtyi Delarochen assistentiksi. Delaroche 1847 rohkaisi häntä osallistumaan salonkiin, jossa hän voitti kolmannen palkinnon maalauksellaan Kukkotappelu, jota voidaan pitää hänen varsinaisen uransa alkuna. Vuonna 1848 helmikuun vallankumouksen aikaan hän toimi kansalliskaartin jäsenenä. Samana vuonna hän sai toisen palkinnon Pariisin salongissa maalauksistaan La Vierge et l’Enfant Jésus avec saint Jean-Baptiste ja Anacreon, Bacchus et Cupid. Vuonna 1851 hän osallistui maalauksella Intérieur grec, vuonna 1852 maalauksella Paestum ja vuonna 1853 maalauksella Daphnis et Chloé.

Ennen matkojaan Gérôme teki tilaustöitä yksityisille tilaajille ja Ranskan valtiolle. Hän sai myös Ranskan valtion myöntämää apurahaa. Hän matkusti vuonna 1854 Turkkiin Tonavan rannikolle ja vuonna 1856 Egyptiin.^[8] Siellä hän tutustui orientaaliseen elämäntapaan, josta tuli antiikinaiheiden kanssa tunnetuimpia hänen töidensä aiheita.^[9] Hän maalasi vuonna 1855 kolme suurta työtä Pifferaro, paimen, Venäläinen konsertti ja yhden suuren historiallisen maalauksen. Töistä heijastui Gérômen edistyminen taiteilijana.

Egyptin matka kalastus-, metsästys- ja maalausmatkoineen antoi kimmokkeen Gérômelle suuriin orientaaliaiheisiin teoksiin. Näihin aikoihin hän alkoi nousta koko orientalistikoulukunnan keulakuvaksi, tarkkoine kuvauksineen Lähi-idästä ja Egyptistä.

Yleensä Gérôme osallistui Pariisin salonkiin joka vuosi. Théophile Gautier kuvasi vuonna 1858, miten energisesti Gérôme valmistautui työskennellen vuorotellen monen yksityiskohtaisen maalauksen kanssa. Gérômella olikin tapana työskennellä vuosien ajan työstäen montaa maalausta samanaikaisesti. Hän osallistui vuonna 1859 salonkiin kuudella maalauksella: nämä maalaukset sinetöivät hänen maineensa taitavana ja arvostettuna maalarina. Vuosien 1857, 1859 ja 1861 salongit olivat Gérômen uran kannalta tärkeimmät.

Gérôme sai vuonna 1861 valmiiksi yhden uransa merkkipaaluista, 45 x 78 cm kokoisen maalauksen Vanki, joka kuvasi joen yli soudettavaa vankia. Realistina Gérôme oli siirtynyt objektiivisempaan observointiin historiallisissa kuvaelmissa romanttisen liioittelun sijaan. Maalauksesta tulikin 1800-luvulla tunnettu erinäisten painokuvien ja valokuvajäljennösten ansiosta. Hän myi taulun 5 500 frangin hintaan Nantesin museolle. Myöhemmin hän koetti ostaa sitä takaisin 15 000 frangin hintaan myydäkseen sen 30 000 frangilla yhdysvaltalaiselle keräilijälle, mutta museo kieltäytyi myymästä. Myöhemmin hän sai luvan viedä maalaukseen salonkiin, jossa se saavutti suuren suosion. Gérôme sai myös luvan maalata alkuperäisestä kopion, jonka hän myöhemmin myi 20 000 frangin hintaan yhdysvaltalaiselle keräilijälle.

Vuonna 1861 Gérôme suunnitteli kahdeksan kuukauden matkaa Lähi-itään ja Egyptiin, jonka jälkeen hän aikoi mennä vihille välittäjänsä tyttären kanssa. Hän ajautui kuitenkin odottamattomasti kaksintaisteluun matkaa ennen pidetyissä juhlissa. Tuntemattoman miehen kanssa vaihdetut sanat riistäytyivät kaksintaisteluksi pistooleilla. Luoti osui Gérômea ranteeseen ja upposi sieltä hänen olkapäähänsä. Taistelussa olisi voinut käydä huomattavasti pahemminkin, mutta paikalle saapuneen lääkärin neuvo seisoa sivuttain juuri ennen ottelua luultavasti pelasti Gérômen hengen. Hän päätti tästä huolimatta lähteä Egyptiin, mistä hän lähtisi vielä kohti Syyriaa. Haavat paranivat maalarin onneksi matkalla ja takaisin tultuaan hän nai Marie Goupillin, joka oli kuuluisan taidevälittäjän Adolphe Goupilin tytär. Avioliitto oli pitkä ja kukoistava, sen aikana he saivat neljä tyttöä ja yhden pojan.

Vuonna 1864 École des Beaux-Artsiin eli Ranskan valtion taideakatemiaan haettiin kolmea uutta opettajaa, joista jokainen perustaisi oman ateljeensa, jonne otettaisiin 16 oppilasta. Gérômea pyydettiin yhdeksi uusista opettajista ja hän suostui. Vuonna 1863 salongin sääntöjä oli muutettu niin, että taiteilijat saivat asettaa ehdolle vain kolme työtä ja valittujen töiden lukumäärää oli vähennetty radikaalisti. Tämä oli johtanut myös Beaux-Arts’n rakennemuutokseen.

Vuonna 1864 Hän osallistui La danse de l’almée -työllä salonkiin ja vuonna 1867 töillä La porte de la mosquée El-Hasanein au Caire ja Le Marché d’esclaves. Samana vuonna hän osallistui maailmannäyttelyyn, johon hän valitsi 12 parasta työtään ja myös viimeisteli kuuluisan maalauksen La Mort de César.

Valtion palvelijana Ecole des Beaux-Arts’ssa, kansalliskaartin jäsenenä ja töidensä imperialistisen sanoman vuoksi Gérôme oli valtion ja kuningasperheen suuressa suosiossa, vaikka loppuaikoina edes kuningasperheellä ei ollut varaa ostaa maalauksia häneltä.

Gérôme menestyi vuonna 1868 salongissa maalauksilla L’exécution du maréchal Ney ja Consummatum est. Menestys vuonna 1869 salongissa ei taas ollut kovinkaan suuri. Hän esitteli ainoastaan kaksi pientä orientaalimaalausta ja yhden yksityiskohtaisen piirroksen.

Vuonna 1870 Gérômen oli paettava Ranskasta Saksan hyökkäystä. Hän jätti vuonna 1868 matkoilla hankkimansa rekvisiitat, maalit, siveltimet ja telineet kotiin. Hän pakkasi ainoastaan tarpeellisen ja otti vaimonsa ja lapsensa mukaan paetakseen Lontooseen sodan ajaksi. Englannissa hän sai nopeasti koottua maalaustarvikkeet ja rekvisiitat ja vuokrattua italialaisia miehiä malleiksi esittämään bashi-bazouk-sotilaita. Englannissa hänet nimitettiin kuninkaallisen akatemian ulkomaan kunniajäseneksi. Hän lähti takaisin Ranskaan vuonna 1871 ja huomasi, että kolme tykinammusta oli osunut hänen taloonsa, hajottaen osan katosta. Suuria töitä ei valmistunut Englannista paluun jälkeen: Gérômen täytyi korjata perheensä omaisuutta sekä omaa mainettaan, joka oli jokseenkin kärsinyt hänen asioidessaan hävinneen kuningasperheen kanssa. Hän jatkoi matkojaan Lähi-itään hyvin pian. Gérôme kävi Turkissa vuonna 1871 ja vuonna 1873 matkusti Espanjan kautta Ranskan Algeriaan Gustave Boulangerin ja kolmen oppilaansa kanssa.

Vuonna 1874 salonkiin hän halusi puhdistaa mainettaan ja maalasi barokkiaiheisia maalauksia antiikki- tai orientaalimaalausten sijaan. Maalaukset olivat Rex Tibicen ja Éminence grise. Näistä tuomaristo antoi Gérômelle kultamitalin. Hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan 4 000 frangin arvoista mitalia vastaan, vaan antoi sen École des Beaux-Arts’n opiskelijarahastolle. Talon ja maineen korjaaminen olivat vieneet suurimman osan hänen ajastaan vuosina 1869–1873.

Vuonna 1875 Gérômen tuotanto kääntyi pienikokoisemmaksi ja yksinkertaisemmaksi niin aiheeltaan kuin kompositioltaan. Ranskan toisen keisarikunnan romahtamisen jälkeen yhteiskuntarakenne ei enää mahdollistanut suurten historiamaalausten kysyntää. Vaikka maalauksia menikin vielä jonkin verran kaupaksi rikkaille yksityiskeräilijöille Yhdysvaltoihin, hän työskenteli suurimaksi osaksi pienten maalausten parissa.

Samana aikakautena Gérôme siirtyi itselleen uudelle taiteen alalle kuvanveistoon. Hän toteutti pieniä eläinveistoksia Fremietin avustuksella, joka oli hänen ystävänsä ja eläinanatomian asiantuntija. Vuonna 1878 salongissa hän esittelikin Pollice Verso -maalaukseensa perustuvan kahden hahmon, aidossa mittakaavassa toteutetun pronssiryhmän. Vuonna 1881 salongissa hän esitteli ison marmoriveistoksen. Samana aikakautena hän esitteli myös kaksi maalausta roomalaisesta orjakaupasta ja yhden kristityistä marttyyreistä roomalaisella areenalla, joka on Pollice Verson kanssa nykypäivänä esiintyvistä maalauksista kaikkein yleisimmin käytetty kuvituksina. Gérômen vuoden 1883 Espanjan-matkan aikana tehdyn vierailun Granadan Alhambran linnakkeeseen sanotaan olleen innoituksena La Dernière Prière des martyrs chrétiens -maalaukselle.

Vuodesta 1884 vuoteen 1891 Gérôme menetti monta läheistään. Hänen isänsä kuoli 1884. Samana vuonna velipuoli ja vaimon isä. 1886 Gérômen läheinen ystävä Paul Baudry ja 1888 Gustave Boulanger kuolivat. Ystäviensä tuella (Fremiet, Meissonier ja Bonnant) hän jaksoi ruveta taas työskentelemään. 1889 riehunut flunssa oli viedä myös Gérômen hengen, mutta hän kuitenkin selvisi, parantuen hitaasti. Kaksi muutakin onnettomuutta olivat lähellä viedä hänen henkensä, kaasuvuoto ja pronssivaasin putoaminen hyllyltä. Sairaanakin ollessaan Gérôme vaati, että hänen sänkynsä viereen tuodaan patsas jota hän voi muotoilla, koska jos hän kuolisi, hän halusi kuolla työskennellessään.

Näinä vuosina hän koetti työskennellä kaiken mahdollisen ajan minkä kykeni surultaan ja sairauksiltaan. Maalausten aiheet olivat realistisempia ja aikakauden symbolistien innoittamana hieman entisiä teoksia runollisempia ja dramaattisempia. 1887 salonkiin hän valmisti aitoon mittakaavaan toteutetun marmoripatsaan ”Omphale”, jonka anatomiseen tarkkuuteen hän oli itse todella tyytyväinen. Kolme vuotta myöhemmin hän valmisti kaksi samantyyppistä naisfiguuria, toisen aitoon mittakaavaan ja toisen hieman suuremmaksi: ”Tanagra” ja ”Bellona”. 1892 salonkiin hän osallistui maalauksella ”The Pygmalion and Galatea”, jossa kuvanveistäjä ojentuu suutelemaan kivestä veistämäänsä malliaan, joka herää eloon. 1892 hän teki monta tilausmuotokuvapatsasta. Patsaista monet olivat teknisiä taidonnäytteitä, poikkeuksena ainoastaan Sarah Bernhardtin muotokuva joka edusti Gérômen tuotannossa epätavallisempaa tyyliä. Gérôme työskentelikin paljon veistosten parissa 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa, vaikkakin teki myös maalauksia samaan aikaan. Hän palkkasi itselleen kuvanveistoassistentin Emile Decorhementin auttamaan häntä aikataulujen ja raskaitten valuprosessien kanssa. Myöhempiä tärkeitä maalauksia olivat 1899 ”Frederick the Great”” jota hän itse piti parhaimpana veistoksenaan, 1900 ”Caesar Crossing the Rubicon” 1901 ja ”Washington”. Viimeisimpiin veistoksiin kuului myös vuonna 1902 salongissa esitelty kotka.

Viimeisiä vuosinaan 1900-luvun alkupuolella Gérômen kuvailtiin olevan vielä elinvoimainen ja impulsiivinen. Hän aloitti vanhaan tapaansa kello kahdeksan työskentelyn, piti viidentoista minuutin lounastauon ja jatkoi työskentelyä auringonlaskuun. Hän aikoi vielä viimeisinä kuukausinaan esitellä yleisölle uuden ”Corinthia”-patsaansa. Kuitenkin sisäkkö löysi hänet kuolleena 10. tammikuuta 1904. Edellisenä päivänä hän oli ehtinyt suunnitella matkaa Monte Carloon oppilaansa Dagnan-Bouveretin kanssa. Tammikuun 13. päivänä pidettiin hautajaiset ja Gérôme haudattiin Montmartren hautausmaalle ”Sorrow”-patsaan juurelle, jonka hän oli valauttanut pojalleen Janille. Vielä Gérômen kuoltua hänen veistoksensa ”Corinthia” ja toinen pronssinen veistos ”Metal Worker” esiteltiin Pariisin salongissa 1904.

Gérômen jäämistö arvioitiin 1 007 760 frangin arvoiseksi. Siihen kuului vanhojen mestarien maalauksia ja Gérômen aikalaisten teoksia kuten Fremietin ja Baryen pronsseja, Ingresin lyijykynämuotokuvia, Daumierin, Fortunyn, Bridgmanin, Aubletin, Raffetin, Guillaumetin, Cormonin, Detaillen, Jalabretin ja muiden öljyväritöitä. Harvinaisin osa jäämistöstä oli studiorekvisiitta, johon kuului pistooleja, kiväärejä, miekkoja, kilpiä, 10 kpl orientaalisia satuloita, 52 paria erilaisia kenkiä ja 173 erilaista pukua.

Myöhemmin Aime-Morot sai tilaustyönä Ranskan hallitukselta valmistaa muistomerkki Gérômen muistolle. 1909 muistomerkki paljastettiin. Se esitti Gérômea studiossaan työstämässä ”The Gladiators” -teosta. Toisen maailmansodan jälkeen teos vietti pitkän ajan varastossa pölyyntymässä. Nyt se on nostettu uudelleen näytteille Musee d'Orsayhin

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Vuonna 1860 Gérôme aloitti ohjaajana Ecole des Beaux-Artsissa. Tähän aikaan Beaux-Artsissa ei voinut saada kritiikkiä tai ohjausta maalauksistaan. Oppilaat yleensä opiskelivat piirtämistä Beaux-Artsissa ja myöhemmin siirtyivät johonkin Pariisin yksityisakatemioista opiskelemaan maalausta. 1864 koulun muiden muutosten mukana aloitettiin kolme edistyneempää luokkaa, joissa myös maalattiin. Gérômen ateljee oli yksi näistä. Hän opetti omassa luokassaan aina vuoteen 1904, kuolemaansa asti.

Gérômen ateljee oli tunnettu vapaammasta kurista kuin kaksi muuta Beaux-Artsin professoria. Hän vieraili ainoastaan kahtena tai kolmena aamuna viikosta antamassa kritiikin valmistuville töille. Usein hän auttoi oppilaitaan yksityisissäkin ongelmissa ja tuki heitä taloudellisesti järjestämällä heille töitä kuvittajina tai opettajina. Joskus hän jopa salaa osti heidän töitään välittäjien kautta. Gérôme oli niin taiteellinen kuin henkinenkin tuki oppilailleen, ja hän tunnetusti vihasi hallinnollisia tehtäviä koulussa, kuten myös vihasi sitä, että joku sekaantui siihen, miten hänen tulisi opettaa. Hän näki tärkeäksi enemmänkin oppilaitten kehittymisen ja menestymisen.

Hänen menestyneimpiä oppilaitaan olivat: Dagnan-Bouveret, Georges Ferdinand Bigot, Lecomte du Nouy, Thomas Eakins, Delphin Enjolras, Frank Boggs, Frederick Arthur Bridgman, Kenyon Cox, Dennis Miller Bunker, William DeLeftwich Dodge, Wyatt Eaton, Alexander Harrison, Robert Lee, MacCameron, Siddons Mowbray, Aloysius O'Kelly, Lawton Parker, Harper Pennington, William Picknell, Julius Stewart, Albert Edelfelt, Abbott Handerson Thayer, Vasili Vasilyevich Vereshchagin, Douglas Volk ja J. Alden Weir.

Gérômen piirustus- ja maalaustekniikka olivat vahvana linkkinä amerikkalaiselle realismille, ja sitä kautta Amerikassa ja Firenzessä säilyneelle nykypäivän klassiselle realismille. Thomas Eakins opetti Pennsylvanian Akatemiassa Gérômelta lainaamiaan oppeja 1860-luvulla, samoin Dennis Bunker ja William McGregor Paxton Bostonissa myöhemmin samalla vuosisadalla.

Pelkkää ylistystä Gérôme ei elämäntyöstään saanut. Esimerkiksi kirjailija Émile Zolan mielestä Gérôme oli kyynikko joka tuotti maalauksiaan sarjatuotantona suurelle yleisolle. Lisäksi vuonna 1882 The New York Times kirjoitti, että Gérôme on esimerkki nykytaiteilijasta, joka myy suosituista aiheista tehtyjä maalauksiaan suurelle yleisölle mahdollisimman kovaan hintaan. ^[10]

Sekä William-Adolphe Bouguereaun että Gérômen jälkimaine ovat kärsineet siitä, että he omana aikanaa suhtautuivat nurjasti nousevaan taidesuuntaukseen impressionismiin. Gérômen merkitys 1800-luvun taiteessa on haluttu jopa kokonaan kiistää. Yhdysvalloissa hänen merkityksensä maan taide-elämässä on tunnustettu ja jotkut kriitikot ovat sanoneet jopa tuntevansa kiinnostusta tämän "erilaiseen, outoon ja perverssiin" taiteeseen. Lisäksi Ridley Scott käytti hänen maalaustaan lähteenä tehdessään elokuvaa "Gladiaattori".^[11]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Gérôme ei sinänsä keksinyt mitään uusia piirustus- tai maalaustekniikoita vaan pyrki kokoamaan kaiken parhaimman oppimastaan sekä käyttämään ja opettamaan sitä. Hänen piirustustyylinsä ja piirustustekniikkansa oli jotain realismin ja klassisen ihanteen väliltä, kuten hänen ihannoimiensa Jean Auguste Dominique Ingresin ja François Ruden tyyli. Suurta vaikutusta oli myös Delarochen ja Charles Gleyren historiallisilla ja mytologisilla tyyleillä, sekä klassisen kauniilla muodoilla.

Hän nojasi yleensä piirustuksissaan mieluummin tarkkaan yksinkertaisuuteen kuin monimutkaiseen kompositioon tai mittauksiin, jotka myöhemmin saattaisivat osoittautua väärin tehdyiksi. Maaliakin hän osasi käyttää niin tarkasti, että tiesi aina jokaiseen värialueeseen ja siveltimenvetoon kuluvan määrän maalia, ja maalaussession loputtua hänen palettinsa oli aina tyhjä. Gérôme tunnetaankin vuosisatansa tarkimpana piirtäjänä ja todella taitavana käytännön tekniikan hallitsijana, jonka työt olivat aina virheettömiä.

Gérôme aloitti yleensä maalauksensa kevyellä luonnoksella ilman mallia, jonka jälkeen hän teki monta pidemmälle vietyä luonnosta pitäen alkuperäisen komposition samana. Tämän jälkeen hän aloitti valmistelut; rekvisiitan, vaateitten ja mallien etsimisen. Ensimmäinen varsinainen vaihe oli isolle paperille tehty tarkka piirros malleista, jonka hän sitten siirsi kankaalle, tai ohittaen tämän vaiheen, hän teki ainoastaan öljyluonnoksen jonka hän sitten kopioi kankaalle, maalatakseen yksityiskohdat. Samaa akateemista tekniikkaa käytettiin jo Rafaelin studiossa 1500-luvulla.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Gérômella oli viisi lasta, neljä tyttöä ja yksi poika (Jan), joka toimi myös taidemaalarina lyhyen elinikänsä. Hän kuoli keuhkotautiin 27-vuotiaana vuonna 1891. Hänen avioliittoaan Marie Goupillin kanssa kuvattiin onnelliseksi. Alussa perhe asui halvemmin Rue de Brusselssin varrella Pariisissa. Myöhemmin Gérôme osti isomman tontin Pariisista, jonne hän rakensi talon, johon kuului iso piha, hevostallit, alakerran kuvanveistostudio ja yläkerran maalausstudio, jossa pohjoisella seinällä oli luonnonvaloa varten jättimäinen ikkuna. Gérôme oppi matkoillaan myös puhumaan arabiaa sekä jonkin verran italiaa.

• 
  Kleopatra ja Caesar, 1866.
• 
  Haaremin uima-allas
• 
  Pollice Verso, 1872.
• 
  Arnautit pelaamassa shakkia, 1859.
• 
  Maurilainen kylpylä, 1870.
• 
  Muezzin rukouskutsu, 1879.
• 
  Batsheba, 1889.

• Jean-Léon Gérôme. His Life, His Work. [Les Orientalistes, no. 4]. (ACR Éditions: Paris) 1997 ISBN 2-86770-101-5
• Charles Bargue – J. L. Gérôme Drawing Course, ( Paris : ACR Édition) 2003 ISBN 2-86770-166-X
• Fanny Field Hering – Life and Works of Jean-Léon Gérôme
• http://web.archive.org/20070108183808/www.internet.is/b22/books/geromebook.zip
• http://www.artrenewal.org/asp/database/art.asp?aid=9