Joensuun teloitukset

Joensuun teloitukset tehtiin Suomen sisällissodan aikana 14. huhtikuuta 1918, jolloin Joensuun Siilaisen kaupunginosassa ammuttiin 99 Raudun taistelun yhteydessä vangittua venäläistä sotilasta. Jo aiemmin saman vuoden helmikuussa oli suoritettu ainakin kaksi yksittäistä teloitusta. Huhtikuun teloitukset tehtiin kolmessa eri erässä. Kyseessä oli muutaman Karjalan ratsujääkärirykmentin upseerin omavaltainen teko, jolla kuitenkin oli rykmentin komentajana toimineen jääkäriluutnantti Edvard Skarpin lupa.^[1]

Ainoa sisällissodan aikana Pohjois-Karjalassa tapahtunut yhteenotto oli 8. helmikuuta käyty Värtsilän taistelu, jonka jälkeen seutu oli valkoisten hallussa.^[2] Joensuussa teloitetut sotilaat vangittiin Karjalankannaksella 5. huhtikuuta päättyneen Raudun taistelun jälkeen. Neuvosto-Venäjän rajan tuntumassa sijainneessa Raudussa käytyyn taisteluun osallistui paljon venäläisiä joukkoja, koska maan bolševikkihallitus pelkäsi valkoisten hyökkäävän sen kautta Pietariin.^[3] Raudussa vangittiin yhteensä noin 870 miestä, joista 286 oli Venäjän armeijan sotilaita. Heidät vietiin aluksi Sortavalan vankileirille, josta 169 Venäjän armeijan sotilasta siirrettiin pian Joensuuhun. Heistä 141 oli kansallisuudeltaan venäläisiä, lisäksi joukossa oli 16 puolalaista, viisi virolaista, neljä latvialaista sekä yksi ukrainalainen, vienankarjalainen, tataari ja saksalainen. Vangit sijoitettiin kaupungin keskustaan Joensuun työväentalolle.^[1]

Joensuussa teloitettiin jo aikaisemmin helmikuussa viisi venäläissotilasta, joista kaksi oli vangittu joulukuussa 1917. Toista epäiltiin panimomestari Gustaf Enderleinin surmasta, ja toinen oli johtanut suojeluskuntalaisilta aselastin takavarikoinutta sotilasosastoa. Helmikuun alussa Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin esikunta sai vielä jostain käsiinsä kolme venäläistä matruusia. Heidät teloitettiin 13. helmikuuta yhdessä kahden aikaisemmin vangitun kanssa. Syytä matruusien vangitsemiselle ja teloitukselle ei tiedetä. Lisäksi samassa yhteydessä ammuttiin Osuusliike Kansan Joensuun osastonhoitaja Jussi Pekka Hallikainen sekä sosialidemokraattisen puolueen Pohjois-Karjalan piirin luennoitsija J. E. Auranen.^[1]

14. huhtikuuta kello 03 yöllä työväentalolle saapui noin 40 ratsumiehen osasto, jonka johdossa oli tunnistamattomaksi jäänyt jääkäriupseeri. Kymmenkunta sotilasta meni sisälle herättämään nukkuvat vangit, joista sattumanvaraisesti valitut sata määrättiin ulos. Heidät marssitettiin ratsujääkärien keskellä Yläsatamankatua pitkin ulos kaupungista ja vietiin parin kilometrin päähän Siilaisella sijaitsevaan metsään Kuopioon johtavan maantien (nyk. valtatie 9) varrelle. Marssiosaston perässä seurasi reki, johon oli lastattu suuri määrä lapioita.^[1]

Teloitus suoritettiin kolmessa erässä ampumalla vangit venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana kaivamiin juoksuhautoihin. Teloitusosastoon kuuluneet Karjalan ratsujääkärirykmentin miehet olivat lähinnä asevelvollisia pohjoiskarjalaisia talonpoikia. Rykmentin komentaja jääkäriluutnantti Skarp oli mahdollisesti myös itse paikalla. Sadan metsään viedyn vangin joukossa oli vienankarjalainen Anton Stepaninpoika Sergejev, joka säästettiin teloitukselta hänen osattuaan puhua suomea. Sergejev saatettiin takaisin vankileirille, ja häntä kehotettiin pysymään yön tapahtumista hiljaa. Teloitusten uhreista 82 oli venäläisiä, 11 puolalaisia, kolme virolaisia, kaksi latvialaisia ja yksi tataari. Heidän keski-ikänsä oli 22 vuotta, ja nuorimmat olivat 16-vuotiaita.^[1]

Valmiina olleiden kaivantojen lisäksi Siilainen valittiin teloituspaikaksi sen vuoksi, että kaupungin nahkurit olivat jo aikaisemmin haudanneet alueelle kuolleita eläimiä, joten ruumiista lähtevään hajuun oli totuttu.^[4] Ruumiiden päälle lapioitiin kuitenkin niin ohut maakerros, että Joensuussa pidettyjä punavankeja määrättiin toukokuussa peittämään niitä lisää.^[1]

Joidenkin lähteiden mukaan samassa yhteydessä olisi teloitettu myös suomalaisuusaatteen kannattajien vihaama ortodoksinen uskonnonopettaja Johannes Karhapää, mutta todennäköisesti hänet ammuttiin jo maaliskuussa.^[5] Teloitukselta välttyneitä venäläisiä säilytettiin Joensuussa toukokuun loppuun saakka, jonka jälkeen heidät siirrettiin Helsinkiin Suomenlinnan vankileirille. Vienankarjalainen Sergejev vapautettiin jo aikaisemmin ja päästettiin sukulaistensa luokse Äänekoskelle.^[1]

Teloitusten jälkeisenä aamupäivänä Pohjois-Karjalan alue-esikunnan sotatuomari J. H. Varis saapui Joensuun komendantin Aaro Markkasen luokse ja kertoi, että osa työväentalolle sijoitetuista vangeista oli edellisenä yönä ”hävitetty”. Työväentalolla olleen vartiopäällikön kerrottua yön tapahtumista kutsuttiin paikalle ratsujääkärirykmentin vt. komentaja jääkäriluutnantti Skarp, joka kiisti tietävänsä asiasta mitään. Illalla Skarp kuitenkin palasi Markkasen luokse ja kertoi, että hänen miehensä olivat syyllisiä. Sotatuomari Varis järjesti seuraavana päivänä kuulustelun, johon osallistuivat kaikki työväentalolla olleet 16 vartiomiestä sekä teloituspaikalta selvinnyt vanki Sergejev, jolta saatiin tarkin selonteko tapahtumista. Vartijat kertoivat, että sotilaat olivat ratsujääkäreitä, mutta eivät kuitenkaan tunnistaneet heistä ketään. Yksi oli nähnyt mukana olleen reen kyljessä tekstin ”II eskadroona”.^[1]

Kuulustelun jälkeen komendantti Markkanen määräsi tapauksen tutkittavaksi, jolloin Skarp lupasi raportoida omalle esimiehelleen jääkäriratsumestari Sven Weckströmille. Teloituksien jälkeisellä viikolla Markkanen antoi myös käskyn työväentalon vartioinnin tehostamisesta ja määräsi laiminlyönneistä sotalakien mukaiset rangaistukset. Valkoisten päämajasta annettiin vielä huhtikuun aikana määräys tutkinnan järjestämisestä, mutta Skarp ei tehnyt vaadittua raporttia. Teloitukseen syyllistyneille ei ilmeisesti seurannut mitään rangaistusta.^[1]

Sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja A. L. Hintikka kertoi 1960-luvulla, että päätöksen teloituksesta oli tehnyt Joensuuhun sijoitetun Karjalan ratsujääkärirykmentin oma tuomioistuin. Joensuun suojeluskuntaan kuuluneen agronomi Aarne Cederbergin mukaan kyseessä oli ryypiskelleiden jääkärien illanvietonsa päätteeksi keksimä rangaistus edellisenä päivänä vankien kanssa käydystä sanaharkasta.^[1]

Heikki Ylikangas kirjoittaa Rata Rautuun -teoksessa (2013) Raudusta Joensuuhun saapuneesta lähetystöstä, jonka mukaan vangit tulee teloittaa. ^[6]

Siilaisella teloitettujen sotilaiden jäännökset löydettiin helmikuussa 1967 Joensuun läntistä ulosmenotietä rakennettaessa, jolloin osa luista siirrettiin kaupungin ortodoksiselle hautausmaalle. Nykyisin joukkohaudan yli kulkee moottoritie, jonka alla on edelleen teloitettujen jäännöksiä.^[1] Tien valmistuttua vuonna 1974 Joensuun kaupunki pystytti paikalle kaupunginarkkitehti Mauno Tuomiston suunnitteleman muistomerkin.^[7]

Siilaisella teloitettiin sodan aikana myös 17 punaista, joista kolme oli paikkakuntalaisia ja loput Joensuun vankileirille muualta tuotuja. Heidän joukkohautansa on noin puoli kilometriä venäläisten teloituspaikasta etelään. Hautapaikalla on työväenjärjestöjen vuonna 1946 pystyttämä muistomerkki sekä 1992 paljastettu kuvanveistäjä Erkki Kannoston veistämä muistomerkki Elonpirta.^[8]