Isyysraha
Isyysraha oli Suomessa isyysvapaan ajalta maksettava etuus, jota maksoi Kela. Suomessa se lakkautettiin elokuussa 2022 perhevapaauudistuksen myötä kun vanhempainvapaat muutettiin sukupuolineuraaleiksi.[1]
Tätä ennen isyysrahaa maksettiin enintään 54 arkipäivää, joista 1–18 arkipäivää voi olla samaan aikaan, kun äidille maksettiin äitiys- tai vanhempainrahaa[2]. Arkipäiviä ovat päivät maananaista lauantaihin pois lukien pyhäpäivät.
Isyysrahan saaminen edellytti, että isä ei isyysvapaan aikana työskentele tai opiskele päätoimisesti. Lisäksi isän piti olla asunut 180 päivää Suomessa juuri ennen lapsen laskettua syntymäaikaa. Saadaksesi isyysrahaa, isän tuli asua lapsen äidin kanssa yhteisessä taloudessa.
Myös adoptioisällä sekä rekisteröidyn parisuhteen osapuolella, joka adoptoi puolisonsa lapsen tai ottolapsen, oli sukupuolestaan riippumatta oikeus isyysrahaan. Naiselle maksettavaa isyysrahaa kutsuttiin isyysrahaa vastaavaksi etuudeksi.
Isyysrahan määrä laskettiin yleensä verotuksessa vahvistetun työtulon mukaan. Se voitiin maksaa myös sitä edeltäneen etuuden kuten opintotuen mukaan. Jos tulot olivat kasvaneet huomattavasti (vähintään 20 %), voitiin päivärahan perusteena käyttää isyysrahaa edeltäneitä 6 kuukauden tuloja, jotka kerrtotaan kahdella vuosituloksi. Isyysraha maksettiin aina vähintään minimimääräisenä.
Isyysrahan pystyi hakemaan verkkopankkitunnuksilla Kelan sivuilta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ YLE: Tasa-arvoon tähtäävä perhevapaauudistus tulee tänään voimaan – tämä kaikki muuttuu
- ↑ Isyysraha kela.fi. Viitattu 19.8.2020.