Idänsinililja

Idänsinililja
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka:	Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko:	Asparagales
Heimo:	Parsakasvit Asparagaceae
Alaheimo:	Scilloideae
Suku:	Kevättähdet Scilla
Laji:	siberica
Kaksiosainen nimi
Scilla siberica Andrews (1804)[1]
Synonyymit
Othocallis siberica (Andrews) Speta Scilla sibirica Haw.[2] Othocallis siberica (Haw.) Speta
Katso myös
Idänsinililja Wikispeciesissä   Idänsinililja Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Idänsinililja eli siperiansinililja (Scilla siberica) on monivuotinen, hyönteispölytteinen sipulikasvi parsakasvien (Asparagaceae) heimossa, joka on aiemmin luokiteltu kuuluvaksi vaihtelevasti liljakasvien (Liliaceae) tai hyasinttikasvien (Hyacinthaceae) heimoon.^[1][3] Se on pieni sinikukkainen kasvi, joka kukkii aikaisin keväällä ja leviää helposti laajoiksi matoiksi puistoissa ja puutarhoissa. Kasvi on kotoisin Aasiasta mutta sitä on levitetty Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Idänsinililjan sipulit ovat soikeat ja pienikokoiset (1,5–2 cm), ja niiden kuori on väriltään sinipunainen tai tummanruskea.^[4] Kasvilla on yhdestä neljään 10–20 cm korkeaa, pystyä kukkavanaa ja kahdesta viiteen tasasoukan suikeaa tai pitkulaista, ehytlaitaista tyvilehteä (10–15 cm × 0,5–2 cm). Lehdet ovat nuorina toisiinsa kietoutuneet ja vielä keskenkasvuiset kukinnan alkaessa keskikeväällä.^[4][5] Etelä-Suomen puutarhoissa idänsinililja kukkii yleensä huhti-toukokuiden vaihteessa. Luontaisella levinneisyysalueellaan Itä-Euroopassa ja Venäjällä sen kukinta aikaa on tyypillisesti huhtikuu.

Harsussa kukinnossa on kahdesta viiteen kukkaa, joissa on 1–2 mm mittaiset suojuslehdet ja 8–12 mm pitkä, nuokkuva kukkaperä.^[4][5] Kehä on kellomainen (12–16 mm × 4–6 mm) ja väriltään kirkkaan- tai tummansininen, joillakin lajikkeilla myös valkea.^[5] Siemenkota on halkaisijaltaan 4–6 mm, ja vaaleanruskeissa, pallonmuotoisissa siemenissä (2–3 mm) on pitkä valkoinen lisäke.^[4] Idänsinililja leviää helposti paitsi siementämällä myös kasvattamalla sivusipuleita.^[6]

Idänsinililja esiintyy luonnonvaraisena Länsi-Aasiassa (Luoteis-Iran, Pohjois-Irak ja Turkki), Kaukasiassa ja Itä-Euroopassa (Valko-Venäjä, Lounais-Venäjä ja Ukraina).^[1] Lisäksi se on kotiutunut Keski-Eurooppaan ja levinnyt ihmisen mukana Pohjois-Amerikkaan.^[1] Suomessa idänsinililja on tavallinen koristekasvi puistoissa ja puutarhoissa, joista se on karannut paikoitellen myös luontoon.^[5]

Idänsinililja on pieni ja kestävä kevätkasvi, joka viihtyy lehdoissa, pensaikoissa ja vuorten alarinteillä kasvavissa metsissä.^[6]

Idänsinililja voi ärsyttää herkkää ihoa ja aiheuttaa sisäisesti nautittuna myrkytysoireita, kuten kipua suussa tai vatsassa, kouristuksia, ripulia ja pulssin epäsäännöllisyyttä. Koko kasvi – sipulit ja kukat mukaan lukien – sisältää sydänaktiivisia glykosideja, jotka vaikuttavat samaan tapaan kuin digitalis.^[7]

• 
  Sipuleita.
• 
  Puistoistutuksia.
• 
  Alba-lajike.

• Blamey, Marjorie ja Grey-Wilson, Christopher: Otavan kasvitieto, s. 456. (Toinen painos) Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2005. (suomeksi)

• Suomen Lajitietokeskus: Idänsinililja (Othocallis siberica)
• LuontoPortti: Idänsinililja (Scilla siberica)
• Luopioisten kasvisto: Idänsinililja (Scilla siberica)
• Puutarha.net: Idänsinililja Scilla siberica
• Den virtuella floran: Idänsinililja (Scilla siberica) (ruotsiksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Scilla siberica (englanniksi)