Ibn Taymiyyah

Taqi ad-Diin Ahmad ibn Taymiyyah (22. tammikuuta 1263 – 1328), koko nimi: Taqī ad-Dīn Abu ’l-’Abbās Aḥmad ibn ’Abd al-Ḥalīm ibn ’Abd as-Salām ibn Taymiyyah al-Ḥarrānī (arab. تقي الدين أبو العباس أحمد بن عبد الحليم بن عبد السلام بن عبد الله ابن تيمية الحراني‎) oli islamilainen uskonoppinut (alim). Hän eli mongolien valloitusten aikana, kuului Ahmad ibn Hanbalin perustamaan lakikoulukuntaan ja pyrki palauttamaan islamin siihen, mitä hän näki Koraanin ja sunnan aikaisempien tulkintojen olleen.^[1][2]

Islamilaisen lain kehityksessä 800-luvulla tapahtunut "järjen porttien sulkeutuminen" tarkoitti, että ijtihad (itsenäinen järjenkäyttö) hylättiin, ja sen tilalle tuli taqlid, joka merkitsi sokeaa kuuliaisuutta. Henkilö, joka oli oikeutettu järjenkäyttöön islamilaisen lain asioissa, oli mujtahid. Tällaiset hahmot kuuluivat vastedes historiaan. Henkilö, joka joutui tyytymään kuuliaisuuteen, oli mukallid. Tätä käännettä vastaan oli noussut nousi muutamia protesteja, jotka torjuivat periaatteen sokeasta kuuliaisuudesta. Ibn Tamiyyah ei suoranaisesti vaatinut järjen porttien avaamista, mutta ymmärrettyään šarian yksimielisyysperiaatteen (ijma) hyvin kapeasti, hän pääsi torjumaan taqlidin. Tämä antoi hänelle tilaisuuden tulkita Koraania ja profeetan sunnaa tuoreella tavalla ja päätyä uusiin johtopäätöksiin monista islamilaisen lain yksityiskohdista.^[3]

Ibn Taymiyyah oli 1700-luvulla syntyneen wahhabilaisuuden tärkein taustahahmo.^[3]

• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
• Laoust, Henri: Ibn Taymiyyah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022.