Hissène Habré

Hissène Habré
arab. حسين حبري‎
Hissène Habré vuonna 1987.
Tšadin presidentti
7.6.1982 – 1.12.1990
Pääministeri	Djidingar Dono Ngardoum
Edeltäjä	Goukouni Oueddei
Seuraaja	Idriss Déby
Henkilötiedot
Syntynyt	13. syyskuuta 1942 Faya-Largeau, Ranskan Tšad, Ranskan Keski-Afrikka
Kuollut	24. elokuuta 2021 (78 vuotta) Dakar, Senegal
Puoliso	Fatime Raymonde
Tiedot
Uskonto	islam
Etnisyys	gorane Tubut
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hissène Habré (arab. حسين حبري‎; 13. syyskuuta 1942^[1] – 24. elokuuta 2021) oli Tšadin presidentti vuosina 1982–1990. Toukokuussa 2016 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Habré syntyi Faya-Largeaussa Ranskan Tšadissa, joka oli tuolloin osa Ranskan Keski-Afrikkaa. Habré kuului gorane-kansaan. Habré sai paikan siirtomaahallinnosta ja taitojensa ansiosta jatkokoulutusta Ranskassa. Hän suoritti yliopistotutkinnon valtiotieteissä Pariisin Université Paris-Panthéon-Assasissa ja palasi Tšadiin vuonna 1971. Pian hän kuitenkin matkusti Libyaan ja liittyi tšadilaiseen sissijärjestöön Forces Armées du Nord. FAN toimi Goukouni Oueddein johtamana Pohjois-Tšadissa tubujen keskuudessa. FAN oli itse toisesta järjestöstä, nimeltä FROLINAT irronnut osa.

Habré saavutti kansainvälistä kuuluisuutta ryhmänsä kaapattua kolme eurooppalaista, heidän joukossaan ranskalainen arkeologi Françoise Claustre, Bardaissa Tibestivuoristossa 21. huhtikuuta 1974. Viimeinen panttivangeista vapautettiin 1. helmikuuta 1977. Habrén ja Goukouni Oueddein välit rikkoontuivat muun muassa tästä tapauksesta johtuen, mutta hän säilytti omalla järjestöllään FAN-nimen.

FROLINAT sai huomattavaa tukea Libyalta, joka miehitti uraanista rikkaan Aozoun kaistan Pohjois-Tšadissa ja liitti sen itseensä 1976. Ranska ja Yhdysvallat tukivat Tšadin presidentin ja pääministerin aseman kaappauksella huhtikuussa 1975 ottanutta kenraali Félix Malloumia Libyan Muammar Gaddafia vastaan. 29. elokuuta 1978 Malloum antoi Habrélle pääministerin viran.

Vuoden 1979 lopulla hallitusvallan otti FROLINATin johtaja Goukouni Weddeye. Liikkeen johtajat kuitenkin ajautuivat valtataisteluun, jota seurasi uusi sisällissota.

Habré nousi voittajana valtaan huhtikuussa 1982. Hän loi salaisen poliisin nimeltä dokumentaatio- ja turvallisuusdirektoraatti (DSD), joka jahtasi ja teloitti hänen vastustajiaan. Habré tuhosi myös häntä mahdollisesti vastustaneita heimoja.

Habréa tukivat Libyaa vastaan Sudan, Egypti, Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja vuodesta 1983 Ranska. Habrén joukot ajoivat libyalaiset maasta 1987 ja sota päättyi virallisesti 1988.

Voitosta huolimatta Habrén hallitus oli heikko ja etenkin zaghawa-kansan vihaama. Joulukuun 1990 alussa Idriss Débyn joukot marssivat pääkaupunkiin ja Habré pakeni Kameruniin, josta hän lähti edelleen maanpakoon Senegaliin. Déby asetti itsensä maan johtoon ja valittiin presidentiksi vaaleilla toukokuussa 2001.

Todisteet Habrén ihmisoikeusrikkomuksista valtakautensa aikana ovat vahvat. Hänen salaisen poliisin päämajastaan saatiin 1208 vankeudessa kuolleen nimet. Hän vainosi saroja ja muita etelän heimoja 1984.

Tšadin arabeja Habré piti libyalaisten vihollistensa "perheeseen" kuuluvina, vuonna 1987 hän perusti DSD:aan komitean pidättämään ja kuulustelemaan hadjeraita ja vastaavan zaghaweille 1989 ja järjesti kymmeniä tuhansia poliittisia murhia.^[2]

Habréa vastaan nostettiin syytteet Senegalissa 2000, mutta oikeus vapautti hänet, koska rikokset oli tehty ulkomailla, eikä niistä voinut syyttää maassa. Vuonna 2005 Habréa vastaan nostettiin syytteet Belgiassa rikoksista ihmisyyttä vastaan, sotarikoksista ja kidutuksesta. Vuonna 2006 Afrikan unioni pyysi Senegalia syyttämään Habréa ja vuonna 2007–2008 maan laeissa tehtiin mahdolliseksi syytteiden nosto kansanmurhasta ja em. syytteistä oli ne tehty missä vain.

Syyskuussa 2008 Habréa vastaan nostettiin kanne Senegalissa, mutta maa vaati ennakolta 27 miljoonaa euroa korvauksia oikeudenkäynnin kuluista. Vuonna 2009 Belgia pyysi Kansainvälistä tuomioistuinta määräämään Senegal syyttämään tai karkottamaan Habré. Senegal lupasi olla päästämättä häntä maasta ennen tuomiota.^[3]

Tšadilainen oikeusistuin tuomitsi Habrén poissaolevana kuolemaan elokuussa 2008.^[4]

Senegal aikoi karkottaa Habrén kotimaahansa 2011, mutta keskeytti tämän YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillayn pyynnöstä, koska Habréa uhkasi kuolemantuomio, ja hänen epäiltiin joutuvan kidutetuksi.^[5].

Vuoden 2013 heinäkuun 7. päivänä Habre pidätettiin Senegalin pääkaupungissa Dakarissa, missä hän asui maanpaossa^[6]. Habréa ei kuitenkaan luovutettu kotimaahansa Tšadiin koska hän todennäköisesti olisi saanut siellä kuolemantuomion. ^[7]

Habrén oikeudenkäynnin ensimmäinen vaihde alkoi 20. heinäkuuta vuonna 2015 Dakarissa Kansainvälisen tuomioistuimen ja Afrikan unionin perustamassa yhteisessä erikoistuomioistuimessa, jonka tehtävänä oli selvittää Habrén hallintoa vastaan esitettyjä rikoksia. Oikeudenkäynnin pääsyyttäjänä toimi senegalilainen tuomari Mbacke Fall. Habré oli ensimmäinen afrikkalainen valtionpäämies, joka on joutunut oikeuden eteen toisen Afrikan valtion syyttämänä.^[8].

Toukokuussa 2016 Habré tuomittiin elinkautiseen sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Hänet katsottiin olevan vastuussa 40 000 ihmisen surmaamisesta, monien kaappaamisesta, raiskaamisesta ja kiduttamisesta vuosina 1982-1990, jolloin hän toimi Tšadin presidenttinä.^[9]

Habré kuoli elokuussa 2021 Senegalissa, missä hän istui tuomiotansa. Hän oli ennen kuolemaansa joutunut sairaalaan covid-19-tartunnan takia.^[10]