Herman Li

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herman Li, Club Teatria 2009.

Herman Li (s. 3. lokakuuta 1976 Hongkong) soittaa sähkökitaraa brittiläisessä power metal -yhtyeessä DragonForce. Herman on vasenkätinen, mutta opetteli soittamaan kitaraa oikeakätisesti, koska ei tahtonut millään oppia soittamaan sitä vasenkätisesti. Hän voitti vuonna 2005 Metal Hammer Golden Gods -palkintogaalassa vuoden kitaristin palkinnon.

Herman Li aloitti kitaran soiton marraskuussa 16-vuotiaana vuonna 1992. Kitaristina hän on itseoppinut. Soitettuaan lukuisissa rock- ja metalliyhtyeissä Lontoossa Herman tajusi, että ainoa tapa, jolla hän voisi edetä edemmäs kitaristina, oli perustaa oma bändi. Hän ajatteli bändin perustamisen olevan parempi ratkaisu kuin sellaiseen liittyminen. Näin syntyi DragonHeart, jonka nimi myöhemmin muovautui DragonForceksi.

DragonForce on erittäin nopeaa metallia soittava yhtye, joka on tunnettu esimerkiksi kappaleiden erittäin nopeasta temposta sekä kitarasooloista, jotka saattavat kestää jopa yli kolme minuuttia. Yhtyeen kitaristit Herman Li sekä Sam Totman tuovat lisää mielenkiintoa kappaleisiin tekemällä epätavallisia ääniä, jotka lähtevät kaikki kitarasta. Näistä äänistä tunnettu on esimerkiksi Pac-Man ääni, jonka hän soittaa Through the Fire and Flames kappaleessa juuri ennen soolo-osuuksia.

Herman on sanonut musiikilliseksi vaikutteikseen kaiken tyylisen musiikin, rockin ja metallin, uuden ja vanhan. Myös videopelien musiikit 80- ja 90-lukujen vaihteessa ovat tuoneet omat tyylinsä Hermanin soittoon. Herman on kertonut kitaralehti Total Guitarin haastattelussa Megadethin vaikuttaneen hänen soittoonsa ja omistavansa vieläkin heidän sointukirjansa.

Li pystyy matkimaan kitarallaan muun muassa elefantin äännähdystä sekä moottoripyörää käyttäen vibrakampea. Herman on tunnettu persoonallisista soittotyyleistään, joihin kuuluvat esimerkiksi kitaran nostaminen ilmaan vibrakammesta. Hän on myös tunnettu äärimmäisen nopeista kitarasooloista.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Li on kiinnostunut musiikin lisäksi muun muassa tietokoneteknologiasta ja kamppailulajeista. Hän harrastaa brasilialaista jiu-jitsua vapaa-ajallaan viisi kertaa viikossa ja puhuu sujuvasti kolmea kieltä.

Li on saanut vuoden kitaristin palkinnon lisäksi muitakin palkintoja. Yhdessä Sam Totmanin kanssa Li on saanut palkinnot neljässä sarjassa Guitar Worldin lukijoiden äänestyksessä vuonna 2007. Neljään sarjaan lukeutuivat "Best New Talent" (voitto 70 prosentilla), "Best Metal", "Best Riff" ja "Best Shredders". He voittivat myös "Best Guitar Solo" kohdan Total Guitarin lukijoiden äänestyksessä kappaleellaan "Through the Fire and Flames".

Kitarat, vahvistimet ja efektit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ibanez 6-9 string - 5602F7K
  • Ibanez E-Gen - EGEN18 Herman Li Signature Model
  • Ibanez 7 String - 540S7BK
  • Ibanez Acoustics
  • DiMarzio Pickups (HLM - Neck, Middle, Bridge)
  • D'Addario Strings
  • Ibanez E-Gen 2
  • Ibanez Jem 7BSB
  • Ibanez 540-S7
  • Rocktron Prophesy II
  • Rocktron All Access
  • Rocktron MIDI Mate
  • Source Audio Hot Hand
  • MIDIjet Pro Wireless Midi System
  • DigiTech Whammy 2
  • Dunlop Cry Baby DCR-2SR
  • Ibanez Weeping Demon
  • Rocktron Patch Mate
  • Rocktron Xpression
  • Rocktron Intellifex XL
  • Korg DTR-2000
  • Fi Dorra Music Box
  • Marshall 120 WT head
  • Marshall 4x12 cabinets
  • Mesa Boogie Stereo 2:Fifty
  • Peavey 4x12 Straight cabinets