Horst Buchholz

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Horst Werner Buchholz (4. joulukuuta 1933, Saksan valtakunta – 3. maaliskuuta 2003) oli saksalainen näyttelijä, joka muistetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Yks’, kaks’, kolme ja 7 rohkeata miestä. Hän näytteli vuosina 1952–2002 yli 60 elokuvassa.

Berliinissä syntynyt Buchholz joutui toisen maailmansodan aikana evakuoiduksi Sleesiaan. Hän pääsi sodan jälkeen Tšekkoslovakiaan ja palasi takaisin Berliiniin heti kun pääsi. Hän siirtyi kuitenkin Itä-Berliinistä Länsi-Berliinin ja aloitti ulkomaalaisissa elokuvissa näyttelemisen vuonna 1959.

Ennen elokuvauraansa Horst Buchholz työskenteli teatterissa ja radiossa. Hänen ensimmäinen suuri elokuvaroolinsa oli Juvien Duvivierin elokuvassa Nuoruuteni Marianne vuonna 1955. Tätä seurasi elokuva Taivas ilman tähtiä, jossa Buchholz esitti venäläistä sotilasta. Tästä roolista Horst Buchholz sai Cannesin parhaan miesnäyttelijän -palkinnon. Tämän jälkeen hän näytteli pääosan elokuvassa Nahkatakit, joka oli saksalainen vastine sen ajan amerikkalaisille teinikapinallis-elokuville. Luultavasti juuri tämän elokuvan ansiosta Buchholz sai lempinimen "Saksalaisen elokuvan James Dean". Tätä seurasi vähän kevyempi elokuva Robinson ei saa kuolla, jossa Horst esittää miestä, joka velkavankeuteen joutumisen pelossa varastaa Robinson Crusoen alkuperäisen käsikirjoituksen isältään. Elokuvan naispääosassa oli Romy Schneider. Kuitenkin vasta hänen seuraava elokuvansa teki hänestä suuren tähden Saksassa. Elokuvan nimi oli Viettelijän tunnustukset, ja se perustui Thomas Mannin kirjaan. Tämän kyseisen läpimurron jälkeen Buchholz kokeili sipiään monenlaisissa elokuvissa: Pääteasema rakkaus oli rakkauselokuva, Märkää asfalttia puolestaan trilleri, jossa Buchholz näytteli rikollista. Vuonna 1959 vuorossa oli ensimmäinen ei-saksalainen elokuva, J. Lee Thompsonin ohjaama Kohtalokas kotiinpaluu. Tässä elokuvassa Buchholz esittää puolalaista merimiestä, joka murhaa tyttöystävänsä. Elokuvassa näytteli Buchholzin lisäksi John Mills ja hänen tyttärensä Hayley Mills. Englannin kielen puhuminen sujui Buchholzilta todella hyvin. Hän osasi lisäksi puhua useita muitakin vieraita kieliä, mikä voi olla syy, miksi Buchholz on uransa aikana esittänyt niin monen maan kansalaisia: saksalaisen lisäksi esim. venäläistä, puolalaista, meksikolaista sekä espanjalaista.

Vuonna 1960 Horst Buchholzin Hollywood-ura alkoi jyrinällä. Hän esiintyi ehkä tunnetuimmassa elokuvassaan 7 rohkeata miestä, joka oli villiin länteen siirretty versio Akira Kurosawan klassikosta Seitsemän samuraita. Buchholz esitti Chicoa, joka oli huonon viinapään omaava meksikolainen asemies. Elokuvassa näytteli monia aikakauden tähtiä, kuten Yul Brynner, Charles Bronson ja Steve McQueen. Tätä seurasi arvostettu rakkauselokuva Fanny, joka sijoittui Ranskaan. Buchholz oli elokuvan romanttinen miespääosanäyttelijä, vaikka saikin nimensä alkuteksteissä ja mainoksissa neljänneksi. Elokuvassa Buchholz näyttelee Marius-nimistä kapakanpitäjän poikaa, joka haaveilee pääsevänsä purjehtimaan merille. Muita elokuvan päätähtiä olivat Leslie Caron, Maurice Chevalier sekä Charles Boyer. Elokuva oli ehdokkaana viiteen Oscariin, muun muassa sarjoissa paras elokuva ja paras miespääosa. Miespääosa-ehdokkuus ei mennyt Buchholzille, vaan Charles Boyerille, joka esitti elokuvassa tämän isää. Tässä uran vaiheessa Buchholzille tarjottiin roolia yhdessä kaikkien aikojen suurimmista elokuvista, David Leanin Arabian Lawrencessa. Rooli, jota hänelle tarjottiin, oli sheriffi Ali, mutta Buchholzin piti kieltäytyä osasta, koska hän oli jo lupautunut toiseen elokuvaan. Tämä elokuva oli Billy Wilderin screwballkomedia Yks’, kaks’, kolme, joka sijoittui Berliiniin. Buchholz oli kiivas kommunisti Otto Ludwig Piffl, josta Coca-Cola yhtiön Berliinin konttorin johtaja (James Cagney) yrittää muokata hyvää vävypoikaehdokasta yhtiön pääjohtajalle, jonka tyttären (Pamela Tiffin) Piffl on saattanut raskaaksi. Kuvausten aikana Buchholz ja Cagney eivät tulleet hyvin toimeen keskenään, ja lisäksi Buchholz joutui liikenneonnettomuuteen, josta hän kuitenkin selvisi hengissä. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana, mutta ei menestynyt kaupallisesti, mikä saattoi johtua siitä, että kylmä sota saattoi vitsien aiheena olla amerikkalaiselle yleisölle liian raskas. Nykyään elokuva tosin nauttii suuresta arvostuksesta Billy Wilderin ihailijoiden keskuudessa.

Tämän jälkeen Horst Buchholzin ura lähti alamäkeen. Hän esiintyi hinduaktivistina Mark Robsonin draamassa 9 tuntia ikuisuuten, laihoin tuloksin. Seuraavaksi hän esitti Bette Davisin poikaa italialaisessa elokuvassa Ei rakkaudesta, ei rahasta. Buchholz myös puhui tässä elokuvassa italiaa. Seuraavana vuoronsa sai Marco Polon rooli historiallisessa elokuvassa Kublai Khanin valtakunnassa, jossa hän näytteli Anthony Quinnin ja Orson Wellesin kaltaisten suuruuksien kanssa, mutta tämäkin oli pettymys. Sen jälkeiset elokuvat olivat niin sanottuja b-elokuvia, ja lisäksi suuria taloudellisia fiaskoja. Miehemme Istanbulissa oli agenttiseikkailu, Piru sinut periköön, Johnny Blanco rikoselokuva, ja Cervantes, huomattavasti ”taiteilijan vapauksia” ottava elämäkertaelokuva Don Quijoten kirjoittajasta. Buchholzin ura Hollywood-tähtenä oli ohi.

Buchholz esiintyi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa monissa pienen budjetin elokuvissa sekä pää- että sivurooleissa. Elokuvat olivat pääasiassa ulkomaalaisia. Hän ei tehnyt 1970-luvulla mitään, mikä olisi tullut suuren amerikkalaisen yleisön tietoon, ellei hänen esiintymistään Charlien enkeleissä lasketa. Pikku hiljaa ulkomaalaisetkin elokuvat vaihtuivat ulkomaalaisiin tv-elokuviin ja tv-sarjavierailuihin. 9 tuntia ikuisuuteen -elokuvan ohjannut Mark Robson antoi Buchholzille vielä roolin viimeisessä elokuvassaan Atlantin pikajuna, vuonna 1979, mutta elokuva oli myöskin pettymys. 1980-luvulla hän esitti natsiroistoa jokusessa amerikkalaisessa elokuvassa. Viimeisen kuuluisan roolinsa Buchholz teki Roberto Benignin Oscar-palkitussa komediassa Kaunis elämä, jossa ikääntynyt Buchholz on natsilääkäri, jonka kanssa vankileirille joutunut Benigni kommunikoi arvoituksilla. Hän jatkoi työskentelyä vuoteen 2003 asti, jolloin hän kuoli keuhkokuumeeseen.

Vuonna 1958 Horst Buchholz meni naimisiin ranskalaisen näyttelijän Myriam Brun kanssa. He pysyivät yhdessä Buchholzin kuolemaan saakka. He saivat myös kaksi lasta. Heidän poikansa Christopher seurasi isänsä jalanjälkiä näyttelijäksi ja ohjasi vuonna 2005 paljon vanhaa arkistomateriaalia sisältävän dokumenttielokuvan Isäni Horst Buchholz.

Vuonna 2000 Buchholz puhui ensimmäistä kertaa avoimesti biseksuaalisuudestaan saksalaiselle lehdelle Die Buntelle. Hän kuoli Berliinissä 69-vuotiaana, ja hänet on haudattu Waldfriedhof Dahlemin hautausmaalle.

• Nuoruuteni Marianne (1955)
• Taivas ilman tähtiä (1955)
• Nahkatakit (1956)
• Robinson ei saa kuolla (1957)
• Viettelijän tunnustukset (1957)
• Pääteasema rakkaus (1958)
• Märkää asfalttia (1958)
• Ylösnousemus (1958)
• Kohtalokas kotiinpaluu (1959)
• 7 rohkeata miestä (1960)
• Fanny (1961)
• Yks’, kaks’, kolme (1961)
• 9 tuntia ikuisuuteen (1963)
• Ei rakkaudesta, ei rahasta (1963)
• Kublai Khanin valtakunnassa (1965)
• Miehemme Istambulissa (1965)
• Piru sinut periköön, Johnny Blanco (1967)
• Cervantes (1967)
• Karkulainen (1968)
• Le Sauveur (1971)
• Suuri valssi (1972)
• Kuin kanit keväällä (1973)
• Veriset dollarit (1974)
• Helvetistä voittoon (1979)
• Atlantin pikajuna (1979)
• Afrodite (1982)
• Sahara (1983)
• Code name: Emerald (1985)
• Rautakotka 3 (1992)
• Kaunis elämä (1997)
• The Enemy (2001)