Kulapiiri

Kulapiiri on Uuden-Guinean itäpuolisilla Tyynenmeren koralli- ja tulivuorisaarilla toimiva seremoniallinen vaihtojärjestelmä, jossa henkilöltä toiselle siirretään seremoniallisia arvoesineitä. Kulapiirin tärkeimmän alueen muodostavat Trobriandsaaret, Woodlarksaari ja D'Entrecasteaux'nsaaret, mutta siihen kuuluu myös syrjäisempiä saaria.^[1] Kulapiirin rinnalla toimii laajempi vaihtoverkosto, jonka kautta kulkeutuu saarelta toiselle jokapäiväisiä tarvikkeita, kuten esimerkiksi kiviä, kotilonkuoria ja betelpähkinöitä^[2].

Kulapiirin tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se on mahdollisesti jopa 500 vuotta vanha^[3]. Kulapiirin on arveltu syntyneen päivittäiskäyttöön tarvittujen tavaroiden vaihtotarpeesta, jonka rinnalle kehittyi sittemmin vaihtojärjestelmä arvoesineille, jotka olivat ystävyyden tai arvovallan symboleja.^[2] Koska sodankäynti eri ryhmien välillä oli aiemmin yleistä, kulapiiri tarjosi mahdollisuuden tarvikkeiden hankintaan muilta ryhmiltä vaikka näiden välillä olisikin vihamielisyyksiä^[3]. Kulapiiriä tutki ensimmäisenä puolalais-englantilainen antropologi Bronisław Malinowski vuosina 1915–1918^[1].

Kulapiirissa henkilöiden kesken vaihdetaan kahdenlaisia arvoesineitä. Soulava- eli bagiesineet ovat pitkiä lävistetyistä ja hiotuista Spondylus-kotilon kuorista valmistettuja koruja. Mwaliesineet ovat keilakotiloista valmistettuja käsivarsirenkaita.^[1] Soulavaesineitä vaihdetaan kulapiirissä mwaliesineisiin ja päinvastoin.^[1] Soulavaesineet liikkuvat kulapiirissä myötä- ja mwaliesineet vastapäivään^[4]. Vaihtokaupassa saadut esineet luovutetaan edelleen jollekin toiselle ryhmälle. Kulapiirissä liikkuvia koruja ei koskaan pueta päälle, mutta ne ovat silti haltijalleen maineen ja arvoaseman symboleja^[2]. Joskus kulapiirissä kiertävä esine saattaa palata lähtöpaikkaansa vuosikymmenten kierron jälkeen. Kauan kiertäneet esineet ovat arvokkaampia kuin vähän aikaa kiertäneet.^[1] Lisäksi arvostettiin myös esineen laatua. Vaihtokauppaa keskenään tekevät henkilöt saattavat pysyä samoina koko elinikänsä^[3].

Jos kulapiirin jäsenet eivät olleet samalla saarella, piti tehdä kulamatka^[3]. Kulamatkoihin käytetään erityisesti näille matkoille suunniteltuja koristeltuja kanootteja. Kanoottien rakentamiseen, vesillelaskuun ja niillä purjehtimiseen liittyy erilaisia riittejä. Ne myös suojellaan pahoja henkiä ja avomeren vaaroja vastaan erilaisilla seremonioilla ja loitsuilla, joilla on tarkoitus myös saada hyvää onnea kulavaihdossa. Kulakanootissa on tavallisesti tilaa 7–14 henkilölle.^[2] Perinteisesti kulamatka tehtiin paikallisen päällikön johdolla ja mukana oli miehiä yhdestä tai useammasta kylästä^[4].

• Göran Burenhult: Nykyiset alkuperäiskansat – Ihmisen suku 5. Weldon Owen Pty Limited ja Bra Böcker AB, 1994. ISBN 951-0-18783-6
• Susan Kennedy: Cultural Atlas of Australia, New Zealand and The Pacfic. Andromeda Oxford, 1996. ISBN 0-8160-3083-9 (englanniksi)