Kangaslimaseitikki
| Kangaslimaseitikki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Cortinariaceae |
| Suku: | Seitikit Cortinarius |
| Laji: | collinitus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Kangaslimaseitikki (Cortinarius collinitus) on limapintainen, punaruskealakkinen sieni jonka vaaleassa jalassa on violetin vivahdetta. Se on kuusen mykorritsasieni.[2][3]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kangaslimaseitikki lakki on 3-10 cm leveä ja nimensä mukaisesti limainen, nuorena puolipallomainen tai kellomainen, vanhemmiten kuperaksi laakeneva, lakissa on keskuskohouma, keskikokoinen helttasieni, Väriltään lakki on puna- tai oranssinruskea ja malto on kellanvalkoista. Kostealla säällä itiöemä on limainen, mutta kuivuessaan kiiltävän tahmea. Heltat tiheitä, nuorina vaalean harmaat ja vanhempana vaalean harmaan- tai kanelinruskeat. Jalka pitkä ja tasapaksu, paksun vaalean sinivioletin limakerroksen peittämä, limapinta vuoksi katkeileva. Se juurikaan tuoksu.[2][3]
Kasvupaikka ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa se kasvaa tuoreissa ja kuivahkoissa sammaleisissa tuoreissa kangasmetsissä elokuusta syyskuulle. Hyvin yleinen koko maassa (LC). Se on kuivissa ja tuoreissa havumetsissä tavattava sieni.[2][3]
Erityistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kangaslimaseitikki ei ole myrkyllinen muttei myöskään erityisen hyvän makuinen sieni. Seitikkilajeja on Suomessa satoja ja osa niistä on hankalasti tunnistettavia, niitä ei suositella perusruokasienestäjien kerättäväksi.[2][3]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 29.11.2022
- ↑ a b c d Laji.fi: kangaslimaseitikki (Cortinarius collinitus) laji.fi. Viitattu 18.11.2017.
- ↑ a b c d Korhonen, Mauri: Uusi sienikirja, s. 217. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09106-9