Kalliomoskeija

Kalliomoskeija
قبة الصخرة (Qubbat As-Sakhrah)
Kalliomoskeija
Sijainti	Temppelivuori, Jerusalem
Koordinaatit	31°46′41″N, 35°14′07″E
Rakennustyyppi	Temppeli
Valmistumisvuosi	691
Suunnittelija	Raja Ibn Haywah
Rakennuttaja	Kalifi Abd al-Malik
Omistaja	Awkaf-ministeriö (Jordania)
Julkisivumateriaali	posliini
Korkeus	20,48
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kalliomoskeija (arab. قبة الصخرة‎, Qubbat aṣ-ṣaḫra, hepr. ‏כיפת הסלע‎, Kipat ha-sela) on Temppelivuorella Jerusalemissa sijaitseva islamilainen moskeija.

Temppelin rakennutti kalifi Abd al-Malik vuosina 687–691.^[1] Alun perin sitä ei tehty moskeijaksi,^[2] mikä näkyy myös rakennuksen arkkitehtuurissa, jossa on nähty yhdistyvän kristillisen kirkon ja zarathustralaisen tulitemppelin piirteitä.^[3] Temppelin kultainen kupoli on Jerusalemissa kaikkialle näkyvä maamerkki.

Kahdeksankulmaisen pyhäkön sisällä on pyöreä 12 pylvään muodostama arkadi, jonka friisiä koristaa sekä ulko- että sisäpuolella arabiankielinen teksti. Kalifi antoi kirjoittaa temppelin seinään oman uskonnollisen julistuksensa. Teksti on tärkeä dokumentti arabiuskonnon kehitysvaiheesta 600-luvun lopussa, ja varhaisimpia, joissa esiintyy sana muhammad.

Temppelivuorella sijaitsi aikaisemmin roomalaisten vuonna 70 jaa. hävittämä Jerusalemin toinen temppeli. Juutalaiset uskovat, että samalla paikalla oli aikoinaan ollut myyttinen Salomon temppeli. Alue onkin juutalaisten pyhin paikka. Temppelivuori on pyhä alue myös kristinuskolle sekä Vanhaan että Uuteen Testamentiin liittyvien tapahtumien takia.

Temppelivuoresta on tullut myös muslimeille tärkeä paikka. Tämä johtuu siitä, että ennen kuin Mekka saavutti asemansa pyhiinvaelluskohteena, Jerusalem näyttää olleen arabien uskonnollinen keskus. Siitä todistaa osaltaan Kalliomoskeijan rakentaminen sinne sekä ibn Hishamin välittämä tieto, että ennen Mekkaa muslimien rukoussuunta osoitti Syyriaan.^[4] Ibn Hisham myös kertoo, että Muhammed suoritti yöllisen matkan "pyhään temppeliin Jerusalemissa" ja nousi siellä taivaaseen.^[5] Vaikka vuosiluvut eivät sovikaan yhteen, Kalliomoskeijaa pidetään Muhammedin vierailukohteena.

Kalliomoskeija sijaitsee keskellä tasannetta, joka länsimaissa tunnetaan nimellä Temppelivuori ja josta arabiaksi käytetään nimitystä al-ḥaram aš-šarīf (arab. الحرم الشريف‎), ’pyhä kielletty (alue)’.

Roomalaiset olivat tuhonneet Temppelivuorella sijainneen Jerusalemin toisen temppelin juutalaissodassa vuonna 70 ja rakentaneet paikalle Juppiterin temppelin.^[6] Bysanttilaisena aikana Jerusalem oli kristitty kaupunki, ja kymmenet­tuhannet pyhiin­vaeltajat saapuivat paikalle, jossa oli kristittyjen ensimmäinen kirkko ja jossa Jeesus oli kulkenut.^[7]

Temppelin arkkitehtuurin ja merkityksen tulkintaan ovat vaikuttaneet islamin syntyajankohtaa koskevat teoriat. Vakiintuneen käsityksen mukaan islam olisi täysimittaisesti olemassa jo temppelin rakentamisen aikaan 690-luvulla. Kalliomoskeijan piirteet eivät kuitenkaan sovi islamilaiseen moskeijaan. Siellä ei esimerkiksi ole rukoussuunnan osoittavaa qiblaa eikä paikkaa arkkitehtuurinsa perusteella ole tarkoitettu yleiseksi rukoushuoneeksi.^[8] Kalliomoskeijan onkin toisinaan nähty edustavan vasta islamin suuntaan kehittymässä olevaa arabikristillisyyttä. Siihen viittaavat temppelin sijainti Jerusalemissa eikä Mekassa, rakennuksen arkkitehtuuri ja friisitekstit. ^[3]

Itranin sassanidivaltakunta valloitti Jerusalemin vuonna 614. Se palautui lyhyeksi aikaa Bysantille, mutta siirtyi lopulta kapinoiville arabiheimoille sunnilleen vuonna 637. Arabivaltakunnan pääkaupungiksi muodostui vuonna 661 Syyrian Damaskos, minne arabihallitsija Muawija perusti numismaatikko Volker Poppin teorian mukaan Johannes Kastajan pyhäinjäännöksiin keskittyneen kultin. Muawijan kukistamisen jälkeen valtaan nousi Iranin Mervistä saapunut Abd al-Malik ibn Marwan, joka toi mukanaan Khorasanista oman kristillisen kulttinsa, muhammadismin.^[3]

Kallio­moskeija rakennettiin kalifi Abd al-Malikin määräyksestä vuosien 689 ja 691 välillä supervallaksi kohonneen arabikalifaatin päätemppeliksi. Sitä ennen Temppelivuori oli ollut vuosi­satoja hylättynä siitä lähtien, kun juutalaiset 300-luvulla vielä kerran olivat kapinoineet roomalaisia vastaan. Temppelin myötä al-Malik siirsi uskonnon painopisteen pois Damaskoksesta. Uudessa sijainnisa on nähty al-Malikin eskatologinen visio, jonka mukaan maailmanloppu alkaa Temppelivuorelta Jeesuksen uuden tulemisen myötä.^[3]

Arkkitehtuurin ja mosaiikkien esikuvina on nähty lähellä olevat bysanttilaiset kirkot ja palatsit.^[9][10] Kupoliarkkitehtuuri liittyy läntiseen perinteeseen, jonka tunnetuimpia esimerkkejä ovat Rooman Santa Costanza -kirkko 300-luvulta ja Ravennan San Vitale 500-luvulta.^[8]

Shlomo Dov Goitein Heprealaisesta yliopistosta on väittänyt, että Kallio­moskeijan oli tarkoitus kilpailla muiden pyhäkköjen kanssa. Hänen mukaansa jo Qubbat as-Sakran rotundan muoto oli tarkoitettu kilpailemaan kristillisten katedraalien kanssa.^[12][13] A. C. Cresswell huomautti, että moskeijan rakennuttajat suunnittelivat sen saman kokoiseksi kuin Pyhän haudan kirkko oli. Moskeijan kupolin läpimitta on 20,20 m ja korkeus 20,48 m, kun taas Pyhän haudan kirkon kupolin läpimitta on 20,90 m ja korkeus 21,05 m.^[14]

Rakennus on kahdeksankulmion muotoinen. Sen keskellä on puinen, noin 20 metrin läpimittainen kupoli neljän pilarin kannattamalla pyöreällä jalustalla.^[15] Tämä osa rakennetta vastaa sassanidien harrastaman tulitemppelin (Chahar Taq) rakennetta.^[16] Kehikon ympärillä on 12 pylvään muodostama kahdeksankulmainen arkadi. Jeesuksen opetuslapsiin rinnastuva luku muistuttaa kyseessä olevan "Uuden Siionin" temppeli.^[17]

Rakennuksen julkisivu on päällystetty posliinilla, joka seuraa moskeijan kahdeksankulmaista muotoa. Sen jokainen sivu on 18 metriä pitkä ja 11 metriä korkea. Sekä kupolissa että sen sisäseinissä on runsaasti ikkunoita.^[15]

Kalliomoskeija noudatti syyrialaiskristillistä käsitystä Salomonin temppelistä. Samanlainen rakenne esiintyy etiopialaisissa kirkoissa, joissa sakraali tilaa jakautuu kolmeen samankeskiseen alueeseen.^[3]

Keskellä on paljas kallio, peruskivi, kohdassa, jossa aikoinaan oli levännyt Salomonin temppelin liiton arkki (Tabot). Peruskivi on maailman keskus, taivaan ja maan yhtymäkohta ja paikka, jossa maailma luotiin. Juuri sen päällä Aadam antoi eläimille nimet, Abraham aikoi uhrata poikansa, Melkisedek suoritti ylimmäisen papin toimituksia ja Kristus haudattiin.^[18] Paikka on näiden lisäksi myös Aadamin hauta.^[19] Vain papeille ja kuninkailla oli pääsy tälle alueelle.

Seuraava kehä on varattu sakramenteille ja muille riteille, kun taas uloin kehä kuuluu kuorolaulajille. Tavalliset uskovaiset ovat pihalla ja seuraavat tapahtumia avoimien ovien kautta.^[16]

Temppelivuoren alue oli muidenkin tärkeiden tapahtumien todistajana. Jeesus nousi kristillisen legendan mukaan taivaaseen Öljymäeltä, missä ovat hänen jalanjälkensä kivessä. Kalliomoskeijan peruskivessä taas nähtiin myöhemmin Muhammedin hevosen kavionjäljet kohdassa, josta Muhammed nousi taivaskäynnilleen.

Abd al-Malik antoi kirjoittaa kristologisen uskontunnuksensa temppelin sisällä olevan kahdeksankulmaisen arkadin mosaiikkifriisiin. Idea oli peräisin Konstantinopolista, missä keisari Herakleios oli antanut laatia Hagia Sofian eteistilaan vuonna 638 idän kirkoille kompromissiksi tarkoitetun tarjouksensa oikeasta uskosta. Kalifi esittää mosaiikkifriisissä valtionuskontonsa ytimen. Teksti jakautuu kahteen osaan, joista toinen on arkadin sisäpuolella ja toinen ulkoseinällä. Ulkoseinän teksti toistaa sisäkehän asioita.^[3]

Kalliomoskeijan friisiteksti on tärkein arkeologinen arabialaislähde islamin kehityksen varhaisvaiheista 600-luvulla. Teksti koostuu melkein kokonaan lauseista, jotka lähes sellaisenaan löytyvät Koraanista. Mukana on myös katkelma Herran siunauksesta eli Aaronin siunauksesta sekä Daavidin rukouksesta Vanhassa Testamentissa. Pari tekstikohtaa on peräisin Marian suurasta, joka Birminghamin tekstilöydön perusteella oli olemassa jo 600-luvun alussa.

Friisitekstin eräät kohdat kuuluvat suomennettuna seuraavasti.^[20][21][22]Jokaisen otteen perään on myös merkitty, mistä lähteestä teksti löytyy.

• Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Hän on yksi. Hänellä ei ole vertaista. (Ote šahadasta)

• Hänelle kuuluu valtius ja kunnia. (Koraani 64:1)

• Hän herättää henkiin ja antaa kuolla. Hän on Kaikkivaltias. (Koraani 57:2)

• Muhammed on Jumalan palvelija hänen lähettiläänsä. Katso! Jumala ja hänen enkelinsä siunaavat Profeettaa. Oi teitä, jotka uskotte! Siunatkaa ja tervehtikää häntä. (Ote šahadasta, Koraani 33:56)

• Siunatkoon Jumala häntä, antakoon hänelle rauhan ja armahtakoon häntä. (Herran siunaus eli Aaronin siunaus, 4. Moos. 6:24–26; ei Koraanissa)

• Oi kirjan kansa! Älkää liioitelko uskonnossanne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika oli vain Jumalan Lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka Hän toi Marialle ja Henki hänen luotaan. Uskokaa siis Jumalaan ja hänen lähettiläisiinsä, älkääkä sanoko: ”kolme”. – Lopettakaa sellainen! Se on parasta teille itsellenne. Jumala on vain Yksi. On kaukana hänen ylivertaisesta pyhyydestään, että hänellä olisi poika. Hänen on kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä. Jumala on riittävä edusmies. (Koraani 4: 171; toiseksi viimeinen virke on Daavidin kiitosrukouksesta, 1. Aik. 29:10)

• Messias ei koskaan häpeä olla Jumalan palvelija eivät liioin hänen lähellään olevat enkelit. Heitä, jotka halveksivat Häntä ja ovat ylpeitä, hän kutsuu koolle. (Koraani 4:172)

• Jumala, siunaa Lähettilästäsi ja palvelijaasi Jeesusta, Marian poikaa. (Ei Koraanissa)

• Rauha hänelle päivänä, jona hän syntyi, jona hän kuolee ja jona hänet herätetään henkiin. Sellainen oli Jeesus, Marian poika, (tämä on) totuus, jota he epäilevät. (Koraani 19:33–34 pienellä erolla)

• Ei Jumalan sovi hankkia itselleen lasta. Ylistetty olkoon hän! Kun hän päättää jotain, hän sanoo sille vain; Ole! Ja se on. (Koraani 19:34–35)

• Katso! Jumala on minun Herrani ja teidän Herranne. Palvelkaa siis häntä. Tämä on oikea tie. (Koraani 19:36 pienellä erolla)

• Jumala itse on todiste siitä, ettei ole muuta jumalaa. Ja enkelit ja tietävät miehet. Hän hallitsee oikeudenmukaisesti, ei ole muuta Jumalaa kuin hän, Kaikkivaltias, Viisas. (Koraani 3:18)

• Katso! Kirjoitusten oikea tulkinta Jumalan edessä on niihin alistuminen. Ne, jotka ovat saaneet kirjan, ovat keskinäisessä kateudessaan ryhtyneet riitelemään saatuaan tiedon. Joka ei usko Jumalan merkkeihin, tietäköön, että Jumala on nopea pitämään tiliä. (Koraani 3:19)

Tekstin ydinsanomana on monoteismi, jonka avainlause kuuluu: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala” (la ilah illa Allah wahdadu). Se on arabiankielinen käännös lauseesta, joka esiintyy 300-luvulta lähtien juutalais-kristillisissä kirjoituksissa ja etenkin samarialaisessa liturgiassa.^[23] Lause on nykyisin islamin uskontunnustuksen eli shahadan tautologinen alkuosa.

Kalliomoskeijan mosaiikkifriisissä esiintyy myös aivan uusi ilmaisu: muhammad rasul Allah. Lause esiintyy kerran sisäkehässä ja viidesti ulkokehässä. Myöhemmin fraasista tulee islamin uskontunnustuksen jälkimmäinen osa, joka luetaan: ”Muhammed on Jumalan lähettiläs”.

Muhammed, joka tullaan myöhemmin tuntemaan islamin profeettana ja keskushenkilönä, astuu näin ensi kertaa historian näyttämölle. Kalliomoskeijan friisikirjoitus ei tosin ole sanan kaikkein varhaisin esiintymiskerta arkeologisissa lähteissä. Sana muhammad ilmestyy aluksi kolikoihin, joita lyödään kalifi Abd al-Malikin kapina-armeijan vanavedessä. Ensimmäisen kerran se esiintyy Iranin alueella lyödyissä arabialaisissa rahoissa vuonna 659 ja myöhemmin vuonna 672. Kolikoissa sana esiintyy muodossa MHMT.^[24]

Christoph Luxenberg katsoo, että sana muhammad ei friisitekstissä vielä ollut erisnimi, vaan arabiankielisen ylistää -verbin gerundiivimuoto ”ylistetty”. Gerundiivitulkinnan mukaisesti sanan Muhammed sisältävä virke tulisi lukea: ”Ylistetty (on) Jumalan palvelija, hänen lähettiläänsä”. Luxenbergin mukaan Kalliomoskeijan tekstiyhteys osoittaa, että lause ”Muhammad rasul Allah” tarkoittaa Jeesusta. ”Ylistetty” on Jeesukselle annettu kunnianimi. Se olisi näin tullut täydentämään kalifi Muawijan aiemmin käyttöön ottamaa nimitystä Abd Allah eli Jumalan palvelija, joka myöhemmin muuttui muotoon Abdullah ja alettiin tulkita Muhammedin isännimeksi.^[20]

Sana Jeesus esiintyy sisätekstissä kolme kertaa ja Muhammed kerran. Pääpaino on Jeesuksessa, josta teksti varsinaisesti kertoo. Teksti on Luxenbergin mukaan sen takia johdonmukaisempaa lukea niin, että muhammad olisi Jeesuksen kunnianimi "ylistetty". Tällöin teksti puhuisi koko ajan vain yhdestä henkilöstä. Sekä Jeesus että muhammad ovat tekstissä "Jumalan palvelijoita" ja "lähettiläitä" eli muhammad kuvaillaan täysin identtisesti Jeesuksen kanssa^[20]. Robert G. Hoyland katsoo samoin, että tekstissä olevat islamia ja muslimia muistuttavat sanat tulee lukea niin, että ne tarkoittavat "alistumista".^[25]

Teksti tarjoaa mahdollisuuden tulkita islamin kehityshistoriaa siten, että vuonna 691 arabikalifaatin uskonto ei vielä ollut eriytynyt kristinuskosta, vaan sen pääprofeetta oli Muhammedin asemesta Jeesus. Arabiprofeetta Muhammedia ei vielä tunnettu. Erotuksena Bysantin kristinuskosta friisiteksti painotti sitä, että Jeesus ei ollut Jumalan poika.^[26] Näin teksti korosti arabikristillisyyden omaa, sen vihollisesta eli Bysantista poikkeavaa identiteettiä.

Ulompi friisiteksti ei mainitse Jeesusta, mutta muhammad esiintyy useita kertoja. Friisiteksti päättyy toivotukseen, että Jumala hyväksyisi muhammadin esirukoukset Tuomiopäivänä. Esirukoukset eivät kuitenkaan kuuluu islamiin, kun taas kristinusko tuntee esirukoukset.^[27]

Useiden vuosi­satojen ajan kristityillä pyhiin­vaeltajilla oli edelleen vapaa pääsy Temppeli­vuorelle, mutta Al-Hakim bi-Amr Allahin ajoista lähtien väki­valtaisuudet pyhiin­vaeltajia vastaan yleistyivät, mihin kristityt vastasivat aloittamalla ristiretket.^[28] Ristiretkeläiset vallotitivat Jerusalemin vuonna 1099 ja luovuttivat Kallio­moskeijan augustino­laisille, jotka tekivät siitä kristillisen kirkon, kun taas Al-Aqsan moskeijasta tehtiin kuninkaan palatsi. Temppeli­herrat, jotka uskoivat Kallio­moskeijan sijainneen Salomon temppelin paikalla, pitivät myöhemmin päämajaansa Al-Aqsan moskeijassa suuren osan 1100-lukua. Templum Domini ("Herran temppeli"), niin kuin Kalliomoskeijaa tuolloin nimitettiin, muistutti muodoltaan Pyhän haudan kirkon rotundaa, ja sen kuva oli ritari­kunnan suur­mestarin (muun muassa Everard des Barresin ja Renaud de Vichiersin virallisissa sineteissä.

Jerusalemin valloitti takaisin muslimeille Saladin 2. lokakuuta 1187, minkä jälkeen Kallio­moskeija vihittiin uudestaan islamilaiseksi pyhäköksi. Sen kupolin huipulla ollut risti vaihdettiin islamilaiseen puolikuuhun, ja sen alla ollut kallio ympäröitiin puisella suojuksella. Saladinin veljen­poika al-Malik al-Mu'azzam Isa jatkoi rakennuksen kunnostusta ja lisäsi Al-Aqsan moskeijaan kuistin. Mamelukkien aikana (1250–1510) Kalliomoskeija oli sulttaanien erityisen huolen­pidon kohteena.

Suleiman Suuren valtakaudella (1520–1566) Kallio­moskeijan ulkoseinät laatoitettiin. Työt kestivät seitsemän vuotta.

Sisältä moskeija on koristeltu runsailla mosaiikeilla, fajansseilla ja marmorikoristeilla, joista suuri osa on lisätty vuosisatoja sen rakentamisen jälkeen. Sinne on myös kaiverrettu otteita Koraanista. Suleiman Suuren käskystä laatoituksen yläpuolelle kaiverrettiin Koraanin 36. suura (Ya-Sin) ja sen yläpuolelle 17. suura Al-Isra.

Kalliomoskeijan läheisyyteen rakennettiin vuonna 1620 erillinen Profeetan kupoli. Moskeija peruskorjattiin Mahmud II:n hallitessa vuonna 1817.

Britit valloittivat Jerusalemin vuonna 1917. Haj Amin al-Husseini, jonka he nimittivät suurmuftiksi, ja Yaqub al-Ghusayn panivat Kalliomoskeijassa ja Al-Aqsan moskeijassa alulle suuret kunnostustyöt. Vastikään kunnostettu Kallio­moskeija kuitenkin vaurioitui pahoin maan­järistyksessä 11. heinäkuuta 1927.

Israelin itsenäisyys­sodan (1948–1949) ja kuuden päivän sodan (1967) välisenä aikana Jerusalemin vanhakaupunki, myös Temppeli­vuori oli Jordanian hallinnassa. Vuonna 1955 Jordanian hallitus aloitti moskeijassa laajat kunnostus­työt, joita rahoittivat myös muut arabivaltiot ja Turkki. Monet Suleiman Suuren aikaiset seinä­laatat, jotka rankka­sateiden vaikutuksesta olivat siirtyneet pois kohdaltaan, vaihdettiin uusiin. Osana kunnostus­töitä kupoli päällystettiin vuonna 1965 kestävällä italialaisella alumiinipronssiseoksella.^[29] Muilta osin kunnostustyöt valmistuivat elokuussa 1964.

Kuuden päivän sodassa 1967 Israel valloitti Temppelivuoren, ja Kalliomoskeijan huipulle nostettiin Israelin lippu. Israelilaiset kuitenkin laskivat sen Moshe Dayanin määräyksestä jo muutaman tunnin kuluttua, ja "rauhan ylläpitämiseksi" Temppelivuori annettiin islamilaisen Jerusalem Islamic Waqf -säätiön hallintaan.^[30]

Vuonna 1993 kupolin kultainen pinnoite uusittiin, kun Jordanian kuningas Hussein lahjoitti tarkoitukseen 8,2 miljoonaa dollaria. Työhön tarvittiin 80 kilogrammaa kultaa, johon tarvittavat varat Hussein hankki myymällä yhden Lontoossa olevista taloistaan.

Kalliomoskeija oli kuvattuna Iranin 1000 rialin setelissä 1980-luvulla.

Nykyisin Kalliomoskeija on Jordaninan Awqaf-ministeriön hallinnassa.^[31]

Alue oli 1900-luvun puoleenväliin saakka suljettu muilta kuin muslimeilta. Vuodesta 1967 lähtien pääsy sinne on rajoitetusti sallittu muillekin. Muut kuin muslimit eivät kuitenkaan saa rukoilla Temppelivuorella eivätkä tuoda sinne mitään uskonnollisia esineitä eikä mitään, missä on heprealaisia kirjaimia. Israelin poliisi avustaa määräysten valvonnassa.^[32] Turvallisuussyistä Israel sallii Länsirannan palestiinalaisten käydä Jerusalemissa vain muslimien pyhäpäivinä. Länsirannalla asuville palestiinalaisille miehille ei vierailuun tarvittavaa lupaa myönnetä, ennen kuin he ovat täyttäneet 35 vuotta. ^[33] Sen sijaan Jerusalemissa asuvilla palestiinalaisilla, joilla on asukaskortti, sekä palestiinalaisilla, joilla on Israelin kansalaisuus, on alueelle rajoittamaton pääsy.

Vuodesta 2006 lähtien Temppelivuori on jälleen avoinna muillekin kuin muslimeille kesällä klo 7.30–11.30 ja 13.30–14.30 sekä talvisin klo 7.30–10.30 ja 13.30–14.30, ei kuitenkaan perjantaisin, lauantaisin eikä muslimien pyhäpäivinä. Muut kuin muslimit pääsevät alueelle vain Länsimuurin luona olevasta portista. Sisään moskeijoihin ei muita kuin muslimeja päästetä. Vierailijoille suoritetaan perusteellinen turvatarkastus.

Monien ortodoksijuutalaisten rabbien mielestä käynti alueella on juutalaisen lain vastaista. Lain mukaan pääsy Kaikkeinpyhimpään oli nimittäin kielletty kaikilta muilta kuin ylimmältä papilta, mutta koska temppelin tuhon jälkeen ei tiedetä tarkoin, missä kohdassa Kaikkeinpyhin sijaitsi, kiellon katsotaan varmuuden vuoksi koskevan koko aluetta. Muut rabbit ovat kuitenkin sitä mieltä, että nykyisen arkeologisen ja muun todistusaineiston perusteella sen sijainti tunnetaan riittävän tarkoin, jotta alueella voidaan liikkua rikkomatta vahingossakaan lakia, mutta hekään eivät salli juutalaisten mennä sisään Kalliomoskeijaan.^[34]

Joidenkuiden islamilaisten oppineiden mukaan^[35] Peruskivi on paikka, jossa profeetta Muhammed astui enkeli Gabrielin mukana taivaaseen ja myös paikka, johon Gabriel ohjasi hänet rukoilemaan yhdessä Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen kanssa.^[36] Toisten islamilaisten oppineiden mukaan taivaaseenastuminen tapahtui Al-Aqsan moskeijan kohdalta.^[37][38] Islaminuskoon sisältyvän käsityksen mukaan muslimit rukoilivat alun perin kasvot sitä kohti, kunnes Muhammed käänsi rukoussuunnan kohti Mekan Kaabaa.

Peruskivi ympäristöineen on juutalaisuuden pyhin paikka. Muslimit ovatkin ilmeisesti perineet oman suhtautumisensa temppelivuoreen heiltä. Juutalaiset pitävät kiven paikkaa pyhimpänä kohtana Maan päällä ja samalla paikkana, jossa Kaikkein pyhin sijaitsi temppelien aikana.

Juutalaisen käsityksen mukaan suotuisin rukouspaikka on mahdollisimman lähellä Peruskiveä. Koska muslimi­viran­omaiset eivät salli heidän rukoilevan Temppeli­vuorella, he omaksuivat tavakseen rukoilla Länsimuurin edustalla, koska se oli lähimpänä Peruskiveä oleva paikka, johon heillä oli pääsy, tai Öljy­mäellä vastapäätä Temppelivuorta. Vuosina 1948–1967 Jordanian viran­omaiset eivät päästäneet heitä koko Jerusalemin vanhaan­kaupunkiin, ja tällöin he tekivät pyhiin­vaelluksia Siioninvuoren huipulle, jossa he rukoilivat kasvot käännettyinä kohti muinaisen Kaikkein­pyhimmän paikkaa^[39]

Juutalaisen perimätiedon mukaan Peruskivi on paikka, jossa Abraham valmistautui uhraamaan poikansa Iisakin. Muslimeilla on sama tarina, mutta kerrottuna siten, että uhraamisen paikka ei ollut Jerusalemissa vaan Mekan laaksossa ja kyseessä ei ollut Iisak vaan Ismael.^[40][41]

Eräät juutalaiset ääriryhmät haluaisivat siirtää Kallio­moskeijan Mekkaan ja rakentaa sen nykyiselle paikalle kolmannen temppelin. Koska moskeijan omistavat islamilaiset uskonnolliset säätiöt, jotka pitävät sitä erityisen pyhänä, sellainen toimen­pide johtaisi väistämättä väki­valtaisuuksiin. Monet israelilaiset suhtautuvat tällaisiin hankkeisiin kaksi­jakoisesti. Jotkut uskonnolliset juutalaiset ovat rabbien opetuksen mukaisesti sitä mieltä, että temppeli on jälleen­rakennettava vasta messiaanisena aikana ja että ihmisen olisi julkeaa pakottaa Jumalan kättä. Kuitenkin jotkut evankeliset kristityt uskovat, että temppeli vielä jälleen­rakennetaan ennen lopun aikojen tapahtumia kuten Harmageddonin taistelua ja Jeesuksen toista tulemista.^[42] Yhdys­valtalais­syntyinen Jeremy Gimpel, joka oli Habayit Hayehudi-puolueen ehdokkaana Israelin vuoden 2013 vaaleissa, herätti kohun kerrottuaan Floridassa Fellowship Church-ryhmälle kuvittelevansa sitä uskomatonta kokemusta, joka seuraisi Kalliomoskeijan lentäessä taivaan tuuleen. Hän myös sanoi, kenties piloillaan, että tällöin kaikki kristityt kuljetettaisiin välittömästi Jerusalemiin.^[43]

Kalliomoskeija on ollut arkkitehtonisena esikuvana monille muille rakennuksille. Sellaisia ovat kahdeksankulmainen Pyhän Giacomon kirkko Italiassa, Suleiman Suuren mausoleumi Istanbulissa sekä maurilaistyylinen Rumbach utcan synagoga Budapestissa.

Kristityt uskoivat kauan, että Kalliomoskeija jäljitteli arkkitehtuuriltaan Jerusalemin temppeliä. Tämä käy ilmi Rafaelin maalauksesta Neitsyen häät sekä Peruginon samannimisestä maalauksesta.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Dome of the Rock

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalliomoskeija.

• Itkumuuri
• Temppelivuori
• Al-Aqsa
• Moskeija
• Muhammedin historiallisuus

• Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Johns, Jeremy: Archaeology and the History of Early Islam: The First Seventy Years. Journal of the Economic and Social History of the Orient, 2003, 46. vsk, nro 4, s. 411-436. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.6.2022.
• Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio.
• Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
• Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
• Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Rippin, Andrew & Bernheimer, Teresa: Muslims Their Religious Beliefs and Practice, 5th Edition. Lontoo: Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-21967-0