Kakkiainen

Katkiainen, katka, katikas ja kakkiainen olivat nimityksiä monille pienille eliöille ja uskomusolennoille, joista osa suomalaisen kansanperinteen mukaan katkoi hapsia, karvoja tai siimoja. Muitakin nimityksiä oli.

Katka oli vedessä elävä olio, jonka uskottiin tai väitettiin purevan poikki kalastajien verkkojen siimoja. Katkaksi kutsuttiin monenlaisia eliöitä, kuten siiroja, matoja ja äyriäisiä. Katka -nimitys on nykyisin varattu katkaravulle ja äyriäislahkolle.

Tukkaan tai ihoon takertunutta kuoriaista on voitu kutsua muun muassa nimityksillä kakkiainen, katkiainen, hapsenkatkiainen, hapsenkakkiainen, katikas ja karva-katikas. Nimitykset perustuvat siihen, että niiden uskottiin tai ainakin lapsille kerrottiin katkovan hiuksia tai karvoja. Nimitykset "hapsenkakkiainen" ja "hapsenkatkiainen" ovat tarkoittaneet ja edelleen kansanomaisesti tarkoittavat myös isosarvisia kuoriaisia, lähinnä sarvijääriä kuten sarvijaakkoa.

Kakkiainen ja kakkia viittaavat myös joihinkin pieniin, epämääräisiin kummituksiin tai harhanäkyihin. Näiden yhteys katkoja-olentoihin on epävarma, mutta nimen lisäksi yhtäläistä on ainakin pieni koko ja että olennot eivät olleet suoranaisesti vaarallisia, vaan lähinnä häiritseviä tai haitallisia "pikkuötököitä". Joskus näiden kakkiaisten kerrottiin lentävän. Eräs kakkiaisen toisintonimitys on Hiiden lintu. Kirkonkakkiainen oli kuitenkin kirkonhaltija, ja vaikka se hallitsi pyhää paikkaa, se saattoi olla hyvinkin häijy.

Erään tiedon mukaan uskottiin, että kun hautausmaalta nousee tulta, on siellä kakkiaisia. Tässä merkityksessä kakkiainen muistutti virvatulia. (SKVR:IX4 1303) Jos vieraan kanssa tuli riitaa, oli syytä taikoa ja loitsuta, jotta taloon ei jäisi kakkiaisia. (SKVR:IX4 38)

Unikakkiainen on unessa näyttäytyvä hyödyllinen olento, joka näyttää aarteen sijaintipaikan.

• Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1, A–K. Päätoimittaja Erkki Itkonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.