Kaarlo Sarkko

Kaarlo Sarkko (29. tammikuuta 1938 Helsinki – 28. heinäkuuta 1983 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi valtakunnansovittelijana 1973–1975, Helsingin yliopiston työoikeuden professorina 1975–1983 ja työtuomioistuimen presidenttinä 1983. Sarkko oli puolueeton realisti, joka saavutti sekä työnantajien että työntekijöiden luottamuksen. Hänestä työskentely työmarkkinajärjestöjen kanssa oli tervetullutta vaihtelua yliopiston teoreettiseen ilmapiiriin. Hän kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 45-vuotiaana.

Sarkko kirjoitti ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta 1956 ja suoritti Helsingin yliopistossa lainopin kandidaatin tutkinnon 1959. Hän suuntautui alusta alkaen tutkijan uralle opiskellen 1961–1962 Yhdysvalloissa Columbian yliopistossa New Yorkissa, jossa hän suoritti Master of Comparative Law -tutkinnon. Vuosina 1962–1963 Sarkko toimi Halikon tuomiokunnan notaarina ja 1963 Suomen Selluloosayhdistyksen palveluksessa. Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden assistenttina hän oli 1963. Lakitieteen lisensiaatiksi hän valmistui 1963 ja sai samana vuonna varatuomarin arvon. Oikeustieteen tohtoriksi hän väitteli 1969 Helsingin yliopistossa aiheenaan työrauhavelvollisuus.

Kaarlo Sarkko aloitti työuransa Helsingin yliopistossa vertailevan oikeustieteen laitoksen amanuenssina 1963–1964, jatkoi maa- ja vesioikeuden sekä työoikeuden tilapäisenä assistenttina 1964–1965 ja assistenttina 1965–1970. Käytännön kokemusta työoikeudesta hän sai jo väitöskirjavaiheessa toimiessaan työsopimuslakikomitean sihteerinä 1967–1969. Yliopistoura jatkui työoikeuden dosenttina 1969–1970, siviilioikeuden virkaatekevänä apulaisprofessorina 1969–1970, työoikeuden virkaatekevänä apulaisprofessorina 1970 ja apulaisprofessorina 1971–1975. Työoikeuden viransijaisena professorina Sarkko oli 1971–1973 ja työoikeuden henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina 1975–1983.

Yliopistouransa ohella Sarkko oli työtuomioistuimen sihteerinä, varajäsenenä ja jäsenenä 1969–1982 sekä korkeimman oikeuden ylimääräisenä oikeusneuvoksena 1979. Työriitojen piirisovittelijana hän toimi 1972–1973 ja valtakunnansovittelijana 1973–1975. Virkaehtokomitean puheenjohtajana hän toimi 1973–1975, työneuvoston puheenjohtajana 1978–1982, sekä työsuhdeturvakomitean jäsenenä ja puheenjohtajana 1978–1981. Lisäksi Sarkko toimi monen toimikunnan ja lautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana.

• Työrauhavelvollisuudesta. Tutkimus työehtosopimuslain mukaisen työrauhavelvollisuuden asiallisesta ulottuvuudesta. (Väitöskirja) Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1969.
• Työoikeus. Yleinen osa. Helsinki: Lainopillisen ylioppilastiedekunnan kustannustoimikunta, 1972. ISBN 951-9027-01-7
• Vuosilomalaki. Helsinki: Suomen lakimiesliiton kustannus, 1973. ISBN 951-640-017-5
• Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset. Helsinki: Suomen lakimiesliiton kustannus, 1973. ISBN 951-640-021-3
• Työoikeus. Erityinen osa I. Helsinki: Lainopillisen tiedekunnan kustannustoimikunta, 1977. ISBN 951-9027-30-0
• Kauppatyölaki. Helsinki: K. Sarkko, 1978. ISBN 951-99176-6-7
• Työaikalaki. Helsinki: Econlaw, 1982. ISBN 951-9329-11-0

Lisäksi Sarkko kirjoitti artikkeleita työoikeudesta kotimaisiin ja ulkomaisiin julkaisuihin. Lakimies-lehden päätoimittajana hän toimi 1981–?.

• Suomen lakimiehet 1982, Suomen lakimiesliiton kustannus 1982, ISBN 951-640-153-8
• Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto 2008, ISBN 978-952-99281-1-8
• Suomen kansallisbiografia, Suomalaisen kirjallisuuden seura 2006, ISBN 951-746-441-X

• Kuka kukin on 1978 (Runeberg.org)