Friedrich Rainer

Friedrich Rainer (28. heinäkuuta 1903 Sankt Veit an der Glan – 19. heinäkuuta 1947? Ljubljana, Jugoslavia) oli kansallissosialistisen puolueen aluejohtaja (Gauleiter) ja Itävallan Landeshauptmann muun muassa Salzburgissa.

Rainer, jonka isä oli opettaja St. Veitissa, opiskeli lakia Grazissa ja ansaitsi rahaa lomiensa aikana työmiehenä ja pankkivirkailijana. Päättökokeidensa jälkeen Rainer työskenteli notaarintoimistossa, ennen valmistumistaan 1926. Opiskellessaan Rainer liittyi SA:han, ja kuului muihinkin natsimielisiin järjestöihin St. Veitissa.

Lokakuussa 1930 Rainer liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ja oli yksi St. Veit Ortsgruppen perustajista. Neljä vuotta myöhemmin Gauleiter Hubert Klausner antoi oman toimistonsa Rainerille. Maanpetoksesta – tarkat yksityiskohdat tuntemattomia – Rainer joutui vuodeksi poliisivankilaan vuonna 1935, mutta vapautui aikaisin hyvän käytöksen ansiosta seuraavassa maaliskuussa. Toukokuussa 1936 Rainer nimitettiin kansallissosialistisen puolueen aluehallintoon Carinthiassa.

Anschlussin aikana 13. maaliskuuta 1938 Gauleiter Josef Bürckel, Itävallan Anschlussin valtakunnankomissaari natsi-Saksassa, palkkasi Rainerin henkilökuntansa henkilö- ja järjestyshallintoon. Toukokuussa 1938 Adolf Hitler nimesi henkilökohtaisesti Rainerin Salzburgin Gauleiteriksi, ja hänestä tuli samalla myös Reichstagin jäsen.

Toisen maailmansodan sytyttyä Rainer nimitettiin valtakunnan puolustuskomissaariksi ja 15. maaliskuuta 1940 Salzburgin valtakunnankuvernööriksi. On 18. marraskuuta 1941 Rainer nimitettiin kansallissosialistisen puolueen Gauleiteriksi Carinthiaan, ja hänestä tuli myös Landeshauptmann. Hänet nimitettiin juuri Salzburgissa puoluekomissaariksi 11. joulukuuta 1942. Kun Italia hylkäsi saksalaisliittolaisensa 10. syyskuuta 1943, Rainer otti hallintaansa Saksan operaatioalueen Adrianmeren rannikolla valtakunnankomissaarina, ja hänestä tuli myös Italian Friulin provinssin siviilihallinnon päällikkö.

7. toukokuuta 1945 – yhdeksän päivää Hitlerin kuoleman jälkeen – Rainer siirsi viralliset tehtävänsä hallintolautakunnalle ja pakeni Weißensee-nimiselle järvelle lähelle kotiseutuaan Itävallassa. Paikallisilta saamiensa vihjeiden perusteella britit pidättivät hänet ja veivät hänet Nürnbergiin. Rainer osallistui kuuluisiin oikeudenkäynteihin todistajana, varsinkin oikeudenkäynnissä Arthur Seyss-Inquartia vastaan.

Maaliskuussa 1947 Rainer luovutettiin Jugoslaviaan, jossa Ljubljanassa istunut sotaoikeus tuomitsi hänet kuolemaan 19. heinäkuuta 1947. Hänet hirtettiin ilmeisesti vielä samana päivänä hänen leskensä Jugoslaviasta saaman kuolintodistuksen mukaan. Kuitenkin Slovenian itsenäistyttyä julki tulleiden arkistomateriaalien mukaan Rainer antoi tietoja vangitsijoilleen vielä ainakin kahden vuoden ajan ja onkin mahdollista että hänet teloitettiin vasta marraskuussa 1950.