Esihistoriallinen sodankäynti

Esihistoriallisella sodankäynnillä tarkoitetaan sodankäyntiä, joka tapahtui ennen kirjoituksen käyttöönottoa ja josta siten ei ole kirjallisia aikalaiskuvauksia. Esihistoriallinen aika päättyi Lähi-idässä ja Egyptissä vuoden 3000 eaa. paikkeilla. Tämän ajanjakson sotatoimista ei ole jäänyt kirjoituksien puuttumisen takia niin paljoa tietoa kuin myöhemmistä ajanjaksoista, eivätkä tutkijat ole yksimielisiä siitä, koska sodankäynti alkoi.

On vaikeaa sanoa varmasti, milloin ihmiset alkoivat käydä sotaa keskenään. Jo keskipaleoliittiselta kaudelta on löydetty joukkohautoja, joiden on erään teorian mukaan tulkittu olevan rituaalimurhien seurausta. Toisen teorian mukaan joukkohautoihin päätyneet ihmiset saattoivat kuolla myös ei-väkivaltaisesta syystä, kuten sairauteen. Toisaalta nykyaikana jotkin metsästäjä-keräilijäyhteisöt harjoittavat rituaalista sodankäyntiä tai käyttävät murhaa sosiaalisesti hyväksyttävänä koston välineenä.^[1] Rituaalinen sodankäynti ei välttämättä johda kuolemaan, vaan taistelu päättyy heti, jos joku saa vamman.^[2] Keskipaleoliittiselta kaudelta lähtien on myös löytynyt ihmisten luita, joihin on jäänyt todisteita myös aseellisesta väkivallasta.^[3]

15 000–10 000 vuotta sitten keksittiin kivikirves ja keihäs (kivi tai luukärjellä)^[4], joista keihäs soveltui paremmin metsästämiseen ja siten myös aseeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset olisivat käyttäneet aseita vielä toisiaan vastaan.^[5]

Suurin osa myöhäispaleoliittinen kauden luolamaalauksissa esiintyvistä ihmisistä esiintyy rauhallisissa yhteyksissä.^[4] Jotkin maalauksista ovat kuitenkin herättäneet keskustelua siitä, esittävätkö ne ihmisten välistä väkivaltaa. Osa tutkijoista väittää, että muutamissa maalauksissa on kuolleita tai kuolevia ihmisiä, kun taas osa väittää, että maalaukset esittävät rauhanomaisia ihmisiä.^[5] Osan teoksista on tulkittu esittävän ihmisten välisiä taisteluita. On kuitenkin epäselvää, esittävätkö ne todellisia vai kuviteltuja tai liioiteltuja taisteluita.^[6]

Ensimmäinen arkeologinen todistusaineisto esihistoriallisesta taistelusta sijaitsee Sudanissa kohteessa, joka tunnetaan nimellä kalmisto 117. Kalmisto kuuluu Qadan kulttuuriin ja ajoittuu arviolta vuosien 12 000–10 000 eaa. välille eli myöhäis- tai epipaleoliittiselle kaudelle.^[7][8] Paikalla on 59 luurankoa ja 110 esinettä, joista melkein kaikki näyttävät haavoittaneen ihmisiä. Haavat olivat tappavia. Paikka saattaa olle ensimmäinen laaja todiste sodankäynnistä, mutta yhtä hyvin se voi olla tulosta pitkän ajanjakson aikana haudatuista ihmisistä. Yksi mahdollisuus aineistolle on joukkomurha, jota tukee myös paikan sukupuolijakauma: miehiä ja naisia on lähes saman verran, ja se, että eräässä nuoressa naisessa oli yhteensä 21 nuolenpäätä ja keihäänkärkeä.^[9]

Ensimmäinen varmaksi väitetty todiste sodankäynnistä löytyy Jerikosta vuosien 8 350–7 350 eaa. paikkeilta.^[10] Kaupunki oli ympäröity kallioon louhitulla vallihaudalla ja yhtenäisellä kivimuurilla. Järjestelmän rakentamiseen on käytetty kymmeniä tuhansia työtunteja ja se on joidenkin tulkintojen mukaan selvästi rakennettu hyvin organisoitua, päämäärätietoista ja vahvasti aseistettua vihollista silmällä pitäen.^[11] Toisen tulkinnan mukaan kyse on tulvavallista.^[12] Myös useat muut kivikauden kylät olivat linnoitettuja.^[13]

Ensimmäiset aseet olivat luultavasti maasta poimittuja muotoilemattomia puunkappaleita ja kiviä. Aikanaan niihin alettiin liittää varsia ja niitä teroitettiin, jotta niillä saataisiin pahin mahdollinen vaurio metsästettäessä. Kivikaudella otettiin käyttöön aseina keihäs, nuija, tikari, karttu, linko ja jousi. Suoja-aseeksi kehittyi kilpi.^[14]

Ensimmäinen asetekniikan vallankumous tapahtui neoliittisen kauden alussa noin 8000 eaa. Silloin ilmestyi neljä voimakasta asetta: jousi, linko, tikari ja karttu. Linko kehittyi bolasta tai keihäänheittovivusta, tikari keihäänkärjestä ja karttu nuijasta. Jousi sitä vastoin oli aivan uusi keksintö, ja sitä voidaan pitää ensimmäisenä koneena. Uusi keksintö levisi nopeasti.^[15] Heitetyn keihään kantama oli noin 50 metriä, jousella ammuttu nuoli taas ylsi noin sadan metrin päähän. Lisäksi suurta määrää nuolia oli helpompi kantaa kuin keihäitä.^[16] Linko oli kuitenkin tehokkaampi kuin jousi: se oli tarkempi ja ammukset lensivät kahdensadan metrin päähän.^[17]

Neoliittisella kaudella ihmiset alkoivat siirtyä maanviljelykseen. Osa yhteisöistä muutti uusille alueille, joita saattoi jo asuttaa jokin toinen yhteisö. Ainakin Euroopan lauhkeilla seuduilla eri yhteisöjen välillä syntyi todennäköisesti kilpailua ympäristön resursseista. Osa yhteisöjen kohtaamisista saattoi siis olla myös vihamielisiä ja johtaa väkivaltaan.^[18]

Vuosien 1983–1984 välillä Baden-Württembergin läheltä löydettiin arkeologisten kaivausten yhteydessä joukkohauta, jossa oli 34 ihmisen jäänteet. Kaikki uhrit olivat luihin jääneiden vammojen perusteella kokeneet väkivaltaisen kuoleman, ja heidät oli ilmeisesti heitetty hautaan kiireellä. Suurin osa vammoista oli ruumiiden takaosassa ja ilmeisesti tehty lyömäaseella, kun taas osan on tulkittu johtuneen esimerkiksi tallautumisesta. Pieni osa vammoista oli nuolten aiheuttamia.^[19] Neoliittisen kauden Euroopasta on löydetty muitakin joukkohautoja, joihin haudatut ihmiset olivat kuolleet väkivaltaisesti kenties joukkomurhan yhteydessä. Osaan murhista saattoi myös liittyä kannibalismi.^[20]

Kuparilla alettiin tehdä kokeita Anatoliassa 6 000 eaa., mutta pronssikausi alkoi Lähi-idässä vasta noin 3 500 eaa. Tuolloin keksitty pronssi mahdollisti terävämmät, kovemmat ja kestävämmät aseet. Samoihin aikoihin syntyivät Lähi-idän ensimmäiset korkeakulttuurit ja ensimmäiset kirjoitusjärjestelmät kehittyivät vuoden 3 000 eaa. paikkeilla. Esihistoriallinen aika loppui Lähi-idässä, mutta ei suurimmassa osassa maailmaa.^[21]

Suurimmassa osassa Amerikkaa sodankäynti pysyi teknisesti kivikauden tasolla vuoteen 1492 asti. Ainoastaan Keski-Andeilla, Kolumbiassa ja Meksikon ylätasangoilla saavutettiin ensimmäinen metallikausi, muuten mantereella pysyttiin kivikaudella. Vain Meksikossa pronssia käytettiin merkittävässä määrin sodankäynnissä. Eurooppalaisten tunkeuduttua mantereelle intiaanit omaksuivat nopeasti tuliaseet ja hevosten käytön sodankäynnissä.

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Parker

• Ferrill, Arther: The Origins of War. (From the Stone Age To Alexander the Great) Lontoo: Thames and Hudson, 1985. (englanniksi)
• Guilaine, Jean & Zammit, Jean: The Origins of War : Violence in Prehistory. Blackwell Publishing, 2005. Alkuperäisteos julkaistu 2001. ISBN 1-4051-1260-3. (englanniksi)
• Keegan, John: Sodankäynnin historia. (Alkuteos: A History of Warfare) Suomentanut Jouni Suistola. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9
• Parker, Geoffrey (toim.): The Cambridge Illustrated History of Warfare. (The Triumph of the West) Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44073-4 (englanniksi)

Sota

Aikakaudet	Sotatoimialueet	Aseet	Sodankäynnin tasot	Taistelevat aselajit	Tukevat aselajit	Luetteloita	Yleistä
Esihistoria Antiikki Keskiaika Uusi aika Teollistunut aika Nykyaika	Avaruus Ilmasota Informaatio Maasota Merisota Kotirintama	ABC Elektroninen Ilmavoimat Maavoimat Merivoimat Psykologinen	Strategia Operaatiotaito Taktiikka Taistelutekniikka	Ilmavoimat Jalkaväki Laivasto Merijalkaväki Panssarijoukot Ratsuväki	Huolto Ilmatorjunta Pioneeri Tykistö Viesti	Kenraalit Piiritykset Operaatiot Sisällissodat Sodat Sotarikokset Taistelut Vapaus-itsenäisyyssodat	Sodankäynti Sotahistoria Taistelu Piiritys Propaganda Rauha Pasifismi