Devşirme

Devşirme (suom. keräys) oli nostoväkijärjestelmä, jolla Osmanien valtakunta hankki täydennyksiä janitsaarien riveihin ja sotaväkeen sekä henkilöstöä sulttaanin palatsiin ja erilaisiin virkatehtäviin.

Pakkovärväysten kohteiksi joutuivat yleensä kristittyjen perheiden poikalapset osmanien hallitsemilta Balkanin alueilta Kreikkaa, Unkaria ja Ukrainaa myöten sekä Välimeren saarilta. Myös Anatoliasta ja Kaukasukselta värvättiin sekä muslimien että kristittyjen lapsia. Vaikka devşirmeä pidetään orjuuden muotona, se takasi värvätyille elannon ja mahdollisuuden edetä uralla kyvykkyydestä riippuen, toisin kuin monissa orjuutusta harjoittaneissa yhteiskunnissa. Monet Osmanien valtakunnan suurvisiireista sekä muista sotilas- ja virkamiesluokan ylimyksistä olivat syntyisin köyhistä oloista ja päässeet uralleen juuri devşirmen kautta. Tämän vuoksi monet sekä kristittyjen että muslimien vähävaraisista perheistä tarjosivat lapsiaan vapaaehtoisesti devşirmeen.^[1]

Järjestelmä oli huolellisesti organisoitu. Kerätyt olivat 8–20-vuotiaita. Heidät käännytettiin islaminuskoon ja heille opetettiin sekä turkkia että arabiaa. Heitä alettiin kouluttaa sotilastehtäviin ja kyvykkäimmiksi katsotut valittiin palatsijärjestelmään, jossa he opiskelivat edelleen ja päätyivät parhaimmillaan korkea-arvoisiksi virkamiehiksi. Heille opetettiin myös erilaisia siviilielämän taitoja. Koulutus kesti kahdeksasta 14 vuoteen, ja sen tarkoitus oli tuottaa osmanivaltakunnalle huippuunsa koulutettua eliittiä niin armeijaan kuin siviilihallintoon. Osa koulutuksesta tapahtui pääkaupungin ulkopuolella, jolloin Balkanilta kotoisin olevat siirrettiin Anatoliaan ja päinvastoin.^[1]

Devşirme aloitettiin Murad I:n aikana 1300-luvun lopulla. Devşirmea ei todennäköisesti suoritettu säännöllisin väliajoin vaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi Mehmed II:n aikana janitsaarien määrä oli pieni ja sodista saatuja vankeja oli riittämiin, joten väennostoille ei ollut tarvetta. 1600-luvulle siirryttäessä muslimeina syntyneiden janitsaarien määrä oli niin suuri, että uusille väennostoille ei ollut enää suurta tarvetta ja ne alkoivat harveta loppuakseen vihdoin kokonaan. Viimeisen, noin tuhathenkisen väennoston 1700-luvun alussa määräsi Ahmed III, joka halusi vaihtaa palatsinsa kapinoivia bostancı-kaartin jäseniä uusiin.^[1]

Devşirme-järjestelmä oli ristiriidassa islamilaisen šaria-lain kanssa, sillä šarian mukaan muslimien hallitsemilla alueilla elävillä kristityillä oli erityissuoja, jonka mukaan kristittyjä ei saanut pakottaa islaminuskoon tai orjuuteen. Osmanivirkamiehet perustelivat devşirmen laillisuutta vetoamalla vanhaan "yksi viidestä"-lakiin, jonka mukaan sulttaanin katsottiin olevan oikeutettu kenen tahansa omaisuuden viidennekseen.

• Çorlulu Damat Ali pašša, suurvisiiri vuosina 1706–1710
• Mehmed pašša Sokolović, suurvisiiri kolmen sulttaanin aikana 1565–1579
• Skanderbeg, 1400-luvulla elänyt Albanian kuningas ja osmanien vastustaja
• Yunus pašša, suurvisiiri vuonna 1517