David Politzer

Hugh David Politzer
Henkilötiedot
Syntynyt	31. elokuuta 1949 New York, Yhdysvallat
Kansalaisuus	Yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Michiganin yliopisto Harvardin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Sidney Coleman
Instituutti	California Institute of Technology
Tutkimusalue	Fysiikka
Tunnetut työt	Kvanttikromodynamiikka Asymptoottinen vapaus
Palkinnot	Nobelin fysiikanpalkinto (2004)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hugh David Politzer (s. 31. elokuuta 1949 New York) on yhdysvaltalainen teoreettisen fysiikan professori California Institute of Technologyssa Pasadenassa. Hän sai fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 2004 yhdessä David Grossin ja Frank Wilczekin kanssa.^[1] Palkinto myönnettiin vuonna 1973 julkaistusta vahvaa vuorovaikutusta koskevasta tutkimuksesta Reliable Perturbative Results for Strong Interactions?

Politzer valmistui ylioppilaaksi Bronx High School of Sciencesista 1966. Hän sai kandidaatin (bachelor) arvon Michiganin yliopistosta 1969 ja valmistui Harvardista 1974 fysiikan tohtoriksi. Nobelin palkintoon oikeutti Politzerin ensimmäinen julkaistu työ Reliable Perturbative Results for Strong Interactions?, jonka Politzer kirjoitti väitöskirjaa valmistellessan. Se julkaistiin 1973 Physical Review Letters -lehdessä. Vuonna 1975 hän meni vierailevaksi tutkijaksi Kalifornian teknilliseen yliopistoon. Vakinaisen viran hän sai 1976 ja professorin viran 1979. Hän työskenteli fysiikan laitoksen johtajana 1986–1988.

Vuonna 1989 hän nousi muuta tietä julkisuuteen, kun hänelle tarjottiin fyysikko Robert Serberin sivuosaa elokuvassa Salaisuuksien varjossa (Fat Man and Little Boy). Ohjaaja Roland Joffe etsi ammattifyysikoita ja valitsi Politzerin, koska tämän ala oli hyvin lähellä roolihenkilön alaa.

Politzer jakoi palkinnon kahden muun tutkijan, Princetonin yliopiston Grossin ja Wilczekin, kanssa. He julkaisivat tutkimuksen samasta aiheesta samoihin aikoihin. Löytö on tunnettu 31 vuotta nimellä "asymptoottinen vapaus" ("asymptotic freedom"), ja fysiikan professorit käyttävät siitä usein vertauskuvana kuminauhaa, joka venytettäessä kiristyy voimakkaasti. Mitä lähempänä kvarkit ovat toisiaan, sitä heikompi vahva vuorovaikutus niiden välillä on. Hyvin lähellä toisiaan ydinvoima kvarkkien välillä on niin heikko, että ne käyttäytyvät melkein kuin vapaat hiukkaset. Löytö vaikutti huomattavasti QCD-teorian kehittymiseen.

Gross, Wilczek ja Politzer käyttivät kynää ja paperia tutkimuksensa laskennassa. Heidän siihen aikaan käyttämänsä laskentamenetelmät olivat juuri hiljan kehitettyjä ja vaativat äärimmäistä tarkkuutta. Nykyään sama laskutehtävä annetaan usein fysiikan jatko-opiskelijoille kotitehtäväksi.

• David Politzer Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• http://pr.caltech.edu/media/Press_Releases/PR12590.html