C. G. Jung

Carl Gustav Jung
C. G. Jung
Henkilötiedot
Syntynyt	26. heinäkuuta 1875 Kesswil, Thurgau, Sveitsi
Kuollut	6. kesäkuuta 1961 (85 vuotta) Küsnacht, Zürichin kantoni, Sveitsi
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Baselin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Eugen Bleuler, Sigmund Freud
Instituutti	Zürichin yliopiston psykiatrian klinikka
Tutkimusalue	psykiatria, psykoterapia, psykologia, analyyttinen psykologia
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Carl Gustav Jung (26. heinäkuuta 1875 Kesswil, Thurgau, Sveitsi – 6. kesäkuuta 1961 Küsnacht, Zürichin kantoni, Sveitsi^[1]), usein lyhyesti C. G. Jung, oli sveitsiläinen psykiatri ja analyyttisen psykologian perustaja. Hänen lähestymistapansa psykologiaan on vaikuttanut paljon syvyyspsykologian alueella ja vastakulttuuriseen liikkeeseen ympäri maailman.

Jung aloitti työuransa Zürichin yliopiston psykiatrian klinikalla vuonna 1900 ja teki potilastyön ohella useita vuosia kokeellista työtä sana-assosiaatioiden kanssa. Assosiaatiokokeissa hän keskittyi erityisesti niihin häiriöihin, joita muut tutkijat vähättelivät virheinä. Koetulokset johtivat teoriaan tiedostamattomasta ja sen järjestysrakenteista, psyyken komplekseista.

Jungia pidetään ensimmäisenä modernina psykologina, jonka mukaan ihmisen psyyke on luontaisesti hengellinen ja tutkittavissa pintaa syvemmältä. Hän painotti psyyken ymmärtämistä tutkimalla unien, taiteen, mytologian, uskonnon ja filosofian maailmoja. Vaikka hän oli teoreettinen psykiatri ja kliinikko, jolla oli praktiikka, hän kulutti suuren osan ajastaan tutkimalla muita aiheita, muun muassa itäistä ja läntistä filosofiaa, uskontoja, alkemiaa, astrologiaa, kirjallisuutta ja muuta taidetta. Hänen huomattavimmat ajatuksensa koskevat psykologisia komplekseja, individuaatiota, arkkityyppejä, kollektiivista alitajuntaa sekä synkronisiteettia.

Jung väitteli tohtoriksi vuonna 1902 aiheella psykologiaan ja patologiaan liittyvät niin sanotut okkulttiset ilmiöt (Zur Psychologie und Pathologie sogenannter okkulter Phänomene, suom. Yliluonnollisen psykologiaa).^[2][3]

Psykoanalyyttisen koulukunnan perustaja Sigmund Freud oli myös kiinnostunut tiedostumattoman teorian saamasta kokeellisesta tuesta, ja Freudin ja Jungin välille syntyi työtoveruus vuodesta 1907. Jung koki kuitenkin Freudin teoriat liian ahtaiksi; etenkään seksuaaliteoria ei voinut Jungin mielestä yksin selittää ihmisen psyykkistä energiaa. Vuonna 1913 Freud tekikin Jungiin välirikon^[4] (joskin siihen oli muitakin syitä, kuten se, miten Jung oli kohdellut potilastaan, myöhemmin psykoanalyytikkoa, Sabina Spielreinia). Tällöin Jung julkaisi teoksen Wandlungen und Symbole der Libido (myöh. Symbole der Wandlung; suom. Muutoksen symbolit), joka tutkii skitsofrenian alkuastetta ja kokoaa yhteen runsaasti aineistoa mytologioista ja antropologiasta valaisemaan sairauden kehitystä.

Jung kehitteli teoriaa tiedostamattomasta pitkään ja erotteli useita alueita ja rakenteita, tunnetuimpina henkilökohtainen ja kollektiivinen, eli yliyksilöllinen tiedostamaton, ja viimeksi mainitun erikokoisia rakenteita joita Jung kutsui arkkityypeiksi. Jung kehitteli myös käsityksiä elämänkaaresta, individuaatiosta eli yksilöksi tulemisesta ja psykologisista tyypeistä. Jungin psykologia liitetään usein hänen tutkimiinsa alueisiin: uniin, myytteihin, satuihin, alkemiaan, uskontoihin.^[5]

Jung työskenteli muun muassa mielisairaalan lääkärinviroissa, Zürichissä lääketieteellisen psykologian professorina, potilastyössä omalla vastaanotollaan (Jungin on laskettu työskennelleen noin 70 000 unen kanssa), psykiatrian ja psykoterapian järjestöissä ja tehden silloin tällöin luentomatkoja ulkomaille tai tutkimusmatkoja alkuperäiskansojen kulttuureihin.

Jung mielletään aikuis- ja vanhuusiän kehityksen tutkijana, siinä missä Freudin katsotaan painottavan lapsuusiän kehityksen merkitystä.^[6]

Jungin tutkimukset ja teoriat ovat taustoina muun muassa arkikieleen siirtyneissä sanoissa introvertti, ekstrovertti, kompleksi psyykeenosana, arkkityyppi sekä synkronisiteetti. Hänen psykologista typologiaansa käytetään yleisesti perusosana psykologisissa persoonallisuustesteissä. Jungin tutkimukset ovat vaikuttaneet niin kutsutun valheenpaljastuskoneen kehittelyyn ja elokuvateollisuuden käsikirjoituksissa on nojauduttu jungilaiseen näkemykseen sankarimyyttien rakenteista.

Jung tutki koko elämänsä ajan myös itämaisia uskontoja ja muun muassa hänen kundalini-joogaa käsitellyttä luentoaan Zürichin psykologikerholla 1932 pidetään merkkipylväänä itämaisen kundalini-käsitteen syvemmälle ymmärtämiselle länsimaissa.^{kenen mukaan?}

Pääartikkeli: Arkkityyppi

Arkkityyppi on yleistynyt henkilön perusmalli, joka on levinnyt laajalle: kaikkien tunnistama symbolinen persoona. Psykologiassa erityisesti arkkityypillä tarkoitetaan henkilömallia, persoonallisuutta tai tietynlaista käyttäytymistä. Esimerkiksi ”äiti-hahmoa” voidaan pitää arkkityyppinä ja se voidaan tunnistaa useissa oikeissa henkilöissä. Arkkityyppejä on esiintynyt Jungin mukaan kansantaruissa, kirjallisuudessa ja taiteessa jo tuhansien vuosien ajan.

Jung hahmotteli viisi pääarkkityyppiä jotka kuuluivat eritoten individuaatioprosessin vaiheisiin:

• Varjo (Schatten) minän vastakohta, sisältää asioita, joita henkilö ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka ne tosiasiassa hänen persoonaansa kuuluvatkin
• Persoona, kompromissi Minän ja vallitsevan ulkomaailman välillä, tapa jolla suojaamme Minäämme
• Anima, feminiininen kuva miehen psyykessä
• Animus, maskuliininen kuva naisen psyykessä
• Itse (Selbst) kokonaispsyyken, myös tiedostamattoman ydin, itseys

Tavallisimpia muita arkkityyppejä ovat:

• Lapsi
• Sankari
• Suuri äiti
• Vanha viisas mies
• Kujeilija

Nykykirjallisuudessa viekas Kujeilija on vakiintunut arkkityypin rooli; jossain tapauksissa Kujeilijaa saatetaan käyttää jopa vain täytehahmona. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa Loki (viikinkijumala), Peter Pan ja Väiski Vemmelsääri. Kujeilijaa pidetään oveluuden ja petollisuuden perikuvana, joka nokkeluudellaan suorittaa eteensä asetetut haasteet ja tehtävät. Kujeilija on monikulttuurinen ja kestävä arkkityyppi.

C. G. Jungin mukaan järjen korostuminen tieteellisen ajattelun myötä on johtanut ihmisen vieraantumiseen tiedostamattomista psyyken prosesseista. Tämä on johtanut ihmisen itsetuntemuksen kapenemiseen ja ilmenee hänen mukaansa muun muassa neurooseina ja yhteisöllisinä harhakuvitelmina. Jungin mukaan järkiperäisen todellisuuskäsityksen taistelu myyttejä ja rituaaleja vastaan on johtanut siihen, ettei ihminen pysty saamaan yhteyttä tiedostamattomiin arkkityyppeihinsä ja on vaarassa jäädä kokonaan niiden uhriksi. Tältä voidaan hänen mukaansa välttyä vain tulemalla tietoiseksi tiedostamattomien prosessien toiminnasta myyttien tai rituaalien avulla.^[7]

Jungin mukaan tiede ei voi korvata eikä selittää myyttiä, sillä arkkityypit eivät ole ihmisen tietoisuuden keksintöjä, vaan numeenisia, tiedostamattomia ja apriorisia psyyken rakenteita, joilla on tietoisuudesta riippumaton psyykkinen energiansa. Myyttiä voidaankin hänen mukaansa kuvata jumalallisen elämän itsenäiseksi ilmenemiseksi meissä. Jungin mukaan järkiperäisen tiedon yksipuolisuus etäännyttää myyttisestä maailmasta ja riistää ihmiseltä hänen ”tuonpuoleisuutensa” tai toisenlaisuutensa ja kokemuksen elämän merkityksellisyydestä.^[8]

Jungin uskontoteoriaa ovat arvostelleet esimerkiksi muuten uskontoon myönteisesti suhtautuvat Martin Buber ja Walter Arnold Kaufmann. Buber syyttää Jungin individuaation ihannetta ”gnostilaiseksi” solipsismiksi, jossa ihmisen koko maailma kavennetaan psykologisiksi ilmiöiksi.^[9] Kaufmann pitää jungilaista psykologiaa dogmaattisena mielikuvituksen tuotteena, joka syntyi Jungin omista psyykkisistä ongelmista ja Freudia kohtaan tunnetusta katkeruudesta. Kaufmann osoittaa Freudin ja Jungin kirjeenvaihdon avulla Jungin antaneen vääristellyn kuvauksen hänen ja Freudin välirikosta (jonka syyksi Jung esitti Freudin dogmaattisen kiinnittymisen seksuaaliteoriaan).^[10]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Jung alkoi harrastaa maailmanmatkoja. Hän rahoitti matkansa vaimoltaan perityllä omaisuudella, psykiatrin palkoillaan ja kirjamyynnin tuloilla. Jung vieraili Afrikassa, Meksikossa ja Brittiläisessä Keniassa 1920-luvulla.

Vuonna 1938 Jung piti luentoja Yalen yliopistossa psykologiasta ja uskonnosta. Samoihin aikoihin hän vieraili Brittiläisessä Intiassa ja siellä kiinnostui hindulaisesta ajattelusta.

Vuonna 1903 Jung meni naimisiin rikkaasta sveitsiläisperheestä kotoisin olevan Emma Rauschebachin kanssa. He saivat viisi lasta: Agathe, Gret, Franz, Marianne ja Helene. Avioliitto päättyi Emman kuolemaan vuonna 1955.

Jung kuoli vuonna 1961 sairasteltuaan jonkin aikaa.

Jungin ja analyyttisen psykologian teoksia on suomennettu vajaa kymmenkunta. Jungin muistelmat kirjoitti hänen oppilaansa Aniela Jaffé hänen kanssaan käymiensä keskustelujen perusteella. Teos Unia, ajatuksia, muistikuvia julkaistiin 1961.^[11] Symbolit: piilotajunnan kieli (1964) on yleisesitys Jungin ajattelusta. Jung kirjoitti teoksen ensimmäisen luvun.^[12]

Jungin analyyttinen psykologia laajeni, kun oppilaita ja seuraajia varten perustettiin 1948 ensimmäinen C. G. Jung -instituutti Zürichiin. Instituutti siirrettiin läheiseen Küsnachtiin vuonna 1979.^[13] Nykyään koulutusyhteisöjä ja -instituutteja on ympäri maailmaa: Keski-Eurooppa, Yhdysvallat, Brasilia, Israel ja Japani ovat voimakkaimmin edustettuina. Kansainvälisen ammattiliiton IAAP:n jäsenistössä jungilaisia psykoterapeutteja (analyyttinen psykologi) on luultavasti kaikkiaan noin kolmetuhatta (2005). Alan säännöllisistä tutkimusjulkaisuista tunnetuimmat ovat Journal of Analytical Psychology, (JAP) Lontoo, ja Analytische Psychologie, (AP) Basel.

• Nykyhetki ja tulevaisuus. ((Gegenwart und Zukunft, 1957.) Suomentanut Kaj Kauhanen) Helsinki: Kirjayhtymä, 1960.
• Piilotajunnan psykologiaa. ((Über die Psychologie des Unbewussten, 1943.) Suomentanut Erkki Rutanen) Helsinki: Tammi, 1966.
• Job saa vastauksen. ((Antwort auf Hiob, 1952.) Suomentanut Sinikka Kallio) Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01534-6
• Unia, ajatuksia, muistikuvia. (Erinnerungen, Träume, Gedanken, 1961.) Muistiin merkinnyt ja toimittanut Aniela Jaffé. Suomentanut Mirja Rutanen. Laatukirjat. 6. painos (1. painos 1985) Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-16194-2
• Yliluonnollisen psykologiaa. ((Zur Psychologie und Pathologie sogenannter okkulter Phänomene: Eine psychiatrische Studie, 1902.) Suomentanut Jukka Pajukangas. Logos) Helsinki: Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2901-1
• Kohti totuutta: Poleemisia esseitä. ((Das C. G. Jung Lesebuch, 1990.) Valikoinut Franz Alt. Suomentanut Mirja Rutanen) Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17245-6
• Jung, Carl G. & Franz, M.-L. von ym.: Symbolit: Piilotajunnan kieli. ((Man and His Symbols, 1964.) Suomentanut Mirja Rutanen) Helsinki: Otava, 1991 (4. painos 2003). ISBN 951-1-11427-1
• Kärsimyksestä. (Koonnut Franz Alt. Suomentanut Maarit Arppo) Helsinki: Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-0-22367-0
• Lentävät lautaset - aikamme myytti. (Suomentanut Lena Talvio) Anomalia kustannus, 2022. ISBN 978-952-69901-6-3

• Joseph Campbell
• Myers-Briggs-tyyppi-indikaattori
• Psykoanalyyttinen taiteentutkimus

• Bennet, E. A.: Mitä Jung todella sanoi. ((What Jung Really Said, 1966.) Suomentanut Erkki Rutanen) Porvoo & Helsinki: WSOY, 1968.
• Rauhala, Lauri: C. G. Jung: Hänen keskeiset teoreettiset ja psykoterapeuttiset käsityksensä sekä niiden tämänhetkinen arviointi. Turku: Turun yliopisto, psykiatrian klinikka, 1972.
• Jacobi, Jolande: The Psychology of C. G. Jung. (Die Psychologie von C. G. Jung, 1971.) New Haven, Connecticut: Yale University Press, 1973. (englanniksi)
• Wilson, Colin: Piilotajunnan valtias C. G. Jung. ((Lord of the Underworld: Jung and the Twentieth Century, 1984.) Suomentanut Matti Kannosto) Helsinki: Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2651-9
• Frey-Rohn, Liliane: From Freud to Jung: A Comparative Study of the Psychology of the Unconscious. Boston, Massachusetts: Shambala, 1990. (englanniksi)
• Noschis, Kaj: Carl Gustav Jung: Elämä ja psykologia. ((Carl Gustav Jung: Vie et psychologie, 2004.) Suomentanut Aino Rajala) Jyväskylä: Kampus kustannus, 2012. ISBN 978-951-9113-84-5

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta C. G. Jung Wikimedia Commonsissa

• Yksilöllisyyden profeetta C. G. Jung. Ylen Elävä arkisto.
• Pietikäinen, Petteri: Also sprach Siegfried – C.G. Jungin alitajunnan mytologiaa (Arkistoitu – Internet Archive). Skeptikko 3/1998.
• Pietikäinen, Petteri: Alitajunta ja evoluutio – huomioita syvyyspsykologian biologisista lähtökohdista (Arkistoitu – Internet Archive). Tieteessä tapahtuu 7/1998.