Buk-ilmatorjuntajärjestelmä

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Buk, Nato: SA-11 ”Gadfly” ja SA-17 ”Grizzly”
Buk-M1-2
Tyyppi	ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Valmistushistoria
Valmistusmaa	Venäjä
Ohjus
Massa	690 kg
Räjähdysaineen massa	35 kg
Ammuksen lähtönopeus	1 250 m/s (3,5 Mach)
Kantomatka	35 km
Lakikorkeus	22 km
Mitat
Pituus	5,50 m
Halkaisija	2,88 m
Laukaisualusta
Kuljetuskyky	kahdeksan ohjusta
Infobox OK

Novator 9K37 M1 ”Buk” (ven. Бук, suom. pyökki, Nato-raportointinimi SA-11 Gadfly) on venäläisvalmisteinen keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, jonka kantama on noin 35 km. Buk on NIIP/Vympel 3M9 Kub (SA-6 ”Gainful”) -järjestelmän seuraaja. Vientiversio tunnetaan nimellä ”Gang”. Merivoimien versio Bukista tunnetaan nimellä 3K90 M-22 ”Uragan” (Ураган, hurrikaani) (SA-N-7). Tämän vientiversio on ”Štil” (Штил, tyyni). Bukin edelleen kehitetty versio Buk-M1-2 ja Buk-M2 uudella ohjuksella saivat uuden Nato-koodinimen SA-17 ”Grizzly”/SA-N-12. Uusin versio Buk-M3 tuli palvelukseen 2013.

Buk (ItO 96) yksikköön kuuluu ohjus-, maalinosoitus-, johtokeskus- sekä latausvaunu. Ohjusvaunut pystyvät myös itsenäiseen toimintaan oman tutkansa ansiosta. Myös latausvaunusta ampuminen on mahdollista.

Ohjusjärjestelmän tietokone muodostaa uhka-analyysin jonka perusteella järjestelmä valitsee maalin. Järjestelmä pystyy seuraamaan 75:tä maalia, mistä automaattisesti 15:tä sekä tulittamaan useita maaleja yhtäaikaisesti. Järjestelmä tuli Suomeen vuosina 1996 ja 1997 osana Venäjän Neuvostoliiton bilateraalikauppasaamisten lyhennystä vain 150 miljoonan markan kauppahinnalla^[1].

Sisäiseltä lyhenteltään ns. ItO 96 -järjestelmän käyttöön koulutettiin asevelvollisia kesään 2005 saakka vuonna 2007 lakkautetussa Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä Hyrylässä.

Johtokeskuksen avulla johdetaan ilmatorjuntaohjuspatterin taistelua ja hallitaan tulenkäytön jakoa. Johtokeskus saa syötteinä ilmatilannekuvaa järjestelmän omalta maalinosoitustutkaltaan sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmältä tulenosoituspäätteelle. Johtokeskus kykenee johtamaan enintään kuutta ohjusjaosta. Ohjusjärjestelmä voidaan hajauttaa viiden kilometrin etäisyydelle johtokeskuksesta.

Maalinosoitustutka on kolmiulotteinen (3D)-tutka, joka havaitsee kohteen etäisyyden, korkeuden ja suunnan (sivukulma). Etäisyysulottuvuus on korkeintaan 160 kilometriä ja korkeusulottuvuus 40 kilometriä, mikä on parempi kuin joillain länsimaisilla vastineilla.

Ohjuslavetit toimivat johtokeskuksen ohjauksella yleensä ja ne voivat ottaa johtokeskuksen osoittamina seurantaan kohteen 100 kilometrin etäisyydeltä. Ohjuslavetit voivat kuitenkin toimia myös ilman johtokeskusta. Ohjusvaunuilta kyetään ampumaan torjuntaohjuksia 35 kilometrin etäisyydeltä. Korkein ampumaetäisyys ulottuu 22 kilometrin korkeuteen. Tultuaan torjuntaetäisyydellä voidaan neljästä lavetilla olevasta ohjuksesta laukaista yksi kohti kohdetta.

Ohjuslavetin yhteydessä olevalta latauslavetilta voidaan laukaista neljä laukaisukiskoilla olevaa ohjusta. Tämän lisäksi latauslavetti pystyy kuljettamaan neljä ylimääräistä ohjusta. Latauslavetissa on hydraulinen nosturi, jolla ohjukset voidaan ladata latausvaunuun sekä ohjusvaunuun.

Ohjuksen lyhyin ampumaetäisyys on kolme kilometriä ja pisin 35 kilometriä. Ohjuksen toimintakorkeus vaihtelee 30 metrin ja 22 000 metrin välillä. Ohjus on yksivaiheinen ja saa työntövoimansa ruutirakettimoottorista. Ohjuksen pituus on 5,6 metriä ja halkaisija 400 mm. Lentoonlähtömassa on 650 kg, mistä 70 kg on taistelukärki, joka koostuu räjähdysaineesta ja valmiista sirpaleista.

Kun ohjus on laukaistu, se ei vielä hakeudu maaliin, vaan lentää inertiaohjauksella lavetilta määriteltyä suuntaa ennakkoon laskettua pistettä kohti maalin lentoreitillä sen lentosuunnan, -nopeuden ja -korkeuden perusteella. Lennon puolessa välissä ohjus alkaa hakeutua maalista heijastuvaa maalinosoitustutkan säteilyä kohti.

30 metrin päässä kohteesta ohjuksen herätesytytin aktivoituu. Ohjuksen taistelukärjen räjähtämisellä on paine- ja sirpalevaikutuksen lisäksi palovaikutus. Ellei herätesytytin räjäytä taistelukärkeä, on varajärjestelmänä iskusytytin, joka räjäyttää taistelukärjen ohjuksen kärjen osuttua kohteeseen.

Ohjuksen taistelukärjen räjähdyksen tappavan alueen halkaisija on 40 metriä.

•  Algeria
•  Armenia
•  Azerbaidžan
•  Egypti
•  Georgia
•  Intia
•  Iran
•  Kazakstan
•  Kiina
•  Kyproksen tasavalta
•  Pakistan
•  Pohjois-Korea
•  Syyria
•  Ukraina
•  Valko-Venäjä
•  Venezuela
•  Venäjä

•  Neuvostoliitto (siirtyivät hajoamisessa entisiin jäsenmaihinsa)
•  Suomi

^[2][3]

Georgialaisten Ukrainasta ostama Buk M1 pudotti ilmeisesti kaikki Venäjän Venäjän–Georgian sodassa 2008 menettämät lentokoneet, niiden joukossa strategisen tiedustelukoneen Tu-22MR:n.

Malaysia Airlinesin lento 17 ammuttiin alas samanlaisella mallin 9M38 ohjuksella 17. heinäkuuta 2014^[4]. Ohjus ja lavetti olivat peräisin Venäjän armeijan 53. ilmatorjuntaprikaatista Kurskista.

Itä-Ukrainan kriisissä 2014 7. elokuuta 2014 ammuttiin alas Ukrainan ilmavoimien MiG-29 Buk-alueilmatorjuntaohjuksella Horlivkan lähellä Donetskin alueella.^[5]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: viimeksi päivitetty 2014

Järjestelmä korvasi Suomessa alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä ItO 79:n eli Isajev S-125 Petšoran, (Nato-raportointinimi SA-3 ”Goa”, GRAU S-125 Petšora/Neva.)

Järjestelmälle annettiin varusmieskoulutusta kesään 2005 saakka. Sittemmin sen korvasi norjalainen NASAMS II -järjestelmä joka käyttää yhdysvaltalaista Amraam-ohjusta. Päätös hankittavasta ohjusmallista tehtiin huhtikuussa 2009. Kilpailussa oli loppuvaiheessa mukana ranskalainen MBDA Aster -ohjuksiin perustuva SAMP/T -järjestelmä. NASAMS oli vahvoilla siksi, että Norjassa suunniteltiin miehistönkuljetusajoneuvojen hankintaa, ja Suomella oli tarjota Patrian ajoneuvoja vastakaupoissa.^[6] BUK-M1 järjestelmälle on annettu koulutusta tarvittaessa.^[7]

BUK-M1 järjestelmä on poistunut käytöstä ja korkeatorjuntakykyä ovat paikanneet Hornet-hävittäjät.^[8] Järjestelmän korvaajaksi ITSUKO-hankkeessa olivat ehdolla Israelilaiset IAI:n ja Rafaelin järjestelmät, joista Rafaelin järjestelmä valittiin.^[8][9]

Venäläinen uutistoimisto Sputnik News kirjoittaa sivustollaan, että Venäjän armeija on ottamassa palveluskäyttöön modernisoidun version Buk M1:sestä lähiaikoina.^milloin?[10]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Buk-ilmatorjuntajärjestelmä.

• Kalustoesittely: Alueilmatorjuntaohjus. Puolustusvoimat, Maavoimat. 12.11.2003. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 6.3.2022.
• BUK M1 -ilmatorjuntajärjestelmä löytyy edelleen myös Suomesta Yle Uutiset. 23.7.2014. Viitattu 6.3.2022.
• Mašzavod im. Kalinina (Arkistoitu – Internet Archive)
• YouTube: Satunnaista sotilashistoriaa: BUK-M1