Bartolus de Sassoferrato

Bartolus de Sassoferrato tai Bartolus Sassoferratolainen (1313 Sassoferrato, Umbria – 13. heinäkuuta 1357 Perugia) oli italialainen oikeustieteen professori ja roomalaisen oikeuden asiantuntija. Hän oli yksi keskiajan vaikutusvaltaisimmista juristeista Manner-Euroopassa. Hän kuului myöhäiskeskiajan kommentaattorien (tai postglossaattorien) koulukuntaan, jotka kehittivät oikeustiedettä roomalaisen oikeuden auktoritatiivisten tekstien pohjalta. Kuten muutkin kommentaattorit, myös Bartolus antoi varsinaisen tutkimustyönsä ohessa asiantuntijalausuntoja erilaisissa oikeudellisissa kysymyksissä ja tuotti valtavan määrän oikeudellista kirjallisuutta. Myöhempien sukupolvien arvostus tulee hyvin esille sanonnasta ”nemo bonus íurista nisi bartolista” eli kukaan ei ole kunnon juristi, jos hän ei ole bartolisti.^[1]

Bartolus syntyi Venturan kylässä lähellä Sassoferratoa Italian Marchessa. Hän opiskeli siviilioikeutta Perugian ja Bolognan yliopistoissa ja valmistui oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1334. Vuonna 1339 hän aloitti oman opettajanuransa opettamalla ensin Pisan ja sittemmin Perugian yliopistoissa. Perugian kaupunki teki hänestä kunniakaupunkilaisen vuonna 1348. Vuonna 1355 keisari Kaarle IV nimitti hänen neuvonantajakseen (consiliarius). Perugiassa Baldus de Ubaldis ja tämä veljet Angelus ja Petrus olivat hänen oppilaitaan. Kuolema korjasi Bartolusin nuorena, hän saavutti vain 43 vuoden iän.

Huolimatta lyhyeksi jääneestä elämästään, Bartolus jätti jälkeensä merkittävän määrän kirjallista tuotantoa. Aina hänen päiviinsä saakka oltiin tyydytty kommentoimaan vain lyhyesti tunnetun lakitekstin Corpus Iuris Civilis hämäriä kohtia. Hän oli ensimmäinen, joka kirjoitti kommentit koko teokseen ja sen hämärimpiinkin kohtiin. Hän onnistui tässä tehtävässä niin oivallisesti, että hänen jälkeensä tulleet juristit pitivät häntä todellisena mestarinaan. Hänen teoksestaan puuttuivat vain Justinianus I:n Instituutioita käsittelevät kohdat. Hän kirjoitti myös useita tutkielmia hyvin spesifisistä aiheista. Näiden tutkielmien joukossa on hänen teoksensa, joista De fluminibus seu Tyberiadis sisältää noin 400 juridista käsitystä neuvoa (consilia), jotka on kirjoitettu yksityisestä pyynnöstä oikeudellisten neuvojen antamiseksi.

Bartolus kehitti useita uusia lainkäytön käsitteitä, jotka ovat muodostuneet osaksi siviililain traditiota. Näiden joukossa olivat merkittävät kontribuutiot eritoten konfliktien lainsäädäntään^[a], joka oli 1300-luvun Italian hyvin epävakaisten ja sotaisten olojen vuoksi keskeinen lainsäädännän alue. Alueen jokaisella kaupungilla oli oma lainsäädäntö ja status sekä omat tavat. Tutkielmassaan ”De insigniis et armis” hän ei käsittele ainoastaan vaakunaoikeutta vaan myös joitain tavaramerkkeihin liittyviä lainsäädännän alueita.

Ranskalainen Charles Dumoulin onkin kutsunut häntä "laintulkitsijoiden kuoronjohtajaksi".

Bartolus oli tunnettu henkilö jo elinaikanaan, mutta häntä on pidetty suurimpana roomalaisen lain uudelleenlöytämisen ja uudelleentulkitsemisen juristina. Tämä ei ole todettavissa vain aiemmin todetusta, sillä Espanjassa vuosina 1427 ja 1433 sekä Portugalissa 1446 hänen kommenttejaan seurattiin hyvin tarkasti näiden maiden soveltaessa roomalaista lainsäädäntöä omaan lakiinsa.

Bartolusin maineen tähden hänen nimeään on käytetty hyvin useissa, usein jopa pedanteissa yhteyksissä, kun on haluttu kuvata italialaisessa näytelmässä lakimiestä. Hyvin tunnettu erimerkiksi on tohtori Bartolo Gioacchino Rossinin oopperassa Sevillan parturi sekä Mozartin oopperassa Figaron häät.

• Keskeiset Bartolus de Sassoferraton teokset ovat: Lecturae in tres libros Codicis. Napoli, 1471, in-folio.
• Hänen kaikki teoksensa ovat painettu 10 in-folio niteeseen. Venetsia, 1590.
• Dictionnaire Bouillet mainitsee 1800-luvulla hänen kirjoittamakseen teoksen: Processus Satanae contra Virginem coram judice Jesu.
• Münchenissä on ilmestynyt hänen koottujen teostensa täydellinen versio Œuvres, 1845–1846, 8 osa in-4.

• Ius commune
• Postglossaattorit
• Roomalainen oikeus
• Reseptio

• Louis-Auguste Vidalin, Etude sur Barthole, 1856
• Maria Ada Benedetto (1958). Bartolo da Sassoferrato. In Novissimo Digesto Italiano. Vol 2. ISBN 88-02-01797-2. pp. 279–280
• Walter Ullmann (1962). Bartolus and English Jurisprudence. In Bartolo da Sassoferrato. Studi e Documenti per il VI centenario. Vol. 1. pp. 47–73
• Friedrich Carl von Savigny: Geschichte des römischen Rechts im Mittelalter. Bd. 6. 1850. Nachdruck Bad Homburg 1961. S. 137–184
• Maria Ada Benedetto: Bartolo da Sassoferrato. In: Novissimo Digesto Italiano. Bd. 2. Torino 1958, ISBN 88-02-01797-2. S. 279–280
• Bartolo da Sassoferrato. Studi e Documenti per il VI centenario. 2 Bde. Milano 1962
• Axel Krauß: Bartolus de Saxoferrato. In: Gerd Kleinheyer, Jan Schröder (Hrsg.): Deutsche und Europäische Juristen aus neun Jahrhunderten. 4. Auflage. Heidelberg 1996, ISBN 3-8252-0578-9. S. 43–47
• Osvaldo Cavallar, Susanne Dgenring, Julius Kirshner: A Grammar of Signs: Bartolo da Sassoferrato's Tract on Insignia and Coats of Arms. Berkeley, California, 1994.