Ava Gardner
| Ava Gardner | |
|---|---|
 Ava Gardner elokuvassa Mogambo (1953). |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ava Lavinia Gardner |
| Syntynyt | 24. joulukuuta 1922 Smithfield, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat |
| Kuollut | 25. tammikuuta 1990 (67 vuotta) Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
|
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1941–1986 |
| Merkittävät roolit | |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Ava Lavinia Gardner (24. joulukuuta 1922 Smithfield, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat – 25. tammikuuta 1990 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja oman aikansa seksisymboli. Häntä pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimmista näyttelijöistä, ja Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi hänet vuonna 1999 kaikkien aikojen 25. merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.[1][2]
Gardner allekirjoitti sopimuksen elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) kanssa vuonna 1941 ja näytteli studion elokuvissa usein pieniä sivurooleja. Vuonna 1946 ensi-iltansa saanut Tappajat teki hänestä tähden.[3] Gardner oli uransa aikana kerran Oscar-ehdokkaana parhaasta naispääosasta elokuvassa Mogambo (1953).[4][5] Hän näytteli useissa menestyselokuvissa, joita ovat muun muassa Teatterilaiva (1951), Kilimanjaron lumet (1952), Paljasjalkakreivitär (1954), Viimeisellä rannalla (1959), Liskojen yö (1964) ja Maanjäristys (1974).
Gardner tunnettiin hehkeästä kauneudestaan, ja hän näytteli erityisesti femme fatale -rooleja, kohtalokkaita ja vahvoja naisia.[6][7] Hän näytteli elokuvissa ja televisiossa aina vuoteen 1986 asti.[2] Gardner oli aviossa kolme kertaa, mutta kaikki hänen avioliittonsa päättyivät eroon.[8] Hän kuoli 67-vuotiaana vuonna 1990 kotonaan Lontoossa.[6]
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ava Gardner syntyi Pohjois-Carolinan Smithfieldin kunnan Grabtownin maalaiskylässä jouluaattona 1922.[8][5][9] Hänen vanhempansa olivat Jonas Bailey Gardner ja Mary Elizabeth ”Mollie” Gardner (o.s. Baker). Perheessä oli seitsemän lasta, ja hänellä oli neljä sisarta: Beatrice, Elsie Mae, Inez ja Myra sekä kaksi veljeä, varhaislapsuudessaan kuollut Raymond ja Melvin, jota kutsuttiin nimellä ”Jack”. Ava oli iltatähti: hänen kuusi sisarustaan olivat syntyneet melko lyhyin välein, kun taas Avan syntyessä Myra oli seitsemänvuotias. Raymond-veli oli kuollut kaksivuotiaana kotona sattuneessa räjähdeonnettomuudessa.[10][8] Perheen vanhemmat olivat köyhiä puuvilla- ja tupakkaviljelijöitä. Hänellä oli skotlantilaisia, irlantilaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja tuscaroralaisia sukujuuria.[3][2]
Gardner oli luonteeltaan ujo ja naiivi ”poikatyttö”, joka viihtyi avojaloin.[3][11] Hänet kasvatettiin äidin puolelta tulevan baptismin oppien mukaan. Isä oli katolilainen.[3][12] Perhe menetti maatilan vuonna 1924,[6][5] jolloin isä meni sahalle töihin ja äiti alkoi työskennellä keittäjänä ja taloudenhoitajana läheisen Brogdenin koulun opettajien asuntolassa.[3][2] Vuonna 1935 perhe muutti Virginian Newport Newsiin, josta äiti löysi töitä merimiesten asuntolassa. Kun Ava oli 15-vuotias, isä sairastui ja kuoli keuhkoputkentulehdukseen. Miehensä kuoleman jälkeen Mollie Gardner muutti perheineen takaisin Pohjois-Carolinaan Rock Ridgen kylään lähelle Wilsonin kaupunkia.[5] Wilsonissa hän työskenteli jälleen opettajien asuntolassa.[5] Ava kävi Rock Ridge high schoolia, josta hän valmistui vuonna 1939. High schoolin jälkeen hän kävi noin vuoden ajan sihteerikursseja Wilsonin Atlantic Christian Collegessa. Hän kuitenkin haaveili elokuvaurasta.[3][5]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Gardner vieraili sisarensa Beatricen luona New Yorkissa kesällä 1941, tämän valokuvaajana työskennellyt puoliso Larry Tarr otti hänestä kasvokuvan.[13][3] Tarr piti tuloksesta ja laittoi valokuvan esille studionsa ikkunaan.[3][5] Loews Theatresin lakivirkailija ja Metro-Goldwyn-Mayerin kykyjenetsijä Barnard ”Barney” Duhan huomasi Gardnerin kuvan ja kehotti Tarria lähettämään tämän tiedot MGM:lle.[3][5]
18-vuotias Gardner matkusti pian Wilsonista New Yorkiin, missä hän meni MGM:n New Yorkin kykyjenetsijätoimiston johtajan Al Altmanin haastatteluun.[3] Koekuvauksessa Gardner muun muassa käveli kameroiden edessä, mutta hänen puhettaan ei äänitetty, sillä hänen etelän murteestaan oli lähes mahdoton saada selvää. Nähtyään koekuvauksen studiojohtaja Louis B. Mayer lähetti Altmanille sähkeen: ”Hän ei osaa laulaa, ei näytellä eikä puhua. Hän on loistava!”. MGM tarjosi Gardnerille työsopimusta, johon sisältyi 50 dollarin viikkopalkka.[5][6] Gardner allekirjoitti sopimuksen, ja elokuun lopulla 1941 hän keskeytti sihteeriopinnot ja lähti Hollywoodiin siskonsa Beatricen kanssa.[3][6] Hollywoodissa MGM järjesti Gardnerille ensimmäiseksi puheopettajan, jotta hän pääsisi eroon paksusta etelävaltiolaisaksentistaan.[3][6][7]
Gardner aloitti uransa lyhytelokuvissa. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa oli Pettävä varjo kummittelee (1941). Seuraavan viiden vuoden aikana hänen elokuvaroolinsa olivat pieniä sivuosia muun muassa elokuvissa Niin tapahtui Pariisissa (1942), Minun majesteettini (1943) ja Kolme sydäntä epätahdissa (1944).
Huippuvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1946 Gardner teki ensimmäisen suuren roolinsa film noir -elokuvassa Rohkeita otteita,[5] mutta myöhemmin samana vuonna ilmestynyt Universal Picturesin menestynyt film noir -elokuva Tappajat osoittautui hänen läpimurrokseen. Hänellä oli siinä femme fatalen osa, jonka ansiosta hänestä tuli niin kriitikoiden kuin elokuvayleisön suosikki.[5][6] MGM ei kuitenkaan mieltynyt Gardnerin suoritukseen ja yritti roolittaa häntä ”kilttien ja sympaattisten” tyttöjen rooleihin.[4] Vuonna 1947 hän näytteli Clark Gablen ja Deborah Kerrin kanssa elokuvassa Saippuakauppias, joka heikoista arvosteluista huolimatta sai kaupallista menestystä.lähde?
1950-luvun alussa Gardner näytteli suurmenestyksen saaneessa musikaalielokuvassa Teatterilaiva (1951), joka toi hänelle Utah Film Critics Association -palkintoehdokkuuden.[14] Vuonna 1952 hän palasi yhteistyöhön Clark Gablen kanssa lännenelokuvaan Kohtalon tähti. Myöhemmin samana vuonna hän oli Gregory Peckin vastanäyttelijä Afrikkaan sijoittuvassa elokuvassa Kilimanjaron lumet, joka oli vuoden suurimpia kassamagneetteja.[15]
Vuonna 1953 Gardner palasi westernin pariin elokuvassa Ratsasta, vaquero!, jossa hän näytteli Robert Taylorin kanssa. He olivat vastanäyttelijöitä myös samana vuonna ilmestyneessä historiallisessa elokuvassa Pyöreän pöydän ritarit, joka oli MGM:n ensimmäinen CinemaScope-elokuva.[16][17] Gardnerin suurin menestyselokuva vuonna 1953 oli John Fordin ohjaama Mogambo, jonka tapahtumat sijoittuvat niin ikään Afrikkaan. Gardner näyttelee hahmoa nimeltä Eloise Kelly, ja hänen roolisuorituksensa sai jopa ylistäviä arvioita.[7] Mogambo on uudelleenfilmatisointi vuonna 1932 ilmestyneestä Saigonin kaunottaresta. Clark Gable näytteli miespääosan molemmissa elokuvissa, kun taas Jean Harlow oli vuoden 1932 elokuvan naispääosassa.[5] Gardner sai suorituksestaan ainoaksi jääneen parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutensa, mutta palkinto meni Audrey Hepburnille.[6][3]
Gardner näytteli Joseph L. Mankiewiczin draamaelokuvassa Paljasjalkakreivitär (1954) viettelijätär Maria Vargasia, vastanäyttelijänään Humphrey Bogart. Elokuva on niin sanottu ”ryysyistä rikkauksiin” -tarina, jossa oli kaikuja Gardnerin omasta elämäntarinasta.[3] Gardner sai roolisuorituksestaan siihen astisen uransa parhaat arvostelut. Paljasjalkakreivitärtä pidettiin tuoreeltaan ”glamour-elokuvana”, ja se oli myös vuoden 1954 suurimpia yleisömenestyksiä.[7] Vuonna 1956 ensi-iltansa saaneesta Risteysasema-elokuvasta Gardner sai arvostelijoilta kehuja ja brittiläisen Bafta-ehdokkuuden.[7][18] Risteysasema ei hyvistä arvioista huolimatta saavuttanut kaupallista menestystä. Vuonna 1958 Gardnerin sopimus MGM:n kanssa päättyi, minkä jälkeen hän jatkoi uraansa freelancerina.[3][6] Gardner muutti Espanjaan, ja sen myötä hän alkoi näytellä yhdysvaltalaisten elokuvien ohella myös eurooppalaisissa tuotannoissa.[3] Vuonna 1959 Gardner näytteli Stanley Kramerin ohjaaman Viimeisellä rannalla -elokuvan naispääosan. Elokuva kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta, ja hänen vastanäyttelijänään oli jälleen Gregory Peck.[3] Elokuva ei menestynyt kaupallisesti, mutta Gardnerin roolityö sai huomiota ja toi hänelle hänen toisen Bafta-ehdokkuutensa.[7][18]
Vuonna 1960 ilmestynyt Gardnerin elokuva Punainen enkeli ei ollut kaupallinen menestys,[19] ja seuraavan elokuvansa Gardner teki vasta kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1963 ensi-iltansa saanut historiallinen spektaakkelielokuva 55 päivää Pekingissä oli aikaansa nähden hyvin kallis tuotanto, jossa Gardner näytteli yhtä pääosaa Charlton Hestonin ja David Nivenin rinnalla. Elokuva sijoittuu vuoteen 1900, jolloin Kiinassa on käynnissä boksarikapina. Se oli suurten kustannustensa vuoksi taloudellinen pettymys.[3]
Vuonna 1964 Gardner näytteli poliittisessa jännityselokuvassa Toukokuun 7 päivää, joka oli arvostelumenestys.[20] Elokuvan näyttelijäkokoonpano oli hyvin miesvaltainen, ja Gardnerin vastanäyttelijöinä olivat Burt Lancaster, Kirk Douglas ja Fredric March. Samana vuonna ilmestynyt John Hustonin ohjaama Liskojen yö oli Gardnerin suurin menestys sitten Paljasjalkakreivittären. Elokuva perustuu Tennessee Williamsin samannimiseen näytelmään,[5] ja hänen vastanäyttelijöinään olivat Richard Burton ja Deborah Kerr.[3] Liskojen yö menestyi sekä arvosteluissa että taloudellisesti, ja Gardner oli roolisuorituksestaan Bafta- ja Golden Globe -ehdokkaana ja sai elokuvauransa parhaimmat arvostelut.[7][5][18]
Kahden vuoden kuluttua Gardner pyrki rouva Robinsonin rooliin elokuvaan Miehuuskoe (1967). Kerrotaan, että Gardner soitti elokuvan ohjaaja Mike Nicholsille ja sanoi: ”Haluan tavata sinut! Haluan puhua tästä Miehuuskoe-jutusta!” Vaikka Nichols ei koskaan vakavissaan harkinnut häntä rooliin, hän kuitenkin kävi tapaamassa Gardneria tämän hotellissa.[21] Nichols palkkasi rooliin 44-vuotiaan Gardnerin sijasta 35-vuotiaan Anne Bancroftin. Vuonna 1966 Gardner näytteli Raamatun Saaraa spektaakkelielokuvassa Raamattu – alussa loi Jumala..., josta tuli arvostelumenestys ja vuoden katsotuin elokuva. Gardner kertoi, ettei ollut koskaan nauttinut yhdenkään aikaisemman elokuvan tekemisestä yhtä paljon.[22] Hänen viimeinen 1960-luvun elokuvansa Mayerling sai ensi-iltansa vuonna 1968.[3] Se sai hyvän vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, ja Gardner näyttelee siinä historiallista keisarinna Elisabetia.[3]
Loppuvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970-luvulla Gardner näytteli katastrofielokuvissa Maanjäristys (1974), Kassandran silta (1976) ja Kaupunki liekeissä (1979). Maanjäristys menestyi niistä parhaiten, ja 52-vuotias Gardner teki siinä itse omat stunttinsa. Hän esiintyi myös Lillie Langtryna lännenelokuvan Roy Bean – piru mieheksi (1972) lopussa. Vuonna 1976 hän oli mukana George Cukorin ohjaamassa fantasiaelokuvassa Lintu sininen, jossa esiintyivät myös Elizabeth Taylor ja Jane Fonda. Gardnerin viimeiseksi elokuvaksi jäi saksalais-italialainen draamaelokuva Regina Roma (1982).
1980-luvulla Gardner näytteli pääosin televisiossa. Hänellä oli roolit muun muassa televisioelokuvissa Pitkä kuuma kesä (1985) ja Harem – väkivallan valtakunta (1986). Hän näytteli myös Julia Agrippinaa viisiosaisessa minisarjassa Anno Domini (1985). Vuoden 1985 aikana Gardner näytteli Ruth Galvestonia saippuaoopperan Knots Landing seitsemässä jaksossa. Hänen viimeiseksi roolityökseen jäi Diane Webb televisioelokuvassa Maggie (1986). Samana vuonna Gardner halvaantui aivoinfarktin seurauksena liikuntakyvyttömäksi, ja elokuvaura sai jäädä.
Koko 45 vuotta kestäneen uransa aikana Gardner näytteli elokuvissa, televisiossa ja radiossa. Vaikka hän oli aikanaan Hollywoodin suosituimpia tähtiä, hän ei suhtautunut työhönsä järin vakavasti, vaan luotti ohjaajan näkemykseen. Elokuviensa markkinoinnissa MGM loi kauneudesta Gardnerin tuotemerkin. Varsinkin uransa alussa Gardner kärsi esiintymisjännityksestä, ja usein ennen kuvauksia hän lievitti jännitystään juomalla alkoholia.[23] Gardner kutsui uraansa MGM:llä myöhemmin ”orjatyöksi, joka kesti 17 vuotta”.[24]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avioliitot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Gardner saapui Los Angelesiin, hän tapasi MGM:n sopimusnäyttelijä Mickey Rooneyn.[3][5] He avioituivat vuoden tapailun jälkeen 10. tammikuuta 1942,[3][11] kun Gardner oli 19- ja Rooney 21-vuotias. Hääseremonia pidettiin Ballardissa, Kaliforniassa. MGM:n johtaja Louis B. Mayer oli huolissaan Rooneyn Andy Hardy -elokuvasarjasta, sillä hän pelkäsi ihailijoiden hylkäävän Rooneyn, jos avioliitto tulisi ilmi.[11] Rooney tutustutti Gardnerin Hollywoodin eliittiin,[25] ja Lana Turnerista tuli Gardnerin läheisin ystävä.[26] Gardner haki avioeroa Rooneysta vuonna 1943, koska aviomies oli ollut uskoton.[11][27] Rooney petti vaimoaan, kun Gardner oli sairaalassa toipumassa umpilisäkkeen poistosta.[26] Gardner lupasi olla paljastamatta avioeron syytä, jotta Rooneyn ura ei kärsisi.[11] Heidän avioeronsa astui voimaan 21. toukokuuta 1943.[11] Ensimmäisen avioeronsa jälkeen Gardnerin mainetta leimasivat lisääntyvä alkoholinkäyttö, tupakointi ja juhliminen.[6]
Gardner avioitui toisen kerran jazzmuusikko ja yhtyeenjohtaja Artie Shaw’n kanssa 17. lokakuuta 1945.[3] Shaw oli jättänyt vaimonsa Gardnerin vuoksi.[26] Avioliiton aikana Shaw arvosteli Gardnerin puutteellista koulutusta.[3][26] Myös tämä liitto jäi lyhyeksi, sillä Artie Shaw jätti Gardnerin toisen naisen takia.[26] Avioero tuli voimaan, kun liitto oli kestänyt vain vuoden.[9][8] Avioliiton ja -eron rasitus sai Gardnerin käyttämään yhä enemmän alkoholia.[3]
Kolmannen ja viimeisen avioliiton Gardner solmi laulaja-näyttelijä Frank Sinatran kanssa.[3] He tapasivat ensimmäisen kerran tuottaja Darryl F. Zanuckin kotona Floridan Palm Beachilla syksyllä 1949.[3] He seurustelivat siitä lähtien ja avioituivat 7. marraskuuta 1951.[3][13] Sinatra oli jättänyt vaimonsa ja lapsensa Gardnerin takia, mikä sai paljon huomiota lehdistössä.[26][3] Juorukolumnistit Hedda Hopper ja Louella Parsons, Hollywoodin auktoriteetit, katolinen kirkko ja ihailijat soimasivat Sinatraa, kun hän jätti hyveellisen vaimonsa femme fatalen vuoksi.[3] Kertoman mukaan Gardner käytti vaikutusvaltaansa, jotta hän sai aviomiehensä Angelo Maggion rooliin elokuvassa Täältä ikuisuuteen (1953).[3][7] Sinatra sai suorituksestaan Oscar-palkinnon, mikä elvytti hänen uraansa.[3][7]
Gardner tuli avioliiton aikana kahdesti raskaaksi, mutta päätyi molemmilla kerroilla aborttiin.[26][3] Syyksi hän kertoi MGM:n sopimussakkopykälät näyttelijöiden lastensaannin suhteen ja myös sen, että hänen ja Sinatran suhde oli tuolloin hyvin epävakaa.[3] Vuosia myöhemmin hän sanoi: ”Emme pystyneet pitämään huolta edes itsestämme. Miten siis olisimme voineet pitää huolta lapsesta?”[3] Gardner teetti elämänsä aikana abortin kolme kertaa eikä saanut lapsia.[9]
Gardnerin ja Sinatran avioliitto oli myrskyisä ja päättyi lopulta eroon 5. heinäkuuta 1957.[3][9] He olivat ottaneet asumuseron jo 1953, mutta on-off-suhde jatkui silti yli 1950-luvun puolenvälin.[3][6] Avioerosta huolimatta Gardner ja Sinatra pysyivät hyvinä ystävinä Gardnerin kuolemaan asti.[3][26] Gardner kertoi myöhemmin omaelämäkerrassaan, että Sinatra oli hänen elämänsä ainoa todellinen rakkaus.[3][26][13] Sinatra oli antanut hänelle hellittelynimen ”Angel” (suom. enkeli).[12] Myöhemmin People-lehti luonnehti Sinatran ja Gardnerin avioliittoa yhdeksi ”vuosisadan romansseista”.[5]
Rakkaussuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gardner ystävystyi miljardööri Howard Hughesin kanssa vuonna 1943, ja heidän ystävyytensä kesti Hughesin vuonna 1976 tapahtuneeseen kuolemaan asti.[7] Heillä epäiltiin olleen rakkaussuhde, mutta Gardner kumosi huhut omaelämäkerrassaan Ava: My Story, jossa hän sanoi ettei ollut koskaan rakastunut Hughesiin.[26] Omalaatuinen Hughes oli mukana Gardnerin elämässä vaihtelevasti, ilmestyi ja lähti vuorotellen. Heidän ystävyytensä kesti, sillä Hughes luotti Gardneriin. Hän maksoi muun muassa Gardnerin kuolemansairaan äidin sairauskulut. Gardnerin luonnehdinnan mukaan Hughes oli ”tuskallisen ujo, täysin arvoituksellinen ja eksentrisempi kuin kukaan, jonka olen koskaan tavannut”.[26]
Gardner tapaili Sinatraa samaan aikaan, kun hänellä oli romanssi avioliitossa olleen Robert Mitchumin kanssa.[26] Gardner kertoi Sinatrasta Mitchumille, jolloin Mitchum päätti romanssin.[26] Vuonna 1954 Gardner oli väliaikaisesti erossa Sinatrasta. Tällöin Gardner vieraili Espanjassa, ja siellä hänellä oli rakkaussuhde härkätaistelija Luis Miguel Dominguínin kanssa.[3][13] Gardner muutti Espanjaan 1950-luvun lopulla. Silloin hän ryhtyi suhteeseen yhdysvaltalaisnäyttelijä Benjamin Tatarin kanssa, joka työskenteli Espanjassa jälkiäänitysohjaajana. Pariskunta asui jonkin aikaa yhdessä.[28] Vuonna 1961 Gardner aloitti rakkaussuhteen eurooppalaisen playboyn ja ranskalaisen ravintolan La Tour d’Argentin omistajan Claude Terrailin kanssa. Terrail kuitenkin lopetti suhteen vuoden kuluttua, tiettävästi siksi että Gardner oli hänelle ”liian vaarallinen”.[3][13]
Gardnerilla kerrotaan olleen suhteet myös muun muassa John Hustonin, Clark Gablen, Robert Taylorin ja George C. Scottin kanssa.[11] Gardnerilla ja Scottilla oli vuonna 1964 myrskyisä ja alkoholismin varjostama suhde, jonka aikana Scott pahoinpiteli Gardnerin sairaalakuntoon.[27][26]
Muu yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gardner erosi Sinatrasta vuonna 1957 ja muutti Espanjaan Alcobendasin kaupungin La Moralejan kaupunginosaan, missä hän oli käynyt pari kertaa aiemminkin.[3] Hänestä oli tullut Espanjan ydinkulttuurin eli härkätaistelun ja flamencon suuri ihailija, kun hän oli Paljasjalkakreivittären kuvausmatkalla.[5][13] Espanjassa Gardner ystävystyi kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa,[3] ja myöhemmin hän oleili tämän huvilalla Cotorrossa Kuubassa.[29] Heillä ei ollut romanttista suhdetta, ja Hemingway kutsuikin Gardneria ”tyttärekseen”.[12] Gardnerilla oli vuokra-asunto Madridissa.[5] Hän otti espanjan kielen tunteja, kävi katsomassa härkätaisteluja ja tanssi flamencoa paikallisissa yökerhoissa.[5][8] Gardnerin mukaan hän tunsi olevansa Espanjassa kuin kotonaan; ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän lähti Pohjois-Carolinasta.[5]
Gardner muutti Espanjasta Britanniaan Lontoon Westminsteriin vuonna 1968.[6][5] Muuttoa siivitti se, että Espanjan veroviranomaiset väittivät, että Gardnerilla on miljoonan dollarin edestä verovelkoja.[3] Lisäksi Gardner oli joutunut erimielisyyksiin naapurinsa, Argentiinan entisen diktaattorin Juan Perónin kanssa.[5] Lontoossa Garner kävi vapaa-aikanaan Royal Albert Hallin konserteissa, lenkkeili koiransa kanssa Hyde Parkissa ja kävi ostoksilla Harrodsin tavaratalossa.[5] Hän kävi myös vapaaehtoisessa kohdunpoistoleikkauksessa Chelsea Hospital for Women -sairaalassa.[9] Operaation taustalla oli se, että Gardnerin äiti oli kuollut kohtusyöpään.[3] Kohdunpoiston myötä hänen huolensa omasta kohtusyöpään sairastumisesta lieventyivät.[3]
Gardner säilytti Yhdysvaltain kansalaisuuden, vaikka hän asui yli 35 vuotta ulkomailla. Tänä aikana hän kuitenkin kävi Yhdysvalloissa töiden merkeissä ja vieraili perheensä luona Pohjois-Carolinassa mahdollisimman usein.[5] Viimeisen kerran hän kävi synnyinkaupungissaan Smithfieldissä toukokuussa 1985.[5] Gardner on maininnut Clark Gablen lisäksi Gregory Peckin yhdeksi suosikkinäyttelijöistään, ja hän teki molempien kanssa kolme yhteistä elokuvaa.[12] Lempiruokinaan hän piti kookoskakkua ja paistettua broileria.[12] Elokuvan Pandora ja lentävä hollantilainen kuvausten aikana hän alkoi harrastaa flamencoa.[12] Gardnerilla oli lemmikkeinä useita welsh corgi -rotuisia koiria.[30]
Loppuvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viimeisinä elinvuosinaan Gardner kärsi vakavista sairauksista, ja hän käytti edelleen runsaasti alkoholia.[25] Alkoholismin ohella Gardner sai elinikäisen tupakoinnin seurauksena keuhkolaajentuman.[3] Hänelle tuli myös tunnistamaton autoimmuunihäiriö.[3] Vuonna 1986 Gardner sai kaksi aivohalvausta, joiden seurauksena hänen kehonsa vasen puoli halvaantui ja hän joutui vuoteenomaksi.[3][25] Gardnerin entinen aviomies Frank Sinatra halusi maksaa kaikki sairauskulut.[8] Sinatra maksoi myös hänen käyntinsä erikoislääkärillä Yhdysvalloissa.[3] Viimeiset vuotensa Gardner vietti suurelta osin eristäytyneenä ylellisessä Lontoon-asunnossaan.[30] Viimeisinä kuukausinaan hän kuunteli erityisesti Sinatran levytyksiä.[3]
Omaelämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1988 alussa Gardner soitti brittiläiselle journalistille Peter Evansille ja pyysi miestä haamukirjoittamaan Gardnerin omaelämäkerran Ava: My Story (1990).[25] Hän oli sanonut Evansille: “Joko kirjoitan sen kirjan tai myyn koruni. Ja korut ovat minulle tunneasia.”[26][25] Gardneria uhkasi vararikko 1980-luvun lopulla,[25] mutta hän sai rahoitusta kirjaansa varten vuonna 1988.[27] Evans epäili että Sinatra maksoi kirjan kustannukset.[26] Omaelämäkerran teon merkeissä Gardner ja Evans tapasivat toisiaan säännöllisesti, mutta Gardner sai lopulta tietää Sinatran joskus haastaneen Evansin ja BBC-yhtiön oikeuteen. Gardnerin ja Evansin ystävyys viileni myöhemmin, ja Evans luopui kirjahankkeesta.
Gardnerin pyynnöstä Ava: My Story julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.[26][8] Kirjassa hän paljastaa asioita elämästään, ja kirjaa on kuvailtukin “legendan kuolinvuodetunnustukseksi”.[26] Peter Evans julkaisi ennen kuolemaansa vuonna 2012 kirjan Ava Gardner: The Secret Conversations, joka sisältää hänen ja Gardnerin välisiä keskusteluja. Kirja sisältää sellaista materiaalia, jota Ava: My Story -kirjassa ei julkaistu.[26]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viikkoa ennen kuolemaansa Gardner putosi pahasti sängystä. Hän makasi yksin lattialla eikä kyennyt liikkumaan. Gardnerin ecuadorilaissyntyinen pitkäaikainen taloudenhoitaja Carmen Vargas löysi hänet.[30][13] Gardner kuoli 67-vuotiaana keuhkokuumeeseen kotonaan Ennismore Gardensissa Lontoon Westminsterissä torstaina 25. tammikuuta 1990.[13][5] Hänen viimeiset sanansa Vargasille olivat: ”Olen hyvin väsynyt.”[31] Aamulla Vargas toi hänelle tarjottimella aamiaisen, jonka jälkeen Gardner kävi nukkumaan.[13] Myöhemmin aamupäivällä Vargas tuli hakemaan aamiaistarjotinta ja huomasi, että Gardner oli lakannut hengittämästä.[13] Vargas soitti Gardnerin lääkärille ja kahdelle lähimmälle ystävälle, jotka tulivat paikalle.[13]
Gardnerin ruumis kuljetettiin takaisin Yhdysvaltoihin hänen kotiinsa Pohjois-Carolinan Smithfieldiin. Vargas järjesti ruumiin kuljetuksen.[8][30] Gardnerille pidettiin 29. tammikuuta lähipiirissä hautajaiset, joihin osallistui 50 sukulaista ja ystävää.[13][8] Hautajaisiin tuli myös yli 3 000 ulkopuolisen ihmisen saattoväki, joka pidettiin köysiaitojen takana hautaustilaisuuden ajan.[13] Gardner haudattiin sukuhautaan Smithfieldissä sijaitsevalle Sunset Memorial Parkin hautausmaalle.[5][13]
Frank Sinatra maksoi entisen vaimonsa hautajaiskulut mutta ei osallistunut hautajaisiin vaan lähetti ainoastaan kukkia.[7][31] Gardnerin pitkäaikainen ystävä Gregory Peck ja tämän vaimo palkkasivat Vargasin taloudenhoitajakseen Kaliforniaan.[8][30] Gardnerilta jäi welsh corgi Morgan, jonka Vargas otti mukaansa.[8][30]
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gardner muistetaan etenkin Hollywood-glamouristaan, sensuellista kauneudestaan ja terävästä kielenkäytöstään. Hänen ominaispiirteitään olivat tummat hiukset, vihreät silmät ja ”kohtalokkaan naisen” eli femme fatalen imago. Gardner nousi tähdeksi Tappajat -elokuvan myötä, jolloin lehdistö alkoi kutsua häntä ”Hollywoodin kauneimmaksi tytöksi” ja ”uudeksi tähdeksi, joka toisi glamourin takaisin Hollywoodiin”. Lisäksi Gardner muistetaan myrskyisästä yksityiselämästään, johon kuului kolme kuuluisaa aviomiestä ja lukuisia romansseja. Varsinkin Gardnerin ja Frank Sinatran skandaalintäyteinen suhde ja avioliitto saivat paljon julkisuutta.[3]
Gardner ikuisti käden- ja jalanjälkensä ja kirjoitti nimikirjoituksensa märkään betonilaattaan Grauman’s Chinese Theatren edustalle 21. lokakuuta 1952.[32] Hän sai 8. helmikuuta 1960 elokuvaurastaan ja työstään viihdeteollisuudessa tähden Hollywood Walk of Famelle osoitteeseen 1560 Vine Street.[2]
Smithfieldiin avattiin Gardnerille omistettu museo vuonna 1981.[33][3] Kesällä 1998 Gardnerin näyttelemästä Pandora-hahmosta pystytettiin pronssiveistos hänen kunniakseen Espanjan Tossa de Marin kylään, jossa Gardner kuvasi elokuvansa Pandora ja lentävä hollantilainen (1951).[3][7] Elokuvalehti Empire valitsi vuonna 1995 Gardnerin sadan seksikkäimmän naisen listalle sijalle 68.[8]
Ava Gardner on esiintynyt useiden naisnäyttelijöiden roolihahmona elokuvissa ja televisiotuotannoissa. Vuonna 1992 ilmestyneessä minisarjassa Sinatra häntä näytteli Marcia Gay Harden, ja Deborah Kara Unger näytteli Gardneria HBO:n televisioelokuvassa Rat Pack (1998). Kate Beckinsale tulkitsee Gardneria Howard Hughesista kertovassa elämäkertaelokuvassa Lentäjä (2004) ja Anna Drijver italialaisessa televisioelokuvassa Walter Chiari – Fino all’ultima risata (2012).[34]
Valikoitu filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ava Gardnerin filmografia
| Elokuvat | ||
|---|---|---|
| Vuosi | Nimi | Rooli |
| 1942 | Joe Smith, American | neiti Maynard, sihteeri |
| 1946 | Rohkeita otteita | Mary |
| Tappajat | Kitty Collins | |
| 1951 | Teatterilaiva | Julie LaVerne |
| 1952 | Kilimanjaron lumet | Cynthia Green |
| 1953 | Mogambo | ”Honey Bear” Kelly |
| 1954 | Paljasjalkakreivitär | Maria Vargas |
| 1956 | Risteysasema | Victoria Jones |
| 1959 | Viimeisellä rannalla | Moira Davidson |
| 1963 | 55 päivää Pekingissä | paronitar Natalie Ivanoff |
| 1964 | Liskojen yö | Maxine Faulk |
| 1966 | Raamattu – alussa loi Jumala... | Saara |
| 1974 | Maanjäristys | Remy Royce-Graff |
| 1977 | Vartija | neiti Logan |
| 1982 | Regina Roma | Mama |
| 1986 | Maggie | Diane Webb |
| Televisio | ||
| 1985 | Anno Domini | Julia Agrippina |
Palkinnot ja palkintoehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ava Gardnerin palkinnot ja palkintoehdokkuudet
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardner, Ava, Ava: My Story, Bantam, 1990; ISBN 0-553-07134-3
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ AFI’s 50 Greatest American Screen Legends AFI. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Ava Gardner Walk of Fame. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc Ava Gardner 1940s-1950s Pophistorydig. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Ava Gardner AllMovie. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Ava Gardner Biography Ava Gardner. Arkistoitu 9.2.2019. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Biography; Film Actress, Pin-up (1922–1990) Biography. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Turner Classic Movies. Atlanta: Warner Bros. Entertainment Inc. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Movietreasures. Arkistoitu 1.2.2011. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Ava Gardner Notable Names Database (NNDB). Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Gardner, Ava & Evans, Peter: Ava Gardner: The Secret Conversations, s. 44. Simon Schuster, 2013. ISBN 9781451627701 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g When Ava Kissed Me, I Felt It in Every Fibre… But It Was the Tales of Her Lovers That Really Floored Me: Secrets of Hollywood’s Most Insatiable Sex Goddess, by Her Last Confidant Daily Mail. Lontoo: DMG Media. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Ava Gardner Fast Facts Viralliset kotisivut. Arkistoitu 25.1.2019. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Many Passions, No Regrets People. Yhdysvallat: Meredith Corporation. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ The Magic of Doris Day... Too Marvelous for Words! Who Knows What Might Have Been? Doris Day Magic. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Holston, Kim R. Susan Hayward: Her Films and Life (2002); [1] (englanniksi). Viitattu 30.9.2014.
- ↑ Knights Of The Round Table (1954) TCM. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Knights of the Round Table (1953) AllMovie. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Ava Gardner: Highlights Viralliset kotisivut. Arkistoitu 12.7.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ The Angel Wore Red: Reviews Rbc Film Club. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Seven Days in May (1964) TCM. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Harris, Mark, Pictures at a Revolution: Five Movies and the Birth of New Hollywood, New York Penguin Books, 2008. s. 238. Viitattu 30.9.2014. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
- ↑ Ava Gardner Declares Public Image Not Real Sarasota Journal. 5.10.1966. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Ava Gardner Biography. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)
- ↑ Ava Gardner Trashes Hollywood Hollywood Reporter. 13.6.2013. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Three Men and a Goddess Vanityfair. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Ava Gardner’s deathbed confessions reveal stories of booze, sex and stardom By Maureen Callahan; June 16, 2013 NY Post. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Ava Gardner’s Deathbed Confessions: Raunchy Tale of Sex with Sinatra, Rooney, Mitchum & Howard Hughes Radar Online. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Obituary: Benjamin Tatar / Actor Was Jackie Gleason’s Aide, Lived with Ava Gardner Post Gazette. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Ghost Writers by Gail Bell The Monthly. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Ava Gardner and Her Corgis welshcorgi-news.ch. Welshcorgi-news.ch. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b The Death of Ava Gardner Find a Death. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Imprint Ceremonies – 1950s TCL Chinese Theatres. Arkistoitu 4.10.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ The Ava Gardner Museum, One of North Carolina’s Most Remarkable Attractions, Honors the Life, Loves, And Legacy of One of Hollywood’s Most Glamorous Leading Ladies Ava Gardner Museum. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Rai Uno Walter Chiari – Cast Artistico Rai. Arkistoitu 13.2.2017. Viitattu 4.5.2017. (italiaksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englanniksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cannon, Doris Rollins, Grabtown Girl: Ava Gardner’s North Carolina Childhood and Her Enduring Ties to Home, Down Home Press, 2001; ISBN 1-878086-89-8
- Fowler, Karin, Ava Gardner: A Bio-Bibliography, Greenwood Press, 1990; ISBN 0-313-26776-6
- Gigliotti, Gilbert, Ava Gardner: Touches of Venus, Entasis Press, 2010; ISBN 978-0-9800999-5-9
- Grobel, Lawrence, Conversations with Ava Gardner, CreateSpace; 2014
- Rivers, Alton, Love, Ava: A Novel, St. Martin’s Press, 2007; ISBN 0-312-36279-X
- Server, Lee, Ava Gardner: Love is Nothing, St. Martin’s Press, 2006; ISBN 0-312-31209-1
- Mims, Bryan, artikkeli ”Our Ava” aikakauslehdessä Our State Magazine, 2014
- Wayne, Jane Ellen, Ava’s Men: The Private Life of Ava Gardner, Robson Books, 2004; ISBN 1-86105-785-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ava Gardner Wikimedia Commonsissa
- Viralliset kotisivut (englanniksi)
- Ava Gardner Classic Moviesissa (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
