Armas Perksalo
Armas Josef Berg myöh. Perksalo (13. huhtikuuta 1894 Orivesi – 23. joulukuuta 1968 Hämeenlinna) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Karl Josef Berg ja Erika Heinänen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elsa Katharina Wallinin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi viisi luokkaa Porin klassillista lyseota ja Tampereen kauppaopiston vuosina 1911–1913. Hän jatkoi kaupallisia opintojaan Hampurissa vuosina 1913–1914. Hän suoritti erikoiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925 ja komentajakurssin vuonna 1931.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään, jossa hänet sijoitettiin pataljoona 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 2. jääkäriprikaatin 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1918 komppanioineen rykmentin 11. jääkäripataljoonaan, jossa komppaniasta muodostettiin 3 pataljoonan 3. komppania. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Rotanpesän luona ja Viipurissa.[1][2]
Suomen sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perksalo toimi sisällissodan jälkeen IX Jääkäripataljoonan virkaa tekevänä komentajana. Komentajan tehtävistä hänet komennettiin toukokuun lopussa saksalaisten sotilasviranomaisten käyttöön. Hänet siirrettiin 14, . heinäkuuta 1918 alkaen Jääkäripataljoona 3:een, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kajaanin sissipataljoona ja sitten Pohjanmaan jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa 3. komppanian päällikkönä ja ajoittain pataljoonan virkaa tekevänä komentajana. Hän erosi armeijasta 1. syyskuuta 1919 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön. Suojeluskunnissa hänet sijoitettiin komppanianpäälliköksi Porin suojeluskuntaan 21. marraskuuta 1919 alkaen. Edellä mainitun suojeluskunnan paikallispäälliköksi hänet nimitettiin 1. tammikuuta 1922. Porin suojeluskunnasta hänet määrättiin 1. tammikuuta 1923 alkaen Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päälliköksi.[1][2]
Hän erosi suojeluskunniasta 31. toukokuuta 1926 ja työskenteli sen jälkeen liikealalla. Hän astui uudelleen suojeluskuntain palvelukseen 1. tammikuuta 1931, jolloin hänet määrättiin hoitamaan Pohjolan suojeluskuntapiirin XIll alueen päällikön virkaa, johon hänet nimitettiin vakinaiseksi 13. toukokuuta 1931. Hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1932 alkaen I alueen päälliköksi ja 26. lokakuuta 1936 alkaen Oulun suojeluskuntapiirin I alueen päälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perksalo osallistui talvisotaan komentajana Jalkaväkirykmentti 40:ssä. Hän osallistui taisteluihin Pelkosenniemellä, Savukoskella, Joutsijärvellä, Märkäjärvellä sekä Viipurinlahdella. Talvisodan aikana Perksalon komentaman Jalkaväkirykmentti 40:n kaksi pataljoonaa teki 18. joulukuuta 1939 koukkauksen Pelkosenniemen kirkonkylään päässeiden neuvostojoukkojen selustaan. Suomalaiset katkaisivat neuvostojoukkojen huoltoon käytetyn Pelkosenniemen–Savukosken-maantien ja hyökkäyksen seurauksena Pelkosenniemen kirkonkylässä olleet pääjoukot joutuivat paniikkiin ja hajaantuivat alueen metsiin. Välirauhan aikana Perksalo toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin Salon suojeluskuntapiirin komentajaksi.[2][3][4]
Jatkosodan puhjettua Perksalo komennettiin komentajaksi Jalkaväkirykmentti 34:een, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Hangon lohkolla ja Saarimäki-Koivumäki-Nurmoila-Syvärin sillanpäässä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin rintamajoukoista Salon suojeluskuntapiirin komentajaksi ja oli tehtävässä sodan loppuun sakka. Hän erosi tehtävästä sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen valtion edustajana ja puheenjohtajana siirtolaisten menetetyn omaisuuden arvioimislautakunnassa vuoteen 1946 saakka. Myöhemmin hän toimi toimitusjohtajana Toijalan Sementtituote Oy:ssä. Vuoteen 1951 saakka. Hän työskenteli vielä vuosina 1953–1955 kansakoulunopettajana Säämingin kunnan Juvolan koululla. Hän oli myös Hämeen jääkäripataljoonan kunniajäsen sekä 11.5.1960 perustetun Hattulan–Tyrvännön Reserviupseerikerhon kunniajäsen 5.4.1963 alkaen. Perksalo asui elämänsä viimeiset vuodet Hattulan Parolassa. Hänet on haudattu Hämeenlinnaan.[2]
Kirjallista tuotantoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perksalo kirjoitti jääkäriaikojensa kokemuksista Uhkapelurit-nimisen romaanin (Karisto, 1962).
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Armas Perksalo SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki) (Arkistoitu linkki)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
- ↑ a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
- ↑ Suomalaisten koukkaus oli niin yllättävä, että pelkkä taistelun ääni sai puna-armeijan paniikkiin – tällainen oli vastaisku, joka pelasti koko Lapin, Ilta-Sanomat 15.12.2019
- ↑ Joukko heikosti koulutettuja miehiä tarpoi joulukuussa 1939 vihollisen selustaan, ja lopputulos yllätti jopa tappioon valmistautuneen komentajan, Helsingin Sanomat 30.11.2019 (Tilaajille)