Arlene Dahl

Arlene Carol Dahl (11. elokuuta 1925 Minneapolis, Minnesota – 29. marraskuuta 2021^[1] Manhattan, New York City) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, yrittäjä, kolumnisti ja kirjailija. Hänen poikansa Lorenzo Lamas on myös menestynyt näyttelijänä.

Minneapolisissa vuonna 1925 syntyneen Dahlin vanhemmat olivat norjalaisia siirtolaisia. Hän kävi Minnesotan yliopiston näytelmäkurssilla kesälomallaan, ja high schoolin jälkeen hän muutti Chicagoon. Hän työskenteli ensin alusvaatemallina ja Marshall Field’s -tavaratalon sisäänostajana.^[2]

Muutettuaan New Yorkiin Dahl sai vuonna 1945 osan Broadway-musikaalista Mr. Strauss Goes to Boston. Sen jälkeen hän näytteli Off Broadway -tuotannossa Questionable Ladies. Elokuva-alalle Dahlin huomasi Warner Brothersin Jack L. Warner, joka teki Dahlin kanssa sopimuksen nähtyään tämän Rheingold Breweryn mainoksessa Rheingold Beer -tyttönä. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Isä ja me (1947),^[2] ja sen jälkeen hän teki pääsoolin musikaalissa Irlantilainen ruusuni (1947).^[3]

Dahl siirtyi Warnerilta Metro-Goldwyn-Mayerille. Hänen ensimmäinen elokuvansa MGM:llä oli Morsian villiintyy (1948).^[4] Red Skeltonin kanssa Dahl näytteli elokuvissa Vaikea vakoilija (1948), Touhukas tomppeli (1950) ja Kolme pientä sanaa (1950). Viimeksi mainittussa hän lauloi kappaleen ”I Love You So Much”.^[2]

Dahl näytteli seksikästä Ranskan vastarintaliikkeen jäsentä Anthony Mannin elokuvassa Yllämme giljotiini (1949) ja Van Johnsonin näyttelemän poliisin vaimoa elokuvassa Scene of the Crime (1949). Hänen elokuviansa olivat myös No Questions Asked (1951) ja Pahana syntynyt (1956). Dahlin tunnetuin film noir -elokuva oli Punainen jälki (1956), missä hän näytteli kleptomaania.^[2]

Dahlin tunnetuin elokuva oli Matka maan keskipisteeseen (1959), missä hän näytteli professori Carla Göteborgia.^[5] Dahlin poika Lorenzo oli syntynyt vuonna 1958, ja sen jälkeen hän käytännössä jättäytyi sivuun näyttelemisestä, vaikka hän epääsäännöllisesti esiintyi edelleen teatterissa, elokuvissa ja televisiossa.^[3]

Chicago Tribunen omistaja Robert R. McCormick kysyi vuonna 1951 Dahlia kirjoittamaan kauneusaiheista kolumnia lehteensä. ”Let’s Be Beautiful” -kolumnia levitettiin lopulta yli 150 lehteen, ja Dahl kirjoitti sitä yli 20 vuoden ajan. Dahl siirtyi 1950-luvulla myös kauneusalalle, sillä hän perusti Arlene Dahl Enterprisesin, joka myi alusvaatteita ja kosmetiikkaa.^[2] Hänestä tuli 1980-luvulla myös tunnettu astrologisti, ja hänen kirjoituksiaan ilmestyi muun muassa Los Angeles Timesissa. Dahl kirjoitti kaikkiaan yli 20 kirjaa kauneudesta sekä astrologiasta.^[5] Hänen vuonna 1965 ilmestynyttä teosta Always Ask a Man: Arlene Dahl’s Key to Femininity myytiin yli miljoona kappaletta.^[2]

Dahl oli 1970-luvulla miljonääri, mutta hänen silloinen aviomiehensä jätti jälkeensä valtavat velat. Dahl pyysi vuonna 1980 konkurssisuojaa ja teki pikaisen paluun näyttelijäksi. Hän vieraili muun muassa sarjassa Lemmenlaiva ja näytteli muutaman vuoden ajan Lucinda Schenck Wilsonia televisiosarjassa One Life to Live.^[2]

Dahl oli kuudesti naimisissa. Hänen ensimmäinen miehensä oli Tarzan-elokuvista tunnettu Lex Barker ja toinen argentiinalaissyntyinen näyttelijä Fernando Lamas. Kolmas mies oli puolestaan texasilainen öljypohatta Christian Holmes III ja neljäs venäläinen viiniasiantuntija Alexis Lichine. Dahlin ja Lichinen liitto mitätöitiin vuonna 1969. Dahl nai samana vuonna veneenvälittäjä Skip Schaumin. Dahlin kuudes aviomies oli kosmetiikka-alan johtaja Marc Rosen, joka oli 18 vuotta puolisoansa nuorempi.^[2] Dahlilla oli kolme lasta, näyttelijä Lorenzo Lamas sekä Carole Delouvrier ja Stephen Schaum.^[5]

• Arlene Dahl Internet Movie Databasessa. (englanniksi)