Ari Tammivaara
Ari Tammivaara | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Ari Tammivaara |
Syntynyt | 20. elokuuta 1966 Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Koripalloilija | |
Valmennusura | |
1994–1998 1998–2001 2001–2003 2004–2007 2010–2014 |
Namika Lahti USC Freiburg Suomi Mitteldeutscher BC Kauhajoen Karhu |
Ari Tammivaara (s. 20. elokuuta 1966) on suomalainen koripallovalmentaja. Vuosina 2014–2016 hän toimi Suomen Koripalloliiton valmennuspäällikkönä ja 2018–2022 Koripalloliiton toimitusjohtajana.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tammivaara aloitti pääsarjavalmentamisen Namika Lahdessa vuonna 1994. Hänen valmentamanaan seura voitti koripallon Suomen cupin vuonna 1994 sekä SM-hopeaa vuonna 1996. Samana kautena hänet valittiin Suomessa vuoden valmentajaksi. Tammivaara lopetti seuran päävalmentajana kauden 1997–1998 jälkeen ja siirtyi Bundesliigassa pelanneeseen USC Freiburgiin. Seura putosi pääsarjasta yhden kauden jälkeen, mutta Tammivaara jatkoi päävalmentajana helmikuuhun 2001 saakka, jolloin hän siirtyi Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajaksi.[1] Hän toimi maajoukkueen valmentajana kaksi kautta, mutta vuonna 2004 hän siirtyi alasarjoissa pelanneeseen Mitteldeutscheriin, joka oli vielä samana vuonna voittanut EuroCup Challengen. Seura oli kuitenkin ajautunut talousvaikeuksiin ja Tammivaara sai päävalmentajan paikan.[2] Kolmen valmennuskautensa aikana Tammivaara nosti seuran 2. Bundesliigaan ja lähelle pääsarjapaikkaa. Kauden 2006–2007 jälkeen hän lopetti seuran valmentamisen.[3] Tämän jälkeen Tammivaara toimi Suomen nuorten maajoukkueiden valmentajana, mutta joulukuussa 2010 hän siirtyi Kauhajoen Karhun päävalmentajaksi.[4]. Hän toimi Karhun päävalmentajana yhteensä neljän kauden aikana, jolloin joukkue ylsi jokaisena keväänä pudotuspeleihin. Tammivaaran alaisuudessa joukkueen paras sijoitus oli neljäs, joka tapahtui kaudella 2012–2013. Suomen Koripalloliiton valmennusjohtajaksi Tammivaara siirtyi syksyllä 2014 tehtävää aiemmin hoitaneen Henrik Dettmannin siirryttyä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön palloilulajien vastuuvalmentajaksi[5]. Vuoden 2018 alussa Tammivaara aloitti Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön joukkuepelien vastuuvalmentajana.[6] Toukokuussa 2018 hän siirtyi Suomen Koripalloliiton toimitusjohtajaksi ja toimi tehtävässä lokakuuhun 2022 asti.[7][8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tammivaarasta uusi päävalmentaja 12.2.2001. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 27.12.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tammivaarasta Dettmannin seuraaja Saksassa 1.8.2004. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 27.12.2010.
- ↑ Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja 4.4.2007. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 27.12.2010.
- ↑ Tammivaara ottaa valmennusvastuun Kauhajoella 26.12.2010. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 27.12.2010.
- ↑ Ari Tammivaara Koripalloliiton valmennusjohtajaksi 10.11.2014. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 10.11.2014.
- ↑ Ari Tammivaara joukkuepelien vastuuvalmentajaksi Olympiakomiteaan - Suomen Olympiakomitea Suomen Olympiakomitea. 22.6.2017. Arkistoitu 10.11.2017. Viitattu 9.11.2017.
- ↑ Ari Tammivaara Koripalloliiton toimitusjohtajaksi 19.4.2018. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 29.7.2018.
- ↑ Kati Packalén Koripalloliiton toimitusjohtajaksi 30.9.2022. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 29.10.2022.
Edeltäjä: Risto Piipari |
Korisliigan vuoden valmentaja 1995–1996 |
Seuraaja: Aaron McCarthy |
Edeltäjä: Aaron McCarthy |
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja 2001–2003 |
Seuraaja: Henrik Dettmann |