Alija

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Puuttuu alijat vuosilta 1933–1948, 1948–1960, arabimaista (1948-1970), Iranista (1979), Etiopiasta, Neuvostoliitosta, Latinalaisesta Amerikasta ja Ranskasta

Alija (hepr. ‏עלייה‎, "nousu") tarkoittaa juutalaisten muuttoa Israeliin. Ensimmäinen suuri muuttoliike uudella ajalla osmanivaltakunnan aikana tapahtui vuosina 1882–1903. Arviolta 25 000–35 000 ihmistä muutti silloin Palestiinaan lähinnä Itä-Euroopasta, mutta myös Jemenistä. Myöhemmin muuttoaaltoja on ollut useita.

Ensimmäisessä alijassa juutalaisia saapui noin 35 000. Aivan ensimmäiseen muuttoliikkeeseen kuitenkin katsotaan kuuluvaksi Petah Tikva (Toivon portti), joka perustettiin jo 1878. Petah Tikvaa sanotaan juutalaisten siirtokuntien äidiksi. Suuri osa muuttajista kuuluivat Hovenei Zion- ja Bilu-nimisiin liikkeisiin ja he tulivat Venäjän keisarikunnasta 1881 siellä järjestettyjen pogromien vuoksi. Mukana oli myös romanianjuutalaisia, joilla myös oli ollut vastoinkäymisiä. Muita perustettuja paikkoja olivat Rishon le-Tsion, Ekron ja Gedera. Samarian perustettiin Zikron ja Jakov sekä Ylä-Galileaan Rosh Pina, Jesud ha-Maalah.

Jemenistä tulleet eivät menneet maaseudulle, vaan kaupunkiin. He asettuivat Jerusalemin arabiesikaupunkiin, jonka nimi oli Silwan. Se sijaitsi Jerusalemin vanhan kaupungin muurien kaakkoispuolella lähellä Öljymäkeä.

Yhteiseksi kieleksi elvytettiin heprea. Eliezer Ben Jehudah, David Jellini ja Nissim Behar sopivat 1892 kokouksessa sanat, joita käytettäisiin matematiikassa ja luonnontieteissä koulujen yhtenäisessä opetussuunnitelmassa. Kymmenessä vuodessa hepreasta tuli maahan muuttaneiden juutalaisten pääkieli.

Osmanien valtakunnassa 1882 säädettiin laki, joka kielsi Itä-Euroopan juutalaisilta maahan asettumisen. Maanostoja rajoitettiin ja rakentaminen ilman vain Konstantinopolista saatavaa erityislupaa kiellettiin. Myös muita rajoituksia oli. Karkotukselta saattoi välttyä maksamalla bakssheesh ja varmistamalla ulkomaisten konsulien suojelu.

Toisen alijan aikana maahan muutti 40 000 juutalaista. Toinen alija voimistui 1905 jälkeen, kun pettymys Venäjän Japanin sodan jälkeisen lakkoilun aikaansaamaan Venäjän keisarikunnan perustuslaillistamiseen voimistui ja juutalaisia vastaan järjestettiin pogromeja. Muutto suuntautui niin Genesaretin järvelle päin. Sen etelärannalle perustettiin Degan 1909. Myös ensimmäinen itsepuolustusjärjestö, Hashomer, perustettiin. Toisen alijan aikana perustettiin Jaffan pohjoispuolelle Ahuzat Bajit, josta kasvoi Tel-Aviv. Osa tulokkaista lähti takaisin kovien elinolosuhteiden vuoksi. Kuitenkin toisen alijan lopulla oli maassa 1914 jo 85 000 juutalaista.

Osmanien valtakunta alkoi karkottaa juutalaisia joulukuussa 1914, jos heillä oli ulkomaan kansalaisuus. Keväällä 1915 julistettiin siionistinen toiminta laittomaksi. Myös David Ben-Gurion ja Jitzhak Ben-Zvi karkotettiin. Vuoden 1915 loppuun mennessä oli karkotettu 11 300 juutalaista. Juutalaisista 500 pestautui armeijaan ja osallistui brittien Gallipolin sotatoimiin Osmanien valtakuntaa vastaan.

11. joulukuuta 1917 Jerusalemiin tulleen brittikenraali Edmund Allenbyn joukoissa oli juutalainen legioona, jossa 38. (Lontoon) pataljoona ja 39. (Amerikan) pataljoona olivat jalkaväkirykmentissä ja ensimmäiset juudanheimoiset – 850 vapaaehtoista, olivat juutalaisia. 38. ja 39. pataljoona osallistuivat Jordanin yli kulkevista silloista käytyyn taisteluun ja Es-Saltin taisteluun.

Kolmannen alijan kärkijoukko olivat Neuvosto-Venäjältä, Puolasta ja Länsi-Ukrainasta, Galitsiaasta tulleet juutalaiset Hehalutz-liikkeen jäsenet.

Kolmannen ja neljännen alijan aikana juutalaisväestön määrä kohosi 160 000:een noin 121 500 hehtaarille ostettua maata. Neljännen alijan aikana maahan muutti 82 000 juutalaista, joista 23 000 luopui ja muutti pois. Juutalaisväestöä alkoi olla Metullasta Beer Tuviaan muodostaen nauhamaisen juutalaisasutuksen.

Neljännen alijan siirtolaiset olivat keskiluokkaisia kauppiaita ja käsityöläisiä erityisesti Puolasta, jossa oli taloudellisia rajoituksia ja myös Unkarista. He muuttivat pääasiassa Haifaan, Jerusalemiin ja Tel-Aviviin.

Viidennessä alijassa 250 000 juutalaista muutti: 1933–1936 laillisesti 164 267 ja loput laittomasti. Heistä 1933–1939 174 000 johtuen lähinnä Saksan kansallissosialistisesta politiikasta. Vuoteen 1940 mennessä juutalaisen väestön määrä oli jo 450 000. Suuren siirtolaismäärän aiheuttaman väkivallan juutalaisten ja arabien välillä britit julkaisivat valkoisen kirjan 1939, jolla he rajoittivat juutalaisten maahanmuuton 75 000 henkilöön seuraavaksi viideksi vuodeksi. Saksan kansallissosialistisen hallinnon kanssa neuvoteltiin sopimus, joka mahdollisti 50 000 juutalaisen muuton 100 000 000 dollarin arvoisine rahavaroineen.

Haganasta tuli valtakunnallinen 1931, vaikka se oli edelleen brittihallinnon näkökulmasta laiton.

Nimitys juontuu siitä, että maahan muuttavan ajatellaan nousevan Israeliin. Vastaavasti maasta pois muuttaja laskeutuu pois Israelista ("jerida").

• Israel, Israelin suurlähetystö, 1983, Printari Oy, Saarijärvi

• International Christian Embassy (Arkistoitu – Internet Archive)
• Israel Ministry of Foreign Affairs
• TV-dokumentti juutalaisten paluumuutosta