Alexander Cannelin

Alexander Cannelin (25. joulukuuta 1823 Pyhäjoki, – 13. helmikuuta 1872 Oulu) oli 1800-luvulla vaikuttanut merikapteeni. Hän oli merenkulkuopetuksen ja Pohjois-Suomen merenkulun kehittäjä. Laatiessaan alan oppikirjaa hän vaikutti suomenkielisen merenkulkusanaston kehitykseen. Hänen teoksensa Oppikirja merikulun tieteessä ilmestyi kahtena niteenä vuosina 1868 ja 1869. Sitä käytettiin oppikirjana Oulun ja Viipurin merikouluissa. Monet hänen laatimansa suomennostyöt jäivät julkaisematta, koska tekijänoikeuspalkkioista ei päästy sopimukseen.^[1] Hänen veljensä Gustaf Cannelin oli Mustasaaren kirkkoherra.^[2]

Cannelinin vanhemmat olivat Pyhäjoen lukkari Tomas Cannelin ja Juliana Ticklén. Hän kävi Oulun triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi 1844. Hän opiskeli lyhyen aikaa Helsingin yliopistossa, mutta muutti sitten Raaheen ja työskenteli merenkulun tehtävissä. Hän solmi avioliiton ensin 1854 ja nuorikon kuoltua toisen avioliiton noin vuonna 1857. Samoihin aikoihin hän oli edennyt urallaan merikapteeniksi, ja toimi esimerkiksi parkki Kalevan kapteenina valtameriliikenteessä.^[1]

Oulun merikoulu perustettiin senaatin päätöksellä tammikuussa 1863. Cannelin valittiin saman vuoden marraskuussa sen ensimmäiseksi johtajaksi. Koulu oli melko pieni ja palveli ensin vain alueellisia tarpeita. Aluksi oli vain perämiesosasto, jossa oli 15 oppilasta. Syksyllä 1864 oppilaita oli 21 ja toiminnassa oli myös merikapteeniosasto ja itämerenkippariosasto. Opetusta annettiin sekä ruotsiksi että suomeksi, mikä teki koulusta ensimmäisen suomenkielisen merenkulkukoulun. Koulu muuttui täysin suomenkieliseksi 1899.^[1]

Hanke merenkulun oppikirjasta aloitettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja senaatin valtiovaraintoimituskunnan aloitteesta 1864. Aluksi pyrittiin suomentamaan Turun merikoulun opettajien kirjoittama ruotsinkielinen oppikirja Lärobok i Navigations-vetenskapen, joka sisälsi erilliset kurssit Itämeren kippareille, perämiehille ja kapteeneille. Suomennostyötä tarjottiin Cannelinille, sillä hän oli Ouluun perustetun ja ainoan suomenkielisen merimieskoulun johtaja. Cannelinin eduksi luettiin, että ”kielensä puolesta selvä ja myös kirjoituksessa kokenut suomalainen, sekä siitä syystä luultavasti parempi pännämies kuin tavalliset kipparimme, että hän on itsensä ylioppilaaksi lukenut, ennen kuin merille lähti - -.” Cannelinin työ oli uraauurtavaa, ja hän joutui itse luomaan alan sanastoa. Aiemmin oli suomennettu eversti J. Bartramin teos Saimaan purjehdusväylistä, mutta Cannelin ei hyväksynyt esimerkiksi Bartramin kirjaan suomennettuja ilmansuuntien nimiä kuten pohja, pohjan koilliskorva ja pohjaiskoillinen. Cannelinin kirjassa ilmansunnat olivat esimerkiksi pohjanen, pohjais-itä-pohjanen, itä-pohjanen pohjaseen ja itä-pohjanen.^[1]