Aninkaistensilta

Aninkaistensilta
Aninkaistensilta vuonna 2012
Ajokaistoja	6
Ylittää	Rautatien ja Helsinginkadun
Sijainti	Turku
Pituus	130 m
Leveys	35 m
Korkeus	8 m
Liikenne päivässä	46 000 ajoneuvoa
Avattu liikenteelle	2000
Koordinaatit	60°27.54′N, 22°16.06′E
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OK

Aninkaistensilta (ruots. Aningaisbron) on Turussa Pohjolan ja VI kaupunginosan rajalla sijaitseva rautatien ylittävä ylikulkusilta, joka on osa valtatie 9:ää. Ensimmäinen Aninkaistensilta valmistui vuonna 1931. Silta oli nelikaistainen. Nykyinen vuonna 2000 valmistunut YIT:n rakentama silta on kuusikaistainen. Ennen siltoja paikalla oli tasoristeys. Silta tunnetaan sijaintinsa vuoksi myös nimillä Pohjolan silta ja Satakunnansilta.

Aninkaistensilta on Turun vilkkaimpia solmukohtia. Se vie Satakunnantien, Yrjänänkadun ja Tampereentien (valtatie 9) risteyksestä Aninkaistenkadulle. Uuden sillan alitse kulkevat myös Helsinginkatu ja Virusmäenramppi. Sillalla tien nimi on Aninkaistenkatu. Nopeusrajoitus sillalla on 40 km/h kuten muillakin keskustan pääkaduilla.

Aninkaistensillan lähellä sijaitsee muun muassa Turun linja-autoasema. Lähistölle on suunniteltu rautatieaseman ja linja-autoaseman yhdistävää matkakeskusta.

Ensimmäinen rautatie Turkuun rakennettiin Hämeenlinnasta Toijalan kautta vuonna 1876. Se kiersi Aninkaistentullin takaa kaupungin rajaa. Rata sijoittui Turun ja silloin Maariaan kuuluneen Raunistulan väliin.^[1] Aninkaistentulli on aina ollut Turun suuria pääväyliä kaupunkiin tullessa.^[2]

Rautatie kulki Poriin ja Tampereelle kulkevien teiden poikki. Tampereelta tullessa kuljettiin tuolloin vielä nykyisen Virusmäentien kohdalla ollutta Isoa Valtatietä. Aninkaistentullissa Satakunnantie ja valtatie yhdistyivät. Radan ylityskohtiin laitettiin puomit, jotka nostettiin pois junan mentyä. ^[2] Tasoristeys oli vilkkaassa käytössä esimerkiksi töihin tai torille mentäessä.^[3]

Alkujaan rataa kulki vuorokaudessa vain yksi juna, mutta 1900-luvulle tultaessa liikenne vilkastui, ja rata Helsinkiin valmistui vuonna 1899. Ylityskohdan turvallisuus nousi puheenaiheeksi, vaikkakaan vakavia onnettomuuksia ei tiedetä tapahtuneen. ^[3]

Vaikka ensimmäisestä radan ylittävästä sillasta puhuttiin kaupunginvaltuustossa jo vuonna 1903^[3][4] ja rakentamispäätös tehtiin ja ensimmäinen määräraha myönnettiin vuonna 1917^[5], päästiin sopuun vasta vuonna 1930. Nelikaistainen valtion rakennuttama Aninkaistensilta valmistui seuraavana vuonna.^[3][4] Se oli korkeimmillaan 6,5 metriä korkea ja 17 metriä leveä^[3], toisen lähteen mukaan leveys oli 18 m, jolloin jalkakäytävillä oli leveyttä kolme metriä ja ajoradalla 12 metriä. Betonipaaluille perustetussa palkkisillassa oli kaksitoista 11-metristä aukkoa, palkit olivat kolmeaukkoisia jatkuvia palkkeja.^[5] Satakunnantien toisella puolella oli Maarian kuntaan vuoteen 1944 kuulunut Raunistula ja toisella puolella Turkuun kuulunut Pohjola. Silta tunnetaankin myös nimillä Pohjolan silta ja Satakunnansilta.^[3] Kirjallisuudessa sillan nimenä on ollut myös Raunistulan ylikulkusilta.^[5]

Vuodesta 1932 vuoteen 1967 Aninkaistensillan yli kulki raitio­vaunu numero 1, jonka reitti oli satamasta Pohjolaan. Linja lakkautettiin 11. maaliskuuta 1967,^[6] ja myöhemmin tilalle tuli linja-auto. Sillan lähistölle Aninkaistenkadulle valmistui vuonna 1938 Harald Smedbergin ja Totti Soran suunnittelema Turun linja-autoasema. ^[7]

Uusi Turku–Helsinki-moottoritie kasvatti liikennemäärää Aninkaistensillalla. Ratahallintokeskuksen omistama silta oli liian kevyt ja kapea, ja sillä oli ongelmia painorajoitusten kanssa.^[7][8] Vuonna 1998 tehtiin ehdotus uuden sillan rakentamisesta. Tuolloin suunniteltiin, että sillan tulisi olla järjestelyjen helpottamiseksi pääosin valmis ennen Toijalan junaradan sähköistämistä. Ratahallintokeskuksen sopimusehdotuksen mukaan uusi silta olisi kuusikaistainen, ja se sijoittuisi vanhan sillan viereen pohjoispuolelle. Vuonna 1998 arvioitiin, että silta tulisi maksamaan noin 22 miljoonaa markkaa, josta RHK:lle tulisi maksettavaksi 5 miljoonaa.^[8] Suunnittelutarjouksia pyydettiin Helsingintien siltoja suunnitelleilta Insinööritoimisto Pontek Oy:ltä, Turun Siltatekniikka Oy:ltä ja YS-Rakenteet Oy:ltä.^[9] Kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunta ehdotti lopulta Turun Siltatekniikka Oy:tä sillan suunnittelijaksi ja Turun Viatek Oy:tä liikennejärjestelyjen suunnittelijaksi.^[10]

Kunnallistekninen osasto sai kuudelta urakoitsijalta tarjouksen uuden sillan rakentamisesta. Kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunta päätti valita urakoitsijaksi YIT-yhtymä Oyj:n veroineen lähes 20 miljoonan markan urakkasummasta.^[11]

Vuonna 1999 YIT alkoi rakentaa uutta siltaa vanhan viereen.^[3][12] Uusi, nykyinen kuusikaistainen Aninkaistensilta valmistui 2000.^[7] Keskustasta poispäin kulkeva liikenne siirrettiin uudelle sillalle 8. kesäkuuta ja keskustaan menevä liikenne perjantaina 15. syyskuuta 2000.^[13][12] Pohjoispuolen rampit valmistuivat saman vuoden joulukuun alussa.^[13] Pituutta uudella sillalla on 130 metriä, leveyttä parhaimmillaan 35 metriä. Korkeimmasta kohdasta se on 8 metriä korkea.^[3] Sillalla on myös pyörätiet ja jalkakäytävät.^[1] Ajokaistoista kolme vie keskustaan ja kolme keskustasta pois. Näiden välissä on keskikoroke.^[14]

Puretun vanhan sillan luonnonkiviä käytettiin myöhemmin Kuralan kevyenliikenteen sillan tukirakenteissa.^[15]

Nykyään Aninkaistensillan ylittää vuorokaudessa noin 46 000 ajoneuvoa. Se on merkittävä kulkuväylä myös keskustasta pohjoiseen kulkeville linja-autoille ja kevyelle liikenteelle: siltaa käyttää vuorokaudessa noin 5 000 keskustaan kulkevaa jalankulkijaa tai pyöräilijää. ^[14] Sillan liittymät ovat Turun ruutukaava-alueen onnettomuusalttiimpia paikkoja.^[16]

Sillan nimi viittaa varhaiskeskiajalla perustettuun Aninkaisten kylään, joka kuului alkujaan Maarian pitäjään. Ensimmäinen tunnettu maininta siitä on vuodelta 1363. Kylä liitettiin Turkuun 1410-luvulla, ja muodostui Aninkaisten kortteli. 1660-luvulla kortteli jaettiin Pohjois- ja Etelä-kortteliin.^[17] 1600-luvun alkupuolella ainoa Aurajoen länsirannalla ollut katu oli Aninkaistenkatu. Se oli maantie, joka vei Aninkaistenmäen yli Satakuntaan. Siitä alettiin myöhemmin käyttää nimeä Vanha tai Vähä Aninkaistenkatu. Myös muissa korttelin kadun nimissä käytettiin Aninkaisiin viittaavaa nimeä.^[18] Nykyinen Aninkaistenkatu ja Brahenkatu olivat toisin päin kuin nykyään vielä vuoteen 1890, jolloin Brahenkadun nimeksi vaihdettiin Aninkaistenkatu.^[19] Aninkaistenkadun varrella sijaitseva Puutori tunnettiin aiemmin nimellä Aninkaistentori.^[20]

Aninkaistensiltaa on kutsuttu myös Satakunnansillaksi, mutta nimi Aninkaistensilta vahvistettiin 4. joulukuuta 1985. Nimi vahvistettiin lokakuussa 1997 Helsinginkadun kaavassa. Aninkaistentulli nimi taas vahvistettiin vuonna 1993 alueeksi, joka jää varsinaisen Aninkaistenkadun ja -sillan väliin, sillä Aninkaisten tulli toimi aikoinaan siinä.^[21] Osoitejärjestelmässä tien nimi sillan kohdalla on Aninkaistenkatu.^[22]

Aninkaistensillan ympäristön tärkeimpiä maamerkkejä on Turun linja-autoasema. Sen lähellä on kaksi funktionaalistyylistä entistä huoltoasemarakennusta: entisen Esson rakennus sijaitsee Aninkaistentullissa ja entisen Shellin rakennus Aninkaisten- ja Tuureporinkadun kulmassa. Alkuperäinen Shellin huoltoasema toimi vuodesta 1934, mutta 1960-luvulta lähtien se on toiminut uudessa rakennuksessa Aninkaistenkadun toisella puolella, nykyään McDonald’s-ravintolan vieressä.^[23][24] Turku 2011 -tapahtumaa varten avattu Logomo sijaitsee sillan ja Turun päärautatieaseman välimaastossa.^[25]

Aninkaistensillan kupeeseen on suunniteltu rautatieaseman ja linja-autoaseman yhdistävää matkakeskusta.^[26]

Vilkkaan liikenteen takia Aninkaistensillan ympäristö on meluisa,^[14] ja esimerkiksi typpidioksidin pitoisuus ilmassa on siltaa edeltävässä Tampereentien ja Satakunnantien risteyksessä korkea.^[27] Sillan kohdalla maaperässä on 10–15-metrinen kerros savea.^[14]

• Latvakangas, Holmén, Kivelä: Turku – muuttuva kaupunki. Raisio: Turun Sanomat / Newprint, 2011. ISBN 978-951-9129-84-6
• Sanna Kupila ja Marita Söderström (toimitus): Turun katuja ja toreja – nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäivään. Turun Museokeskus, 2011. ISBN 978-951-595-150-2

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aninkaistensilta Wikimedia Commonsissa