Anaheim Ducks

Anaheim Ducks
Historia	Mighty Ducks of Anaheim 1993–2006 Anaheim Ducks 2006–
Perustettu	1993
Kaupunki	Anaheim, Kalifornia
Kotiareena	Honda Center
– kapasiteetti	17 174
Sarja	NHL
Konferenssi	Läntinen
Divisioona	Tyynenmeren
Värit
Toimitusjohtaja	Pat Verbeek
Päävalmentaja	Greg Cronin
Kapteeni	Radko Gudas
Omistaja	Henry Samueli Susan Samueli
Yhteistyöseurat	San Diego Gulls (AHL) Tulsa Oilers (ECHL)
Stanley Cupit	1 (2007)
Konferenssin mestaruudet	2 (2003, 2007)
Divisioonan mestaruudet	6 (2007, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017)
Infobox OKNimi-testi OK

Anaheim Ducks on yhdysvaltalainen ammattilaistason jääkiekkoseura, jonka kotikaupunki on Anaheim Kalifornian osavaltiossa. Se kuuluu NHL-liigan Läntisen konferenssin Tyynenmeren divisioonaan. Vuoteen 2006 asti joukkueen nimi oli Mighty Ducks of Anaheim, ja se pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä kaudella 1993–1994. Anaheim Ducks on perustamisestaan alkaen pelannut kotiottelunsa yleisökapasiteetiltaan 17 174 katsojan kokoisella Honda Center -areenalla, joka on tunnettu myös lempinimestään The Pond.^[1].

Mighty Ducks of Anaheimin perusti The Walt Disney Company, joka nimesi seuran elokuvansa Mestarit (The Mighty Ducks, 1992) mukaan. Vuonna 2005 seuran omistus myytiin Henry ja Susan Samuelille, ja omistajanvaihdoksen myötä seuran nimi lyheni nykyiseen muotoonsa ennen kautta 2006–2007.^[2]

Historiansa aikana seura on voittanut kaksi konferenssimestaruutta, kuusi divisioonamestaruutta ja yhden Stanley Cupin (2007).

AHL-liigassa pelaava Anaheimin farmijoukkue on San Diego Gulls.

The Walt Disney Company perusti Mighty Ducks of Anaheimin vuonna 1993, ja NHL myönsi seuralle peliluvan jo kaudeksi 1993–1994.^[3] Liittyminen NHL:ään maksoi The Walt Disney Companylle yhteensä 50 miljoonaa dollaria: yhtiö maksoi 25 miljoonaa dollaria liigalle ja toisen 25 miljoonaa dollaria kilpailijaseura Los Angeles Kingsille saman markkina-alueen vuoksi. Seuran kotiareena Anaheim Arena avautui vuoden 1993 kesäkuussa, ja se sai myöhemmin nimekseen Arrowhead Pond of Anaheim.^[3] Nimensä Mighty Ducks of Anaheim sai Walt Disney Picturesin vuoden 1992 elokuvan Mestarit (engl. The Mighty Ducks) mukaan.^[4] Alkuperäinen Mestarit sai kaksi jatko-osaa, ja vuonna 1996 Disney tuotti myös fiktiivisestä Mighty Ducksin jääkiekkojoukkueesta kertovan animaatiosarjan Mighty Ducks.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Tony Tavares ja toimitusjohtajaksi Jack Ferreira,^[3] joka oli aiemmin toiminut Minnesota North Starsin ja San Jose Sharksin toimitusjohtajana. Seuran historian ensimmäiseksi päävalmentajaksi palkattiin Ron Wilson.^[5] Vuoden 1993 NHL:n laajennusvaraustilaisuudessa Anaheim ja toisena uutena seurana NHL:ään liittynyt Florida Panthers täydensivät joukkueitaan uusin pelaajin. Anaheim valitsi joukkueeseensa maalivahtikaksikko Guy Hebertin ja Glenn Healyn, puolustaja Aleksei Kasatonovin ja laitahyökkääjä Steven Kingin. Vuoden 1993 varaustilaisuudessa seuran ensimmäinen valinta oli numerolla neljä varattu laitahyökkääjä Paul Kariya,^[6] joka pelasi joukkueessa ensi kertaa kaudella 1994–1995. Suomalaisista jääkiekkoilijoista Anaheimin seurahistorian ensimmäinen varaus oli Antti Aalto, joka varattiin vuoden 1993 varaustilaisuudessa numerolla 134.^[6]

Anaheimin pelaajabudjetti oli kaudella 1993–1994 NHL:n pienin, 7 9 miljoonaa dollaria. Seura jäi odotetusti pudotuspelien ulkopuolelle. Anaheimin seurahistorian ensimmäiseksi kapteeniksi oli valittu laitahyökkääjä Troy Loney,^[5] joka oli voittanut Pittsburgh Penguinsissa kaksi Stanley Cup -mestaruutta. Seura pelasi ensimmäisen ottelunsa 8. lokakuuta 1993 Detroit Red Wingsiä vastaan kotiareenallaan, ja hävisi maalein 7–2. Anaheim saavutti ensimmäisen voittonsa NHL:ssä kaksi ottelua myöhemmin, kun se voitti 13. lokakuuta pelatussa ottelussa Edmonton Oilersin 4–3. Päävalmentaja Ron Wilsonin johdolla Anaheim voitti ensimmäisestä 38 runkosarjan ottelustaan 14. 15. joulukuuta Anaheim voitti ensimmäisen kerran historiassaan vastustajansa nollapelillä Toronto Maple Leafsia vastaan pelatun ottelun päätyttyä Anaheimin 1-0 -voittoon.^[7] Anaheimin maalivahtina ottelussa pelasi Guy Hebert.^[7] Helmikuussa 1994 Mighty Ducks oli NHL:n läntisen konferenssin kahdeksas, mutta joukkueen pudotuspelipaikan tavoittelu päättyi lopullisesti huhtikuussa San Jose Sharksille kärsityn tappion johdosta. Sekä Anaheim että Florida Panthers voittivat kauden aikana 33 ottelua varsinaisella peliajalla,^[8] mikä oli NHL:n yhden kauden ennätys laajennusjoukkueen voittojen määrässä. Lisäksi Anaheim voitti vierasotteluistaan 19,^[8] joka myös oli laajennusjoukkueiden ennätys. Kyseinen ennätys rikottiin vasta yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin kaudella 2017-2018 kun Vegas Golden Knights voitti peräti 22 vierasottelua. Kaikkiaan Anaheim Mighty Ducks keräsi ensimmäisen kautensa 82 runkosarjan ottelusta yhteensä 71 pistettä.^[8]

Vaikka urheilullinen menestys oli vielä ensimmäisellä kaudella seuran ulottumattomissa, Disney toi markkinoille paljon Mighty Ducks -fanituotteita, mikä nosti Anaheimin fanituotemyynnin NHL-seurojen parhaimmaksi.^[4] Anaheim herätti kiinnostusta eteläisessä Kaliforniassa, jossa jääkiekko oli vielä suhteellisen vieras laji Los Angeles Kingsin ja San Jose Sharksin mukanaoloa lukuun ottamatta. Kauden 1993–1994 Anaheimin 41 kotiottelusta 27 myytiin loppuun. Vuonna 1994 NHL:n täydennysvaraustilaisuudessa Anaheim varasi keskushyökkääjä Steve Rucchinin, joka liittyi seuraan kaudeksi 1994–1995.

NHL-kautta 1994–1995 viivästytti työsulku, minkä vuoksi Anaheimissa pelattiin seuraava NHL-ottelu vasta vuoden 1995 tammikuussa. Työsulkukausi oli Anaheimin vuoden 1993 ykköskierroksen varaus Paul Kariyan ensimmäinen vuosi NHL:ssä, ja hän teki 47 runkosarjan ottelussa tehopisteet 18+21=39. Työsulkukaudella Anaheim paransi edellisestä kaudestaan ja voitti 48 ottelustaan 16 keräten runkosarjassa 37 pistettä.^[8] Seura jäi kuitenkin toistamiseen pudotuspelien ulkopuolelle. Anaheimin kapteenina toimi puolustaja Randy Ladouceur,^[5] sillä Troy Loney pelasi Anaheimissa vietetyn kauden 1993–1994 jälkeen uransa lopun New York Rangersissa.

Kaudella 1995–1996 Paul Kariya nousi Anaheimin tähtipelaajaksi, ja hänet valittiin NHL:n tähdistöotteluun ainoana Mighty Ducksin pelaajana. Joukkueen maalinteko nojasi lähes yksinomaan Kariyaan, joka oli vuoden 1996 tammikuussa tehnyt runkosarjassa 51 tehopistettä ja oli koko NHL:n pistepörssin 14. sijalla. Helmikuussa 1996 Anaheim teki yhden seurahistoriansa merkittävimmistä kaupoista, kun se kauppasi Winnipeg Jetsiin puolustaja Oleg Tverdovskin, laitahyökkääjä Chad Kilgerin ja oikeuden kolmannen kierroksen varausvuoroon vuoden 1996 varaustilaisuuteen.^[9] Winnipegistä Anaheimiin sen sijaan siirtyivät yksi neljännen kierroksen varausvuoro, keskushyökkääjä Marc Chouinard ja laitahyökkääjä Teemu Selänne.^[9]

Kaudella 1996–1997 Anaheimin hyökkäyspeli oli saanut piristyksen Selänteen myötä. Selänne, Paul Kariya ja keskushyökkääjä Steve Rucchin muodostivat Anaheimin tehokkaimman hyökkäyskolmikon. Selänne oli NHL:n pistepörssissä kauden päätyttyä toinen tehopistein 51+58=109 ja Paul Kariya kolmas pistein 44+55=99. Kolmikon täydentänyt Rucchin teki kauden aikana uransa yhden kauden piste- ja syöttöennätyksen merkkauttaessaan runkosarjassa tehopisteet 19+48=67. Paul Kariya voitti jo toisen kerran peräkkäin NHL:n Lady Byng Trophyn ja pelasi Selänteen kanssa NHL:n tähdistöottelussa. Anaheim oli runkosarjassa oman divisioonansa toinen ja pääsi ensimmäisen kerran historiansa aikana pudotuspeleihin, jossa kuitenkin hävisi konferenssin semifinaaleissa Detroit Red Wingsille. Kausi oli päävalmentaja Ron Wilsonin viimeinen Anaheimissa, sillä Mighty Ducks ei halunnut jatkaa Wilsonin sopimusta.^[3] Hän valmensi seuraavalla kaudella Washington Capitalsin aina Stanley Cupin finaalisarjaan asti.

Uuden päävalmentajansa Pierre Pagén kanssa Anaheimin pelillinen menestys laski edellisestä kaudesta, eikä seura yltänyt kaudella 1997–1998 pudotuspeleihin. Paul Kariya oli lähes koko kauden sivussa, ja joukkueen maalinteosta lähes yksin vastannut Teemu Selänne pelasi kauden Anaheimin kapteenina Kariyan loukkaannuttua. Selänne oli 52 maalillaan koko NHL:n paras maalintekijä ja sijoittui 86 tehopisteellään NHL:n pistepörssin kahdeksanneksi.

Välivuoden jälkeen Anaheim pelasi jälleen pudotuspeleissä kaudella 1998–1999. Craig Hartsburg korvasi ennen kauden alkua Pierre Pagén seuran päävalmentajana.^[5] Anaheimin pudotuspelitaival katkesi jo ensimmäisellä kierroksella, kun se hävisi Detroit Red Wingsille otteluvoitoin 4–0. Runkosarjassa Teemu Selänne oli jälleen NHL:n paras maalintekijä 47 maalillaan, ja hän voitti kaikkien aikojen ensimmäisenä jääkiekkoilijana Maurice ”Rocket” Richard Trophyn, joka annetaan NHL:n runkosarjan parhaalle maalintekijälle kauden päätteeksi. Hän oli NHL:n pistepörssin toinen (47+60=107) ja Kariya kolmas (39+62=101).

Kolme seuraavaa vuotta olivat Anaheimille urheilullisesti vaikeita, eikä seura yltänyt pudotuspeleihin kolmeen vuoteen. Kesken kauden 2000–2001 Anaheim kauppasi Selänteen San Jose Sharksiin vaihdossa laitahyökkääjä Jeff Frieseniin, maalivahti Steve Shieldsiin ja toisen kierroksen varausvuoroon^[9] ja erotti päävalmentajansa Craig Hartsburgin kesken kauden.^[3] Anaheimia valmensi kauden loppuun Guy Charron, joka oli aiemmin toiminut seuran apuvalmentajana.^[5] Anaheim oli konferenssinsa viimeinen, ja Paul Kariyan maalinteko kärsi Selänteen siirryttyä San Jose Sharksiin.

Mike Babcock palkattiin Anaheimin päävalmentajaksi kehnosti sujuneen kauden 2001–2002 päätyttyä.^[5] Kausi oli Babcockin ensimmäinen NHL-seuran päävalmentajana, mutta hän johdatti Anaheimin jo ensimmäisellä kaudellaan oman konferenssinsa mestariksi ja Stanley Cupin finaaliin. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Anaheim kohtasi jälleen Detroit Red Wingsin, mutta teki jo ensimmäisellä kierroksella yllätyksen voittaen Detroitin otteluin 4–0. Anaheimin ratkaisevan maalin laukoi Steve Rucchin neljännen ottelun jatkoajalla. Finaalissa Anaheim kohtasi New Jersey Devilsin, joka kuitenkin voitti mestaruuden seitsemännessä ottelussa. Pudotuspeleissä Anaheimin ehdoton tukiranka oli maalivahti Jean-Sébastien Giguère. Kautta seuranneena kesänä Paul Kariya jätti Anaheimin siirtyäkseen Colorado Avalancheen, jossa hän sai mahdollisuuden pelata jälleen Teemu Selänteen kanssa.

NHL-kauden 2004–2005 peruutti työsulku, jonka aikana Disney pyrki aktiivisesti kauppaamaan Mighty Ducksin uuteen omistukseen. Yhtiö vastaanotti vain noin 40 miljoonan dollarin tarjouksia, mikä oli vähemmän kuin seuran alkuperäinen hinta. Kesäkuussa 2005 Broadcomin perustaja Henry Samueli ja hänen vaimonsa Susan ilmoittivat ostaneensa seuran Disneyltä 75 miljoonalla dollarilla.^[3] Samuelit lupasivat oston yhteydessä pitää seuran Anaheimissa. Brian Burke, entinen Vancouver Canucksin toimitusjohtaja, nimitettiin Anaheimin uudeksi toimitusjohtajaksi oston jälkeen 20. kesäkuuta 2005. Aiemmin IHL-seura Manitoba Moosea valmentanut, James Norris Memorial Trophylla NHL-uransa aikana palkittu entinen puolustaja Randy Carlyle palkattiin Mighty Ducksin uudeksi päävalmentajaksi vuoden 2005 elokuussa.^[3] Carlyle korvasi tehtävässä Detroit Red Wingsiin siirtyneen Mike Babcockin, ja hänestä tuli näin Mighty Ducksin historian seitsemäs valmentaja.

Elokuussa Mighty Ducks hankki kokoonpanoonsa kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan ja kaudella 2003–2004 James Norris Memorial Trophyllä palkitun puolustaja Scott Niedermayerin, jonka veli Rob pelasi jo entuudestaan Anaheimissa keskushyökkääjänä. Anaheim sai hankittua takaisin myös Colorado Avalanchessa kaudella 2003–2004 pelanneen Teemu Selänteen, joka teki Anaheimin kanssa taloudellisesti hyvin pienen sopimuksen seuran vähäisen budjetin vuoksi. Kaudella 2005–2006 Selänne oli tehopistein 40+50=90 Anaheimin tehokkain pelaaja, ja hän ylitti kauden aikana tuhannen tehopisteen rajan NHL:n runkosarjassa. Kauden aikana Anaheimissa pelasivat ensi kertaa seuran tulevien vuosien tähtipelaajat, keskushyökkääjä Ryan Getzlaf ja laitahyökkääjä Corey Perry. Laitahyökkääjä Chris Kunitz, jonka Atlanta Thrashers oli asettanut waivers-listalle, teki myös sopimuksen Anaheimiin. Marraskuussa 2005 seura kauppasi keskushyökkääjä Sergei Fjodorovin ja viidennen kierroksen varausvuoron Columbus Blue Jacketsiin vaihdossa puolustajakaksikko Tyler Wrightiin ja François Beaucheminiin.

Vuoden 2006 tammikuussa Henry Samueli ilmoitti seuran pelaavan seuraavasta kaudesta lähtien yksinkertaistetulla nimellä Anaheim Ducks. Lopullinen muutos tapahtui 22. kesäkuuta 2006, jolloin seura sai myös uuden tunnuksen ja uudet värit.^[3]

Anaheim pelasi kauden 2005–2006 aikana tiensä jälleen pudotuspeleihin, jossa se ylsi aina oman konferenssinsa finaaliin asti. Konferenssifinaalissa se kuitenkin hävisi Edmonton Oilersille otteluvoitoin 4–1. Teemu Selänteen ohella seuran tärkeimpiä pelaajia oli Ilja Bryzgalov, joka pelasi joukkueen aloittavana maalivahtina konferenssifinaaleissa.

Kautta 2006–2007 edeltäneenä kesänä Anaheim teki puolustuspään kannalta tärkeän hankinnan. Anaheim kauppasi puolustaja Ladislav Šmídin, laitahyökkääjä Joffrey Lupulin ja kolme varausvuoroa Edmonton Oilersille saaden vaihdossa puolustaja Chris Prongerin. Jo ennen kauden alkua vahvan joukkueen koonnutta Anaheimia pidettiin ennakkosuosikkina tulevan kauden mestariksi. Marraskuussa Anaheim voitti Vancouver Canucksin vierasottelussa ja asetti samalla nykymuotoisen NHL:n pisimmän voittoputken ennätyksen runkosarjassa, sillä voitto oli Anaheimille jo 16. perättäinen eikä joukkue ollut hävinnyt otteluakaan. Edellisen kerran vastaavaan suoritukseen oli yltänyt vain Edmonton Oilers kaudella 1983–1984, ja myöhemmin 24 voittoa ilman tappioita pelannut Chicago Blackhawks kaudella 2012–2013. Tammikuussa 2007 Anaheim pelasi seurahistoriansa tuhannennen ottelun, ja maaliskuussa seura saavutti koko historiansa tuhannennen pisteen NHL:n runkosarjassa voitettuaan Vancouver Canucksin. Ducks voitti toista kertaa historiassaan oman konferenssinsa, ja ensimmäistä kertaa myös oman divisioonansa.

Pudotuspelien aikana Anaheim voitti sekä Minnesota Wildin että Vancouver Canucksin otteluvoitoin 4–1, ja konferenssinsa finaalissa se pelasi jälleen Detroit Red Wingsiä vastaan. Chris Pronger taklasi seurojen kolmannessa keskinäisessä ottelussa Tomas Holmströmiä kyynärpäätaklauksella, ja sai yhden ottelun pelikiellon. Ottelusarja ratkesi lopulta kuudennessa ottelussa ja näin ollen Anaheim eteni toista kertaa seurahistoriansa aikana Stanley Cupin finaaliin, jossa se kohtasi Ottawa Senatorsin. Ottelusarja ratkesi viidennessä ottelussa Anaheimin kotiareenalla Honda Centerissä, kun Anaheim voitti Ottawan 6-2 ja saavutti historiansa ensimmäisen Stanley Cup-mestaruuden. Ottelun voittomaalin laukoi laitahyökkääjä Travis Moen, ja kapteeni Scott Niedermayerista tuli kaikkien aikojen toinen Anaheimin pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe Trophyn pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Anaheimista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen kalifornialainen Stanley Cupin voittanut NHL-seura, ja ensimmäinen mestaruuden voittanut länsirannikon NHL-seura sitten vuoden 1925, jolloin Victoria Cougars voitti mestaruuden.

Mestaruuden jälkeisen kauden 2007–2008 puolustava mestari Ducks aloitti ilman puolustaja Scott Niedermayeria ja laitahyökkääjä Teemu Selännettä, jotka kumpikin pohtivat yhä oman NHL-uransa jatkoa. Chris Pronger korvasi Niedermayerin joukkueen kapteenina, ja Anaheim hankki puolustaja Mathieu Schneiderin ja hyökkääjä Todd Bertuzzin täyttämään Niedermayerin ja Selänteen jättämiä aukkoja. Kauden aikana seura asetti maalivahti Ilja Bryzgalovin waivers-listalle, ja hän siirtyi lopulta kesken kauden Phoenix Coyotesiin. Anaheim solmi vapaana pelaajana olleen maalivahti Jonas Hillerin kanssa sopimuksen, mutta seuran aloittavana maalivahtina jatkoi yhä Jean-Sébastien Giguère. Kauden edetessä sekä Scott Niedermayer että Teemu Selänne päättivät palata Anaheimiin. Pudotuspeleissä mestaruutta puolustaneelle Anaheimille kauden jatkuminen jäi lyhyeksi, kun Dallas Stars voitti Anaheimin jo ensimmäisellä kierroksella. Koska Niedermayer ja Selänne olivat kumpikin palanneet Anaheimiin, kauden jälkeen seura osti ulos sopimuksensa Todd Bertuzzin kanssa ja kauppasi Mathieu Schneiderin Atlanta Thrashersiin.

Toimitusjohtaja Brian Burke erosi tehtävästään marraskuussa 2008 Anaheimin aloitettua kauden 2008–2009 vaihtelevalla menestyksellä. Burke siirtyi toimitusjohtajaksi Toronto Maple Leafsiin, ja Anaheimissa hänen tehtäväänsä jatkoi Bob Murray. Vaikea runkosarja oli lähellä viedä Anaheimin pudotuspelimahdollisuudet, mutta lopulta Ducksin kausi jatkui aina konferenssin välieriin asti, jossa se kuitenkin hävisi Detroit Red Wingsille. Kesken kauden seura teki muutoksia kokoonpanoonsa ja kauppasi pois monia entisen mestarijoukkueensa pelaajia. Seura kauppasi muun muassa laitahyökkääjä Chris Kunitzin Pittsburgh Penguinsiin saaden vaihdossa puolustaja Ryan Whitneyn, keskushyökkääjä Samuel Påhlssonin Chicago Blackhawksiin vaihdossa puolustaja James Wisniewskiin ja Stanley Cupin ratkaisumaalin tehneen Travis Moenin San Jose Sharksiin, josta Anaheimiin saapuivat keskushyökkääjä Nick Bonino ja maalivahti Timo Pielmeier. Muutosten myötä joukkueen peli piristyi, ja joukkue pelasi jälleen konferenssin välierissä, jossa se hävisi kuitenkin Detroit Red Wingsille. Jonas Hiller nousi seuran aloittavan maalivahdin asemaan runkosarjan lopulla.

Ennen kautta 2009–2010 Ducks kauppasi Stanley Cupin seurassa voittaneen puolustaja Chris Prongerin Philadelphia Flyersiin vaihdossa puolustaja Luca Sbisaan ja kahteen ensimmäisen kierroksen varausvuoroon. Puolustaja François Beauchemin teki sopimuksen Toronto Maple Leafsiin ja keskushyökkääjä Rob Niedermayer New Jersey Devilsiin, ja Anaheim puolestaan kiinnitti joukkueeseensa vapaana pelaajana sopimuksen seuran kanssa tehneen keskushyökkääjä Saku Koivun. Kesän 2009 varaustilaisuudessa Anaheim varasi muun muassa puolustaja Sami Vatasen. Kauden alkaessa Anaheim aloitti jälleen vaisusti, ja ennen NHL:n siirtorajan umpeutumista seura kauppasi pitkäaikaisen luottomaalivahtinsa Jean-Sébastien Giguèren Toronto Maple Leafsiin vaihdossa laitahyökkääjä Jason Blakeen ja maalivahti Vesa Toskalaan. Lisäksi Anaheim jatkoi aloittavan maalivahdin paikan ottaneen Jonas Hillerin sopimusta. Ennen siirtorajan umpeutumista Anaheim kauppasi myös puolustaja Ryan Whitneyn Edmonton Oilersiin vaihdossa puolustaja Ľubomír Višňovskýyn, ja hankki Carolina Hurricanesista puolustaja Aaron Wardin ja Calgary Flamesista maalivahti Curtis McElhinneyn. Anaheim jäi kauden päättyessä ensi kertaa pudotuspelien ulkopuolelle sitten kauden 2003–2004.

Vuonna 2010 Anaheimissa Stanley Cupin voittanut puolustaja ja seuran kapteeni Scott Niedermayer ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Ducks jatkoi keskushyökkääjä Saku Koivun sopimusta kahdella vuodella, ja puolustaja Toni Lydman teki kesällä seuran kanssa vapaana pelaajana kolmen vuoden sopimuksen. Kesän 2010 varaustilaisuudessa Ducks teki tärkeän hankinnan varatessaan puolustaja Cam Fowlerin, ja seura teki myös puolustaja Andy Suttonin kanssa kaksivuotisen ja laitahyökkääjä Bobby Ryanin kanssa viisivuotisen sopimuksen.

NHL-kausi 2010–2011 alkoi Anaheimille jälleen heikoissa merkeissä joukkueen hävitessä kolme ottelua perättäin, mutta joukkue selvisi lopulta vaikeuksitta pudotuspeleihin. Laitahyökkääjä Corey Perry pelasi vahvan kauden viimeistelemällä 50 maalia ja 98 tehopistettä, ja hänet palkittiin kauden päätteeksi Hart Memorial Trophylla ja Maurice ”Rocket” Richard Trophylla. Perrystä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Hart Memorial Trophyn voittanut Anaheimin pelaaja ja Teemu Selänteen jälkeen toinen Anaheimin pelaaja, joka on voittanut Maurice ”Rocket” Richard Trophyn liigan parhaana maalintekijänä. Hän pelasi myös NHL:n tähdistöottelussa maalivahti Jonas Hillerin kanssa, mutta Hiller loukkaantui ottelussa ja joutui jättämään kauden kesken. Perryn, Hillerin, Selänteen, Višňovskýn ja kapteeni Ryan Getzlafin johdolla vahvan kauden pelannut Anaheim eteni pudotuspeleihin, jossa se kuitenkin hävisi jo ensimmäisellä kierroksella Nashville Predatorsille.

Ducks aloitti kauden 2011–2012 Suomessa ottelulla Buffalo Sabresia vastaan. Seura kunnioitti myös entistä puolustajaansa Ruslan Saleita, joka oli saanut surmansa Lokomotiv Jaroslavlin lento-onnettomuudessa. Heikon alun kaudelleen saanut Anaheim valahti konferenssinsa pohjalle ja irtisanoi päävalmentajansa Randy Carlylen marraskuussa 2011, minkä jälkeen seuran uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Bruce Boudreau.^[10] Anaheim paransi asemiaan keväällä, mutta ei enää päässyt pudotuspeleihin.

Työsulku lyhensi NHL-kauden 2012–2013 48 runkosarjaottelun mittaiseksi. Anaheim voitti varsinaisella peliajalla otteluistaan 30 ja voitti oman divisioonansa mestaruuden toisen kerran historiansa aikana, mutta pudotuspeleissä se hävisi jälleen Detroit Red Wingsille konferenssinsa välierissä.

NHL-kausi 2013–2014 oli runkosarjassa Anaheimille suuri menestys, ja seura esittikin runkosarjassa joukkueena parhaita otteitaan sitten mestaruuteen päättyneen kauden 2006–2007. Pudotuspeleissä seura voitti ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsin, mutta hävisi konferenssin välierässä Los Angeles Kingsille. Kausi oli Anaheimin seurahistorian tehokkaimman pelaajan, Teemu Selänteen uran viimeinen kausi.

Toukokuussa 2014 Anaheim tiedotti jatkaneensa toimitusjohtaja Bob Murrayn sopimusta neljällä vuodella.

• 
  1993–2006

• 
  2006–2010
• 
  2010–2014
• 
  2014–2024
• 
  2024–

• 
  1993–1999
• 
  1995–1996
• 
  1995–2006
• 
  1995–2006
• 
  2003–2006
• 
  2003–2006
• 
  2006–2010
• 
  2010–

Anaheim Ducks kaudella 2024–2025
Kokoonpano				Valmentajat
Maalivahdit  1   Lukáš Dostál 36   John Gibson Puolustajat  6   Brian Dumoulin  4   Cam Fowler (A)  7   Radko Gudas (C) 43   Drew Helleson  2   Jackson LaCombe 34   Pavel Mintjukov  5   Urho Vaakanainen 51   Olen Zellweger		Hyökkääjät 91   Leo Carlsson 64   Sam Colangelo 13   Robby Fabbri 61   Cutter Gauthier 38   Jansen Harkins 44   Ross Johnston 17   Alex Killorn 20   Brett Leason 21   Isac Lundeström 26   Brock McGinn 23   Mason McTavish (A) 16   Ryan Strome 19   Troy Terry (A) 77   Frank Vatrano 11   Trevor Zegras		Päävalmentaja Greg Cronin Selitykset (C) Kapteeni (A) Varakapteeni Lähde: Eliteprospects eliteprospects.com. Päivitetty: 21. marraskuuta 2024

^[11][12]

• Troy Loney 1993–1994
• Randy Ladouceur 1994–1996
• Paul Kariya 1996–1997
• Paul Kariya ja Teemu Selänne 1997–1998
• Paul Kariya 1998–2003
• Steve Rucchin 2003–2004
• Scott Niedermayer 2005–2007
• Chris Pronger 2007–2008
• Scott Niedermayer 2008–2010
• Ryan Getzlaf 2010–2022
• ei kapteenia, 2022-2024
• Radko Gudas 2024-

• 8 Teemu Selänne

• 9 Paul Kariya

• 27 Scott Niedermayer

• 99 Wayne Gretzky (numero jäädytetty koko liigassa)

^[11]

• Eniten maaleja kaudessa: Teemu Selänne, 52 (1997–1998)
• Eniten syöttöjä kaudessa: Ryan Getzlaf, 66 (2008–2009)
• Eniten pisteitä kaudessa: Teemu Selänne, 109 (1996–1997)
• Eniten kausia: Ryan Getzlaf, 17 (2005-2022)
• Eniten jäähyjä kaudessa: Todd Ewen, 285 (1995–1996)
• Paras +/- kaudessa: Paul Kariya, 36 (1996–1997)
• Eniten ylivoimamaaleja kaudessa: Teemu Selänne, 25 (1999–1999 ja 2006–2007)
• Eniten alivoimamaaleja kaudessa: Corey Perry (2010–2011) Isac Lundeström (2021-2022), 4
• Eniten voittomaaleja kaudessa: Corey Perry, 11 (2010–2011)
• Eniten nollapelejä kaudessa: Jean-Sébastien Giguère, 8 (2002–2003)
• Eniten pisteitä kaudessa tulokkaana: Trevor Zegras, 61 (2021–2022)
• Eniten pisteitä kaudessa puolustajana: Scott Niedermayer, 69 (2006–2007)

• Päävalmentaja: Greg Cronin
• Apuvalmentaja: Newell Brown
• Apuvalmentaja: Craig Johnson
• Apuvalmentaja: Mike Stothers
• Maalivahtivalmentaja: Sudarshan Maharaj
• Videovalmentaja: Brett Ferguson
• Videovalmentaja: Austin Violette
• Fysiikkavalmentaja: Justus Schafer
• Luistelu- & Taitovalmentaja: Larry Barron
• Huoltopäällikkö: Chris Aldrich
• Toimitusjohtaja: Pat Verbeek
• Apulaistoimitusjohtaja: Rob DiMaio
• Apulaistoimitusjohtaja: Martin Madden
• Pelaaja-arvioinninjohtaja: Bruce Franklin
• Omistaja: Henry Samueli
• Omistaja: Susan Samueli

Kausi	O	V	H	T	JAH	Pist.	TM	PM	RM	Valmentaja	Runkosarja	Pudotuspelit
1993–1994	84	33	46	5	0	71	229	251	1 507	Ron Wilson	Divisioonan 4.	Ei pudotuspeleihin
1994–1995	48	16	27	5	0	37	125	164	731	Ron Wilson	Divisioonan 6.	Ei pudotuspeleihin
1995–1996	82	35	39	8	0	78	234	247	1 707	Ron Wilson	Divisioonan 4.	Ei pudotuspeleihin
1996–1997	82	36	33	13	0	85	245	233	1 710	Ron Wilson	Divisioonan 2.	Hävisi konferenssin semifinaalissa (Detroit)
1997–1998	82	26	43	13	0	65	205	261	1 843	Pierre Pagé	Divisioonan 6.	Ei pudotuspeleihin
1998–1999	82	35	34	13	0	83	215	206	1 323	Craig Hartsburg	Divisioonan 3.	Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Detroit)
1999–2000	82	34	33	12	3	83	217	227	926	Craig Hartsburg	Divisioonan 5.	Ei pudotuspeleihin
2000–2001	82	25	41	11	5	66	188	245	1 136	Craig Hartsburg Guy Charron	Divisioonan 5.	Ei pudotuspeleihin
2001–2002	82	29	42	8	3	69	175	198	1 254	Bryan Murray	Divisioonan 5.	Ei pudotuspeleihin
2002–2003	82	40	27	9	6	95	203	193	954	Mike Babcock	Divisioonan 2.	Hävisi Stanley Cup -finaalissa (New Jersey)
2003–2004	82	29	35	10	8	76	184	213	1 131	Mike Babcock	Divisioonan 4.	Ei pudotuspeleihin
2004–2005	Ei pelattu työsulun vuoksi
2005–2006	82	43	27	-	12	98	254	229	1 462	Randy Carlyle	Divisioonan 3.	Hävisi konferenssin finaalissa (Edmonton)
2006–2007	82	48	20	-	14	110	258	208	1 263	Randy Carlyle	Divisioonan 1.	Stanley Cup -mestaruus (Ottawa)
2007–2008	82	47	27	-	8	102	205	191	1 465	Randy Carlyle	Divisioonan 2.	Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Dallas)
2008–2009	82	42	33	-	7	91	238	235	1 535	Randy Carlyle	Divisioonan 2.	Hävisi konferenssin semifinaalissa (Detroit)
2009–2010	82	39	32	-	11	89	238	251	1 317	Randy Carlyle	Divisioonan 4.	Ei pudotuspeleihin
2010–2011	82	47	30	-	5	99	239	235	1 178	Randy Carlyle	Divisioonan 2.	Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Nashville)
2011–2012	82	34	36	-	12	80	204	231	962	Randy Carlyle Bruce Boudreau	Divisioonan 5.	Ei pudotuspeleihin
2012–2013	48	30	12	-	6	66	140	118	523	Bruce Boudreau	Divisioonan 1.	Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Detroit)
2013–2014	82	54	20	-	8	116	266	209	882	Bruce Boudreau	Divisioonan 1.	Hävisi konferenssin välierissä (Los Angeles)
2014–2015	82	51	24	-	7	109	236	226	?	Bruce Boudreau	Divisioonan 1.	Hävisi konferenssin finaaleissa Chicago)
2015–2016	82	46	25	-	11	103	218	192	?	Bruce Boudreau	Divisioonan 1.	Hävisi konferenssin ensimmäisellä kierroksella Predatorsille
2016–2017	82	46	23	-	13	105	223	200	?	Randy Carlyle	Divisioonan 1.	Hävisi konferenssin finaaleissa Predatorsille
2017–2018	82	44	25	-	13	101	225	206	?	Randy Carlyle	Divisioonan 2.	Hävisi konferenssin ensimmäisellä kierroksella Sharksille
2018-2019	82	35	37	-	10	80	199	251	?	Randy Carlyle Bob Murray	Divisioonan 6.	Ei pudotuspeleihin

Aktiiviset pelaajat lihavoituna.^[13]

• Teemu Selänne (1996–2001, 2005–2014)
• Jari Kurri (1996–1997)
• Antti Aalto (1998–2001)
• Antti-Jussi Niemi (2000–2001)
• Timo Pärssinen (2001–2002)
• Petteri Wirtanen (2007)
• Saku Koivu (2009–2014)
• Petteri Nokelainen (2009–2010)
• Toni Lydman (2010–2013)
• Niklas Hagman (2011–2012)
• Jarkko Ruutu (2011)
• Iiro Tarkki (2012)
• Sami Vatanen (2013–2017)
• Kalle Kossila (2017–2018)
• Jani Hakanpää (2020–2021)
• Urho Vaakanainen (2022-

• Anaheim Ducksin virallinen sivusto
• Anaheim Ducks yhden kauden ennätykset^{[vanhentunut linkki]}
• NHLfinns.com Anaheim Ducksin suomalaiset pelaajat