Curia Julia
Curia Julia (lat. Curia Iulia) on Rooman keskustassa Forum Romanumin alueella sijaitseva rakennus, joka toimi Rooman senaatin kuuriana eli kokouspaikkana Rooman keisarikunnan aikana. Se sijaitsee Santi Luca e Martina -kirkon ja Septimius Severuksen riemukaaren vieressä.
Curia Julia rakennettiin Julius Caesarin määräyksestä ja se on nimetty hänen mukaansa, joskin se valmistui vasta hänen kuoltuaan ja rakennettiin keisariaikana kahdesti uudelleen.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rooman senaatin alkuperäinen kuuria tunnettiin nimellä Curia Hostilia, koska sitä pidettiin myyttisen Rooman kolmannen kuninkaan Tullus Hostiliuksen rakennuttamana. Lucius Cornelius Sulla rakennutti sen uudelleen alkuperäistä suuremmaksi kasvattaessaan senaatin edustajamäärää. Kun tämäkin rakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 52 eaa., Sullan poika Faustus Cornelius Sulla rakennutti sen uudelleen ja sitä alettiin kutsua nimellä Curia Cornelia.[2] Caesar, joka oli laajentanut forumia jo vuodesta 54 eaa. alkaen rakennuttamalla sen pohjoislaidalle Caesarin forumina tunnettua kokonaisuutta,[3] päätti uudelleenrakentaa kuurian eri suuntaiseksi kytkeäkseen sen omaan forumiinsa.[3][4] Caesarin liittolainen konsuli Lepidus purki Curia Cornelian ja rakennutti sen tilalle vuonna 44 eaa. valmistuneen Felicitas-jumalattaren temppelin. Curia Juliaa alettiin rakentaa samana vuonna. Näin saatiin myös kilpailevan Cornelius-suvun nimi pois kuurian nimestä.[2]
Rakennus valmistui vasta Augustuksen aikana ja vihittiin vuonna 29 eaa.[3][4][2] Se sijaitsi Caesarin forumin etelänurkassa Basilica Aemilian luoteispuolella.[3] Kansankokousten pitopaikka Comitium sijaitsi puolestaan suoraan Curia Julian edessä.[2] Curia Julia rakennettiin myöhemmin uudelleen vielä kahdesti tulipalojen jäljiltä, ensin keisari Domitianuksen aikana vuonna 94 jaa. ja sitten keisari Diocletianuksen aikana vuoden 283 tulipalon jälkeen.[2][3][4] Nykyinen rakennus on Diocletianuksen aikainen, sillä aiempi tuhoutui kokonaan.[2]
Curia Julia muutettiin vuonna 630 Sant’Adriano-nimiseksi kirkoksi paavi Honorius I:n määräyksestä. Keskiajalla kirkon yhteyteen rakennettiin sittemmin purettu kellotorni. Rooman kaupunginhallintoa varten rakennettiin vuonna 1143 uusi senaatin talo, Palazzo Senatorio.[1] Kirkkoon tehtiin hautauksia, ja kristittyjen marttyyrien Nereuksen ja Achilleuksen haudat siirrettiin sinne 1200-luvulla. Kirkko muutettiin 1600-luvun puolivälissä barokkityyliseksi arkkitehti Martino Longhi nuoremman suunnitelmien mukaan.[1] Alkuperäiset ulko-ovet siirrettiin 1600-luvulla Rooman Lateraanikirkon pääportaaliin ja ne korvattiin kopioilla.[3][4]
Rakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus unohtui vuosisatojen kuluessa, mutta 1800-luvun lopulla arkeologi Rodolfo Lanciani tunnisti Sant’Adrianon kirkon entiseksi kuuriaksi.[2] Rakennuksen käyttö kirkkona lopetettiin ja se restauroitiin takaisin antiikinaikaiseen asuunsa vuosina 1930–1936, jolloin kaikki Diocletianuksen ajan jälkeiset lisäykset poistettiin.[1][3] Restaurointi liittyi keisariforumien kaivaustöihin ja läheisen Via dell’Impero -kadun rakentamiseen, jotka olivat osa diktaattori Benito Mussolinin rakennusohjelmaa Roomassa. Mussolini halusi ”vapauttaa” antiikin Rooman monumentit myöhempinä aikoina tehdyistä ”keskinkertaisista” lisäyksistä.[5]
Arkkitehtuuri ja taide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rakennuksen tiilisten ulkoseinien alaosat oli alun perin päällystetty marmorilaatoilla ja yläosat marmoria jäljitelleillä stukkolaatoilla.[3][4] Julkisivussa on kolme suurta ikkunaa.[1] Siinä on myös nelikulmaisia aukkoja, jotka lienevät olleet sittemmin puretun portiikin kattopalkkien kiinnityskohtia, sekä pitkänomaisia painaumia, jotka ovat jälkiä keskiajalla seinän viereen tehdyistä hautauksista.[2][1][4] Maanpinta rakennuksen ympärillä oli tuolloin nykyistä korkeammalla, joten poistettujen hautojen jäljet näkyvät nyt ylhäällä seinällä.[2] Sisäseinillä on jäännöksiä Bysantin valtakunnan aikaisista seinämaalauksista.[1][4]
Salin korkeus on 21 metriä eli noin puolet sen leveyden ja pituuden summasta, mikä vastaa Vitruviuksen suositusta kuurian ihanteellisista mittasuhteista. Salissa oli aikanaan istumapaikat noin kolmellesadalle senaattorille kolmella eri korokkeella.[4] Marmorilattia on koristeltu opus sectile -menetelmällä.[3] Caesarin forumille johtavien takaovien edessä on matala tasanne, jossa keisariaikana sijaitsivat keisarin kuva sekä Victorian alttari, joka tosin poistettiin 300-luvun lopulla kristittyjen keisarien tahdosta.[2]
Curia Juliassa on esillä kaksi Trajanuksen tai Hadrianuksen ajoilta olevaa reliefipaneelia, jotka esittävät Rooman poliittisen historian tapahtumia: kansalaisten vapauttamista veroista ja hätäapupäätöksen tekemistä.[3] Paneelit on löydetty forumin aukiolta ja niiden alkuperäinen sijainti on epävarma.[3][2]
Kuvagalleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Yleisnäkymä rakennuksen ympäristöstä.
-
Julkisivu.
-
Näkymä sisätilasta.
-
Seinämaalauksen jäännöksiä sisäseinällä.
-
Lattian koristeluja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Curia Iulia (Church of Sant'Adriano) (englanniksi) Roma – sito turistico ufficiale (Rooman kaupungin viralliset turismisivut). Viitattu 13.9.2021.
- ↑ a b c d e f g h i j k Pekka Tuomisto: Kävelyretkiä antiikin Roomassa, s. 38, 80–81, 197–198, 264. Tammi, Helsinki 2006.
- ↑ a b c d e f g h i j k Brigitte Hintzen-Bohlen: Taide & Arkkitehtuuri: Rooma (suom. Maija Pellikka et al.), s. 66, 75–76, 84, 129. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2006. Alkuteos Kunst & Architektur Rom.
- ↑ a b c d e f g h Curia Iulia (englanniksi) Parco archeologico del Colosseo. Viitattu 13.9.2021.
- ↑ Paavo Castrén: ”Benito Mussolini ja Rooman rakennusohjelma 1922–1943”, s. 385, 395, 397 teoksessa Kivettyneet ihanteet? Klassismin nousu maailmansotien välisessä Euroopassa (toim. Marja Härmänmaa & Timo Vihavainen). Atena, Jyväskylä 2000.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Curia Julia Wikimedia Commonsissa
- Curia Julia (englanniksi) Livius.org