Cahokia

Cahokia oli muinainen intiaanien kaupunki nykyisen Saint Louisin kaupungin lähellä Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Siellä oli temppelikumpuja, jotka muistuttavat Mesoamerikan pyramideja. Siksi uskotaan, että Cahokiaa hallitsi papistoon kytkeytynyt ylimystö, jonka ohjauksessa kummuilla uhrattiin ihmisiä. Cahokia oli myös oman aikakautensa suurimpia metropoleja, ja sen väkiluvun on arveltu olleen vuosina 1050–1150 vähintään 20 000, mahdollisesti jopa 50 000.^[4] Kaupungin väestön nopea kasvu kääntyi jyrkkään laskuun 1200-luvun aikana. Todennäköisiä syitä ovat olleet luonnonkatastrofit ja Cahokian metsät tuhonneen arkkitehtuurin lyhytnäköisyys.^[5]

Cahokian muinaiskulttuurista ei ole olemassa kirjallisia tietoja, vaan tiedot perustuvat arkeologisiin tutkimuksiin ja niissä tehtyihin löytöihin. Cahokian nousu alkoi pari vuosisataa maissinviljelyn alkamisen jälkeen^[6].

Cahokian ensimmäisen asutuksen uskotaan syntyneen vuoden 650 vaiheilla ja liittyvän myöhäiseen metsämaan perinteeseen. Kumpuja alettiin rakentaa mahdollisesti vuonna 1050, ja niitä rakentanut muinaiskansa tunnetaan historiassa kummunrakentajien nimellä.^[7] Yksinomaan Cahokian alueelle rakennettiin yli sata kumpua, jotka kohosivat tasaisesta maastosta monumentaalisina maamerkkeinä kunnioituksena maailmankaikkeutta kohtaan.^[8]

Mississippin kulttuuriin liittyvä Cahokia oli alueen tärkein uskonnollin keskus. Talot oli rakennettu riviin suuren torin ympärille, ja kaupungin laidoilla levisi laajoja peltoalueita ja kyliä.^[9] Cahokian ylhäisön ylelliset asunnot olivat kaupungin seremoniakeskusta ympäröivillä kukkuloilla ja työväestön vaatimattomat asunnot puolestaan kauempana keskustasta. Laitakaupunki oli joka suuntaan leviävä rakennusten, kumpujen ja pienten torien muodostama kokonaisuus. Cahokian länsirajalta erkani haja-asutus, joka kumpuineen ylsi nykyisen St. Louisin itäosiin.^[10]

Pitääkseen kaupungin nopeasti kasvavan väestön kurissa Cahokian eliitti kehitti luokkajaon, jossa ylimpään arvoasteikkoon kuuluvat ylimykset hallitsivat alempia luokkia, huolehtivat kaupungin hallinnosta, valvoivat viljelyksiä ja kokosivat työvoimaa rakennushankkeisiin.^[11] Cahokian kummunrakentajien pääarkkitehti halusi jättää tunnusomaisen merkkinsä jälkipolville ja rakennutti osan kummuista pyramidin tavoin muotoilluiksi neliöpohjaisiksi, monitasoisiksi rakennelmiksi. Malli on tuttu muinaisesta Egyptistä. Merkillepantavaa on myös, että monet Cahokian tunnusomaisista piirteistä muistuttavat Meksikon ja Keski-Amerikan vanhan sivilisaation kulttuuria.^[12]

Kaupankäynti ympäristön kansojen kanssa oli vilkasta. Isoiltajärviltä kuljetettiin paljon kuparia, joka oli tärkeä tuote. Kissankultana tunnettua muskoriittimineraalia tuotiin Appalakeilta, ja kaivauksissa löytynyt laavakivi on peräisin Kalliovuorilta asti.^[13] Monet tutkijat uskovat Kanadan Albertassa sijainneen biisonien teurastuspaikan Head-Smashed-In Buffalo Jumpin olleen eräänlainen liha- ja nahkatuotteiden kauppakeskus, joka oli yhteydessä Cahokian kauppaverkostoon.^[14] Pisimmän matkan päästä tulivat kuitenkin merisimpukat ja barrakudan leukaluut, jotka ovat peräisin Meksikonlahdelta.^[15] Tämä kertoo kauppaverkoston laajuudesta. Cahokiaan johtikin monia maa- ja vesireittejä. Rahaa tai siihen verrattavaa valuuttaa ei ollut käytössä, mutta lahjoja vaihdettiin puolin ja toisin. Se oli hyödyllinen tapa tukahduttaa jännitteitä ja ylläpitää heimojen välistä rauhaa. Cahokian sisällä anteliaisuus lisäsi arvovaltaa. Lahjalla saatettiin myös ostaa alamaisen uskollisuus.^[7]

Cahokia kasvoi nopeasti Mississippi-, Missouri- ja Illinoisjokien yhtymäkohdan hedelmällisen maaperän ansiosta. Maissinviljelyn uskotaan olleen kaupankäynnin ohella paikallisten asukkaiden pääelinkeino. Muita viljelytuotteita olivat tupakka, ohra, hirssi, kurpitsa, mustakoiso, pihatatar, auringonkukka ja pavut.^[16]

Suurin Cahokian kummuista on Monks Mound, Munkkien kumpu, jonka pohja on 316 × 241 metriä. Kummun korkeus on 30,5 metriä, ja se on Pohjois-Amerikan suurin tunnettu esihistoriallinen keinotekoinen maakumpu.^[4] Munkkien kummun tilavuus on 731 000 kuutiometriä, ja sen rakentaminen vaati ehkä noin kolme miljoonaa miestyötuntia^[18].

Kaivausten mukaan kummun huipulla oli aikoinaan puinen temppeli tai päällikön palatsi. Kummun eräällä sivulla oli näyttämöksi ja seremoniakeskukseksi laajennettu alataso, jolla papit hengellisissä menoissa raottivat katsojille uskonnollisten salaisuuksiensa verhoa.^[5] Kummun lähellä oli puupylväistä koottu kehä, jota kutsutaan nimellä "Woodhenge", koska pylväitten asettelu tuo mieleen muinaisenglantilaisen Stonehengen kiviympyrän. Kaupungin johtajat tai astrologit havainnollistivat väestölle paaluympyrän avulla, miten he saivat yhteyden aurinkoon tai johonkin suureen tuntemattomaan voimaan. Paalut osoittivat kalenterin tavoin auringonnousut kesä- ja talvipäivänseisauksien sekä kevät- ja syyspäiväntasauksien aikaan.^[11]

Munkkien kumpua ja Cahokian ydinkeskustaa ympäröi paaluvarustus, jonka rakentaminen on tapahtunut vähintään neljänä eri aikakautena. 3,6 kilometriä pitkään varustukseen kuului vartiotorneja, jotka on rakennettu kolmeen kertaan uudelleen. Rakennelma oli päällystetty savella tulipalon vaaran varalle. Kuuden metrin korkuinen paalutus on puolustustarkoituksen lisäksi todennäköisesti ollut eliitin ja tavallisen väestön välinen sosiaalinen sulkuportti.^[9]

Cahokiasta on löydetty yli 120 maakumpua, joiden päälle on muinoin rakennettu sekä temppeleitä että ylimystön asuntoja. Maakumpujen alta on kaivettu esiin myös hautoja, joukossa useiden kymmenien nuorten naisten joukkohauta.^[19] Lisäksi on löydetty selviä merkkejä keinotekoisista järvistä tai vesialtaista. Kumpujen kätköistä on paljastunut myös taide-esineitä, saviruukkuja, hiilipiirroksia ja "Lintumiehen muistolevy", josta on tullut eräs Munkkien kummun symboleista.^[17] Siitä, miksi muinaiset intiaanit kaiversivat kuvia pieniin litteisiin hiekkakiviin, on esitetty monia eri teorioita. Erään version mukaan laatassa oleva kuva olisi ollut kantajansa passi matkalla paikasta toiseen. Siitä oli luettavissa omistajan valta-asema ja arvo.^[20]

Cahokialaisten uskonnosta ei tiedetä paljon. Heidän on kuitenkin todettu palvoneen mesoamerikkalaisia jumalia, joista tärkein oli yltäkylläisen sadon tuoja aurinko. Uskontonsa oli täynnä symbolikaa. Se kuvastuu Cahokiasta ylös kaivetuissa taide-esineissä, joissa esiintyy auringonsäteiden ja lintujen lisäksi myyttisiä olentoja.^[21] Cahokialaisten maailmassa uskotaan olleen kaksi suurta vastakkaista voimaa: pimeys ja valo.^[22] Valon ylhäältä tuleva maailma oli luotettava ja tasaisen rauhallinen, alhaalta tulevan pimeyden voimien maailma taas epäluotettava ja sekasortoinen. Munkkien kumpu yhdisti nämä maailmat. Se muodosti kosmisen portaikon maanalaisen ja taivaallisen maailman välille ja yhdisti ne maanpäälliseen maailmaan.^[8] Cahokialaiset uskoivat kuoleman jälkeiseen elämään. Kunnioitetuimmat kaupungin asukkaat haudattiin hautakumpujen huipulle lahjojen ja arvotavaroiden kera.^[22]

Cahokialaiseen uskontoon kuuluivat ihmisuhrit. Asia paljastui, kun erään hallitsijan haudan alapuolelta löytyneet nuorten naisten luurangot tutkittiin. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset osoittivat, ettei yksikään haudan 53 naisesta ollut synnyttänyt. Arkeologien mukaan naiset olivat neitsyitä, jotka oli uhrattu täydentämään kuolleen valtiaan tuonpuoleista elämää.^[23]

Cahokian rikkaaseen kulttuuriin kuului erilaisia vapaa-ajan harrastuksia. Kaupunkilaisten huveihin kuului olennaisesti tanssia, musiikkia ja laulua. Esiin kaivettua suurta kenttää uskotaan hengellisten seremonioiden ja rituaalien ohella käytetyn myös joukkuepelien kenttänä. Myös taitoa vaativat pelit miellyttivät cahokialaisia. Suosituin ja arvostetuin urheilulaji oli chunkey.^[22] Siihen tarvittiin kiekkomainen kivi ja muutama keihäs tai seiväs. Avustajan vierittäessä kiveä pitkin kenttää kaksi kilpailijaa kerrallaan yritti heittää keihäänsä mahdollisimman lähelle sitä paikkaa, johon kivi pysähtyi. Chunkeyn pelaamisen on todettu kuuluneen varhaiseen Mississippin kulttuuriin, ja myöhempinä aikoina peli oli yleinen ajanviete useiden intiaanikansojen keskuudessa läntisiä tasankoja myöten. Siitä oli monia muunnelmia, ja se tunnettiin useilla nimillä.^[24]

Cahokian kasvu hidastui tai pysähtyi jo noin 1200 eaa. Jostain syystä Cahokia hylättiin välillä 1300–1400 jaa. Syiksi on veikattu tulvia, kuivuutta, vieraiden kansojen tunkeutumista, kuivuutta, sotia, maanjäristystä, maaperän eroosiota punkaadon takia, kulkutauteja jne.

Cahokiassa oli tulvia 1100–1260 ja 1340–1460^[25][26]. Nämä ovat voineet ajaa ihmiset pois alueelta.

Kun pieni jääkausi alkoi 1250, tämä vähensi sademäärää ja laski lämpötilaa Cahokian tienoilla^[27]. Ehkä kuivuus tai kasvukauden halla oli niin paha, että se tuhosi maissisadosta suuren osan^[11][28]. Yhdessä mahdollisten tulvien kanssa tämä olisi tappanut ihmmisiä nälkään, ja ajanut jäljelle jääneet mm. biisoneita metsästämään.

Eräiden tutkijoiden mukaan kummunrakentajat olivat jääneet idästä ja lännestä työntyvien sotaisten intiaanikansojen jalkoihin ja paenneet etelään. Samoilta ajoilta arkeologit ovat löytäneet merkkejä sotien lisääntymisestä koko Mississippin kulttuurin alueelta.^[29]

Mahdollista on myös punataudin ja tuberkuloosin kaltaisten tautien leviäminen Cahokiaan epidemian tavoin.^[7] Kaupungin terveydenhoitojärjestelmä tuskin oli kovinkaan kehittynyt.

Myös paaluaidan rakentaminen noin vuosina 1175–1275^[30] kaupungin keskustan ympärille on saattanut epäsuorasti olla yhtenä syynä Cahokian tuhoon. Kun kaupungin ympäriltä kaadettiin kymmeniä tuhansia puita aidan rakentamiseksi, kasvit ja eläimet menettivät elintilaansa.^[11] Puiden juuret eivät sitoneet enää maata, ja tuloksena oli eroosion nopea lisääntyminen. Cahokialaisten itse aiheuttama muutos kaupunkinsa ympäristössä saattoi käydä heille kohtalokkaaksi. Saaliseläimet, kuten peurat, kaikkosivat kaukaisemmille alueille, ja joet ja purot liettyivät. Cahokialaisten luurankoja tutkittaessa on havaittu, että he olivat joutuneet turvautumaan varsin yksipuoliseen ravintoon, maissiin. Lihan syönnin väheneminen kertoo riistan niukkuudesta.^[4]

Joskus 1200-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Cahokiaa ravisutti maanjäristys. Munkkien kummun vasen sivu sortui kokonaan, ja monet puusta ja rappauslaastista tehdyt rakennelmat luhistuivat. Uuneista levisi tulipalo, joka poltti osan Cahokiaa, ja maanjäristyksessä vapautuneet vesimassat tulvivat kaupunkiin aiheuttaen pienois-tsunamin.^[5]

Cahokian hallitsijat pyrkivät korjaamaan vahingot turvautumalla asiantuntijoiden apuun ja kaupungin tuhoutuneen osan uudelleenrakentamiseen. Tulvat olivat kuitenkin ehtineet synnyttää uusia uomia. Ongelmien ratkaisuyritykset, kuten kukkuloiden rinteiden pengertäminen, jokien patoaminen ja vieläpä Cahokian siirtäminen, eivät kasvattaneet kaupunkia enää entisiin mittoihinsa. Onkin mahdollista, että cahokialaiset näkivät ruohon vihreämpänä oman kaupunkinsa ulkopuolella. Talojen tulisijoista tupruava savu, vuosi vuodelta lisääntyneet jäteongelmat ja yksipuoliseksi muuttunut ravinto saivat väestön miettimään tulevaisuuttaan, joka ei näyttänyt sellaiselta kuin he olisivat halunneet.^[7]

Kyllästyneenä kaupunkinsa kasvaviin ongelmiin yhä useampi oli valmis astumaan uuteen, toisenlaiseen elämään. Joillekin se saattoi olla siirtyminen Mississippijoen länsipuolisille tasangoille, jossa he voisivat seurata biisonilaumoja ja syödä punaista lihaa. Joillekin se saattoi olla pelkkä halu elää pienimuotoista leirielämää vapaana kaupungin sykkeestä. Ehkä Cahokian vallanpitäjien voima kävi riittämättömäksi pitämään kurissa suurta työväenluokkaa, joka oli kyllästynyt alistettuun asemaansa. Tiedemiehet uskovat, että Cahokian valtiomuoto kääntyi itseään vastaan ja johti sisällissotaan.^[5]

Cahokian yhteiskunta alkoi hajota väestön jättäessä asteittain kaupungin, jonka vaikutus ympäristöön oli ollut ilmeinen. Pieniä samaan muottiin rakennettuja kaupunkeja on löytynyt Mississipin alueelta useita, joista pohjoisimmat olivat Wisconsinissa sijainneet Aztalan ja Trempealeau.^[31] Ensimmäinen eurooppalaisten kuvaus Aztelanista oli Nathaniel Hyerin kirjoitus vuodelta 1837. Hän erehtyi pitämään löytämiään kumpuja muinaisten asteekkien pyramiditemppeleinä ja nimesi paikan heidän mukaansa. Myöhemmät tutkimukset osoittivat Aztalanin olevan kuin Cahokia pienoiskoossa, ja paikka tunnetaankin nykyään Wisconsinin historiallisena puistona. Sieltä on kaivauksisa löydetty samanlaisia ruukkuja kuin Cahokiasta. Vaikka esineet ovat saattaneet kulkeutua Aztalaniin kaupankäynnin mukana, on vaihtoehtona yleisemmin pidetty sitä, että osa Cahokiasta lähteneistä kulki Mississippiä pitkin pohjoiseen ja rakensi Aztalanin metsämaan kulttuuripiirin alueelle. Tutkimuksissa on löytynyt selviä merkkejä siitä, että kahden kulttuurin kohtaaminen ei ole sujunut rauhallisesti.^[31]

Aztalanille kävi samoin kuin Cahokialla ja kaikille muille kummunrakentajien asuttamille kaupungeille. Ne autioituivat. Jälkipolville jäi vain kumpuja todistamaan elämästä, jota joskus oli ollut niiden ympärillä.^[32]

Nimen Cahokia antoivat kaupungille illinois-intiaanit jälkikäteen, koska tyhjilleen jääneen alueen olivat asuttaneet heidän liittokuntaansa kuuluvat cahokiat. Nimi tarkoittaa villihanhia. Cahokian kaupungin alkuperäistä nimeä ei tiedetä sen enempää kuin sitäkään, keitä sen rakentaneet muinaiset kummunrakentajat olivat.^[7]

Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Cahokiaan vuonna 1673. Ranskalaiset tutkimusmatkailijat Louis Jolliet ja Jacques Marquette laskivat Mississippijokea kohti etelää ja tulivat illinoisien hallitsemille alueille. Ensimmäiset muistiinpanot jokien varsille rakennetuista kummuista ovat tältä ajalta. Ranskalaisten kysyessä kumpujen alkuperästä illinoisit kertoivat, ettei niitä ollut rakentanut mikään heidän heimoistaan.^[7]

Kun ranskalaiset jesuiitat saivat myöhemmin jalansijaa illinoisien liittokuntaan kuuluneiden cahokioiden ja tamaroiden kylissä, he aloittivat käännytystyönsä näiden parissa. Seuraavan vuosisadan alkupuolella jesuiitat perustivat suurimman kummun läntiselle sivulle kappelin aikomuksenaan rakentaa paikalle suuri luostari. Paikka nimettiin munkkien kummuksi, ja sillä nimellä se tunnettiin myöhempinä aikoina. Itse luostarin rakentaminen jäi munkeilta haaveeksi, sillä ympäristön sodat ja taudit saivat heidät luopumaan hankkeesta.^[17]

1740-luvulla Cahokiasta tuli pohjoisen Mississippin jokilaakson ranskalaisten strateginen keskus kaupankäynnissä intiaanien kanssa.^[33] Uuden-Englannin joukot valtasivat vuonna 1763 Isojenjärvien ranskalaislinnakkeiden ohella myös Cahokian. Ranska onnistui saamaan Cahokian takaisin, mutta kaupankäynnin pääpaino siirtyi läheiseen St. Louisiin, jonne oli levinnyt Ranskan Louisianan alainen siirtokunta. Vuonna 1769 Cahokia nousi hetkeksi julkisuuteen, kun siellä surmattiin kapinanjohtajana kuuluisuutta saavuttanut ottawien päällikkö Pontiac.^[34]

Yhdysvaltain armeija otti Cahokian vuonna 1778 haltuunsa ranskalaisilta ilman sotilaallista vastarintaa. Seuraavan vuosisadan alussa kuvernööri William Henry Harrison, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain presidentti, nimitti Cahokian käräjätalon luoteisterritorion oikeudelliseksi ja hallinnolliseksi keskukseksi. Cahokia luopui tästä asemasta vuonna 1814.^[33] Kolme vuotta myöhemmin alkanut Mississippin tulviminen ajoi Cahokian asukkaat etsimään turvakseen korkeampaa paikkaa. He perustivat St. Louisin itälaidalle Illinois Cityn. 58 vuotta myöhemmin kaupunki liitettiin St. Louisiin.^[35]

Muinaistutkijat jatkavat edelleen varhaista Cahokiaa koskevan epätietoisuuden selvittämistä ja yrittävät rakentaa ehyempää kuvaa kaupungista ja sen kohtalosta. He ovat käyneet läpi lukemattomia teorioita siitä, mitkä syyt autioittivat kaupungin ja keitä sen asukkaat olivat. Cahokiaan on yritetty liittää moniakin tunnettuja intiaanikansoja, kuten omahat, joiden perimätieto kertoo heidän asuneen lähellä St. Louisia sijainnutta korkeaa kukkulaa.^[36] Intiaanitutkijat ovat yhdistäneet aineellisen kulttuurin ja historiallisten seikkojen perusteella sille kulttuurialueelle, jossa Cahokia sijaitsi, myös osaget ja poncat.^[37] Lisäksi molempien kansojen uskonnossa oli maata ja taivasta edustavat vastakkaisryhmät kuten cahokialaisilla.^[38] Tutkijoitten harmiksi sen enempää omahilla, osageilla kuin poncillakaan ei ole tietämystä suuresta muinaisesta kaupungista. Tämä vaiteliaisuus on saanut jotkut arkeologit esittämään teorian, että intiaanit eivät halua puhua Cahokian tapahtumista.^[9]

Viimeinen yhdysside kummunrakentajiin ovat aurinkoa palvovat ala-Mississipin natchezit. Heidän kastijärjestelmää käyttävä yhteiskuntansa keskittyi suuren maakummun ympärille. Uusi-Ranska hajotti natchezit vuonna 1730, ja heidän alkuperäinen kulttuurinsa katosi ennen kuin sitä ehdittiin lähemmin tutkia.^[15] Tasankojen maanviljely- ja ratsastuskulttuuria edustavien Nebraskan pawneiden uskonnossa näkyi piirteitä cahokialaisuudesta. Tämä ilmeni nuorten tyttöjen uhraamisena.^[39] Mississipin alueen esihistoriallisiin heimoihin kuuluneet chickasawit, choctawit ja cherokeet eivät ole tunnustaneet olevansa muinaisten cahokialaisten jälkeläisiä. Heidänkin kulttuuristaan on kuitenkin löytynyt yhtäläisyyksiä ainakin kummunrakentajiin, minkä osoittavat espanjalaisen löytöretkeilijän Hernando de Soton muistiinpanot 1500-luvulta.^[11]

Yhdysvaltalainen lääkäri Benjamin Smith Barton kirjoitti vuonna 1787, että kummunrakentajat olisivat olleet uuteen maailmaan asettuneita viikinkejä.^[40] Väitettä tukivat tarinat viikingeistä, jotka olivat purjehtineet Pohjois-Amerikkaan noin vuonna 1000 ja perustaneet kaupungin nimeltä Vinland. Tämä paikka on myöhemmin löytynyt Kanadasta ja tunnetaan nykyään nimellä L’Anse aux Meadows.^[41] Smithsonian-instituutti käsitteli varhaisimmissa 1800-luvun julkaisuissaan paljon Cahokiaa ja kallistui Bartonin linjoille kummunrakentajien alkuperän suhteen. Kirjailija Josiah Priest paneutui aiheeseen vuonna 1838 ja esitti, että kumpujen rakentajat olivat egyptiläisiä, kiinalaisia ja norjalaisia. Cahokian autioitumista ja kummunrakentajien katoamista perusteltiin muun muassa arveluilla intiaanien järjestämistä hyökkäyksistä, jotka olivat tuhonneet muinaiset valkoiset siirtolaiset.^[40]

Useimmat myöhemmän ajan tutkijat uskovat, että niin cahokialaiset kuin muutkin kummunrakentajat hajaantuivat sadoiksi ryhmiksi ja vaelsivat eri suuntiin. Se, mitä he pakenivat, jää vaille lopullista vastausta.^[7]

Cahokia Mounds kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, johon se liitettiin vuonna 1983. Suojelukohteena on säilytetty kaikkiaan 68 kumpua. Matkailijat voivat kavuta munkkien kummun huipulle tai tutustua moniin muihin muinaisen kaupungin entisöityihin nähtävyyksiin. Tähän tarjoaa mahdollisuuden kymmenen kilometriä pitkä luontopolku, jonka varrella on myös luonnonvaraista metsää kasvustoineen ja vesistöineen sekä kaistale ruohoaavikkoa. Cahokian kumpujen keskelle rakennettu opetuskeskus sisältää luokkatilojen lisäksi museoesineiden gallerian, esityssalin, majoitustilat vieraille ja paljon muuta. Cahokian erikoistapahtumiin kuuluu tieteellisiä luentoja, lasten ja koululaisten päiviä, intiaanien sadonkorjuujuhlia ja päiväntasaukseen liittyvistä vuosittaisia seremonioita.^[42]

• Pohjois-Amerikan kummunrakentajat
• Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
• Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit

• Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia) Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Lockard, Craig A, Societies, Network, and Transitions: A Global history, Cengage Learning, 2007 ISBN 0618386122
• Mann, Charles C, 1491, The Americas Before Columbus, Granta Books, 2005. ISBN 978-1-86207-876-5
• Moorehead, Warren K. Cahokia Mounds, University of Alabama Press, 2000 ISBN 978-0-8173-1010-3
• Pauketat, Timothy R. Archaeology of Downtown Cahokia, University of Illinois Press, 1998 ISBN 0964488140
• Pauketat, Timothy R. Cahokians and Mississippians, Cambridge University of Press, 2004 ISBN 0 521 81740 4
• Pauketet, Timothy R. & Emerson, Thomas E. Cahokia: Domination and Idealogy in the Mississippi World, Bison Books, 2000 ISBN 0-8032-3708-1
• Virrankoski, Pentti Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994, ISBN 951-717-788-7
• Walker, Barrington, The History of Immigration and Racism in Canada, Canadian Scholars Press, 2008. ISBN 978-1-55130-340-6
• Young, Biloine Whiting, Cahokia: The Great Native American Metropols, University of Illinois Press, 2000 ISBN 9780252068218

• Timothy R. Pauketat, Diana DiPaolo Loren: North American Archaeology. Blackwell Publishing Ltd, 2005, 2005. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio. (englanniksi)^{[vanhentunut linkki]}

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cahokia Wikimedia Commonsissa

• Cahokian kumpujen kotisivu