Éva Besnyő

Éva Besnyő (29. huhtikuuta 1910 Budapest, Itävalta-Unkari – 12. joulukuuta 2003 Laren, Alankomaat) oli unkarilais-alankomaalainen valokuvaaja. Hän aloitti uransa varsinaisesti Berliinissä 1930-luvulla, mutta hän joutui muuttamaan kaupungista natsien valtaannousun takia. Besnyő oli poliittisesti aktiivinen, ja hän oli mukana muun muassa Berliinin olympialaisia vastustaneessa protestinäyttelyssä ja 1970-luvulla feministisessä Dolle Mina -järjestössä, jonka mielenosoituksia hän kuvasi.

Éva Besnyő syntyi Budapestissa vuonna 1910. Hänen vanhempansa olivat Bernat ja Ilonka Besnyő. Éva sai liberaalin juutalaisen kasvatuksen, ja hänen isänsä olisi halunnut hänen jatkavan opiskeluja lukion jälkeen. Éva halusi kuitenkin valokuvaajaksi ja aloitti vuonna 1928 kaksivuotisen oppisopimuskoulutuksen valokuva-, mainos- ja arkkitehtuuritoimistossa. Hän muutti vuonna 1930 Berliiniin pakoon Miklós Horthyn hallintoa.^[1]

Berliinissä Besnyő työskenteli hetken mainosvalokuvaaja René Ahrlén laboratoriossa, kunnes hän alkoi työskennellä uutisvalokuvaaja Peter Wellerille, jolle hän teki kuvareportaaseja jokapäiväisistä ilmiöistä. Reportaasit julkaistiin Berliner Illustrirte Zeitungissa.^[1] Besnyő kierteli päivisin Berliinissä ja etsi kuvauskohteita. Hänen tunnetuin kuvansakin on Berliinin-kaudelta. Siinä on mustalaispoika, joka kantaa selloa selässään.^[2]

Besnyő kuului myös yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivisten intellektuellien ja taiteijoiden ryhmään, jossa olivat mukana muun muassa György Kepes, Joris Ivens, László Moholy-Nagy, Otto Umbehr ja Robert Capa. Myöhemmin Besnyő on muistellut Berliinin-aikaa elämänsä merkittävimmäksi jaksoksi, jonka aikana hänen kuvaustyylinsä ja poliittinen kiinnostuksensa kehittyivät.^[1]

Besnyő perusti 1931 oman studionsa, mutta jo syksyllä 1932 hän päätti muuttaa Amsterdamiin kansallissosialistien uhan takia. Hän muutti sinne alankomaalaisen valokuvaaja John Fernhoutin kanssa, jonka kanssa hän eli vuoteen 1939. Besnyő onnistui saamaan jalansijan Alankomaissa taiteilija Charley Tooropin avustuksella.^[1] Hänen maineensa Alankomaissa syntyi käytännössä ”yhdessä yössä”, kun hän piti vuonna 1933 näyttelyn Van Lierin taidegalleriassa.^[2] Besnyőltä tilattiin muun muassa kuvareportaaseja, muotokuvia sekä taide- ja arkkitehtuurikuvia. Besnyő liittyi vuonna 1934 kulttuurioikeuksia puolustaneeseen taiteilijaryhmittymään, jonka mukana hän osallistui vuoden 1936 Berliinin olympialaisia vastustaneeseen protestinäyttelyyn. Lisäksi Besnyő järjesti Stedelijk-museossa Foto ’37 -nimisen näyttelyn, jonka tarkoituksena oli promota valokuvausta taidemuotona.^[1]

Natsi-Saksan vallattua Alankomaat vuonna 1940 juutalaisten asema heikkeni jatkuvasti. Besnyőkin menetti mahdollisuutensa toimia toimittajana. Hän piiloutui kahdeksi vuodeksi vuonna 1942. Sodan jälkeen hän jatkoi työskentelemistä. Hän myös sai pian sodan jälkeen sekä pojan (s. 1945) että tyttären (s. 1948). Lasten isä oli graafinen suunnittelija Wim Brusse, josta Besnyő erosi 1968.^[1] Sodan jälkeen Besnyőn valokuvauksen tyyli suuntautui erityisesti humanismiin. Hän kuului vuosina 1970–1976 mukana Dolle Mina -nimiseen feministiseen järjestöön.^[1] Hän kuvasi tuona aikana järjestön suorittamia mielenosoituksia ja dokumentoi näin järjestön toimintaa.^[2]