Äänekosken Urheilijat

Äänekosken Urheilijat on vuonna 1932 perustettu urheilun yleisseura Äänekoskelta Keski-Suomesta.^[1] Seuran ohjelmaan kuuluvat yleisurheilu, lentopallo ja salibandy. Alun alkaen lajeja olivat yleisurheilun lisäksi hiihto, paini, voimistelu ja pesäpallo^[2]. Toinen perinteikäs äänekoskelainen urheiluseura Äänekosken Huima vastaa paikkakunnalla kori- ja jalkapallotoiminnasta; Äänekosken Urheilijoiden koripallotoiminta loppui vuonna 1973^[3].

Seuran virallinen nimi oli aluksi Äänekosken Vapaan Työväenyhdistyksen Voimistelu- ja Urheiluseura Äänekosken Urheilijat. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Paul Roitto.^[1] Pitkäaikaisimpia puheenjohtajia ovat olleet vuonna 1990 tehtävään valittu Jorma Kinnunen, vuosien 1945–1952 puheenjohtaja Olavi Manninen ja vuosina 1939–1945 tehtävää hoitanut Veikko Halme.^[4]

Yleisurheilussa Äänekosken Urheilijat on menestynyt erityisesti keihäänheitossa: Jorma Kinnunen saavutti olympiahopeaa Mexico Cityssä 1968 ja heitti seuraavana vuonna Tampereella uuden maailmanennätyksen 92,70. Hänen poikansa Kimmo Kinnunen voitti maailmanmestaruuden Tokiossa 1991 ja saavutti MM-hopeaa Stuttgartissa 1993. Aki Heikkinen voitti kymmenottelussa nuorten kilpailuissa maailmanmestaruuden 1998 ja Euroopan-mestaruuden 1999.^[5] Kinnusten ja Heikkisen lisäksi Äänekosken Urheilijoita jossain vaiheessa uraansa edustaneita ja olympialaisissa kilpailleita yleisurheilijoita ovat Lauri Kalima korkeushypyssä 1936, Erkki Puolakka maratonilla 1952, Erkki Hautamäki kymmenottelussa 1952, Anni Rättyä keihäänheitossa 1952, Paavo Kotila maratonilla 1956, Pentti Rummakko maratonilla 1968 ja Esa Rinne kolmiloikassa 1972.^[6]

Äänekosken Urheilijoiden ensimmäinen menestynyt yleisurheilija oli Tampereelta muuttanut Leo Lehto, joka edusti uutta seuraansa vuodesta 1934 ja voitti samana vuonna maastojuoksun Suomen-mestaruuden.^[7]

Äänekosken Urheilijat pelasi pesäpalloa heti perustamisvuonnaan ja liittyi Pesäpalloliittoon tammikuussa 1933.^[8] Sotien jälkeen pesäpallotoiminta oli naisten varassa mutta loppui kokonaan vuosiksi 1951–1955.^[9] Uuden nousun huipentumia olivat miesten pelaaminen suomensarjassa vuosina 1965–1968 ja naisten yltäminen mestaruussarjan karsintoihin.^[10] Kolmospolttajana pelannut Pirjo Ruosteinen valittiin Itä–Länsi-otteluun vuonna 1966.^[11][12] Seuran pesäpallotoiminta loppui 1970-luvun alussa ja alkoi uudelleen vasta vuonna 1990.^[11]

Paini kuului seuran toimintaan näkyvästi alusta lähtien. Työläisolympialaisissa aiemmin hopealle yltänyt Otto Savolainen oli 1930-luvulla äänekoskelaisten huomattavin painija.^[13] Painiliiton mestaruuskilpailuissa ylsivät vuonna 1953 mitaleille Esko Ollikainen ja Viljo Penttinen.^[14] Seuran painitoiminta hiipui 1960-luvun jälkeen.^[15]

Äänekosken Urheilijoiden nyrkkeilytoiminta pääsi kunnolla vauhtiin 1940-luvulla Karjalasta tulleiden siirtolaisten myötä.^[16] Åke Kuha voitti Suomen-mestaruuden vuonna 1956 ja saavutti vuotta aikaisemmin hopeaa. Ilmari Ollikainen saavutti SM-pronssia vuonna 1949.^[17]

Äänekosken Urheilijoiden naisten joukkue pelasi ensimmäisen kerran lentopallosarjoissa vuonna 1965. Miehet aloittivat pari vuotta myöhemmin.^[18] Miesten edustusjoukkue pelasi parhaimmillaan Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 1-sarjassa. Naisten joukkue pelasi 2-sarjassa. Lisäksi seuralla on juniori- ja ikämiesjoukkueita.

• Relander, Erik: Äänekosken äkkilähtö. Äänekosken Urheilijat 1932–2002. Äänekosken Urheilijat ry, 2002. ISBN 952-91-4653-1

• Virallinen sivu