Lähdekoodi sivulle Suomen kieli

Sinulla ei ole oikeutta muokata tätä sivua seuraavasta syystä:
IP-osoitteesi on alueella, joka on estetty kaikissa Wikimedia-säätiön wikeissä.
Eston asetti ‪Hasley‬. Annettu syy on Open proxy/Webhost: See the help page if you are affected: .
Esto alkoi: 18. joulukuuta 2022 kello 18.21
Esto päättyy: 18. joulukuuta 2025 kello 18.21
Tämänhetkinen IP-osoitteesi on 62.210.136.28. Estetty alue on 62.210.0.0/16.
Liitä kaikki yllä olevat tiedot kun teet kyselyjä. Jos uskot, että sinut estettiin vahingossa, löydät lisätietoja ja ohjeita Ei avoimia välityspalvelimia -käytännöstä.
Muussa tapauksessa keskustellaksesi estosta lähetä tarkistuspyyntö Meta-Wikissä. Voit myös lähettää sähköpostia ylivalvojien VRT-jonoon osoitteeseen stewards@wikimedia.org. Kerro viestissäsi kaikki yllä mainitut tiedot.
Voit katsoa ja kopioida tämän sivun lähdetekstiä.
{{Kieli
| nimi          = Suomen kieli
| oma           = suomi
| kartta        = Suomen kieli päivitys.png
| karttateksti    = {{Legend|#010080|Virallinen kieli}} {{Legend|#008283|Vähemmistökieli}}
| alue          = {{Lista|
* {{Suomen lippu}} [[Suomi]]
* {{Ruotsin lippu}} [[Ruotsi]] (sis. [[ruotsinsuomi]] ja [[meänkieli]])
* {{Norjan lippu}} [[Norja]] ([[Kveenin kieli|kveeni]])
* {{Venäjän lippu}} [[Venäjä]]
* {{Yhdysvaltain lippu}} [[Yhdysvallat]]
* {{Kanadan lippu}} [[Kanada]]
* {{Viron lippu}} [[Viro]]
* {{Ahvenanmaan lippu}} [[Ahvenanmaa]]
}}
| vir           = {{Lista|
* {{Suomi}}
* {{Euroopan unionin lippu}} [[Euroopan unioni]]
* {{Ruotsin lippu}} [[Ruotsi]] (vähemmistökieli)
* {{Ahvenanmaan lippu}} [[Ahvenanmaa]] 
}}
| määrä         = 4,8 miljoonaa Suomessa<ref name="puhujamäärä2023">{{Verkkoviite | Osoite = https://stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaesto-kielen-mukaan | Nimeke = Väestö ja yhteiskunta | Selite = Väestö kielen mukaan 31.12. | Julkaisija = Tilastokeskus | Ajankohta = 26.4.2024 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref> ja 200&nbsp;000&nbsp;– 300&nbsp;000 Ruotsissa<ref>Andersson, Paula & Kangassalo, Raija: Suomi ja meänkieli Ruotsissa. – Jönsson-Korhola & Lindgren 2003, s. 64–65.</ref>
| sija          = ei sadan suurimman joukossa
| kunta         = [[uralilaiset kielet]]
| ryhmä         = [[itämerensuomalaiset kielet]]
| abc           = [[latinalainen kirjaimisto|latinalainen]]
| huolto        = [[Kotimaisten kielten keskus]]
| iso1          = fi
| iso2          = fin
| iso3          = fin
}}

'''Suomen kieli''' eli '''suomi''' on [[Uralilaiset kielet|uralilaisten kielten]] [[Itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomalaiseen]] ryhmään kuuluva kieli, jota puhuvat pääosin [[suomalaiset]]. [[Suomi|Suomessa]] suomen kieltä puhuu äidinkielenään 4,8 miljoonaa ja toisena kielenään 0,5 miljoonaa ihmistä. Suurimmat suomea puhuvat vähemmistöt ovat [[Ruotsinsuomalaiset|Ruotsissa]], [[Norja]]ssa ja [[Venäjänsuomalaiset|Venäjällä]].

Suomen kieli on voimakkaasti [[Taivutus (kielioppi)|taipuva]], [[Agglutinatiivinen kieli|agglutinoiva]] kieli. [[Sanajärjestys]] on toissijainen, [[lauseenjäsen]]ten perusjärjestys on [[Subjekti (lauseenjäsen)|subjekti]]–[[Predikaatti (lauseenjäsen)|predikaatti]]–[[Objekti (lauseenjäsen)|objekti]] ja määrite käy useimmiten pääsanansa edellä. Suomessa on kahdeksan [[vokaali]]a ja 13 [[konsonantti]]a, mikäli eräitä [[Lainasana|lainasanoissa]] esiintyviä äänteitä ei lueta mukaan.

Suomen kielen kirjoittamiseen käytetään [[Latinalainen kirjaimisto|latinalaista kirjaimistoa]], johon kuuluu yhteensä 29, joskus 31, kirjainta.<ref name="aakkoset">{{Verkkoviite | Osoite = https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/aakkoset/ | Nimeke = Aakkoset | Sivusto = Kielitoimiston ohjepankki | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 19.5.2024}}</ref>

Suomen kieltä tutkiva [[Kielitiede|kielitieteen]] ala on [[fennistiikka]].

== Puhujamäärä ja -alue ==

Suomen kieltä puhutaan enimmäkseen [[Suomi|Suomessa]], jossa sitä puhui vuoden 2023 lopussa äidinkielenään 4,8 miljoonaa ihmistä, joka on 85&nbsp;% maan asukkaista.<ref name="puhujamäärä2023"/> Suomenkielisten osuus Suomen väestöstä on viime vuosikymmeninä pienentynyt, sillä esimerkiksi vuonna 1980 maan väestöstä 93,5 prosenttia puhui suomea.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kieli/ennen-suomea-ja-saamea-suomen-alueella-puhuttiin-lukuisia-kadonneita-kielia-kielitieteilijat-ovat-loytaneet-niista-jaanteita | Nimeke = Ennen suomea ja saamea Suomen alueella puhuttiin lukuisia kadonneita kieliä — kielitieteilijät ovat löytäneet niistä jäänteitä | Tekijä = Haikala, Topias | Ajankohta = 21.10.2022 | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Viitattu = 24.10.2022}}</ref> Nykyisin Suomessa on arviolta puoli miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat [[Suomi toisena ja vieraana kielenä|suomea toisena kielenä]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.kotus.fi/kielitieto/kielet/suomi | Nimeke = Suomi | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 2.2.2016}}</ref> [[Suomenruotsalaiset|Suomenruotsalaisista]] valtaosa osaa suomea ainakin jonkin verran, sillä vain 20&nbsp;prosenttia arvioi suomen kielen taitonsa heikoksi tai olemattomaksi.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Suomenruotsalaiset | Vuosi = 2003 | Sivut = 14–15 | Julkaisija = Svenska Finlands Folkting | www = https://issuu.com/folktinget/docs/svefifi/14}}</ref> Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista arviolta 3/4 osaa suomea vähintään keskitasolla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_003.html | Nimeke = Suomen tai ruotsin kielitaito vähintään keskitasoa kolmella neljästä ulkomaalaistaustaisesta | Tekijä = Nieminen, Tarja & Larja, Liisa | Ajankohta = 2.11.2015 | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 7.2.2016}}</ref> Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja [[Ruotsin kieli|ruotsi]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P17 | Nimeke = Perustuslaki: Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin | Ajankohta = 27.11.2018 | Julkaisu = Finlex | Julkaisija = Oikeusministeriö | Viitattu = 10.12.2018}}</ref>

[[Tiedosto:Suomenkieliset Suomessa.png|pienoiskuva|Suomenkielisten suhteellinen määrä Suomen kunnissa vuonna 2020.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://statfin.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/ | Nimeke = Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2021 | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 27.5.2022}}</ref>]]

Pohjois-[[Ruotsi]]ssa [[Tornionjokilaakso]]ssa, [[Kiirunan kunta|Kiiruna]]ssa ja [[Jällivaara]]ssa puhutaan [[Meänkieli|meänkieltä]], jota voidaan historiallisesta ja rakenteellisesta näkökulmasta pitää suomen kielen murteena, mutta kielipoliittisesti ja identiteettisyistä sitä pidetään nykyään erillisenä kielenä. Sillä on oma kirjakieli, joka eroaa suomen yleiskielestä. Meänkielellä on arvioitu olevan Pohjois-Ruotsissa 20&nbsp;000&nbsp;– 35&nbsp;000 ja lisäksi muualla 15&nbsp;000&nbsp;– 25&nbsp;000 puhujaa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Mantila, Harri | Otsikko = Meänkieli, yksi Ruotsin vähemmistökielistä | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 2000 | Numero = 3 | www = https://kielikello.fi/meankieli-yksi-ruotsin-vahemmistokielista/}}</ref> Ruotsissa asuu myös satoja tuhansia [[Ruotsinsuomalaiset|ruotsinsuomalaisia]], jotka ovat enimmäkseen muuttaneet sinne toisen maailmansodan jälkeen. Heidän määräänsä on vaikea arvioida, koska kieltä ei Ruotsissa tilastoida. Vuoden 2015 kyselyn mukaan Ruotsissa asui 420&nbsp;000 henkilöä, jotka puhuivat tai ymmärsivät suomea tai meänkieltä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://sverigesradio.se/artikel/6113794 | Nimeke = Var fjärde i Sverige har en finsk koppling | Tekijä = Farzin, Ramin & Waris, Maija & Kuronen, Erkki | Julkaisu = Sveriges Radio | Ajankohta = 11.3.2015 | Viitattu = 18.5.2022 | Kieli = {{sv}}}}</ref> Sekä suomi että meänkieli ovat olleet Ruotsissa virallisia vähemmistökieliä vuodesta 1999.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Ehrnebo, Paula | Otsikko = Suomesta virallinen vähemmistökieli Ruotsissa | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 2000 | Numero = 3 | www = https://kielikello.fi/suomesta-virallinen-vahemmistokieli-ruotsissa/}}</ref>

[[Norja]]n pohjoisosassa asuvat [[kveenit]] ovat pitäneet puhumaansa kieltä sekä suomen murteena että omana kielenään. Arviot [[Kveenin kieli|kveenin kielen]] puhujien määrästä vaihtelevat 2&nbsp;000 ja 8&nbsp;000:n välillä.<ref name="kveeni-norja">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.regjeringen.no/en/dokumenter/European-charter-for-regional-or-minority-languages/id420162/ | Nimeke = European charter for regional or minority languages. Second periodical report. Norway March 2002 | Ajankohta = 5.3.2012 | Julkaisija = Government.no | Viitattu = 7.2.2016 | Kieli = {{en}}}}</ref> Norjan kveeniliiton arvion mukaan kveenejä on noin 10&nbsp;000 ja heistä 5&nbsp;000&nbsp;– 7&nbsp;000 puhuu kieltä ainakin jonkin verran.<ref>Lindgren, Anna-Riitta & Eskeland, Tuula & Norman, Marjatta: Osima ja Baskabusk – monet suomet Norjassa? – Jönsson-Korhola & Lindgren 2003, s. 167.</ref> Kveenillä on Norjassa virallisen vähemmistökielen asema.<ref name="kveeni-norja"/><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20170228214025/http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=64865 | Nimeke = Suomalaissukuiset kveenit kiinnostavat jälleen norjalaisia | Ajankohta = 13.9.2005 | Julkaisija = Ulkoasiainministeriö | Selite = Arkistoitu 28.2.2017 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref>

[[Venäjä]]llä perinteinen suomea puhuva väestöryhmä olivat [[inkeriläiset]], joiden lukumäärä on kuitenkin vähentynyt, sillä nuorempi sukupolvi puhuu enimmäkseen venäjää ja monet ovat muuttaneet Suomeen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20180420154345/http://www.inkeri.spb.ru/uutiset0312.html#01 | Nimeke = Armoton tilasto | Tekijä = Kokko, Wladimir | Julkaisu = Uutisia Inkeristä 3/12 | Julkaisija = Inkerin Liitto | Selite = Arkistoitu 20.4.2018 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref> Myös [[Karjalan tasavalta|Karjalan tasavallassa]] suomalaisten määrä on vähentynyt samoista syistä, eikä suomen kielellä enää ole siellä virallista asemaa.<ref>Lehtinen, Tapani: Suomalaisia Venäjällä. – Jönsson-Korhola & Lindgren 2003, s. 256–257.</ref> Venäjän vuoden 2010 väestölaskennassa 20&nbsp;700 ihmistä ilmoitti olevansa kansallisuudeltaan [[Venäjänsuomalaiset|suomalaisia]] tai [[Inkeriläiset|inkeriläisiä]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20220409165442/https://www.gks.ru/free_doc/new_site/perepis2010/croc/Documents/Vol4/pub-04-01.pdf | Nimeke = Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 4. Natsionalnyi sostav i vladenije jazykami, graždanstvo. Nazvanije publikatsionnoi tablitsy 1. Национальный Состав Населения | Ajankohta = 2012 | Julkaisupaikka = Moskova | Julkaisija = ИИЦ «Статистика России» | Tiedostomuoto = PDF | Selite = Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru, Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 4. Julkaisu 1, s. 19. Väestön kansallisuus. Arkistoitu 9.4.2022. | Viitattu = 9.5.2013 | Kieli = {{ru}}}}</ref> ja 39&nbsp;000 ilmoitti osaavansa suomea.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210127192904/https://www.gks.ru/free_doc/new_site/perepis2010/croc/Documents/Vol4/pub-04-05.pdf | Nimeke = Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 4. Natsionalnyi sostav i vladenije jazykami, graždanstvo. Nazvanije publikatsionnoi tablitsy 5. Владение языками населением Российской Федерации | Ajankohta = 2012 | Julkaisupaikka = Moskova | Julkaisija = ИИЦ «Статистика России» | Tiedostomuoto = PDF | Selite = Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru, Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 4. Julkaisu 5, s. 143. Väestön osaamat kielet. Arkistoitu 27.1.2021. | Viitattu = 9.5.2013 | Kieli = {{ru}}}}</ref>

Suomalaisia on muuttanut siirtolaisiksi myös Pohjois-Amerikkaan. Muutto oli voimakkaimmillaan vuosina 1880–1930, ja sen seurauksena Yhdysvaltoihin ja Kanadaan syntyi suomea puhuvia yhteisöjä, joiden käyttämää kieltä on kutsuttu [[Amerikansuomi|amerikansuomeksi]].<ref>Jönsson-Korhola, Hannele: Pussaa se peipipoki kitsistä petiruumaan: Suomalaiset ja suomen kieli Amerikassa. – Jönsson-Korhola & Lindgren 2003, s. 389, 409.</ref> Vuosien 2009–2013 tietojen mukaan Yhdysvalloissa suomea käytti kotikielenä 26&nbsp;000 ihmistä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.census.gov/data/tables/2013/demo/2009-2013-lang-tables.html | Nimeke = Detailed Languages Spoken at Home and Ability to Speak English for the Population 5 Years and Over: 2009-2013 | Julkaisija = United States Census Bureau | Viitattu = 1.4.2016 | Kieli = {{en}}}}</ref> Kanadan väestönlaskennassa vuonna 2011 suomea äidinkielenään puhui 17&nbsp;000 ihmistä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www12.statcan.gc.ca/census-recensement/2011/dp-pd/tbt-tt/Rp-eng.cfm?LANG=E&APATH=3&DETAIL=0&DIM=0&FL=A&FREE=0&GC=0&GID=0&GK=0&GRP=1&PID=103000&PRID=0&S=0&SHOWALL=0&Temporal=2011&THEME=90&VID=0 | Nimeke = 2011 Census of Canada: Topic-based tabulations: Detailed Mother Tongue (232), Knowledge of Official Languages (5), Age Groups (17A) and Sex (3) for the Population Excluding Institutional Residents of Canada, Provinces, Territories, Census Metropolitan Areas and Census Agglomerations, 2011 Census | Julkaisija = Statistics Canada | Viitattu = 1.4.2016 | Kieli = {{en}}}}</ref> Näitä väestöryhmiä kutsutaan [[Amerikansuomalaiset|amerikansuomalaisiksi]] ja [[Kanadansuomalaiset|kanadansuomalaisiksi]].

== Luokittelu ==

Genealogisen eli kielen alkuperään perustuvan luokittelun mukaan suomen kieli kuuluu [[Uralilaiset kielet|uralilaisen kielikuntaan]]. Uralilaisia kieliä on yli 30<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.sukukansojenystavat.fi/index.php/sukukansat/ | Nimeke = Yleistä sukukansoista | Julkaisija = Sukukansojen ystävät ry | Viitattu = 12.2.2023}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.ugri.net/ | Nimeke = M.A. Castrénin seura | Viitattu = 12.2.2023}}</ref>, ja niitä puhutaan Euroopan pohjois- ja itäosissa, [[Unkari]]ssa ja [[Unkarilaiset#Unkarilaisten sijoittuminen|sen lähialueilla]] sekä Siperiassa. Ne voidaan jakaa kahteen pääryhmään, [[Suomalais-ugrilaiset kielet|suomalais-ugrilaisiin]] kieliin ja [[Samojedikielet|samojedikieliin]]. Suomen lähimpiä sukukieliä ovat [[itämerensuomalaiset kielet]], kuten [[Karjalan kieli|karjala]] ja [[Viron kieli|viro]]. Kaukaisempaa sukua ovat esimerkiksi [[saamelaiskielet]] ja [[Unkarin kieli|unkari]]. Uralilaiset kielet ovat kehittyneet [[Uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20181211052712/http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/ai/ai4/3_kielen_luokittelua/02_sukukielet | Nimeke = Suomen kielen sukukielet | Tekijä = Varpanen, Tarja | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 2015 | Julkaisija = Otavan opisto | Selite = Arkistoitu 11.12.2018 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20180503202215/http://www.ugri.net/002/htm/index.htm | Nimeke = Suomalais-ugrilaiset kielet ja niiden puhujat. Johdanto | Julkaisija = M. A. Castrénin seura | Selite = Arkistoitu 3.5.2018 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref>

[[Morfologinen typologia|Morfologisen typologian]] kannalta suomea pidetään usein [[Agglutinoiva kieli|agglutinoivana kielenä]], eli kieliopilliset merkitykset ilmaistaan [[Affiksi|affikseilla]], jotka liitetään sanavartalon perään ja voidaan erottaa selvästi toisistaan: esimerkiksi ''talo''+''i''+''ssa''+''ni''+''kin''. Agglutinaatiota on pidetty uralilaisille kielille ominaisena piirteenä. Toisaalta suomi ei ole puhtaasti agglutinoiva kieli vaan siinä on myös [[Flekteeraava kieli|fleksiokielten]] piirteitä, koska esimerkiksi sanassa ''vesiin'' sanavartalo, monikko ja illatiivi ovat sulautuneet yhteen eikä affikseja voi erottaa toisistaan.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Dahl, Östen | Otsikko = Kuinka eksoottinen suomi on? | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2008 | Vuosikerta = 112 | Numero = 4 | Sivu = 547 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2008_545.pdf | Tiedostomuoto = PDF | Lopetusmerkki = pois}}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Yleinen kielitiede | Vuosi = 1994 | Sivut = 10–107 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Yliopistopaino | Isbn = 9515701368}}</ref> Suomea onkin kutsuttu myös kvasiagglutinoivaksi kieleksi.<ref name="Lehtinen2007:54">Lehtinen 2007, s. 54.</ref> Suomessa alkuperäinen uralilaisten kielten agglutinaatio on kuitenkin säilynyt paremmin kuin esimerkiksi virossa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paunonen, Heikki | Otsikko = Kattava esitys suomen ja viron taivutusmorfologian synkroniasta ja diakroniasta | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2010 | Vuosikerta = 114 | Numero = 2 | Sivut = 292–293 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://journal.fi/virittaja/article/view/4341/4055}}</ref> [[Synteettinen kieli|Synteettisissä kielissä]] yhdessä sanassa voi olla paljon erilaisia [[Morfeemi|morfeemeja]] ja sanat ovat pitkiä, kun taas [[Analyyttinen kieli|analyyttisissä kielissä]] vastaavat merkitykset ilmaistaan erillisillä sanoilla. Tämän jaottelun mukaan suomi on synteettinen kieli, mikä on tyypillistä uralilaisille kielille, kun taas useimmat [[indoeurooppalaiset kielet]] ovat analyyttisia.<ref>Lehtinen 2007, s. 53–54.</ref>

[[Sanajärjestys|Sanajärjestystypologia]] jakaa kielet sen mukaan, missä järjestyksessä subjekti, objekti ja [[verbi]] ovat neutraalissa väitelauseessa. Suomi kuuluu [[SVO-kieli]]in, mikä näkyy esimerkiksi lauseessa ''Elli suuteli Ollia''. Toisaalta suomi ei ole puhdas SVO-kieli, koska sanajärjestys voi vaihdella asiayhteydestä ja painotuksesta riippuen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Yleinen kielitiede | Vuosi = 1994 | Sivut = 155–156 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Yliopistopaino | Isbn = 9515701368}}</ref>

== Variaatio ==

=== Yleiskieli, arkikieli ja puhekieli ===

Suomen [[yleiskieli]] on kaikille suomen kielen puhujille yhteinen kielimuoto, joka noudattaa yleisesti hyväksyttyjä normeja. Koska yleiskieltä käytetään etenkin kirjoituksessa ja se on puhutusta kielestä selvästi erillinen kielimuoto, sitä kutsutaan myös kirjakieleksi. Puhuttua yleiskieltä käytetään lähinnä lukupuhunnassa, kun esimerkiksi valmiiksi kirjoitettua esitelmää luetaan ääneen julkisessa tilanteessa.<ref name="Lehikoinen1995:90-91">Lehikoinen 1995, s. 90–91.</ref><ref name="Mielikäinen1986">{{Lehtiviite | Tekijä = Mielikäinen, Aila | Otsikko = Nykysuomen murtuvat murrerajat | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 1986 | Numero = 2 | www = https://kielikello.fi/nykysuomen-murtuvat-murrerajat/}}</ref> Lukupuhuntaa käytetään myös Yleisradion uutislähetyksissä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Karttunen, Kaarina | Otsikko = Millaisia puhekielen rekistereitä radion ja television ohjelmissa tarvitaan? | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 1986 | Numero = 2 | www = https://kielikello.fi/millaisia-puhekielen-rekistereita-radion-ja-television-ohjelmissa-tarvitaan/ | Lopetusmerkki = pois}}</ref> Suomen yleiskieli perustuu vanhoihin murteisiin, ja siihen on yhdistetty tietoisesti eri murteita. Yleiskielessä on vain harvoja piirteitä, joita ei ole otettu suoraan jostain murteesta: sanaston lisäksi niitä ovat lähinnä vain [[Soinnillinen alveolaarinen klusiili|''d''-äänne]] (esim. sanassa ''padan'') ja konsonanttiyhtymä ''ts'' (esim. ''metsä'').<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Tuomi, Tuomo | Otsikko = Murre ja yleiskieli | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 1986 | Numero = 2 | www = https://kielikello.fi/murre-ja-yleiskieli/}}</ref>

[[Arkikieli]] on epämuodollista ja epävirallista kielenkäyttöä, joka poikkeaa neutraalista yleiskielestä ja [[asiatyyli]]stä. Arkikielisyyksiä käytetään runsaasti etenkin [[Suomen puhekieli|puhekielessä]] mutta nykyisin aiempaa enemmän myös kirjoitetussa kielessä. Monesta aluksi arkikielisestä sanasta on ajan myötä tullut yleiskielinen. Tällaisia ovat esimerkiksi monet lyhentymällä syntyneet sanat, muodostustavaltaan uudenlaiset sanat ja toisesta kielestä mukautetut sanat.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Grönros, Eija-Riitta | Otsikko = Arkikielestä yleiskieleen | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 2006 | Numero = 4 | www = https://kielikello.fi/arkikielesta-yleiskieleen/}}</ref>

[[Suomen puhekieli|Puhuttu suomen kieli]] on usein niin sanottua yleispuhekieltä, joka eroaa yleiskielen normeista mutta ei sisällä millekään murteelle tai alueelle tyypillisiä piirteitä. Puhekielessä tavallista koko Suomessa on esimerkiksi ''a'':n ja ''ä'':n katoaminen ''olla''- ja ''ei''-sanojen edellä: ''meill-oli'', ''siin-ei''. Myös ''i'' katoaa yleisesti sekä sanan lopusta ''s'':n jäljessä (''osas'', ''tulis'', ''suureks'') että [[diftongi]]n lopusta sanan toisessa tavussa (''punanen'', ''antas'' < ''antaisi''). Muita laajalle levinneitä piirteitä ovat [[Kieliopillinen luku|yksikön]] käyttö [[Persoona (kielioppi)|monikon 3. persoonassa]] (''ne tulee''), [[pronomini]]t ''se'' ja ''ne'' ihmisistä puhuttaessa ja ''minä''- ja ''sinä''-pronominien lyhyet asut, kuten ''mä''(''ä''), ''mun'' ja ''mulla''. Yleistä on myös [[passiivi]]n käyttö monikon 1. persoonassa (''me mennään''), tiettyjen verbien [[Pikapuhemuoto|pikapuhemuodot]] (''ei oo'', ''ei mee'', ''ei tuu'') ja pronominit ''toi'' ’tuo’ ja ''noi'' ’nuo’.<ref name="Mielikäinen1986"/>

Suomen puhekielessä on kuitenkin paljon vaihtelua esimerkiksi puhujan iän, koulutuksen, sosiaalisen aseman ja kotipaikan mukaan. Perinteisesti on tutkittu etenkin eri alueiden [[Murre|murteiden]] välisiä eroja. Nykyään ihmiset muuttavat paljon paikasta toiseen, ja myös media tasoittaa kielellisiä eroja. Silti eri puolella Suomea puhutaan yhä eri tavoin.<ref name="Lehikoinen1995:90-91"/> Murteella voidaan ilmaista paikallista identiteettiä, ja murteen niin sanottu nuotti eli [[prosodia]] voi säilyä silloinkin, kun ihminen puhuu muuten yleiskieltä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.kotus.fi/kielitieto/murteet/suomen_murteet | Nimeke = Suomen murteet | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 17.3.2016}}</ref> Tasoittunutta murretta, jossa kuitenkin on joitain alueellisia piirteitä, kutsutaan aluepuhekieleksi.<ref name="Mielikäinen1986"/>

=== Murteet ===

{{Pääartikkeli|[[Suomen murteet]]}}

[[Tiedosto:Suomen murteet.png|pienoiskuva|1) Lounaismurteet<br>2) Hämäläismurteet<br>3) Etelä-Pohjanmaan murre<br>4) Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet<br>5) Peräpohjalaiset murteet (meänkieli ja kveeni mukaan luettuna)<br>6) Savolaismurteet<br>7) Kaakkoismurteet]]

Suomen kielen [[Murre|murteista]] puhuttaessa tarkoitetaan yleensä niin sanottuja vanhoja aluemurteita. Siksi murrekartoissa esitetään vuoden 1938 kuntajako ja suomen murteiden puhuma-alueeseen luetaan mukaan Neuvostoliitolle [[Luovutettu Karjala|luovutetut alueet]], Inkerinmaa, Ruotsin Länsipohja ja Norjan Ruija. Toisaalta ruotsinkielisiä Suomen rannikkoalueita ei ole otettu mukaan.<ref name="Lehikoinen1995:105-107">Lehikoinen 1995, s. 105–107.</ref><ref name="Savolainen1998:murrealueet">{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210828205621/http://sokl.uef.fi/aineistot/aidinkieli/murteet/murrealu.html | Nimeke = Suomen murrealueet | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998 | Selite = Arkistoitu 28.8.2021 | Viitattu = 16.5.2016}}</ref> Perinteisen murretutkimuksen kannalta aito murre on alkanut hävitä yleiskielen vaikutuksen, oppivelvollisuuden ja vilkastuvan muuttoliikkeen myötä 1900-luvun alussa.<ref>Rapola 1990, s. 17–20.</ref> Murteita voidaan pitää osittain väistyvänä kielimuotona, ja niiden väliset erot ovat vähitellen tasoittuneet, mutta toisaalta ne ovat yhä myös elävää kieltä. Ihmiset voivat esimerkiksi käyttää murresanoja, joita eivät välttämättä edes tunnista murteellisiksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://kaino.kotus.fi/sms/?p=background | Nimeke = Taustatietoa | Julkaisu = Suomen murteiden sanakirja | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 15.3.2017}}</ref>

Suomen murteet jaetaan perinteisesti kahtia länsimurteisiin ja itämurteisiin. Vastakkaisuus ei ole vain kielellinen, vaan eroja on myös muussa kansanomaisessa henkisessä ja aineellisessa kulttuurissa, kuten ruokataloudessa, työkaluissa, vaatteissa ja rakennuksissa. Länsimurteiden alueelle tyypillistä on ollut vakiintunut kyläasutus ja peltoviljely, idässä puolestaan haja-asutus, kaskenpoltto ja eräkulttuuri.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20220318145014/http://sokl.uef.fi/aineistot/aidinkieli/murteet/etusivu.html | Nimeke = Suomen murteet | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998 | Selite = Arkistoitu 18.3.2022 | Viitattu = 13.5.2016}}</ref><ref name="Lehikoinen1995:107">Lehikoinen 1995, s. 107.</ref> Vakiintunut käsitys murrejaosta perustuu lähinnä tiettyihin äänne- ja muotorakenteen piirteisiin, niiden historiallisen kehitykseen ja asutushistoriaan.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Leino, Antti & Hyvönen, Saara & Salmenkivi, Marko | Otsikko = Mitä murteita suomessa onkaan? | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2006 | Vuosikerta = 110 | Numero = 1 | Sivu = 28 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_26.pdf | Tiedostomuoto = PDF | Lopetusmerkki = pois}}</ref>

Ryhmien selvin ero on kirjakielen ''d''-äänteen edustus. Lännessä sen tilalla on ''r'' (''paran'' ’padan’, ''lehren'' ’lehden’, ''saara'' ’saada’), mutta idässä ''d'' katoaa (''paan'', ''lehen'', ''saaha'').<ref>Lehikoinen 1995, s. 109–111; Rapola 1990, s. 33–34.</ref> Myös kirjakielen ''ts'':n vastineet eroavat: lännessä ''mettä'' ’metsä’, ''kattoo'' ’katsoo’ ja idässä ''mehtä'', ''kahtoo''.<ref>Lehikoinen 1995, s. 112–113; Rapola 1990, s. 38–39.</ref> Länsimurteissa on tyypillistä [[Diftongi#Diftongien avartuminen|diftongien avartuminen]] (''nuari'' ’nuori’, ''tyämiäs'' ’työmies’, ''viaras'' ’vieras’), itämurteissa puolestaan pitkän ''a'':n ja ''ä'':n [[Diftongi#Diftongiutuminen|diftongiutuminen]] (''moa'' ’maa’, ''peä'' ’pää’, ''kaloa'' tai ''kalloo'' ’kalaa’, ''leipeä'' tai ''leipee'' ’leipää’).<ref>Lehikoinen 1995, s. 116; Rapola 1990, s. 56–60.</ref> Länsimurteissa esiintyy ''f''-äänne ja sanan alussa voi olla kaksi konsonanttia, toisin kuin itämurteissa: esimerkiksi ''kaffe'', ''fati'', ''klasi'', ''trappu'', idässä ''kahvi'', ''vati'', ''lasi'', ''rappu''.<ref>Lehikoinen 1995, s. 115.</ref> Tunnettuja ovat myös sanastoerot: lännessä ''vihta'' ja idässä ''vasta''; lännessä sukkaa ''kudotaan'' mutta idässä ''neulotaan''; ''en kehtaa'' tarkoittaa lännessä ’minua ujostuttaa’, idässä taas ’en viitsi’.<ref>Lehikoinen 1995, s. 121; Rapola 1990, s. 77–79.</ref>

Länsi- ja itämurteiden rajaa ei voi määrittää täsmällisesti, koska se on eri murrepiirteillä erilainen ja on olemassa myös sekamurteita, joissa on sekä länsi- että itämurteiden piirteitä. Ne ovat tyypillisiä muun muassa [[Jyväskylä]]ssä. Itämurteiden alueeseen luetaan nykyiset [[Pohjois-Savon maakunta|Pohjois-]] ja [[Etelä-Savon maakunta|Etelä-Savon]], [[Pohjois-Karjalan maakunta|Pohjois-]] ja [[Etelä-Karjalan maakunta|Etelä-Karjalan]], [[Keski-Suomen maakunta|Keski-Suomen]] ja [[Kainuun maakunta|Kainuun]] maakunnat, [[Järviseudun seutukunta|Järviseutu]] ja [[Koillismaa]].<ref name="Lehikoinen1995:107"/><ref name="Savolainen1998:murrealueet"/> Länsi- ja itämurteet jaetaan edelleen seitsemään päämurrealueeseen, joista länsimurteita ovat [[lounaismurteet]], [[hämäläismurteet]], [[eteläpohjalaiset murteet]], [[keski- ja pohjoispohjalaiset murteet]] sekä [[peräpohjalaiset murteet]]. Itämurteita ovat [[savolaismurteet]] ja [[kaakkoismurteet]].<ref name="Lehikoinen1995:105-107"/><ref name="Savolainen1998:murrealueet"/>

== Äännerakenne ==

{{Pääartikkeli|[[Suomen kielen äännerakenne]]}}

=== Äännejärjestelmä ===

Suomessa on kahdeksan [[vokaali]]a: [[Lavea suppea etuvokaali|/i/]], [[Pyöreä suppea etuvokaali|/y/]], [[Pyöreä suppea takavokaali|/u/]], [[Lavea puolisuppea etuvokaali|/e/]], [[Pyöreä puolisuppea etuvokaali|/ø/]], [[Pyöreä puolisuppea takavokaali|/o/]], [[Lavea lähes väljä etuvokaali|/æ/]] ja [[Lavea väljä takavokaali|/ɑ/]].<ref name="SuomiYm2008:20">[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=22 Suomi ym. 2008, s. 20] <small>(PDF)</small>.</ref>

{| {{Wikitable}} style="text-align:center"
|+ Suomen vokaalit<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=2 ISK § 2]; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=22 Suomi ym. 2008, s. 20–21] <small>(PDF)</small>.</ref>
! rowspan="2" |
! colspan="2" | Etuvokaalit
! colspan="2" | Takavokaalit
|-
! <small>laveat</small>
! <small>pyöreät</small>
! <small>laveat</small>
! <small>pyöreät</small>
|-
! suppeat
| [[Lavea suppea etuvokaali|i]]
| [[Pyöreä suppea etuvokaali|y]]
|
| [[Pyöreä suppea takavokaali|u]]
|-
! puolisuppeat
| [[Lavea puolisuppea etuvokaali|e]]
| [[Pyöreä puolisuppea etuvokaali|ø]]
|
| [[Pyöreä puolisuppea takavokaali|o]]
|-
! väljät
| [[Lavea lähes väljä etuvokaali|æ]]
|
| [[Lavea väljä takavokaali|ɑ]]
|
|}

[[Konsonantti|Konsonantteja]] suomessa on 13–17. Omaperäisissä sanoissa tunnetaan 13 konsonanttifoneemia: [[Soinniton bilabiaalinen klusiili|/p/]], [[Soinniton alveolaarinen klusiili|/t/]], [[Soinnillinen alveolaarinen klusiili|/d/]], [[Soinniton velaariklusiili|/k/]], [[Bilabiaalinen nasaali|/m/]], [[Alveolaarinen nasaali|/n/]], [[Velaarinen nasaali|/ŋ/]], [[Soinniton alveolaarinen sibilantti|/s/]], [[Glottaalifrikatiivi|/h/]], [[Alveolaarinen tremulantti|/r/]], [[Alveolaarinen lateraali|/l/]], [[Labiodentaalinen approksimantti|/ʋ/]] ja [[Palataalinen approksimantti|/j/]].<ref name="ISK:3">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=3 ISK § 3].</ref><ref>Karlsson 1982, s. 56–57, 64.</ref> Lisäksi lainasanojen mukana yleiskieleen on tullut neljä konsonanttia: [[Soinnillinen bilabiaalinen klusiili|/b/]], [[Soinnillinen velaariklusiili|/g/]], [[Soinniton labiodentaalinen frikatiivi|/f/]] ja [[Soinniton postalveolaarinen frikatiivi|/ʃ/]], jota merkitään kirjaimella ''[[š]]''. Niistä /f/ kuuluu jo selvästi konsonanttijärjestelmään, mutta /b/ ja /g/ ovat sen raja-alueella ja /ʃ/ on ilmeisesti kaikkein marginaalisin.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=6 ISK § 6]; Karlsson 1982, s. 58–59, 64; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=37 Suomi ym. 2008, s. 35–37] <small>(PDF)</small>.</ref>

Velaarinen nasaali /ŋ/ eli ”äng-äänne” esiintyy omaperäisissä sanoissa vain konsonanttiyhtymissä /ŋk/ ja /ŋkk/ ja [[geminaatta]]na /ŋŋ/, jota merkitään oikeinkirjoituksessa kirjainyhdistelmällä ''ng'', esimerkiksi /kaŋŋas/ ''kangas''. Vierassanoissa /ŋ/ esiintyy myös yksittäisenä konsonanttina muuallakin kuin k:n edellä, esimerkiksi /eŋlanti/ ''englanti'' ja /aŋsti/ ''angsti''.<ref name="ISK:3"/>

Edellä mainittujen konsonanttifoneemien lisäksi suomen kieleen kuuluu yksi konsonanttiäänne, [[glottaaliklusiili]], joka ei ole [[foneemi]]<ref name="ISK:3"/> eli sillä ei eroteta sanojen merkityksiä.

{| {{Wikitable}} style="text-align:center"
|+ Suomen konsonantit<ref name="ISK:3"/><ref>Karlsson 1982, s. 57; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=40 Suomi ym. 2008, s. 38] <small>(PDF)</small>.</ref>
|
! [[labiaali]]
! [[dentaali]]/<br>[[alveolaari]]
! [[palataali]]/<br>[[velaari]]
! [[glottaali]]
|-
! [[klusiili]]t
| [[Soinniton bilabiaalinen klusiili|p]] ([[Soinnillinen bilabiaalinen klusiili|b]])
| [[Soinniton alveolaarinen klusiili|t]] [[Soinnillinen alveolaarinen klusiili|d]]
| [[Soinniton velaariklusiili|k]] ([[Soinnillinen velaariklusiili|g]])
|([[Glottaaliklusiili|ʔ]])
|-
! [[nasaali]]t
| [[Bilabiaalinen nasaali|m]]
| [[Alveolaarinen nasaali|n]]
| [[Velaarinen nasaali|ŋ]]
|
|-
! [[frikatiivi]]t
| ([[Soinniton labiodentaalinen frikatiivi|f]])
| [[Soinniton alveolaarinen sibilantti|s]]
| ([[Soinniton postalveolaarinen frikatiivi|ʃ]])
| [[Glottaalifrikatiivi|h]]
|-
! [[tremulantti]]
|
| [[Alveolaarinen tremulantti|r]]
|
|
|-
! [[lateraali]]
|
| [[Alveolaarinen lateraali|l]]
|
|
|-
! [[puolivokaali]]t
| [[Labiodentaalinen approksimantti|ʋ]]
|
| [[Palataalinen approksimantti|j]]
|
|}

Suomessa on melko paljon vokaaleita suhteessa konsonantteihin. Konsonanttifoneemeita on vain 1,6 yhtä vokaalifoneemia kohden, kun eri kielten mediaani on 3,6. Juoksevassa tekstissä vokaaleita esiintyy vielä enemmän, sillä suomenkielisessä kirjoitetussa tekstissä tai litteroidussa puheessa vokaaleita on 48–49&nbsp;% kaikista kirjainmerkeistä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Aho, Eija & Toivola, Minnaleena & Karlsson, Fred & Liennes, Mietta | Otsikko = Aikuisten maahanmuuttajien suomen ääntämisestä | Julkaisu = Puhe ja kieli | Ajankohta = 2016 | Numero = 2 | Sivu = 79 | www = https://journal.fi/pk/article/view/58283/19940}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=10 ISK § 10].</ref>

Suomen kielessä äänteiden pituus eli [[Kvantiteetti (kielitiede)|kvantiteetti]] erottelee merkityksiä. Pituusasteita on kaksi, ja oikeinkirjoituksessa lyhyet äänteet merkitään yhdellä ja pitkät kahdella kirjaimella.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=9 ISK § 9].</ref>

Vokaalien pituusero esiintyy monissa maailman kielissä, mutta konsonanttien pituusero on harvinaisempi ilmiö.<ref name="Laury2008:261">Laury 2008, s. 261.</ref> Suomi on kuitenkin kielitypologisesti melko harvinainen kieli siinä mielessä, että äänteiden pituus ja sanapaino eivät ole sidoksissa toisiinsa: paino on aina sanan ensimmäisellä tavulla, mutta pitkiä ja lyhyitä äänteitä voi olla kaikissa tavuissa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Suomi, Kari | Otsikko = Suomen kielen prominenssien foneettisesta toteutumisesta | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2005 | Vuosikerta = 109 | Numero = 2 | Sivut = 223–224 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2005_221.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}</ref>

=== Fonotaksi ===

[[Tiedosto:Finnish vowel harmony Venn diagram.svg|pienoiskuva|240px|Suomen kielen vokaaliharmonia.]]

Suomen kielessä vallitsee [[Vokaalisointu|vokaalisoinnuksi]] kutsuttu fonotaktinen rajoitus, jonka mukaan yhdessä sanassa voi olla vain joko takavokaaleja (''a'', ''o'', ''u'') tai etuvokaaleja (''ä'', ''ö'', ''y''). Vokaalit ''e'' ja ''i'' ovat vokaalisoinnun suhteen neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä sekä etu- että takavokaalien kanssa. Vokaalisointu ei kuitenkaan koske yhdyssanoja, kuten ''kesäloma'' ja ''isoisä''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=15 ISK § 15].</ref><ref name="SuomiYm2008:51">[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=53 Suomi ym. 2008, s. 51] <small>(PDF)</small>.</ref>

Suomessa on paljon [[Diftongi|diftongeja]] ja vokaaliyhtymiä, ja pitkät vokaalijonot ja vokaalien monenlaiset yhdistymismahdollisuudet erottavat suomen monista maailman kielistä.<ref name="Laury2008:261"/><ref name="SuomiYm2008:51"/> Suomen yleiskielessä on 18 diftongia, jotka voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Diftongeista harvinaisimpia ovat ''ey'', ''iy'', ''öi'' ja ''yi'', jotka esiintyvät lähinnä vain taivutusmuodoissa tai johdoksissa, siis vartalon ja suffiksin rajalla: ''peseytyä'', ''kääriytyä'', ''töitä'', ''hyinen''.<ref name="ISK:21">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=21 ISK § 21].</ref><ref>Karlsson 1982, s. 83–84.</ref> [[Triftongi|Triftongeja]] suomessa ei ole, vaan kolmen vokaalin yhtymissä on aina tavuraja, kuten sanoissa ''kiuas'', ''kaaos'' tai ''viheriöi''. Sama koskee neljän vokaalin yhtymiä: ''raaoissa'', ''aioin''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=25 ISK § 25]; Karlsson 1982, s. 94–96.</ref>

{| {{Wikitable}} style="text-align:center"
|+ Suomen diftongit<ref name="ISK:21"/>
! rowspan="3" | suppenevat diftongit
| ei
| öi
| äi
| oi
| ai
|-
| ey
| öy
| äy
|
|
|-
| eu
| ou
| au
|
|
|-
! suppeat diftongit
| yi
| ui
| iu
| iy
|
|-
! väljenevät diftongit
| ie
| yö
| uo
|
|
|}

Konsonanttiyhtymiä ei tunnettu ennen suomessa ollenkaan sanan alussa, mikä ilmenee esimerkiksi vanhoissa lainasanoissa ''ranta'' ja ''ruuti'' (< ruots. ''strand'', ''krut''). Nykyään ne ovat kuitenkin yleisiä paitsi lainasanoissa, myös slangissa ja deskriptiivisessä sanastossa, kuten ''prätkä'' ja ''plörö''.<ref>[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=57 Suomi ym. 2008, s. 55] <small>(PDF)</small>.</ref> Omaperäisessä sanastossa on muitakin konsonantteja koskevia fonotaktisia rajoituksia, joita lainasanat voivat rikkoa. Esimerkiksi /d/ voi omaperäisessä sanastossa esiintyä vain konsonanttiyhtymässä /hd/ ja /ŋ/ yhtymässä /ŋk/, mutta lainasanoissa muutkin yhdistelmät ovat mahdollisia, esimerkiksi sanoissa ''kandidaatti'' ja ''kognitio''.<ref>Karlsson 1982, s. 119–120; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=59 Suomi ym. 2008, s. 57] <small>(PDF)</small>.</ref>

Kolmen konsonantin yhtymille on tavallista, että ensimmäinen konsonantti on [[resonantti]] (/l/, /r/, /m/, /n/ tai /ŋ/) ja toinen ja kolmas konsonantti [[obstruentti]] (/p/, /t/, /k/ tai /s/), esimerkiksi sanoissa ''palkka'', ''kanssa'' ja ''konsti''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=32 ISK § 32]; Karlsson 1982, s. 109.</ref> Neljän konsonantin yhtymiä on lähinnä lainasanoissa, kuten ''demonstraatio'' ja ''abstrakti''.<ref>Karlsson 1982, s. 107–108.</ref>

=== Tavu- ja sanarakenne ===

Suomessa on 10 perustavaa [[tavu]]tyyppiä, jos konsonanttiyhtymillä alkavia tavuja ei lasketa mukaan.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=11 ISK § 11]; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=67 Suomi ym. 2008, s. 65–67] <small>(PDF)</small>.</ref>

{| {{Wikitable}} style="text-align:center"
|+ Perustavat tavutyypit
| bgcolor="#cad8ff" | V
| '''o'''.sa
| bgcolor="#cad8ff" | KV
| '''ta'''.lo
|-
| bgcolor="#cad8ff" | VK
| '''es'''.te
| bgcolor="#cad8ff" | KVK
| '''tas'''.ku
|-
| bgcolor="#cad8ff" | VV
| '''au'''.to
| bgcolor="#cad8ff" | KVV
| '''saa'''.ri
|-
| bgcolor="#cad8ff" | VVK
| '''aal'''.to
| bgcolor="#cad8ff" | KVVK
| '''viet'''.to
|-
| bgcolor="#cad8ff" | VKK
| '''ark'''.ku
| bgcolor="#cad8ff" | KVKK
| '''kilt'''.ti
|}

Suomen perussanojen [[Vartalo (kielitiede)|vartalot]] ovat tyypillisesti kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia.<ref>[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=71 Suomi ym. 2008, s. 69] <small>(PDF)</small>.</ref> Yksitavuisia sanoja on vähän, ja niistä suurin osa on [[Funktiosana|funktiosanoja]], kuten [[Pronomini|pronomineja]] (''me'', ''te'', ''hän'', ''se''), [[Konjunktio (kielitiede)|konjunktioita]] (''ja'', ''kun'', ''jos''), kieltoverbi ''ei'' ja [[kopula]]verbin yksikön 3. persoona ''on''.<ref name="ISK:147">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=147 ISK § 147].</ref><ref>[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=72 Suomi ym. 2008, s. 70] <small>(PDF)</small>.</ref> Kolmi- ja useampitavuiset sanat ovat usein [[Johdos|johdoksia]] (''kalaisa'', ''kalastaa'') tai yhdyssanoja (''kalakeitto'', ''kalankasvatus'').<ref name="ISK:145">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=145 ISK § 145].</ref><ref name="ISK:147"/>

Periaatteessa suomen kielen sanat voivat olla hyvinkin pitkiä, koska yhdessä sanassa voi olla useita johtimia ja sen lisäksi vielä taivutussuffikseja. Jonkin verran kaukaa haettu esimerkki on ''järjestelmällistyttämättömyydellänsäkään''.<ref>[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=17 Suomi ym. 2008, s. 15] <small>(PDF)</small>.</ref> [[Kielitoimiston sanakirja]]n pisimmät sanat ovat yhdyssanoja, kuten ''pyyhkäisyelektronimikroskooppi'' ja ''elintarviketurvallisuusvirasto''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000620214.html | Nimeke = Tässäkö on todella pisin suomenkielinen sana: vain 30 kirjainta! | Tekijä = Holopainen, Simo | Julkaisu = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 6.6.2013 | Viitattu = 20.6.2016}}</ref>

=== Prosodia ===

Suomessa sanan [[Paino (kielitiede)|pääpaino]] on aina ensimmäisellä tavulla ja sanan viimeinen tavu on painoton. Nelitavuisissa ja pidemmissä sanoissa voidaan erottaa myös sivupaino. Paino on yleensä joka toisella tavulla, esimerkiksi ''ˈkirjoiˌtettaˌvissa'' (sivupaino 3. ja 5. tavulla). Yhdyssanoissa sivupaino on jälkimmäisen osan ensimmäisellä tavulla: ''ˈmaanˌtie'', ''ˈmatalaˌpalkkainen''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=13 ISK § 13]; Karlsson 1982, s. 150–151.</ref> Painottomat tavut eivät redusoidu, vaan kaikki äänteet äännetään samalla tavalla painoasemasta riippumatta, toisin kuin esimerkiksi englannissa. Koska pääpaino on aina sanan alussa, sananrajat korostuvat erityisen selvästi.<ref>Karlsson 1982, s. 176.</ref> Pääpainon sijoittuminen ensimmäiselle tavulle on tyypillistä [[Uralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]].<ref>Lehtinen 2007, s. 55.</ref>

Normaalipainotuksessa suomen väitelauseen sävelkulku eli [[intonaatio]] on laskeva, ja lausuma voi päättyä [[narina]]an.<ref>Karlsson 1982, s. 169–170; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=116 Suomi ym. 2008, s. 114–115] <small>(PDF)</small>.</ref> Lausepaino liittyy lausuman informaatiorakenteeseen niin, että uutta asiaa sisältävä sana tai lauseke ([[reema]]) saa lausepainon. [[Sävel]]korkeus nousee hieman reeman alussa ja laskee sitten suhteellisen jyrkästi.<ref>Karlsson 1982, s. 170; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=114 Suomi ym. 2008, s. 112–113] <small>(PDF)</small>.</ref> Kysymys- ja käskylauseissa intonaatio on myös laskeva, mutta ne alkavat korkeammalta kuin väitelauseet ja laskevat muutaman tavun jälkeen äänialan keskivaiheille.<ref>Karlsson 1982, s. 172–173.</ref><ref name="SuomiYm2008:116">[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=118 Suomi ym. 2008, s. 116] <small>(PDF)</small>.</ref> Sävelkulun lasku on myös merkki siitä, että puhuja on lopettamassa puheenvuoronsa.<ref>Karlsson 1982, s. 173.</ref><ref name="SuomiYm2008:116"/>

Vaikka suomessa intonaatio laskee yleensä lausuman lopussa, se voi myös nousta esimerkiksi kohteliaissa ilmauksissa, kuten ''huomenta'' tai ''kiitos''. Nouseva intonaatio voi liittyä myös tunteita, kuten harmistumista, epäilyä tai pelkoa ilmaiseviin lausumiin.<ref>[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=119 Suomi ym. 2008, s. 117–120] <small>(PDF)</small>.</ref>

=== Sananrajaiset äänneilmiöt ===

Suomen kielelle tyypillinen [[Sandhi|sandhi-ilmiö]] eli sanarajan yli vaikuttava äänneilmiö on [[Rajageminaatio|rajakahdennus]]. Se ilmenee seuraavan sanan alkukonsonantin kahdentumisena: esimerkiksi ''mene pois'' äännetään /meneppois/ [menepːois]. Jos seuraava sana alkaa vokaalilla, sanarajalla voi esiintyä pidentynyt [[glottaaliklusiili]]: [meneʔ ʔulos].<ref name="ISK:34">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=34 ISK § 34].</ref><ref name="SuomiYm2008:44">[https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=46 Suomi ym. 2008, s. 44] <small>(PDF)</small>.</ref> Kielitieteellisessä tekstissä rajakahdennusta merkitään rivinylisellä x-kirjaimella, esimerkiksi ''sade<sup>x</sup>''.<ref>Karlsson 1982, s. 349.</ref><ref name="SuomiYm2008:44"/> Rajakahdennuksen esiintyminen vaihtelee, mutta se on säännöllisintä seuraavissa sananmuototyypeissä:<ref name="ISK:34"/><ref name="ISK:35">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=35 ISK § 35].</ref>
* A-infinitiivi: ''saako tulla<sup>x</sup>''
* indikatiivin preesensin kieltomuoto: ''en ota<sup>x</sup>''
* 2. persoonan imperatiivi: ''tule<sup>x</sup>'', ''anna<sup>x</sup>''
* e-päätteisten sanojen yksikön nominatiivi: ''sade<sup>x</sup>'', ''puolue<sup>x</sup>''.<ref name="ISK:34"/><ref name="ISK:35"/>

Rajakahdennuksen lisäksi glottaaliklusiili tai heikompi glottaalinen supistuma voi esiintyä myös vokaalialkuisten sanojen edessä, missä se toimii sananrajan osoittimena. Esimerkiksi sanaparit ''saa tavata'' ja ''saat avata'' ääntyvät eri tavalla niin, että jälkimmäisessä on glottalisaatio: [sɑːtʔɑʋɑtɑ]. Glottalisaatiota esiintyy myös yhdyssanan osien rajalla, kuten sanassa ''juhannusyö'' [juhɑnːusʔyø].<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=36 ISK § 36]; Karlsson 1982, s. 155.</ref>

[[Assimilaatio (fonetiikka)|Nasaaliassimilaatiossa]] /n/ assimiloituu seuraavaan konsonanttiin. [[Klusiili]]n edellä nasaali mukautuu klusiilin ääntöpaikkaan: ''tytön pää'' [tytømpæː], ''tytön kello'' [tytøŋkelːo]. Loppu-/n/ voi myös assimiloitua kokonaan seuraavaan konsonanttiin, jos se on /m/, /j/, /v/, /l/ tai /r/, esimerkiksi ''järven muta'' [jærʋemːutɑ], ''järven ranta'' [jærʋerːɑntɑ].<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=39 ISK § 39]; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=45 Suomi ym. 2008, s. 43] <small>(PDF)</small>.</ref>

Sanan lopussa myös vokaalit voivat kadota, mitä kutsutaan loppuheitoksi. Yleisintä on sanaloppuisen /i/:n kato, kuten sanoissa ''hyppäs'' ja ''suureks'', sekä lukusanoissa ''yks'', ''kaks'', ''viis'' ja ''kuus''. Vokaalialkuisen sanan edellä loppuheitto voi aiheuttaa [[elisio]]ta, eli kaksi sanaa äännetään yhteen: ''siinä on'' [siːnon].<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=37 ISK § 37–38].</ref>

== Kielioppi ==

{{Pääartikkeli|[[Suomen kielioppi]]}}

=== Sanaluokat ===
Suomen kielen [[sanaluokat]] voidaan jakaa taivutuksen perusteella kolmeen ryhmään:<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=438 ISK § 438].</ref>
* [[Nominit]], jotka taipuvat [[Kieliopillinen luku|luvun]] ja [[Sijamuoto|sijan]] mukaan. Nominit voidaan jakaa syntaktisin ja semanttisin perustein neljään ryhmään, jotka ovat [[substantiivi]]t, [[adjektiivi]]t, [[pronomini]]t ja [[numeraali]]t. Substantiiveilla ei ole [[Suku (kielioppi)|kieliopillista sukua]], toisin kuin useimmissa Euroopan kielissä ja noin puolessa koko maailman kielistä.<ref>Laury 2008, s. 263–264.</ref>
* [[Verbit]], jotka taipuvat [[Persoona (kielioppi)|persoonan]], [[Tempus|tempuksen]] ja [[Modus|moduksen]] mukaan. Verbien nominaalimuodot eli [[infinitiivi]]t ja [[Partisiippi|partisiipit]] taipuvat tosin osittain samalla tavalla kuin nominit.
* [[Adpositio]]t, [[adverbi]]t ja [[Partikkeli (sanaluokka)|partikkeli]]t, jotka eivät taivu tai taipuvat vain osittain.

=== Vartalot ja sidonnaiset morfeemit ===

Suomen kielessä vapaita eli leksikaalisia [[Morfeemi|morfeemeja]] ovat sanojen [[Vartalo (kielitiede)|vartalot]]. Sidonnaiset eli kieliopilliset morfeemit ovat [[Suffiksi|suffikseja]], jotka liitetään sanavartalon perään.<ref>[https://kaino.kotus.fi/cgi-bin/visktermit/visktermit.cgi?h_id=mBCGGAJHD ISK, morfeemi].</ref><ref name="VKO:morfTyypit">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu212.htm | Nimeke = Morfeemityypit | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 30.8.2016}}</ref> Nomineilla vartalo voi esiintyä itsenäisesti yksikön nominatiivissa, mutta verbeillä vartalon perässä on yleensä aina jokin sidonnainen morfeemi: ''sano''+''n'', ''sano''+''i''.<ref>Karlsson 1982, s. 193, 196.</ref> Sidonnaisia morfeemeja ovat taivutustunnukset, [[Liitepartikkeli|liitteet]] ja [[Johdin (kielitiede)|johtimet]].<ref name="VKO:morfTyypit"/>

Taivutustunnukset edustavat tiettyä taivutuskategoriaa, kuten esimerkiksi imperfektiä ja yksikön 1. persoonaa verbimuodossa ''tul''+''i''+''n'', ja ne liittyvät sanan vartaloon.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=53 ISK § 53].</ref> Liitteet puolestaan eivät kiinnity vartaloon vaan sanaan, jossa voi olla taivutustunnuksia, kuten kysymysliite sanassa ''olit''+''ko''.<ref name="ISK:125">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=125 ISK § 125].</ref> Johtimet liittyvät sanavartaloon ja muodostavat uusia sanoja, kuten ''kana''+''la'', ''keng''+''ittää'' tai ''pilku''+''llinen''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=156 ISK § 156].</ref>

=== Nominien taivutus ===

==== Luku ====
Suomen nomineilla on kaksi lukua: yksikkö ja monikko. Yksikkö on tunnukseton. Monikon nominatiivissa tunnus on ''t'', esimerkiksi ''valo''+''t''. Muissa sijoissa monikon tunnus on ''i'' tai vokaalien välissä ''j'', ja se tulee vartalon perään ennen sijapäätettä, esimerkiksi ''valo''+''i''+''ssa'' : ''valo''+''j''+''a''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=79 ISK § 79].</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu2511.htm | Nimeke = Luku | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 30.8.2016}}</ref>

==== Sijamuodot ====

{| {{Wikitable}}
! colspan="5" style="background:#cfcfcf" | Suomen kielen sijamuodot ja niiden päätteet<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=81 ISK § 81].</ref>
|- style="background:#dfdfdf" |
! Sija !! Yksikkö !! Pääte !! Monikko !! Pääte
|-
! colspan="5" style="background:#efefef" | Kieliopilliset sijat
|-
| [[nominatiivi]] || ''tuttu'' || – || ''tutu''+''t'' || -''t''
|-
| [[genetiivi]] || ''tutu''+''n'' || -''n'' || ''tuttu''+''j''+''en'', ''tuotte''+''i''+''den'' ~ ''tuotte''+''i''+''tten'', ''nais''+''ten'', ''vanho''+''j''+''en'' ~ ''vanha''+''in'' || -''en'', -''den'' ~ -''tten'', -''ten'', -''in''
|-
| [[akkusatiivi]] || ''tutu''+''n'', ''tuttu'', ''minu''+''t'' || –, -''n'', -''t'' || ''tutu''+''t'', ''meidä''+''t'' || -''t''
|-
| [[partitiivi]] || ''tuttu''+''a'', ''maa''+''ta'' || -''A'', -''tA'' || ''tuttu''+''j''+''a'', ''tuotte''+''i''+''ta'' || -''A'', -''tA''
|-
! colspan="5" style="background:#efefef" | Abstraktit paikallissijat
|-
| [[essiivi]] || ''tuttu''+''na'' || -''nA'' || ''tuttu''+''i''+''na'' || -''nA''
|-
| [[translatiivi]] || ''tutu''+''ksi'' || -''ksi'' || ''tutu''+''i''+''ksi'' || -''ksi''
|-
! colspan="5" style="background:#efefef" | Varsinaiset paikallissijat
|-
| [[inessiivi]] || ''tutu''+''ssa'' || -''ssA'' || ''tutu''+''i''+''ssa'' || -''ssA''
|-
| [[elatiivi]] || ''tutu''+''sta'' || -''stA'' || ''tutu''+''i''+''sta'' || -''stA''
|-
| [[illatiivi]] || ''tuttu''+''un'', ''maa''+''han'', ''tuottee''+''seen'' || -''Vn'', -''hVn'', -''seen'' || ''tuttu''+''i''+''hin'', ''tuotte''+''i''+''siin'', ''poik''+''i''+''in'' || -''hin'', -''siin'', -''in''
|-
| [[adessiivi]] || ''tutu''+''lla'' || -''llA'' || ''tutu''+''i''+''lla'' || -''llA''
|-
| [[ablatiivi]] || ''tutu''+''lta'' || -''ltA'' || ''tutu''+''i''+''lta'' || -''ltA''
|-
| [[allatiivi]] || ''tutu''+''lle'' || -''lle<sup>x</sup>'' || ''tutu''+''i''+''lle'' || -''lle<sup>x</sup>''
|-
! colspan="5" style="background:#efefef" | Vajaakäyttöiset sijat
|-
|| [[abessiivi]] || ''tutu''+''tta'' || -''ttA'' || ''tutu''+''i''+''tta'' || -''ttA''
|-
| [[instruktiivi]] || || || ''tutu''+''i''+''n'' || -''in''
|-
| [[komitatiivi]] || || || ''tuttu''+''i''+''ne''- + [[Possessiivisuffiksi|POS]] || -''ine''
|}

Suomessa on 15 sijamuotoa. Teoksen ''[[Iso suomen kielioppi]]'' mukaan [[akkusatiivi]] esiintyy vain persoonapronomineilla (''minut'', ''sinut'' jne.) ja kysymyssanassa ''kenet'',<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1221 ISK § 1221].</ref> kun esimerkiksi [[Opetushallitus|Opetushallituksen]] mukaan se esiintyy myös substantiiveilla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20180503065135/https://www11.edu.fi/ymmarra/index.php?moduli=kielioppi&sivu=objektin_sijat | Nimeke = Objektin sijat | Sivusto = Ymmärrä suomea | Julkaisija = Opetushallitus | Selite = Arkistoitu 3.5.2018 | Viitattu = 27.9.2019}}</ref><ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Hakulinen, Auli & Karlsson, Fred | Otsikko = Suomen akkusatiivi: funktionaalinen näkökulma | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 1975 | Vuosikerta = 79 | Numero = 4 | Sivut = 339–362 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1975_339.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}</ref> Sijojen määrä on suomessa poikkeuksellisen suuri, sillä monissa maailman kielissä niitä ei ole lainkaan tai jos on, tavallisin määrä on 6–7. Tosin [[Unkarin kieli|unkarissa]] on peräti 21 sijamuotoa,<ref name="Laury2008:263">Laury 2008, s. 263.</ref> ja uralilaisissa kielissä niitä on yleensäkin runsaasti.<ref name="Lehtinen2007:54"/>

==== Omistusliitteet ====

Omistusliitteet eli possessiivisuffiksit ilmaisevat nominien yhteydessä omistusta tai muuta yhteen kuuluvuutta, esim. ''minun kotoani'', ''meidän kaltaisemme''. Omistusliitteitä käytetään myös joidenkin verbin nominaalimuotojen kanssa, jolloin ne ilmaisevat tekijää: ''saadakseni'', ''syödessään'', ''huomaamattaan''.<ref name="ISK:95">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=95 ISK § 95].</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1294 ISK § 1294].</ref><ref name="VKO:omLiit">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu2513.htm | Nimeke = Omistusliitteinen taivutus | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 2.9.2016}}</ref> Omistusliitteiden käyttö on uralilaisille kielille tyypillinen piirre.<ref name="Lehtinen2007:54"/>

{| {{Wikitable}}
|+ Omistusliitteet<ref name="ISK:95"/><ref name="VKO:omLiit"/>
! Persoona
! colspan="2" | yksikkö
! colspan="2" | monikko
|-
! 1.
| ''kirja''+''ni''
| -''ni''
| ''kirja''+''mme''
| -''mme''
|-
! 2.
| ''kirja''+''si''
| -''si''
| ''kirja''+''nne''
| -''nne''
|-
! rowspan="2" | 3.
| ''kirja''+''nsa<sup>x</sup>''
| -''nsA<sup>x</sup>''
| ''kirja''+''nsa<sup>x</sup>''
| -''nsA<sup>x</sup>''
|-
| ''kirjassa''+''an''
| -''Vn''
| ''kirjassa''+''an''
| -''Vn''
|}

Puhutussa kielessä omistusliitteitä ei välttämättä käytetä, etenkään silloin, kun omistaja ilmenee persoonapronomista, esimerkiksi ''minun'' ~ ''mun autolla''. Omistusliitteiden käytössä on kuitenkin paljon vaihtelua, ja esimerkiksi yksikön toisessa persoonassa se on melko yleinen: ''Mitä sä laitat päälles?''<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=96 ISK § 96]; [https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1300 ISK § 1300].</ref>

==== Komparaatio ====

[[Komparaatio]]- eli vertailumuotoja on kaksi, [[komparatiivi]] ja [[superlatiivi]]. Suomen kielessä komparaatio on taivuttamisen ja [[Sanojen johtaminen|johtamisen]] rajatapaus.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=633 ISK § 633].</ref><ref name="VKO:komp">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu26.htm | Nimeke = Komparaatio eli vertailu | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 3.1.2017}}</ref>

{| {{Wikitable}}
|+ Komparaatio<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=300 ISK § 300].</ref><ref name="VKO:komp"/>
!
! colspan="2" | komparatiivi
! colspan="2" | superlatiivi
|-
! style="text-align:left" | yks. nom.
| ''iso''+''mpi''
| -''mpi''
| ''iso''+''in''
| -''in''
|-
! style="text-align:left" | yks. gen.
| ''iso''+''mma''+''n''
| -''mmA''-
| ''iso''+''imma''+''n''
| -''immA''-
|-
! style="text-align:left" | yks. ill.
| ''iso''+''mpa''+''an''
| -''mpA''-
| ''iso''+''impa''+''an''
| -''impA''-
|}

=== Verbien taivutus ===

Verbien taivutusmuodot jaetaan kahteen luokkaan: finiittisiin ja infiniittisiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu252.htm | Nimeke = Verbien taivutus | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 3.1.2017}}</ref>
* Finiittiset eli persoonamuotoiset verbit taipuvat persoonamuodoissa, aikamuodoissa sekä moduksissa.<ref name="ISK:107">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=107 ISK § 107].</ref>
* Infiniittisiä verbimuotoja ovat [[infinitiivi]]t ja [[Partisiippi|partisiipit]]. Niissä voi olla [[nomini]]en taivutuspäätteitä, kuten [[Sijamuoto|sijamuodon]] ja [[Monikko|monikon]] tunnus tai [[possessiivisuffiksi]].<ref name="ISK:119">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=119 ISK § 119].</ref>

Suomessa kielto ilmaistaan verbillä ''ei'', joka taipuu persoonamuodoissa: ''en'', ''et'', ''ei'', ''emme'', ''ette'', ''eivät''. Taipuva kieltoverbi on suhteellisen harvinainen, sillä vastaava rakenne tunnetaan noin 9&nbsp;%:ssa maailman kielistä. Noin puolessa kielto ilmaistaan erillisellä partikkelilla, kuten ranskan ''ne'' tai ruotsin ''inte''.<ref name="Laury2008:266">Laury 2008, s. 266.</ref> Muuten suomen verbitaivutusta ei voi pitää universaalisti kovin monimutkaisena, koska yhdellä verbimuodolla voi ilmaista kerrallaan vain kolmea taivutuskategoriaa, jotka ovat passiivi, modus tai aikamuoto ja persoona, esimerkiksi ''men''+''tä''+''isi''+''in''. Maailman eri kielissä verbeillä on yleisesti 4–5, enimmillään jopa 13 taivutuskategoriaa.<ref name="Laury2008:263"/>

==== Persoona ja passiivi ====

Suomen verbit taipuvat kolmessa persoonassa yksikössä ja monikossa, joten suomessa on kuusi kieliopillista persoonaa: yksikön 1. (''minä''), 2. (''sinä'') ja 3. (''hän'') persoona sekä monikon 1. (''me''), 2. (''te'') ja 3. (''he'') persoona.<ref name="ISK:106">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=106 ISK § 106].</ref><ref name="ISK:107"/><ref name="VKO:persoonapäätteet">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu25211.htm | Nimeke = Persoonapäätteet | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 3.1.2017}}</ref> Puhekielessä monikon 1. persoonassa käytetään yleisesti ''mme''-päätteisen persoonamuodon asemesta passiivimuotoa, esimerkiksi ''me tehdään''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1272 ISK § 1272].</ref>

{| {{Wikitable}}
|+ Persoonamuodot<ref name="VKO:persoonapäätteet"/>
!
! colspan="2" style="text-align:center" | yksikkö
! colspan="2" style="text-align:center" | monikko
|-
! 1.
| ''sano''+''n''
| -''n''
| ''sano''+''mme''
| -''mme''
|-
! 2.
| ''sano''+''t''
| -''t''
| ''sano''+''tte''
| -''tte''
|-
! 3.
| ''sano''+''o''
| -''V''
| ''sano''+''vat''
| -''vAt''
|}

Persoonamuotoihin lasketaan myös yksipersoonainen [[passiivi]]. Passiivimuotoisessa lauseessa ei ole subjektia, joten sen avulla tapahtumaa voi kuvata ilmaisematta tekijän tai osallistujan identiteettiä.<ref name="ISK:106"/><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1313 ISK § 1313].</ref> Passiivimuodoista voidaan erottaa passiivin tunnus ''tA'' ja persoonapääte -''Vn'', kuten ''sano''+''ta''+''an''.<ref name="VKO:persoonapäätteet"/>

==== Tempus ====

Suomessa on neljä [[aikamuoto]]a: [[preesens]], [[imperfekti]], [[perfekti]] ja [[pluskvamperfekti]]. Preesensillä ei ole tunnusta, ja imperfektin tunnus on ''i''. Perfekti ja pluskvamperfekti ovat liittomuotoja, jotka muodostetaan ''olla''-verbistä ja pääverbin partisiippimuodosta.<ref name="ISK:112">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=112 ISK § 112].</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu25213.htm | Nimeke = Tempukset | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 10.1.2017}}</ref>

{| {{Wikitable}}
|+ Tempukset<ref name="ISK:112"/>
! style="text-align:left" | preesens
| ''kerron''
|-
! style="text-align:left" | imperfekti
| ''kerroin''
|-
! style="text-align:left" | perfekti
| ''olen kertonut''
|-
! style="text-align:left" | pluskvamperfekti
| ''olin kertonut''
|}

Suomen kielessä ei ole [[futuuri]]a, mutta tulevaan aikaan voidaan viitata verbiliitoilla, joita ei lueta mukaan tempusjärjestelmään: ''tulee olemaan'', ''on oleva''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1523 ISK § 1523]; [https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1543 ISK § 1543].</ref>

==== Modus ====

Finiittiverbien [[Tapaluokka|tapaluokkia]] eli moduksia on neljä: [[indikatiivi]], [[imperatiivi]], [[konditionaali]] ja [[potentiaali]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu25214.htm | Nimeke = Modukset | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 13.1.2017}}</ref><ref name="ISK:115">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=115 ISK § 115].</ref>

{| {{Wikitable}}
|+ Modukset<ref name="ISK:115"/>
! style="text-align:left" | indikatiivi
| ''kerro''+''n''
|-
! style="text-align:left" | konditionaali
| ''kerto''+''isi''+''n''
|-
! style="text-align:left" | potentiaali
| ''kerto''+''ne''+''n''
|-
! rowspan="2" style="text-align:left" | imperatiivi
| ''kerro<sup>x</sup>''
|-
| ''kerto''+''kaa''
|}

Muissa moduksissa kuin indikatiivissa mennyttä aikaa ilmaistaan vain perfektillä: ''olisi kertonut'' (konditionaali), ''lienee kertonut'' (potentiaali) ja ''olkoon kertonut'' (imperatiivi).<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=111 ISK § 111].</ref><ref name="ISK:112"/>

==== Infiniittiset muodot ====

Verbien infiniittisiä muotoja ovat [[infinitiivi]]t ja [[Partisiippi|partisiipit]]. Niillä on eräitä nominien ominaisuuksia, esimerkiksi sijapäätteitä ja omistusliitteitä, eikä niitä ei voi taivuttaa tempuksen ja moduksen mukaan kuten finiittisiä verbejä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu2522.htm | Nimeke = Nominaalimuodot | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 9.1.2017}}</ref><ref name="ISK:119"/>

Infinitiivit käyttäytyvät lauseessa substantiivien tapaan. Ne ovat vähemmän nominaalisia kuin partisiipit, sillä niillä on vajaa sijataivutus eikä niillä voi ilmaista monikkoa.<ref name="VKO:inf">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu25221.htm | Nimeke = Infinitiivit | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 9.1.2017}}</ref><ref name="ISK:119"/><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=121 ISK § 121].</ref>
* A-infinitiivi (1. infinitiivi): ''kerto''+''a''. A-infinitiiviä käytetään sanakirjoissa verbin hakumuotona.
* E-infinitiivi (2. infinitiivi): ''kerto''+''e''+''ssa'', ''kerro''+''tta''+''e''+''ssa'', ''kerto''+''e''+''n''.
* MA-infinitiivi (3. infinitiivi): ''kerto''+''ma''+''ssa'', ''kerto''+''ma''+''sta'', ''kerto''+''ma''+''an'', ''kerto''+''ma''+''lla'', ''kerto''+''ma''+''tta'', ''kerto''+''ma''+''n''.
* Joissain kieliopeissa on erotettu myös 4. infinitiivi (esimerkiksi ''sitä ei käy epäileminen'', ''yltyy yltymistään''), ja 5. infinitiivi (''olla putoamaisillaan'').<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=120 ISK § 120].</ref><ref name="VKO:inf"/>

Partisiipit käyttäytyvät lauseessa adjektiivien tapaan: ne voivat olla esimerkiksi substantiivien määritteitä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu25222.htm | Nimeke = Partisiipit | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 9.1.2017}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=122 ISK § 122].</ref> Niillä on täysi luku- ja sijataivutus kuten nomineilla.<ref name="ISK:119"/>
* VA-partisiippi (1. partisiippi): aktiivissa ''kerto''+''va'', passiivissa ''kerrotta''+''va''.
* NUT-partisiippi (2. partisiippi): aktiivissa ''kerto''+''nut'', passiivissa ''kerro''+''ttu''.
* agenttipartisiippi: ''kerto''+''ma''. Agenttipartisiippi esiintyy lauseissa, joissa tekijä (agentti) on ilmaistu genetiivilla tai omistusliitteellä, esimerkiksi ''Liisan tekemä esitys'', ''maksamani lasku''.
* kieltopartisiippi: ''kerto''+''maton''.

=== Morfofonologinen vaihtelu ===

Morfofonologinen vaihtelu tarkoittaa sitä, että morfeemin (sanavartalon tai suffiksin) äänneasu vaihtelee eri ympäristöissä.<ref>[https://kaino.kotus.fi/cgi-bin/visktermit/visktermit.cgi?h_id=mCHDBBCAD ISK, morfofonologinen vaihtelu].</ref> Sanavartaloa koskevista morfofonologisista vaihteluista yleisimmät ovat [[astevaihtelu]] ja vartalon loppuvokaalin vaihtelu.<ref name="ISK:45">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=45 ISK § 45].</ref>

Astevaihtelua on pidetty jopa yhtenä suomen äänne- ja muotorakenteen luonteenomaisimmista piirteistä.<ref name="VKO:astev">{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu223.htm | Nimeke = Astevaihtelu | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 16.1.2017}}</ref> Astevaihtelu koskee [[Klusiili|klusiileita]] (''k'', ''p'', ''t'') silloin, kun niiden edellä on vokaali tai soinnillinen konsonantti (''l'', ''m'', ''n'', ''r'' tai ''h''). Vaihtelussa on kaksi astetta: vahva ja heikko. Kvantitatiivisessa astevaihtelussa vahvassa asteessa on geminaatta ja heikossa yksinäisklusiili, esimerkiksi ''takki'' : ''takissa'', ''tappaa'' : ''tapan'' ja ''matto'' : ''matolla''. Kvalitatiivisessa astevaihtelussa vahvassa asteessa on yksinäisklusiili, joka katoaa tai muuttuu toiseksi äänteeksi heikossa asteessa, esimerkiksi ''hakee'' : ''haen'', ''kutoo'' : ''kudon'' ja ''rampa'' : ''ramman''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=41 ISK § 41].</ref><ref name="VKO:astev"/>

Vartalon loppuvokaalissa esiintyy vaihtelua etenkin silloin, kun siihen liittyy monikon tai imperfektin ''i''-tunnus. Vaihtelu koskee vartaloita, joiden lopussa on ''a'', ''ä'', ''e'', ''i'', pitkä vokaali tai diftongi. Esimerkiksi ''kastan'' : ''kastoin'', ''päivää'' : ''päiviä'', ''nimeä'' : ''nimiä'', ''lasina'' : ''laseina'', ''maata'' : ''maita'', ''vien'' : ''vein''.<ref name="ISK:45"/><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu221.htm | Nimeke = Suffiksin i:stä riippuvat vokaalivaihtelut | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 16.1.2017}}</ref>

=== Liitepartikkelit ===
[[Liitepartikkeli]]t eivät liity sanan vartaloon vaan sananmuotoon, joka esiintyy myös itsenäisenä. Esimerkiksi sanassa ''töissä''+''hän'' on itsenäinen sananmuoto ''töissä'' ja liitepartikkeli -''hän''.<ref name="ISK:125"/> Suomessa on seuraavat liitepartikkelit:<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=126 ISK § 126].</ref>
* -''kin'' ja -''kAAn'': ''lapsikin ymmärtää'', ''lapsikaan ei ymmärrä''<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1635 ISK § 1635].</ref>
* -''kO'': ''Tuletko sinä mukaan?'', ''Sinäkö se olit?''<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1679 ISK § 1679].</ref>
* -''hAn'': ''mehän tiedettiin kaikki se'', ''Mikkohan se siinä'', ''Onhan täällä luento?''<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=830 ISK § 830].</ref>
* -''pA'': ''Selviänpä!'', ''vastustipa hän tai ei'', ''siinäpä se''<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=833 ISK § 833].</ref>
* -''s'': ''enpäs'', ''oletkos'', ''väliäkös sillä''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=836 ISK § 836].</ref>

=== Lausekkeet ja lauseenjäsenet ===
Suomessa on seuraavanlaisia [[Lauseke (kielitiede)|lausekkeita]], jotka nimetään edussanan (lihavoitu) mukaan:<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=439 ISK § 439]; Hakulinen 2008, s. 277.</ref>
* substantiivilauseke: ''tämä viimeinen '''kohta'''''
* adjektiivilauseke: ''vähän '''outo'''''
* adpositiolauseke: '''''ennen''' viimeistä kohtaa''
* adverbilauseke: ''erittäin '''usein'''''
* infinitiivilauseke: '''''lähtemään''' kotiin''
* partisiippilauseke: ''vastausta '''odottava'''''.
Lausekkeet toimivat [[lauseenjäsen]]inä, eli niillä on lauseessa tietty tehtävä.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=807 ISK § 807].</ref> Lausekkeiden lisäksi suomessa on taipumattomia pikkusanoja, kuten [[Partikkeli|partikkeleita]] (esimerkiksi ''niin'' ja ''kyllä''), jotka sävyttävät koko lauseen merkitystä, ja [[Konjunktio (kielitiede)|konjunktioita]] (kuten ''että'', ''jos''), jotka liittävät lauseita toisiinsa.<ref>Hakulinen 2008, s. 277–278.</ref>

=== Peruslausetyypit ===
Lauseita voidaan jakaa peruslausetyyppeihin sen mukaan, mitä lauseenjäseniä niissä on verbin lisäksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu32.htm#Intransitiivilause | Nimeke = Peruslausetyypit | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref>
* [[Transitiivisuus (kielioppi)#Intransitiiviset verbit|Intransitiivilause]]: ''Koira haukkuu'', ''Lapset ovat puistossa'', ''Setäni asuu maalla''.
* [[Transitiivisuus (kielioppi)|Transitiivilause]]: ''Isä pesee autoa'', ''Mies rakensi talon kalliolle''.
* [[Predikatiivi]]lause: ''Haanpää oli kirjailija'', ''Kirjoittaminen on työlästä''.
* Eksistentiaalilause: ''Autotallissa oli vettä'', ''Ovella seisoi kauppias''. Eksistentiaalilause esittelee tekstissä olevan uuden tarkoitteen (reeman), ja esimerkiksi englannissa sitä vastaa ''there is'' -rakenne.
* Omistuslause: ''Koiralla on luu'', ''Kaikilla ei ole televisiota''. Suomessa omistus ilmaistaan peruslausetyypillä, eikä suomessa ole sellaista omistamista merkitsevää verbiä kuin latinan ''habere'' tai englannin ''have''. Vastaava rakenne tunnetaan kuitenkin monissa maailman kielissä, kuten esimerkiksi [[Venäjän kieli|venäjässä]].<ref name="Laury2008:266"/>
* Tuloslause: ''Pertistä tuli tohtori'', ''Kahvista tuli liian väkevää''.
* Tilalause: ''Sataa'', ''Täällä on kylmä'', ''Nyt on yö''.
* Kokijalause: ''Minua onnisti'', ''Hänelle kävi ikävästi''.

=== Sanajärjestys ===

Suomen kielen [[sanajärjestys]] on melko vapaa siinä mielessä, että lauseenjäsenet voivat sijoittua eri järjestykseen ilman, että lauseesta tulee kieliopin vastainen tai sen kuvaama asiantila muuttuu, koska sanojen kieliopillinen tehtävä käy ilmi niiden taivutusmuodoista eikä sitä tarvitse ilmaista sanajärjestyksellä.<ref name="ISK:1366">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1366 ISK § 1366].</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20180821121110/http://materiaalit.internetix.fi/fi/kielet/ai1/rakenne/lause.htm | Nimeke = Lauseet | Tekijä = Kettunen, Kimmo | Julkaisu = Suomen kielen rakenne | Julkaisija = Internetix | Selite = Arkistoitu 21.8.2018 | Viitattu = 6.3.2017}}</ref> Tässä suhteessa suomi eroaa esimerkiksi englannista, jossa sanajärjestyksen muutos aiheuttaa myös lauseen merkityksen muutoksen.<ref name="Laury2008:265">Laury 2008, s. 265.</ref>

Tavallinen eli neutraali sanajärjestys on SVO, eli subjekti tulee ennen verbiä ja objekti sen jälkeen. Se on Euroopan kielissä vallitseva sanajärjestys.<ref name="Laury2008:265"/> Jos lauseen pääjäsenet ovat jossain toisessa järjestyksessä, lause ei kuvaa pelkästään asiantilaa vaan se välittää muitakin merkityksiä. Esimerkiksi lause ''Löysin minä sieniä'' alkaa verbillä, mikä korostaa lauseen paikkansapitävyyttä. Puhutussa kielessä tätä ilmaistaan myös sanoja painottamalla.<ref name="ISK:1366"/> Sanajärjestykseen vaikuttaa myös se, että vastaanottajalle tutuksi oletettu asia eli [[Teema (kielitiede)|teema]] esitetään ensin ja uusi asia eli [[reema]] vasta sitten.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Heikkilä, Elina | Otsikko = Sanajärjestys jäsentää tekstiä | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 2011 | Numero = 2 | www = https://kielikello.fi/sanajarjestys-jasentaa-tekstia/}}</ref> Silloin subjekti voi tulla myös lauseen loppuun, esimerkiksi ''Elokuvan on ohjannut Woody Allen'' tai ''Pieniä nisäkkäitä ovat myös lepakot''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1374 ISK § 1374].</ref>

=== Lauseenvastikkeet ===

[[Lauseenvastike|Lauseenvastikkeet]] ovat rakenteita, joissa on jokin verbin infinitiivi- tai partisiippimuoto ja joiden voidaan ajatella vastaavaan sisällöltään kokonaista lausetta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu38.htm | Nimeke = Lauseenvastikkeet | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref> Lauseenvastikkeet ovat uralilaisten kielten alkuperäinen piirre, mutta vastaavia rakenteita tunnetaan muissakin maailman kielissä.<ref>Lehtinen 2007, s. 58.</ref>

{| {{Wikitable}}
|+ Lauseenvastikkeet<ref name="ISK:538">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=538 ISK § 538].</ref>
! Nimi
! Esimerkki
! Vastaava lause
|-
| rowspan="2" | referatiivinen<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu382.htm | Nimeke = Referatiivinen lauseenvastike | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref><ref name="ISK:538"/>
| ''Sanoin sinun lähtevän.''
| ''Sanoin, että sinä lähdet.''
|-
| ''Aavistin hänen luopuneen.''
| ''Aavistin, että hän on luopunut.''
|-
| rowspan="2" | temporaalinen<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu383.htm | Nimeke = Temporaalinen lauseenvastike | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=543 ISK § 543].</ref>
| ''Se tapahtui hänen tullessaan kotiin.''
| ''Se tapahtui, kun hän tuli kotiin.''
|-
| ''Tein sen hänen tultuaan kotiin.''
| ''Tein sen, kun hän oli tullut kotiin.''
|-
| finaalinen<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu384.htm | Nimeke = Finaalinen lauseenvastike | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=513 ISK § 513].</ref>
| ''Lähdin maalle levätäkseni.''
| ''Lähdin maalle, jotta lepäisin.''
|-
| rowspan="2" | modaalinen<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu386.htm | Nimeke = Modaalinen lauseenvastike | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=515 ISK § 515].</ref>
| ''Tyttö nauroi kaikkien nähden.''
| ''Tyttö nauroi niin, että kaikki näkivät.''
|-
| ''Poistuin kenenkään huomaamatta.''
| ''Poistuin siten, että kukaan ei huomannut.''
|-
| statusrakenne<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu387.htm | Nimeke = Status-lauseenvastike | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref><ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=877 ISK § 877].</ref>
| ''Poika hyppäsi veteen pää edellä.''
| ''Poika hyppäsi veteen siten, että pää oli edellä.''
|}

== Sanasto ==

{{Pääartikkeli|[[Suomen kielen sanasto]]}}

=== Perussanat ja kompleksiset sanat ===
Perussanan vartalo on yksimorfeeminen, eli sitä ei voi jakaa pienempiin osiin, kuten ''syy'' ja ''pestä''. Kompleksiset sanat ovat johdoksia tai yhdyssanoja: esimerkiksi ''syytön'' ja ''pesettää'' ovat johdoksia ja ''syypää'' ja ''aivopestä'' yhdyssanoja.<ref name="ISK:145"/><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu27.htm | Nimeke = Sananmuodostus | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 7.3.2017}}</ref> Valtaosa suomen sanastosta on kompleksisia sanoja. ''[[Nykysuomen sanakirja]]ssa'' on 210&nbsp;000 sanaa, joista 64,8&nbsp;% on yhdyssanoja ja 26,6&nbsp;% johdoksia. Perussanoja on huomattavasti vähemmän. Suomen murteissa on arvioitu olevan yhteensä noin 10&nbsp;000 perussanaa, ja ''Nykysuomen sanakirjassa'' on vajaat 18&nbsp;000 perussanaa. Jos yleiskielen sanastosta poistetaan nuoret vierasperäiset sanat, jäljelle jää noin 6&nbsp;000 omaperäistä perussanaa.<ref>Koivisto 2013, s. 51–52.</ref>

=== Yhdyssanat ===

Yhdistämisessä sanat liitetään toisiinsa yhdeksi sanaksi, [[yhdyssana]]ksi. Yhdistäminen on rekursiivista, eli yhdyssanoista voidaan muodostaa edelleen uusia yhdyssanoja, esimerkiksi ''puutarhanhoito'' tai ''sähköparranajokone''. Yhdyssanojen määrä on periaatteessa rajaton, ja vain osa niistä on niin vakiintuneita, että ne mainitaan esimerkiksi sanakirjoissa. Joskus yhdyssanan merkityksen voi päätellä sen osien merkityksestä, mutta ei aina: esimerkiksi ''hiekkatie'' on hiekalla päällystetty tie, mutta ''rautatie'' ei ole rautapäällysteinen tie.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=398 ISK § 398]; Koivisto 2013, s. 323–325.</ref>

Rakenteeltaan selvästi yhdyssanoja ovat seuraavat tapaukset:<ref name="ISK:400">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=400 ISK § 400].</ref>
* määriteosa on nominatiivissa oleva substantiivi: ''kivitalo'', ''tiiliseinäinen'', ''pakkosyöttää''
* määriteosa on yhdyssanamuoto, joka on erinäköinen kuin itsenäinen sana: ''kirjoittamisvaikeus'', ''asuinpaikka'', ''kuorimaveitsi''
* määriteosa ei esiinny lainkaan itsenäisenä sanana: ''sisäpuoli'', ''täsmäase'', ''epätavallinen''
* edusosa on adjektiivi, joka ei voi esiintyä ilman määriteosaa: ''hyväsydäminen'', ''vapaaehtoinen'', ''kaksivuotias''
* määriteosa on taipumaton adjektiivi ja edusosa substantiivi: ''märkäpuvussa'' on yhdyssana mutta ''märässä puvussa'' kaksi eri sanaa.

Kiteytymiseksi kutsutaan sitä, että kaksi sanaa esiintyy yhdessä niin usein, että ne tiivistyvät yhdeksi sanaksi ja usein niiden merkitys muuttuu. Esimerkiksi yhdyssana ''vanhapoika'' tarkoittaa eri asiaa kuin ''vanha poika''.<ref name="ISK:400"/>

=== Johdokset ===

[[Sanojen johtaminen|Johtamisessa]] uusi sana muodostetaan lisäämällä kantasanaan [[Johdin (kielitiede)|johdin]], esimerkiksi ''kana'' > ''kanala''. Uutta sanaa kutsutaan johdokseksi. Johdoksesta voidaan johtaa edelleen uusi johdos: ''lentää'' > ''lennättää'' > ''lennätin''. Johdoksen merkitys perustuu usein sen kantasanan ja johdostyypin merkitykseen. Esimerkiksi johtimella -''lA'' muodostetaan paikannimiä, kuten ''myymälä'' ja ''sairaala'', ja johtimella -''in'' välineennimiä, kuten ''kytkin'' ja ''tuuletin''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=155 ISK § 155].</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu2721.htm | Nimeke = Johtamisen peruskäsitteitä | Tekijä = Savolainen, Erkki | Julkaisu = Verkkokielioppi | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Finn Lectura | Viitattu = 27.3.2017}}</ref>

Sellaisia johdostyyppejä, joihin voidaan jatkuvasti ja säännöllisesti johtaa uusia sanoja, kutsutaan produktiivisiksi. Produktiivisten johdosten merkitys on läpinäkyvä, eli se määräytyy kantasanan ja johtimen perusteella. Ne ovat usein tilapäisiä tai vakiintumattomia, eikä niitä luetella sanakirjoissa kattavasti. Produktiivisia johdostyyppejä ovat muun muassa seuraavat:<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=164 ISK § 164].</ref>
* ''lAinen'': yhteenkuuluvuus, usein jonkin ryhmän jäsenyys, kuten ''koululainen'', ''paholainen'' ja ''kerjäläinen''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=191 ISK § 191].</ref>
* ''(U)Us'': ominaisuus. Muodostetaan yleensä adjektiiveista, kuten ''pienuus'', ''mielikuvituksettomuus'', ''tehokkuus'', mutta joskus myös substantiiveista, kuten ''äitiys'' tai ''opettajuus''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=175 ISK § 175].</ref>
* ''minen'': teonnimi. Voidaan muodostaa melkein kaikista verbeistä. Esimerkiksi ''uiminen'', ''näkeminen'', ''siivoaminen'', ''liittyminen'', ''eristäytyminen''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=227 ISK § 227].</ref>
* ''jA'': tekijännimi. Esimerkiksi ''vetäjä'', ''lukija'', ''siivooja''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=252 ISK § 252].</ref>
* ''ele'' ~ ''ile'': frekventatiivinen verbi, eli tapahtuma toistuu useaan kertaan tai on jatkuvaa.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=353 ISK § 353].</ref> Niitä voidaan muodostaa sekä verbeistä, kuten ''heitellä'', ''katsella'', ''hyökkäillä'', että nomineista, kuten ''riidellä'' ja ''nyrkkeillä''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=358 ISK § 358].</ref>
* ''tOn'': karitiivinen adjektiivi (ISK: karitiiviadjektiivi) ilmaisee kantasanan puuttumista: ''lai-ton'', ''kritiiki-tön'', ''tuntee-ton''. Verbeistä muodostettaessa johdin on ''mAtOn'', esimerkiksi ''vetämätön'', ''ohittamaton''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=292 ISK § 292].</ref>
* ''sti<sup>x</sup>'': määrää tai tapaa kuvaava [[adverbi]], esimerkiksi ''herkästi'', ''kauniisti'', ''monipuolisesti'', ''samettisesti'', ''aikataulun mukaisesti''. Voidaan muodostaa useimmista adjektiiveista, mutta myös numeraaleista (''kahdesti'') ja joistakin substantiiveista, kuten ''kiireesti'', ''leikisti'' tai ''helvetisti''.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=373 ISK § 373–374].</ref>

=== Sanaston alkuperä ===

==== Omaperäiset sanat ====

Suomen kielen vanhimmat sanat ovat peräisin [[Uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]].<ref>Lehtinen 2007, s. 42–43.</ref> Eri kriteereillä tämän [[Uralilainen sanasto|uralilaisen sanaston]] lukumäärä vaihtelee n. 150:stä<ref>Lehtinen 2007, s. 66.</ref> lähelle 500:aa.<ref>[https://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf#page=8 Häkkinen, J. 2009, s. 16–17] <small>(PDF)</small>.</ref> Suomen kielessä yhä käytössä olevat, uralilaiset sanat kuvaavat esimerkiksi sukulaisia (''anoppi'', ''isä'', ''miniä'', ''setä''), ruumiinosia (''jänne'', ''pää'', ''silmä'', ''sydän''), eläimiä (''kala'', ''koira'', ''kyy'', ''varis''), kasveja (''koivu'', ''kuusi'', ''puu''), metsästystä ja luonnossa liikkumista (''jousi'', ''nuoli'', ''suksi'', ''soutaa'') ja keskeisiä toimintoja (''elää'', ''kuolla'', ''mennä'', ''niellä'').<ref>Lehtinen 2007, s. 43.</ref> Tästä sanastosta on päätelty, että kantakielen puhujat ovat asuneet pohjoisilla seuduilla ja harjoittaneet metsästystä, kalastusta ja keräilyä.<ref>Lehikoinen 1995, s. 238.</ref>

Vanhojen omaperäisten sanojen osuus suomen kielen sanastosta on määrällisesti melko pieni, mutta monet niistä ovat hyvin yleisiä, kuten ''se'', ''ei'', ''hän'' ja ''olla''. Lisäksi ikivanhoista pronominivartaloista on johdettu paljon yleisiä sanoja, kuten ''että'', ''sekä'', ''kun'' ja ''kuin''. Yhteensä voidaan arvioida, että nykysuomen 100 yleisimmästä sanasta 40&nbsp;% ja 1&nbsp;000 yleisimmistä sanasta 10&nbsp;% perustuu uralilaisen kantakielen sanastoon.<ref>Häkkinen, K. 1985, s. 145–147.</ref>

==== Lainasanat ====

Suomen kielen vanhimmat lainasanat ovat peräisin [[Indoeurooppalainen kantakieli|indoeurooppalaisesta kantakielestä]], kuten ''jyvä'', ''mehiläinen'', ''mesi'' ja ''porsas''. Ne on ilmeisesti lainattu jo uralilaiseen kantakieleen.<ref>Lehikoinen 1995, s. 243; Lehtinen 2007, s. 215–216.</ref> [[Balttilaiset kielet|Balttilaisia]] ja vanhoja [[Germaaniset kielet|germaanisia]] lainasanoja on itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä, mutta ei juuri idempänä. Suomessa balttilaisia lainasanoja on toistasataa (esimerkiksi ''morsian'', ''hammas'', ''herne'' ja ''seinä'') ja vanhoja germaanisia lainasanoja noin 500 (esimerkiksi ''äiti'', ''leipä'', ''rauta'', ''kuningas'' ja ''keihäs''). Lainasanojen perusteella on päätelty, että kantasuomalaisilla on ollut tiiviit suhteet balttilaisten ja germaanisten kielen puhujiin ja heiltä on opittu karjanhoitoa, kehittyneempää maanviljelyä, tekniikkaa ja metallin käsittelyä.<ref>Lehikoinen 1995, s. 243–248; Lehtinen 2007, s. 216–217, 232–234.</ref>

[[Slaavilaiset kielet|Slaavilaisia]] lainasanoja suomessa on noin 300. Esimerkiksi varhaisimmat [[kristinusko]]on liittyvät sanat ''risti'', ''pappi'' ja ''pakana'' ovat slaavilaisia, vaikka kristinusko onkin tullut Suomeen lännestä.<ref>Häkkinen, K. 1985, s. 137–138; Lehtinen 2007, s. 237–240.</ref> Myöhemmin Suomeen on lainautunut sanoja myös [[Venäjän kieli|nykyvenäjästä]], kuten ''pomo'', ''kanava'', ''kapakka'' ja ''viesti''.<ref>Häkkinen, K. 1985, s. 139.</ref>

Eniten lainasanoja suomeen on tullut [[Ruotsin kieli|ruotsista]]. Vanhimpia ruotsalaislainoja ovat esimerkiksi ''kummi'', ''kaupunki'', ''tuoli'', ''housut'' ja ''sakset'', ja lainoja on tullut sen jälkeen jatkuvasti. Ruotsin välityksellä suomeen on tullut myös paljon latinalais- ja kreikkalaisperäistä sanastoa (esim. ''kirkko'', ''koulu'', ''kartta'', ''leijona'', ''historia'').<ref>Lehikoinen 1995, s. 250–251.</ref> Nykyisessä suomen kirjakielessä arvioidaan olevan toistatuhatta ruotsalaista lainasanaa. Viimeisen sadan vuoden aikana ruotsin vaikutus on vähentynyt ja dominoivaksi kulttuurikieleksi on etenkin toisen maailmansodan jälkeen noussut [[Englannin kieli|englanti]].<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Koponen, Eino | Otsikko = Ruotsin kielen vaikutuksesta suomen kieleen | Julkaisu = Språkbruk | Ajankohta = 2014 | Numero = 3 | www = https://sprakbruk.fi/artiklar/ruotsin-kielen-vaikutuksesta-suomen-kieleen/}}</ref> Kaikki englantilaiset lainasanat eivät kuitenkaan ole nuoria, vaan jo 1800-luvulla on lainattu esimerkiksi ''rommi'', ''pihvi'', ''timotei'', ''muki'' ja ''tunneli''.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pulkkinen, Paavo | Nimeke = Lokarista sponsoriin. Englantilaisia lainoja suomen kielessä | Vuosi = 1984 | Sivu = 8 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-08124-1}}</ref>

Suomen tuhannesta yleisimmästä kantasanasta on varovaisesti arvioiden yli kolmannes lainaperäisiä. Suomen kielen professorin [[Kaisa Häkkinen|Kaisa Häkkisen]] mukaan suomea voikin nykyisen sanastonsa suhteen pitää pitkälti indoeurooppalaisena kielenä.<ref>Häkkinen, K. 1985, s. 151–152.</ref>

== Kirjoitusjärjestelmä ==

{{Pääartikkeli|[[Suomen kielen aakkoset]]}}

Suomen kielessä käytetään [[latinalaiset aakkoset|latinalaisia kirjaimia]], jotka ovat aakkosjärjestyksessä [[A]], [[B]], [[C]], [[D]], [[E]], [[F]], [[G]], [[H]], [[I]], [[J]], [[K]], [[L]], [[M]], [[N]], [[O]], [[P]], [[Q]], [[R]], [[S]], ([[Š]]), [[T]], [[U]], [[V]], [[W]], [[X]], [[Y]], [[Z]], ([[Ž]]), [[Å]], [[Ä]] ja [[Ö]].<ref name="aakkoset"/> Kirjaimia C, Q, W, X, Z, Ž ja Å tavataan [[sitaattilaina|sitaattilainoissa]] eli mukautumattomissa lainasanoissa.<ref name="ISK:7">[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=7 ISK § 7].</ref>

Suomen kirjoitusjärjestelmä on melko fonemaattinen: yhtä äännettä eli foneemia vastaa aina sama kirjain ja yhtä kirjainta vastaa sama äänne. Poikkeuksena on [[Velaarinen nasaali|/ŋ/]] eli ”äng-äänne”, jota merkitään ''n''-kirjaimella silloin, kun se esiintyy yksinään ''k'':n edellä (''hanki''), mutta geminaatta /ŋŋ/ merkitään kirjainyhdistelmänä ''ng'' (''kangas''). Pitkää äännettä merkitään kahdella kirjaimella.<ref name="ISK:7"/> Kirjaimien ja äänteiden suhde voidaan esittää seuraavasti:<ref>Karlsson 1982, s. 52, 57; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=40 Suomi ym. 2008, s. 38] <small>(PDF)</small>.</ref><ref name="SuomiYm2008:20"/>

{| {{Wikitable}} style="text-align:center"
! style="text-align:left" | [[Kirjain]]
| [[A]]
| [[B]]
| [[D]]
| [[E]]
| [[F]]
| [[G]]
| NG
| [[H]]
| [[I]]
| [[J]]
| [[K]]
| [[L]]
| [[M]]
| [[N]]
| NK
| [[O]]
| [[P]]
| [[R]]
| [[S]]
| [[Š]]
| [[T]]
| [[U]]
| [[V]]
| [[Y]]
| [[Ä]]
| [[Ö]]
|-
! style="text-align:left" | [[Foneemi]]
| [[Lavea väljä takavokaali|ɑ]]
| [[Soinnillinen bilabiaalinen klusiili|b]]
| [[Soinnillinen alveolaarinen klusiili|d]]
| [[Lavea puolisuppea etuvokaali|e]]
| [[Soinniton labiodentaalinen frikatiivi|f]]
| [[Soinnillinen velaariklusiili|g]]
| [[Velaarinen nasaali|ŋŋ]]
| [[Glottaalifrikatiivi|h]]
| [[Lavea suppea etuvokaali|i]]
| [[Palataalinen approksimantti|j]]
| [[Soinniton velaariklusiili|k]]
| [[Alveolaarinen lateraali|l]]
| [[Bilabiaalinen nasaali|m]]
| [[Alveolaarinen nasaali|n]]
| [[Velaarinen nasaali|ŋ]][[Soinniton velaariklusiili|k]]
| [[Pyöreä puolisuppea takavokaali|o]]
| [[Soinniton bilabiaalinen klusiili|p]]
| [[Alveolaarinen tremulantti|r]]
| [[Soinniton alveolaarinen sibilantti|s]]
| [[Soinniton postalveolaarinen frikatiivi|ʃ]]
| [[Soinniton alveolaarinen klusiili|t]]
| [[Pyöreä suppea takavokaali|u]]
| [[Labiodentaalinen approksimantti|ʋ]]
| [[Pyöreä suppea etuvokaali|y]]
| [[Lavea väljä etuvokaali|æ]]
| [[Pyöreä puolisuppea etuvokaali|ø]]
|}

Kirjoitusjärjestelmän fonemaattisuuden vuoksi väitetään usein, että ”suomea puhutaan kuin kirjoitetaan” tai päinvastoin. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, sillä puheessa on aina paljon [[allofoni]]sta ja [[Prosodia|prosodista]] vaihtelua, jota kirjoituksessa ei merkitä. Lisäksi suomea puhutaan vain harvoin täysin kirjoitetun kielen normien mukaisesti. Mitä vapaampaa puhekieli on, sitä enemmän se eroaa kirjakielestä: esimerkiksi sana ''onko'' voi raportoidussa puheessa korvautua sanalla ''onks'' /oŋks/; sana ''kauhea'' sanoilla ''kauhee'', ''kauhia'', ''kauhi'' tai ''kaahee'' ja sana ''viisikymmentäyksi'' sanalla ''viiskytyks''.<ref>Karlsson 1982, s. 77–78; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=143 Suomi ym. 2008, s. 119, 141–143] <small>(PDF)</small>.</ref>

Kirjoituksen ja ääntämisen välille eroa aiheuttavat lisäksi seuraavat ilmiöt:
* [[Rajageminaatio|rajakahdennus]]: esimerkiksi ''tule tänne'' äännetään /tulettänne/ ja ''sinnekään'' /sinnekkään/.<ref name="ISK:7"/>
* ''n''-äänteen [[Assimilaatio (fonetiikka)|assimilaatio]]: esimerkiksi ''kunpa'' /kumpa/.<ref name="ISK:7"/>
* kirjainten ''b'', ''g'' ja ''š'' ääntämys vaihtelee ja ne voidaan ääntää myös /p/, /k/ ja /s/.<ref name="ISK:7"/><ref>Karlsson 1982, s. 66.</ref>
* vierassanoissa etenkin konsonantit, mutta joskus myös vokaalit, voidaan ääntää pitkinä, vaikka ne kirjoitetaan yhdellä kirjaimella: ''arkeologia'' /arkkeologia/, ''bonus'' /boonus/.<ref>[https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=8 ISK § 8].</ref>

Nämä erot voivat näkyä myös niin, että sanoja kirjoitetaan ääntämisen mukaan silloinkin, kun se rikkoo virallista oikeinkirjoitusta: esimerkiksi ''lähdempä'', ''en tulekkaan'', ''proileri'' tai ''krilli''.<ref>Karlsson 1982, s. 78; [https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf#page=38 Suomi ym. 2008, s. 36] <small>(PDF)</small>.</ref>

== Historia ==

{{Pääartikkeli|[[Suomen kielen historia]]}}

=== Kielihistoria ===

[[Tiedosto:Birch-bark letter 292 real.jpg|pienoiskuva|[[Tuohikirje 292]] on kirjoitettu 1200-luvun alussa. Se on vanhin tunnettu esimerkki itämerensuomalaisesta kirjoituksesta.]]

Suomen kieli on muiden uralilaisten kielten tavoin kehittynyt [[Uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]], jota on perinteisen näkemyksen mukaan puhuttu noin 6&nbsp;000 vuotta sitten jossain [[Volga]]n keskijuoksun ja [[Ural]]-vuorten välisellä alueella.<ref>[https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf#page=1 Kallio 2006, s. 2–3] <small>(PDF)</small>; Lehtinen 2007, s. 34.</ref> Nykyään monet kielitieteilijät kuitenkin pitävät kantauralia huomattavasti nuorempana ja ajoittavat sen noin vuoteen 2000 eaa.<ref>[https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf#page=16 Kallio 2006, s. 17] <small>(PDF)</small>; [https://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf#page=22 Häkkinen, J. 2009, s. 30 <small>(PDF)</small>].</ref> Nykyiset [[uralilaiset kielet]] eivät kuitenkaan ole kehittyneet suoraan kantauralista, vaan yleensä kantasuomen ja kantauralin välille oletetaan ainakin yksi välikantakieli.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kulonen, Ulla-Maija | Nimeke = Kielitiede ja suomen väestön juuret | Vuosi = 2004 | Sivut = 104–108 | Selite = Riho Grünthal (toim.): Miten menneisyyttämme tutkitaan | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-746-332-4}}</ref>

Käsitykset siitä, milloin jotain suomensukuista kieltä on puhuttu nykyisen Suomen alueella, vaihtelevat. Vanhemman ajoituksen mukaan uralilainen kantakieli on yhdistetty [[Kampakeraaminen kulttuuri|kampakeraamiseen kulttuuriin]], joka levisi Itämerelle asti jo noin vuosina 3900–3500 eaa.<ref>[https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf#page=15 Kallio 2006, s. 16] <small>(PDF)</small>; Lehtinen 2007, s. 204–207.</ref> Nykyään pidetään todennäköisempänä, että uralilaiset kielet ovat levinneet nykyisen Suomen alueelle vasta kun [[kantasaame]] ja [[Myöhäiskantasuomi|kantasuomi]] ovat olleet erillisiä kielimuotoja. Ne ovat eronneet toisistaan ehkä vuoden 1000 eaa. jälkeen.<ref>[https://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf#page=38 Häkkinen, J. 2009, s. 46] <small>(PDF)</small>.</ref> Kantasuomea on puhuttu ajanlaskun alun tienoille, jonka jälkeen siitä ovat alkaneet kehittyä nykyiset itämerensuomalaiset kielet.<ref>Lehtinen 2007, s. 75.</ref> Erillisistä kielistä tai murteista voidaan puhua noin vuodesta 500 alkaen.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (osa 2) | Julkaisu = Muinaistutkija | Ajankohta = 9.7.2010 | Numero = 2/2010 | Sivu = 6 | www = https://www.alkuperasivusto.fi/Jatkuvuus2.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}</ref>

Vuoden 1000 tienoilla Suomessa oli arkeologisten löytöjen perusteella neljä asutusaluetta, joiden on tulkittu edustavan myös neljää muinaismurretta: Varsinais-Suomi, Häme, Karjala ja Savo.<ref>Lehtinen 2007, s. 246–247.</ref> Myös vanhimmissa kirjallisissa lähteissä, kuten riimukivissä ([[Riimukivi Gs 13|Gs 13]], [[Riimukivi U 582|U 582]], [[Riimukivi G 319|G 319]]), kertomuksissa ja historiallisissa asiakirjoissa, on mainittu omina alueinaan Suomi (= Varsinais-Suomi), Häme ja Karjala, mahdollisesti myös Pohjanmaan rannikko eli kveenien asuma-alue. Tämä [[Suomalaiset heimot|vanha heimojako]] on myös suomen murrejaon perusta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimeke = Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa | Vuosi = 1996 | Sivut = 29–31 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-717-855-7}}</ref>

=== Kirjoitetun kielen historia ===

==== Varhaissuomen kausi (–1540) ====

[[Tiedosto:Mikael Agricola by Albert Edelfelt.jpg|pienoiskuva|Mikael Agricola.]]

Varhaissuomen kaudelta, etenkin sen loppupuolelta tunnetaan jo tuhansia irrallisia suomenkielisiä nimiä ja sanoja, jotka on mainittu latinan- ja ruotsinkielisissä asiakirjoissa.<ref>Lehtinen 2007, s. 168.</ref><ref name="LehikoinenKiuru1991:2">Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 2.</ref> Esimerkiksi 1320-luvulla kirjoitetusta [[Eerikinkronikka|Eerikinkronikasta]] löytyy suomesta lainattuja sanoja, kuten ''[[uisko]]'', ''[[haapio]]'' ja ''majapaikka''.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Eerikinkronikka | Vuosi = 2013 | Sivu = 44 | Selite = Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura}}</ref> Jotkin kirkolliset tekstit, kuten [[Isä meidän]] -rukous ja [[uskontunnustus]] on käännetty suomeksi ja oletettavasti myös kirjoitettu muistiin viimeistään 1400-luvulla, mutta käsikirjoituksia ei ole säilynyt.<ref name="LehikoinenKiuru1991:2"/>

==== Vanhan suomen kausi (1540–1820) ====

Suomen kirjakieli syntyi [[Uskonpuhdistus|uskonpuhdistuksen]] myötä 1500-luvulla. Piispa [[Mikael Agricola]] julkaisi ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat, kuten ''[[Abckiria]]'' 1543 ja ''[[Se Wsi Testamenti]]'' 1548. Yhteensä Agricola julkaisi yhdeksän teosta.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 12.</ref> [[Turun arkkihiippakunta|Turun]] ja [[Viipurin luterilainen hiippakunta|Viipurin]] hiippakunnilla oli Suomessa uskonpuhdistuksen jälkeen velvollisuus huolehtia suomenkielisten kirjojen ja oppimateriaalin hankkimisesta kirkollista alkeisopetusta ja jumalanpalveluksia varten.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Engman, Max | Nimeke = Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen | Vuosi = 2009 | Sivu = 23 | Julkaisija = WSOY | Isbn = 978-951-0-34880-2}}</ref> Tästä alkoi vanhan suomen kausi, joka kesti 1800-luvun alkupuolelle. Suomenkielinen kirjallisuus oli lähes kokonaan uskonnollista, ja suurin osa teksteistä oli käännetty ruotsista tai latinasta.<ref name="LehikoinenKiuru1991:2"/><ref name="LehikoinenKiuru1991:3">Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 3.</ref> Raamattu käännettiin kokonaan suomeksi vuonna 1642.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 18.</ref>

1700-luvulla alettiin jo julkaista enemmän muutakin kuin uskonnollista kirjallisuutta. Vuonna 1776 [[Antti Lizelius]] alkoi julkaista ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä nimeltään ''[[Suomenkieliset Tieto-Sanomat]]''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://vvks.it.helsinki.fi/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/4_1700/index.html#4.8 | Nimeke = Epilogi. Vanhasta kirjasuomesta nykysuomeen | Tekijä = Forsman Svensson, Pirkko | Julkaisu = Virtuaalinen vanha kirjasuomi | Ajankohta = 8/2011 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref>

Vanhan kirjasuomen teksteissä on paljon käännöslainoja ja suomelle vieraita lauserakenteita, koska tekstit ovat enimmäkseen käännöksiä ja niiden kirjoittajat olivat oppineet ensin kirjoittamaan ruotsia ja latinaa.<ref name="LehikoinenKiuru1991:3"/> Esimerkiksi Agricola saattoi korvata ruotsin tai saksan artikkelit sanoilla ''yksi'' ja ''se''.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 165–167.</ref> Oikeinkirjoitus, kuten äänteiden pituuden merkitseminen tai ''ä''- ja ''e''-äänteiden erotteleminen oli epäjohdonmukaista.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 74–76.</ref>

Kirjakieli perustui aluksi Turun seudun murteeseen, mutta myöhemmin vaikutteita tuli myös Hämeestä ja Satakunnasta.<ref name="LehikoinenKiuru1991:3"/> Agricola itse kirjoitti käyttäneensä Uudessa testamentissa enimmäkseen ”suomenkieltä”, toisin sanoen Varsinais-Suomen murretta, mutta tarpeen vaatiessa myös muita murteita.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://vvks.it.helsinki.fi/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/2_1540-1640/index.html#a-2.2 | Nimeke = Katsaus vanhaan kirjallisuuteen. Mikael Agricolan kieli | Tekijä = Forsman Svensson, Pirkko | Julkaisu = Virtuaalinen vanha kirjasuomi | Ajankohta = 8/2011 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref>

[[Tiedosto:Abckiria.jpg|pienoiskuva|180px|''[[Abckiria]]''.]]

==== Varhaisnykysuomen kausi (1820–1870) ====

1800-luvun alkupuolella poliittiset muutokset ([[autonomian aika]]) ja [[Kansallisromantiikka|kansallisromantiikan]] aatteet tekivät suomen kielen kehittämisen ajankohtaiseksi. Erityisesti [[J. V. Snellman]] korosti suomen kielen merkitystä koko maan aineellisen ja henkisen kehityksen kannalta. Vuonna 1831 perustettiin [[Suomalaisen Kirjallisuuden Seura]], joka asetti tavoitteekseen suomenkielisen kirjallisuuden luomisen ja suomen kielen aseman parantamisen. Seura tuki myös vanhan kansanrunouden keräämistä ja julkaisemista. [[Elias Lönnrot]]in keruumatkojen tuloksena julkaistiin [[Kalevala]]n ensimmäinen versio, ns. ''vanha Kalevala'' vuonna 1835.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 4–5.</ref>

Kansanrunojen myötä suomen itämurteiden asema parani ja vanhan kirjakielen länsisuomalaisuutta alettiin arvostella. Tästä seurasi murteiden taisteluksi kutsuttu ajanjakso, joka päättyi kompromissiin: kirjakielen läntinen pohja säilyi, mutta siihen tuli uusia piirteitä itämurteista. Nykyinen suomen kieli perustuukin melko tasapuolisesti kaikkiin päämurteisiin.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 6.</ref>

1800-luvun alkupuolella luotiin myös suuri määrä suomenkielistä hallinto- ja kulttuurisanastoa. Erityisesti niitä loi Lönnrot, joka keksi tuhansia uusia sanoja eri oppialoille. Uusia sanoja luotiin usein vanhoista sanoista johtamalla ja yhdyssanoja muodostamalla. Johdoksia ovat esimerkiksi ''tiede'' (sanasta ''tietää''), ''lukio'' (< ''lukea'') ja ''kirjain'' (< ''kirja''), yhdyssanoja taas ''lämpömittari'', ''tasavalta'' ja ''puheenjohtaja''. Myös murteista otettiin käyttöön sanoja, joiden merkitystä muutettiin tai täsmennettiin: esimerkiksi ''juna'' on merkinnyt alun perin ’jonoa’ ja ''kaasu'' ’kylmää sumua’.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://vvks.it.helsinki.fi/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/5_1800/index.html#55 | Nimeke = Katsaus vanhaan kirjallisuuteen. Suomesta kulttuurikieli | Tekijä = Forsman Svensson, Pirkko | Julkaisu = Virtuaalinen vanha kirjasuomi | Ajankohta = 8/2011 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref>

Suomen kielen asema vahvistettiin virallisesti [[Kielireskripti|vuoden 1863 kieliasetuksella]], jonka mukaan suomesta piti tulla 20 vuoden kuluessa ruotsin rinnalla tasa-arvoinen virkakieli.<ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 7–9.</ref> 1870-luvulla suomen kielen ja suomenkielisen sivistyksen asema oli jo melko vakiintunut. Aleksis Kiven ''[[Seitsemän veljestä]]'' ilmestyi vuonna 1870. Suomenkielinen kaunokirjallisuus ja teatteri sai alkunsa, ja suomeksi julkaistiin useita sanoma- ja aikakauslehtiä. Suomea käytettiin koulun, hallinnon ja oikeuslaitoksen kielenä.<ref name="vvks-vns">{{Verkkoviite | Osoite = https://vvks.it.helsinki.fi/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/5_1800/index.html#56 | Nimeke = Katsaus vanhaan kirjallisuuteen. Varhaisnykysuomesta nykysuomeen | Tekijä = Forsman Svensson, Pirkko | Julkaisu = Virtuaalinen vanha kirjasuomi | Ajankohta = 8/2011 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref><ref name="LehikoinenKiuru1991:9">Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 9.</ref>

==== Nykysuomen kausi (1870–) ====

Suomen kieli on jatkanut kehitystään myös nykysuomen kaudella. Etenkin erikoisalojen ja tekniikan kehityksen vaatimaa sanastoa on tullut ja tulee koko ajan lisää. Kun suomen kielen asema on vakiintunut ja yleinen sivistystaso noussut, lainasanoja ja vieraita äänteitä ei enää vältetä niin paljon kuin ennen.<ref name="vvks-vns"/>

Nykysuomen kaudella oikeinkirjoitukseen tai kielioppiin ei ole juuri tullut muutoksia, koska ne vakiintuivat jo varhaisnykysuomen kaudella. Muutoksia on tapahtunut lähinnä yksityiskohdissa. Yleensä on pyritty tiiviyteen ja lyhyyteen: esimerkiksi ''yleinen katsaus'' > ''yleiskatsaus'', ''eroavaisuus'' > ''eroavuus'', ''teknillinen'' > ''tekninen''. Yksikön 3. persoonan ''pi''-pääte on jäänyt pois (''saapi'' > ''saa''), ja 3. persoonan omistusliitteessä on yleistynyt lyhyempi variantti: ''pojallansa'' > ''pojallaan''.<ref name="vvks-vns"/><ref>Lehikoinen & Kiuru 1991, s. 9–10.</ref>

Suomen itsenäistymisen jälkeen [[Vuoden 1919 hallitusmuoto|hallitusmuodossa]] säädettiin, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Suomen kielen asema oli kuitenkin vahvistunut niin paljon, että kyse oli enemmänkin ruotsinkielisen kansanosan oikeuden takaamisesta.<ref name="LehikoinenKiuru1991:9"/> Nykyään suomi on myös yksi [[Euroopan unioni]]n 24 virallisesta kielestä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://europa.eu/european-union/about-eu/eu-languages_fi | Nimeke = EU:n kielet | Julkaisija = Euroopan unioni | Viitattu = 5.3.2020}}</ref>

== Tutkimus ja opetus ==

=== Suomen kielen sanakirjat ja kielioppiteokset ===

[[Tiedosto:Suomalaisen Sana-Lugun Coetus.jpg|pienoiskuva|''[[Suomalaisen Sana-Lugun Coetus]]''.]]

Vanhimmaksi suomen kielen [[Kielioppi|kieliopiksi]] arvioidaan ''[[Rudimenta linguae finnicae breviter delineata]]''. Teoksen kirjoittajaa tai julkaisuvuotta ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan 1500-luvun lopulta tai 1600-luvun alusta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20140904145115/http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutiset/1257434057227.html | Nimeke = Suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi talletettiin Kansalliskirjastoon | Ajankohta = 5.11.2009 | Julkaisija = Kansalliskirjasto | Selite = Arkistoitu 4.9.2014}}</ref> [[Aeschillus Petraeus]] julkaisi kieliopin ''Linguae Finnicae brevis institutio'' vuonna 1649. Ensimmäinen laajahko suomen kielen [[sanakirja]] on [[Daniel Juslenius|Daniel Jusleniuksen]] ''[[Suomalaisen Sana-Lugun Coetus]]'' vuodelta 1745. Se sisältää 16&nbsp;000 hakusanaa, ja lopussa on ruotsinkielisten sanojen luettelo. Vuonna 1917 siitä julkaistiin täydennetty painos. [[Aarni Penttilä]]n ''Suomen kielioppi'' (1957) oli ensimmäinen nykyaikainen yleisesitys suomen kielestä. Vuonna 2004 julkaistu ''[[Iso suomen kielioppi]]'' on ensimmäinen yksinomaan deskriptiivinen (kuvaileva) kielioppi. Suosittuja kielenkäytön oppaita ovat muun muassa [[Osmo Ikola]]n ''Nykysuomen käsikirja'' sekä [[Terho Itkonen|Terho Itkosen]] ja [[Sari Maamies|Sari Maamiehen]] ''Uusi kieliopas'' (2007).

Ensimmäinen täysin yksikielinen suomen kielen sanakirja on ''[[Nykysuomen sanakirja]]''. Sen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1951, vaikka toimitustyö alkoi jo 1920-luvun lopussa. Sen jälkeen osia ilmestyi tasaiseen tahtiin vuoteen 1961 asti, jolloin julkaistiin kuudes ja viimeinen osa. Professorit [[Martti Airila]] ja [[Matti Sadeniemi]] olivat kirjan päätoimittajia. ''Nykysuomen sanakirja'' on sekä kieltä kuvaava että suosituksia sanojen käytöstä antava teos. ''Nykysuomen sanakirja'' sisältää yli 200&nbsp;000 hakusanaa. Vuonna 2002 [[WSOY]] julkaisi sanakirjan 15. painoksen, joka on kaikkien uusintapainosten lailla identtinen ensipainoksen kanssa.

Vuosina 1990–1995 valmistui ''[[Suomen kielen perussanakirja]]'' [[Kotimaisten kielten keskus|Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen]] julkaisemana ja [[Edita]]n kustantamana. Perussanakirja on kolmiosainen, ja se sisältää lähes 100&nbsp;000 hakusanaa. Se kuvaa nykyisen yleiskielen sanastoa ja antaa ohjeita sanojen käytöstä. Perussanakirjan CD-ROM-versio ilmestyi vuonna 1997. ''[[Kielitoimiston sanakirja]]'' on vuonna 2005 julkistettu ''Perussanakirjaan'' pohjautuva sähköinen sanakirja, joka julkaistiin painettuna laitoksena vuonna 2006.

== Tilastoja ==

=== Äidinkielisten puhujien määrä Suomessa ===

<div style="display: flex; flex-wrap: wrap;">
<div style="display: flex; flex-wrap: wrap; align-items: start;">
{| class="wikitable" style="text-align: right;"
! Vuosi !! Puhujamäärä
|-
! 1910
| 2 571 145
|-
! 1920
| 2 754 228
|-
! 1930
| 3 022 257
|-
! 1940
| 3 327 534
|-
! 1950
| 3 670 918
|-
! 1960
| 4 108 269
|-
! 1970
| 4 286 895
|-
! 1980
| 4 476 807
|-
! 1985
| 4 596 908
|-
! 1990
| 4 675 223
|-
! 1991
| 4 694 928
|}
{| class="wikitable" style="text-align: right;"
! Vuosi !! Puhujamäärä
|-
! 1992
| 4 712 920
|-
! 1993
| 4 727 290
|-
! 1994
| 4 742 387
|-
! 1995
| 4 754 787
|-
! 1996
| 4 765 434
|-
! 1997
| 4 773 576
|-
! 1998
| 4 778 604
|-
! 1999
| 4 783 224
|-
! 2000
| 4 788 497
|-
! 2001
| 4 793 199
|-
! 2002
| 4 797 311
|}
</div>
<div style="display: flex; flex-wrap: wrap; align-items: start;">
{| class="wikitable" style="text-align: right;"
! Vuosi !! Puhujamäärä
|-
! 2003
| 4 803 343
|-
! 2004
| 4 811 945
|-
! 2005
| 4 819 819
|-
! 2006
| 4 828 747
|-
! 2007
| 4 836 183
|-
! 2008
| 4 844 047
|-
! 2009
| 4 852 209
|-
! 2010
| 4 857 903
|-
! 2011
| 4 863 351
|-
! 2012
| 4 866 848
|-
! 2013
| '''4 869 362'''
|}
{| class="wikitable" style="text-align: right;"
! Vuosi !! Puhujamäärä
|-
! 2014
| 4 868 751
|-
! 2015
| 4 865 628
|-
! 2016
| 4 857 795
|-
! 2017
| 4 848 761
|-
! 2018
| 4 835 778
|-
! 2019
| 4 822 690
|-
! 2020
| 4 811 067
|-
! 2021
| 4 800 243
|-
! 2022
| 4 778 891
|-
! 2023
| 4 757 476
|}
</div>
</div>

Puhujamäärä oli suurimmillaan vuonna 2013.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Räsänen, Matti | Otsikko = Satavuotiaan Suomen kielet | Julkaisu = Kielikello | Ajankohta = 2017 | Numero = 4 | www = https://kielikello.fi/satavuotiaan-suomen-kielet/#:~:text=Taulukko}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://stat.fi/til/vaerak/2021/vaerak_2021_2022-03-31_tau_001_fi.html | Nimeke = Liitetaulukko 1. Väestö kielen mukaan 1980–2021 | Julkaisija = Tilastokeskus | Ajankohta = 31.3.2022 | Viitattu = 19.5.2024}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://statfin.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11s2.px/ | Nimeke = Suomen- ja ruotsinkielinen väestö ikäryhmän ja sukupuolen mukaan alueittain, 1990-2023 | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 19.5.2024}}</ref>

== Katso myös ==
* [[Finglish]]
* [[Kielitoimisto]]
* [[Suomen kielen lautakunta]]
* [[Suomen kielipolitiikka]]
* [[Suomen kielenhuolto]]

== Lähteet ==
* {{Lehtiviite | Tekijä = Hakulinen, Auli | Otsikko = Mitä kielioppi kertoo? | Julkaisu = Tiina Onikki-Rantajääskö & Siiroinen, Mari (toim.): Kieltä kohti | Ajankohta = 2008 | Sivut = 268–285 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 978-951-1-23039-7 | Lopetusmerkki = pois}}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa | Julkaisu = Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauslehti | Ajankohta = 2009 | Numero = 92 | www = https://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimeke = Suomen kielen sanaston historiallista taustaa | Vuosi = 1985 | Selite = Fennistica 7 | Julkaisupaikka = Turku | Julkaisija = Åbo Akademi | Isbn = 951-649-157-X}}
* ISK = {{Kirjaviite | Tekijä = Hakulinen, Auli (päätoim.) | Nimeke = Iso suomen kielioppi | Vuosi = 2004 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-746-557-2 | www = https://kaino.kotus.fi/visk/etusivu.php | www-teksti = Teoksen verkkoversio VISK}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Jönsson-Korhola, Hannele & Lindgren, Anna-Riitta | Nimeke = Monena suomi maailmalla. Suomalaisperäisiä kielivähemmistöjä | Vuosi = 2003 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-746-344-8}}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Kallio, Petri | Otsikko = Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2006 | Vuosikerta = 110 | Numero = 1 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kotikielen seura | www = https://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Suomen kielen äänne- ja muotorakenne | Vuosi = 1982 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = WSOY | Isbn = 951-0-11633-5}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Koivisto, Vesa | Nimeke = Suomen sanojen rakenne | Vuosi = 2013 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 978-952-222-415-6}}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Laury, Ritva | Otsikko = Suomi maailmankartalle | Julkaisu = Tiina Onikki-Rantajääskö & Siiroinen, Mari (toim.): Kieltä kohti | Ajankohta = 2008 | Sivut = 259–267 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 978-951-1-23039-7}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lehikoinen, Laila | Nimeke = Suomea ennen ja nyt. Suomen kielen kehitys ja vaihtelu | Vuosi = 1995 | Selite = 2., korjattu painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Finn Lectura | Isbn = 951-8905-80-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lehikoinen, Laila & Kiuru, Silva | Nimeke = Kirjasuomen kehitys | Vuosi = 1991 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Helsingin yliopiston suomen kielen laitos | Isbn = 951-45-5073-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lehtinen, Tapani | Nimeke = Kielen vuosituhannet | Vuosi = 2007 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 978-951-746-896-1}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Rapola, Martti | Nimeke = Johdatus suomen murteisiin | Vuosi = 1990 | Painos = 4. | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-717-650-3}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Suomi, Kari & Toivanen, Juhani & Ylitalo, Riikka | Nimeke = Finnish Sound Structure. Phonetics, phonology, phonotactics and prosody | Vuosi = 2008 | Julkaisupaikka = Oulu | Julkaisija = University of Oulu | Isbn = 978-951-42-8984-2 | www = https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/36099/isbn978-951-42-8984-2.pdf | Tiedostomuoto = PDF | Kieli = {{en}}}}

=== Viitteet ===

{{Viitteet|sarakkeet}}

== Kirjallisuutta ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Aalto, Seija ym. (toim.) | Nimeke = Kielestä kiinni | Vuosi = 1989 (4. painos 2004) | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-717-546-9}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Hakulinen, Lauri | Nimeke = Suomen kielen rakenne ja kehitys | Vuosi = 1979 | Selite = 4., korjattu ja lisätty painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-04680-2}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Vesikansa, Jouko (toim.) | Nimeke = Nykysuomen sanavarat | Vuosi = 1989 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Isbn = 951-0-10969-X}}

=== Etymologia ===
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimeke = Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa | Vuosi = 1990 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-717-595-7}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimeke = Nykysuomen etymologinen sanakirja | Vuosi = 2004 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Isbn = 951-0-27108-X}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Koukkunen, Kalevi | Nimeke = Atomi ja missi. Vierassanojen etymologinen sanakirja | Vuosi = 1990 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Isbn = 951-0-16131-4}}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1–3 | Vuosi = 1992–1995 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus | Isbn = 951-717-692-9}}

=== Historia ===
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimeke = Agricolasta nykykieleen: Suomen kirjakielen historia | Vuosi = 1994 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Isbn = 951-0-19028-4}}

=== Kielioppi ===
* {{Kirjaviite | Tekijä = Hakulinen, Auli & Karlsson, Fred | Nimeke = Nykysuomen lauseoppia | Vuosi = 1995 | Selite = 3., muuttamaton painos (1. painos 1979) | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 951-717-844-1}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Suomen peruskielioppi | Vuosi = 2009 | Selite = 4., laajennettu ja uudistettu painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Isbn = 978-952-222-097-4}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Leino, Pirkko | Nimeke = Suomen kielioppi | Vuosi = 2005 | Painos = 8. | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-14445-6}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Penttilä, Aarni | Nimeke = Suomen kielioppi | Vuosi = 1963 | Selite = 2., tarkistettu painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Vilkuna, Maria | Nimeke = Suomen lauseopin perusteet | Vuosi = 2003 | Selite = 2. painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Edita | Isbn = 951-37-2021-7}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = White, Leila | Nimeke = Suomen kielioppia ulkomaalaisille | Vuosi = 1997 | Selite = 3., korjattu painos | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Finn Lectura | Isbn = 951-8905-65-7}}

== Aiheesta muualla ==
{{Wikiaineisto-rivi|Kirjallisuutta suomen kielestä|Kirjallisuutta suomen kielestä}}
{{Wikikirjasto-rivi|Suomen kieli}}
{{Commonscat-rivi|Finnish language}}
{{Äänitetty artikkeli|Fi-Suomen kieli johdanto.ogg|2008-05-30}}
* Korhonen, Riitta & Vilkuna, Maria: [https://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk1/index.html Sananselityksiä – Ison suomen kieliopin termejä].
* [https://web.archive.org/web/20161102230634/http://www.wakkanet.fi/~pahio/tuuli.html Tuuli] (arkistoitu). Tietokoneohjelma antaa yleiskuvan suomen verbitaivutuksesta ja syntaksista. Jokaisesta verbistä on saatavissa 1&nbsp;064 muotoa. Ohjelmassa on myös harjoittelu- ja kuulustelutilat.
* Heinonen, Henri: [https://web.archive.org/web/20200220224706/https://henrihe.mbnet.fi/tiede/verbikaava.html Suomen kielen verbien taivutuskaava] (arkistoitu).
* Lång, Markus 1996: [https://www.mlang.name/opinnot/kh.html Suomen ja viron kirjakielestä]. Praktikumiesitelmä Helsingin yliopistossa.
* Gyula Weöres 1935: [https://histdoc.net/sounds/unkari.html Suomen ja unkarin kielen sukulaisuudesta].
* [https://vvks.it.helsinki.fi/ Virtuaalinen vanha kirjasuomi -verkkoaineisto (VVKS)].
* Uusi-Halila, Tuula: [https://web.archive.org/web/20220302153535/http://neba.finlit.fi/oppimateriaali/kielijaidentiteetti/ Kieli ja identiteetti] (arkistoitu). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006.

{{Uralilaiset kielet}}
{{EU-kielet}}
{{Auktoriteettitunnisteet}}

[[Luokka:Suomen kieli|*]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]
Tällä sivulla käytetyt mallineet:
Malline:!- (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Ahvenanmaan lippu (muokkaa)
Malline:Aihealue/luokitus (muokkaa)
Malline:Aihealue/reunus (muokkaa)
Malline:Aihealue/taustaväri (muokkaa)
Malline:Aihealue/tekstinväri (muokkaa)
Malline:Aihealue/väri (muokkaa)
Malline:Auktoriteettitunnisteet (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Commons-rivi (muokkaa)
Malline:Commonscat-rivi (muokkaa)
Malline:EU-kielet (muokkaa)
Malline:En (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Euroopan lippu (muokkaa)
Malline:Euroopan unionin lippu (muokkaa)
Malline:Hlist/styles.css (näytä wikiteksti) (autoreviewer protected)
Malline:Kanadan lippu (muokkaa)
Malline:Kieli (muokkaa)
Malline:Kielisymboli (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Kirjaviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Legend (muokkaa)
Malline:Lehtiviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Lippu (muokkaa)
Malline:Lippu/core (muokkaa)
Malline:Lippukuvake (muokkaa)
Malline:Lippukuvake/core (muokkaa)
Malline:Lista (muokkaa)
Malline:Maadata Ahvenanmaa (muokkaa)
Malline:Maadata Euroopan unioni (muokkaa)
Malline:Maadata Kanada (muokkaa)
Malline:Maadata Norja (muokkaa)
Malline:Maadata Ruotsi (muokkaa)
Malline:Maadata Suomi (muokkaa)
Malline:Maadata Venäjä (muokkaa)
Malline:Maadata Viro (muokkaa)
Malline:Maadata Yhdysvallat (muokkaa)
Malline:Navbox (muokkaa)
Malline:Navbox subgroup (muokkaa)
Malline:Navigaatio (muokkaa)
Malline:NavigaatioLoppu (muokkaa)
Malline:Nimiavaruus (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Norjan lippu (muokkaa)
Malline:Nowrap (muokkaa)
Malline:Ns (muokkaa)
Malline:Plainlist/styles.css (muokkaa)
Malline:Pääartikkeli (muokkaa)
Malline:Ru (muokkaa)
Malline:Ruotsin lippu (muokkaa)
Malline:Seloste (muokkaa)
Malline:Suomen lippu (muokkaa)
Malline:Suomi (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Sv (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Tietolaatikko/kuva (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko/otsikko (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko/tietorivi (näytä wikiteksti) (autoreviewer protected)
Malline:Tietolaatikko/tyhjä (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko/väliotsikko (muokkaa)
Malline:Tooltip (muokkaa)
Malline:Uralilaiset kielet (muokkaa)
Malline:Vaakalista (näytä wikiteksti) (autoreviewer protected)
Malline:Venäjän lippu (muokkaa)
Malline:Verkkoviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Viitteet (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Viron lippu (muokkaa)
Malline:Wikiaineisto-rivi (muokkaa)
Malline:Wikidata (muokkaa)
Malline:Wikikirjasto-rivi (muokkaa)
Malline:Wikitable (muokkaa)
Malline:Yhdysvaltain lippu (muokkaa)
Malline:Äänitetty artikkeli (muokkaa)
Moduuli:Arguments (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Authority control (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Authority control/auxiliary (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Authority control/config (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Check for unknown parameters (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:EditAtWikidata (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:ISxN (muokkaa)
Moduuli:Kirjaviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Lehtiviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Navbar (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Navbar/styles.css (muokkaa)
Moduuli:Navbox (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Navbox/configuration (muokkaa)
Moduuli:Navbox/styles.css (muokkaa)
Moduuli:String (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:TableTools (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Testaus (muokkaa)
Moduuli:Tietolaatikko (muokkaa)
Moduuli:Verkkoviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Palaa sivulle Suomen kieli.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kieli”
Lähdekoodi sivulle Suomen kieli

Navigointivalikko

Haku
