Kanttori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
 Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kanttori (lyhenne kantt.[1]) eli kirkkomuusikko[2] johtaa seurakunnan musiikkityötä erityisesti jumalanpalveluksissa, häissä ja hautajaisissa. Kanttori säestää ja esilaulaa virret, johtaa kuoroa sekä soittaa alku-, väli- ja loppusoitot. Tehtäviin kuuluu lisäksi seurakunnan musiikkikasvatus esimerkiksi rippikouluissa sekä seurakunnan soitinhuolto.[3] Isoissa seurakunnissa voi olla erikseen laulava kanttori ja säestävä urkuri.

Kanttorit voivat myös pitää omia kirkkokonserttejaan ja järjestää konsertteja muille muusikoille. Joissakin suurissa seurakunnissa on kanttorin lisäksi erillinen urkurin virka.[3]

Tutkinnot

C-kanttorin virkaan vaadittavan tutkinnon voi suorittaa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, tai Yrkeshögskolan Noviassa Pietarsaaressa. A-kanttorin ja B-kanttorin tutkinnon voi suorittaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmässä.[2] Kanttorin koulutus kestää tyypillisesti 4,5-8 vuotta.

Virkaluokitukset

Kanttorin virat jaotellaan A-, B- ja C-luokkiin. Luokka A on laajaa yliopistotutkintoa edellyttävä virka. Luokka B on ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä virka. Luokka C on muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävä virka. Luokka vaikuttaa palkan suuruuteen.

Suomen ortodoksinen kirkko

Ortodoksisessa kirkossa kanttori johtaa jumalalanpalveluksissa laulavaa kuoroa. Suomessa ortodoksiseksi kanttoriksi opiskellaan Itä-Suomen yliopistossa (teologian maisterin tutkinto), jossa opiskellaan teologisia aineita, musiikkia sekä käytännön kuorojohtoa Ortodoksisessa seminaarissa.

Historiaa

Kanttori (lat. cantor, laulaja < cantare, laulaa) oli alkuaan kirkollisen vuorolaulun esilaulaja. Suomessa hän oli katolisena aikana yleensä pappisvihkimyksen saanut henkilö, joka avusti kirkkoherraa. Turun tuomiokirkossa kanttorin rinnalla toimi lukkari, joka kuului myös hengelliseen säätyyn.[4]

Suomessa soittotaitoiset lukkarit saivat myös urkurien tehtäviä ja seurakuntiin muodostettiin lukkari-urkurin virkoja. Vain suurissa seurakunnissa oli erilliset lukkarin ja urkurin virat, ja heitä alettiin kutsua kanttoreiksi. Suomen kirkkolaissa alettiin vasta 1939 käyttää lukkarin sijaan nimitystä kanttori.[4] Suomen seurakunnissa oli 1960-luvulla yleensä yhdistetty kanttori-urkurin virka, ja vain suurimmissa kaupungeissa oli erillisiä urkurien virkoja.[5] Vähävarainen alle 3 500 jäsenen seurakunta voitiin 1960-luvulla vapauttaa vakinaisen kanttori-urkurin viran pitämisestä ja sallia tällaisten tehtävien hoitaminen sivutoimena.[4]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti 1963 vuosien keskustelun jälkeen sallia naisten pääsyn kanttorinvirkoihin.[6]

Lähteet

  1. ↑ Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 29.3.2013.
  2. ↑ a b Ammattinetti - Ammatit - Kirkkomuusikko Ammattinetti. Viitattu 14.8.2018.
  3. ↑ a b Helsingin seurakunnat: Kirkkomusiikki ([vanhentunut linkki]) helsinginseurakunnat.fi. Viitattu 8.11.2010.
  4. ↑ a b c Otavan iso tietosanakirja. (Osa 4, palstat 431–432, hakusana kanttori) Helsinki: Otava, 1963.
  5. ↑ Otavan iso tietosanakirja. (Osa 9, palsta 583, hakusana urkuri) Helsinki: Otava, 1965.
  6. ↑ Pajamo, Reijo: Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi. Sibelius-Akatemia 125 vuotta, s. 77. Helsinki: Sibelius-Akatemia, 2007. ISBN 952-5531-29-5

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kanttori&oldid=22619782”