Funkrock

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Mielipiteenomaiset väitteet tarvitsisivat lähteistystä.

Funkrock
Alkuperä	funk, rock, rock and roll
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Kehittymisen ajankohta	1970-luvun alku
Tyypillisiä soittimia	bassokitara, sähkökitara, rummut, koskettimet, laulu
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	funk metal, post-punk, dance-punk
Infobox OK

Funkrock on musiikin tyyli, jossa rockmusiikille tyypillinen särjetty kitarasoundi ja aggressiivisuus yhdistyvät funkmusiikin rytmeihin ja riffeihin.

Funkrockin juuret juontuvat 1960-luvun lopulta. Samalla kun varsinainen funk syntyi James Brownin ja Sly Stonen johdolla, alkoi Jimi Hendrix yhdistää funkille tyypillisiä rytmejä omaan rockmusiikkiinsa (varhaisin esimerkki tästä on hänen kappaleensa "Little Miss Lover" vuodelta 1967, myöhemmästä tuotannosta etenkin kappaleet "Freedom", "Izabella", "Straight Ahead" sekä lähes koko Band of Gypsys -albumi).

Muutamat muut mustien muusikoiden yhtyeet jatkoivat Hendrixin jalanjäljillä. Tärkeimpänä näistä pidetään George Clintonin Funkadelicia vuosien 1970 - 1977 albumeillaan. Funkadelicin lisäksi 1970-luvun varsinaisista funkrock-yhtyeistä voidaan mainita Black Nasty, joka on sekin enimmäkseen unohdettu. Lisäksi suuntausta edustivat Mother's Finest sekä brittiläinen Trapeze. 1970-luvun alussa oli myös joitain "psykedeelistä soulia" soittaneita kokoonpanoja, kuten Undisputed Truth, joiden musiikki oli lähellä funkrockia. Oma lukunsa oli räväkästä asenteestaan tunnettu laulaja-malli Betty Davis, joka levytti pari merkittävää funkrock -levyä. Toisin kuin useimmat muut mustat laulajattaret, hän halusi jatkaa bluesperinteen ja Hendrixin jalanjäljissä. Levy-yhtiöt eivät yleisesti ottaen uskoneet funkrockiin. Esimerkiksi myöhemmin diskoyhtyeenä tunnetun Chicin kitaristit olisivat aluksi halunneet levyttää funkrockia, mutta eivät saaneet levytyssopimusta.

Tyylin uusi tuleminen tapahtui Yhdysvalloissa 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 1990-luvun alussa, jolloin se yhdistettiin ns. vaihtoehtorockiin. Tässä funkrockin toisessa tulemisessa vaikutteita haettiin nyt myös hip hop -musiikista. Tyylin tunnetuin edustaja oli tuolloin Red Hot Chili Peppers (joka tosin myöhemmillä levyillään on siirtynyt selvästi poispäin funkista). Sen ohella suosittuja funkrock-yhtyeitä olivat tällöin esimerkiksi Fishbone, Living Colour, Primus ja Jane's Addiction. Näiden yhtyeiden musiikissa oli mukana myös raskaan rockin elementtejä, ja joskus käytetäänkin termiä funk metal. Funkrockin toista aaltoa lähellä oleva tyyli on rap rock. Rage Against The Machine on yksi tunnetuimpia funk-riffejä, metallia ja hip hopia yhdistelleitä yhtyeitä 1990- ja 2000-luvuilla.

• Betty Davis - Betty Davis (1972)
• Mother's Finest - Another Mother Further (1977)
• Jimi Hendrix - Band of Gypsys (1970), First Rays of the New Rising Sun (1997)
• Funkadelic - Free Your Mind and Your Ass will Follow (1970), Maggot Brain (1971), Standing on the Verge of Getting It on (1974), Let's Take It to the Stage (1975)
• Wild Cherry - Wild Cherry (1976), Electrified Funk (1977), I Love My Music (1978), Only The Wild Survive (1979)
• Red Hot Chili Peppers - Freaky Styley (1985), The Uplift Mofo Party Plan (1987), Blood Sugar Sex Magik (1991)
• Primus - Sailing the Seas of Cheese (1991), Pork Soda (1993)
• Eddie Hazel - Games, Dames and Guitar Thangs (1977)