Ernst Reuter

Ernst Reuter (29. heinäkuuta 1889 Apenrade – 30. syyskuuta 1953 Länsi-Berliini)^[1] oli saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, joka toimi Länsi-Berliinin pormestarina kylmän sodan alkuvaiheessa vuosina 1948–1953.

Reuter liittyi Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (SPD) vuonna 1912. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli Saksan armeijassa ja jäi 1916 venäläisten sotavangiksi. Venäjällä hän liittyi vallankumouksen jälkeen bolševikkeihin ja toimi vuonna 1918 komissaarina Volgan saksalaisten sosialistisessa neuvostotasavallassa. Reuter palasi Saksaan sodan jälkeen ja hänestä tuli Saksan kommunistisen puolueen Berliinin-sihteeri. Hän kuitenkin irtaantui kommunismista ja liittyi takaisin sosiaalidemokraatteihin vuonna 1922. Hänet valittiin 1926 Berliinin kaupunginvaltuustoon, 1931 Magdeburgin pormestariksi ja 1932 valtiopäiväedustajaksi.^[1]

Natsien valtaannousun yhteydessä Reuter pidätettiin ja hän lähti vuonna 1935 maanpakoon, aluksi Englantiin. Toisen maailmansodan aikana hän asui Turkissa ja toimi Ankaran yliopistossa julkisen hallinnon professorina. Sodan jälkeen Reuter palasi vuonna 1946 Berliiniin ja osallistui SPD:n uudelleenperustamiseen. Hänet valittiin vuonna 1947 koko Berliinin pormestariksi, mutta Neuvostoliitto ei hyväksynyt valintaa eikä Reuter astunut virkaan. Kun kaupunki jakautui seuraavana vuonna täydellisesti kahtia, hän ryhtyi kuitenkin toimimaan pormestarina Länsi-Berliinissä. Reuter toimi länsiberliiniläisten henkisenä johtajana Berliinin saarron aikana ja saavutti laajan arvovallan myös kaupungin ulkopuolella.^[1] Hän piti 9. syyskuuta 1948 valtiopäivätalon edustalla 300 000 ihmisen yleisön edessä kuuluisan puheen, jossa hän pyysi ulkomaailman apua Länsi-Berliinille sanoen ”Maailman kansat! Katsokaa tätä kaupunkia!”^[2]

Reuter kuoli virassa ollessaan vuonna 1953.^[1] Hänen mukaansa on nimetty Ernst-Reuter-Platz Berliinissä.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ernst Reuter Wikimedia Commonsissa