Aniara

Aniara. Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa
Aniara, en revy om människan i tid och rum
Alkuperäisteos
Kirjailija	Harry Martinson
Kieli	ruotsi
Julkaistu	1956
Suomennos
Suomentaja	Aila Meriluoto
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	1963
Sivumäärä	219
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Aniara. Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa on Harry Martinsonin runoelmamuotoinen tieteiskertomus vuodelta 1956. Silloin ei vielä tehty avaruuslentoja. Se kertoo kurssistaan pois joutuneesta avaruusaluksesta, joka syöksyy ulos Aurinkokunnasta. Aniaran juoni on yksinkertainen mutta sisältää paljon synkkää pohdiskelua. Aniarassa on paljon outoja sanoja. Teoksen on suomentanut Aila Meriluoto. Aniaraa on luonnehditty pohjattoman pesiimistiseksi tulevaisuusvisioksi, tähtilauluksi, avaruusajan Titanic-tarinaksi ja hurjaksi tieteistarinaksi. Aniara tuo esiin elämän traagisuuden ja kauneuden. Toisaalta Aniara on arvoituksellinen, moniselitteinen ja kiehtova teos.

Luontoa rakastavaa meediomaista runoilijaa huolestutti ydinaseet tuonut tekniikan kehitys ja sota. Martinson halusi kertoa, että ihmisestä voi tulla koko maailman tuhoava "tuhkan kuningas". Traagissävyinen, ahdistava kertomus peilaa ihmisen pahuutta ja vastakkaisuutta elämän lyhyyden ja avaruuden tyhjyyden kanssa.

Harry Martinsonin suurteos Aniara on runomuotoinen, synkkä, pohtiva tieteistarina. Eepos sisältää 103 runoa, "laulua". Siitä näkyy tekijän kiinnostus luonnontieteisiin, mutta ennen kaikkea on kyse vertauskuvallisesta runoelmasta, joka pohtii ihmisen ja ihmiskunnan kohtaloa. Se asettaa ihmisen traagisella tavalla vastakkain ajan ja avaruuden äärettömyyden kanssa. Aniarassa näkyy ydinsodan vastustus. Hiroshiman pommi järkytti Martinsonia suuresti, ja hän tunsi erään pommia suunnitelleista ydinfyysikoista. Martinson sai alkuaan idean Aniaraan, kun katseli eräänä yönä kaukoputkella Andromedan galaksia. Sitten hän alkoi kuvitella millaista olisi lentää avaruudessa, ja ideoi Miiman. Martinson suunnitteli aluksi Aniaraan onnellista loppua, mutta muutti mieltään ja päätyi realistisempaan, traagiseen kokonaisuuteen.^[1] Martinson sai pääosin Aniaran ansiosta vuonna 1974 kirjallisuuden Nobelin palkinnon.

Synkkyydestään ja juonensa yksinkertaisuudesta huolimatta Aniara maalaa aikansa tieteen mukaisen, realistisen oloisen, elävän kuvan tulevaisuudesta.

Ruotsalainen säveltäjä Karl-Birger Blomdahl on säveltänyt Aniarasta oopperan, johon libreton on tehnyt Erik Lindegren.

Runojen alkutilanne on kaukainen tulevaisuus uuden jääkauden jälkeen.^[2] Jääkauden aikaan taantunut ihmiskunta on noussut uudestaan jaloilleen ja kehittynyt tekniikassaan pidemmälle kuin ennen jääkautta. Planeettojen väliset lennot ovat yhtä arkisia kuin junamatkat. Mutta ihmiset ovat yhtä sotaisia ja julmia toisia ihmisiä ja kansoja kohtaan kuin aiemminkin. Maa on pahoin saastunut ydinsodan takia^[3] ja ihmisiä pakenee suurilla avaruusaluksilla Marsiin^[4] ja Venukseen^[1]. Evakuoinnissa on silti kyse vain vankien hankkimisesta Marsin tundralle ja Venuksen rämeisiin orjatyöleireille.

^[3]

Avaruusalus, goldonderi Aniara on ylellinen matkustaja-alus, joka kuljettaa mukanaan 8 000 matkustajaa radioaktiivista säteilyä pakenevaa matkustajaa Gondin maasta^[2]. Heidän päämääränään on keskitysleiriä muistuttava orjatyöleiri Marsin tundralla, vaikka mautkustajat eivät tiedä sitä. Alussa matka näyttää menevän niin kuin kymmenet aikaisemmat matkat. Mutta loistoristeilijä on vähällä törmätä asteroidii Hondoon, ja lukuisten väistöliikkeiden jälkeen ohjausmekanismiin osuu meteoroidi. Goldonderi menettää ohjattavuutensa. Alus joutuu pois kurssistaan, eikä Maahan saada yhteyttä. Aniara syöksyy huimaa vauhtia ulos Aurinkokunnasta kohti Lyyran tähdistöä.^[5] Sähköt, lämmitys ja muut järjestelmät toimivat yhä. Yrityksistä huolimatta alusta ei saada ohjaajien hallintaan. Johto kauhistuu tapahtunutta. Vuodet kuluvat ja matkustajille ei aluksi kerrota onnettomuudesta mitään. Lopulta on pakko kertoa matkustajille, ettei Maahan ole paluuta. Matkustajat joutuvat ensin paniikkiin muuta rauhoittuvat lopulta. Kuukausien ja vuosien kuluessa ihmisten tyytymättömyys tilanteeseen kasvaa. ^[5]

^[3]

Aniarassa on televisiota tai tietokonetta muistuttava Miima, joka välittää kuvia Maasta ja kaukaisista maailmoista. Tunteva Miima tekee ihmiset onnelliseksi. Ihmiset palvovat Miimaa. Mutta kun Miima näyttää ihmisten toivomuksesta kuvia Aniaran kotisataman, Gondin maassa olevan Dorisburgin tuhosta, se rikkoutuu ihmisten pahuuden vuoksi^[2]. Dorisburg tuhoutui vihollisen räjäyttämän ydinaseen, fototurbin takia.

Miiman hajoaminen ja lopullinen sammuminen merkitsevät yhteisön lopun alkua. Maan päällä kansanmurhaan syyllistynyt johtaja chefone alkaa vainota matkustajia ja miehistöä. Hän etsii syylliset Aniaran katastrofiin. Kertoja, miima-asentaja joutuu ruumaan vangiksi, mutta vapautetaan, kun alukseen syntyy vakava vika, jonka vain miima-asentaja ja muut aluksen älyköt osaavat korjata. Miiman korjaaminen ei onnistu, ja sen korvikkeeksi miima-saliin asennetaan peilejä. Aniaraan syntyy erilaisia kultteja, joista yksi on seksikultti. Tanssityttö Daisi Doodi tanssii jurgia, ja osaa Dorisburgin slangia. Tanssi, musiikki, ja seksikultti^[1] ovat eräitä keinoja paeta todellisuutta, samoin kuin muut kultit, hyödytön tiede ja totalitarismi.

Ihmiset jakautuvat ryhmiin, ja matkustajia kuvataan eri tyylilajeissa, onpa joukossa yksi Karjalaan paluusta haaveileva evakkokin^[1] laulussa 72.^[6] Uutta sukupolvea ei synny. Lopussa valtakultiksi nousee tulikultti, johon liittyy ihmisuhrejakin. Tämäkin menettää lopulta voimansa. Alussa chefone yrittää saada teloituksin ja niillä uhkaamalla ihmisiä jatkamaan uhrikulttia, mutta tämä epäonnistuu. Kun 20 vuotta on kulunut, kaikille on selvää etteivät matkustajat pelastu. Ihmiset menettävät toivonsa, kun alus on pitkän ajan jälkeen jälkeen hyvin kaukana Lyyran Vegasta. Chefone muuttuu kuolemansa edellä ja aluksen lopun lähestyessä ystävälliseksi aluksen matkustajia ja miehistöä kohtaan. Ihmisiä alkaa kuolla vanhuuteen, aluksen laitteiden reistailu lisääntyy. Kun aluksen valot pimenevät ja lämmitys särkyy, jäljelle jääneet tekevät itsemurhan. Aniarasta tulee kosmisella nopeudella kiitävä äänetön sarkofagi.

• Harry Martinson: Aniara - katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa. (Neljäs painos) Suomentanut Aila Meriluoto. WSOY, 1974. ISBN 951-0-02568-2