Nukleiinihappo

Nukleiinihapot eli DNA (deoksiribonukleiinihappo) ja RNA (ribonukleiinihappo) ovat orgaanisia happoja, jotka sisältävät eliön geneettisen tiedon.

Nukleiinihappojen rakenneyksiköt ovat nukleotidejä, jotka koostuvat fosfaatti-, sokeri- ja emäsosista. DNA:n sokeriosa on deoksiriboosi, jonka 2. hiileen on liittyneenä vety, kun taas RNA:n sokeri on riboosi ja siinä on kakkoshiileen liittyneenä OH-ryhmä. Perusemäksiä on viittä erilaista: adeniini, tymiini, guaniini, sytosiini ja urasiili. Urasiili esiintyy tymiinin tilalla RNA:ssa.

Nukleotidit liittyvät nukleiinihappoketjuksi fosfaattiosan kiinnittyessä fosfo­di­esteri­sidoksen välityksellä sokeriosan 5'-hiileen. Nukleiinihapot kasvavat vain sokeriosan päädystä, joten nukleiinihappoketjuilla on suunta. Merkinnät 3' ja 5' ilmaisevat nukleiinihapon suuntaa. 5'-pää on ketjun fosfaattiin päättyvä puoli, kun taas 3'-pää loppuu sokeriin.

DNA esiintyy yleensä kahden nukleiinihappoketjun muodostamana kaksoiskierteenä, kun taas RNA esiintyy yleensä yksöisrihmana. Erilaiset tekijät stabiloivat DNA-kaksoiskierteen rakennetta. Ensinnäkin emästen niukkaliukoisuus veteen ajaa niitä molekyylin sisään ja fosfaattiryhmien hydrofiilisyys vetää ne molekyylin ulkopuolelle (veden vaikutus). Lisäksi vetysidokset emästen välillä aiheuttavat spesifisen pariutumisen siten, että adeniini (puriiniemäs) liittyy kahdella vetysidoksella kiinni tymiiniin (pyrimidiiniemäs), RNA:ssa urasiiliin, ja guaniini (puriiniemäs) kolmella vetysidoksella sytosiiniin (pyrimidiiniemäs).

Avaruushallinto NASA:n mukaan Kaliforniasta kerrotaan löydetyn mikrobeja, joiden nukleotideissa ei ole fosforia vaan sen sijasta arseenia.^[1][2]

Nukleiinihapot toimivat eliöissä perinnöllisen informaation säilytysmolekyyleinä. Eliö valmistaa tarvitsemansa proteiinit nukleiinihappojen emäsjärjestyksen pohjalta.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nukleiinihappo Wikimedia Commonsissa