Kevätvirsi

Kaunis on elämä, kaunis on maa.

Suuri on suventulo pohjolan maille,

kevättären taikahuilu huumaten soi,

tuhansien järvien jäävaippa vajoo,

tuhansien korpien ruohomätäs kohoo,

taittuvi kahlehet talven ja hallan,

murtuvi muurit sen yösilmä-vallan,

minkä oli vankina maa sekä meri,

luonnon luova sielu ja ihmisen veri.

Läikyssä laineen, pauhussa kosken

kevättären tulovirsi voitokas soi,

ilolinnut ilmaan, sulotuoksut nurmeen,

neitosen poskille ruusut se loi.

Astuvi kynnöstä kypsää pitkin

kylväjä, suurien toivojen mies,

yllänsä ilmojen korkea kaari,

lintujen laulu ja tuulien soitto,

edessänsä unelmitten viljava saari,

sydämessä aurinko-aatosten voitto

heittävi siunaten siemenen multaan,

uskovi tähkien täysien kultaan,

uskovi onneen maa-emon armaan,

maa-emo laupias, hyvä, hellä varmaan.

Viidassa vihreät metsolan piiat

sinisiä huntuja huiskuttaa,

kutsuvat metsien suureen kisaan,

kuuntele, kuinka ne kuiskuttaa:

Tule karkelohon,

mure mennyt jo on,

kevätriemujen hetki on suuri,

meri, taivas ja maa

nyt laulaa saa

ja laulussa riemun on juuri!

Kaunis on maa, kun se kukkia kantaa,

luomisinnossa luonto kun on.

Katselen kirkasta elämän rantaa,

kevähän voima on voittamaton.

Suurena palaa kevähän usko,

suurien toivojen aika on tää,

kultaisten aamujen ihana rusko

ihmisen silmissä liekehtää.

Ihminen uudeksi syttyy ja herää,

nuoret on tulta ja tunnetta vaan.

Keväässä kasva ja voimia kerää,

nuortenpa usko se voima on maan!

Nuortenpa usko kuin kevähän henki

suurena, kirkkaana leimuu ain,

tuli takatalvi, se voittipa senki,

voitosta voittoon tie sen on vain.

Niinpä nyt vannomme: kerran me luomme

kauniiksi Hämeen ja Suomen muun,

perkaamme pelloksi suuretkin suomme,

päivän ja auringon korpehen tuomme,

etsimme Suomen onnen oman kultalangan,

vapauden viirin me pystytämme vankan

keskessä keväisten toivojen kuun!

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.