Ainalle

Mikähän minun tässä nyt auttanee

Kun käskien täytyvi laulaa?

Ain’ Aina hän vaativi, kiusailee

Ja päälliseks itse nauraa!

Kai poskihin poimuja piirtelee

Hymyhyn yhä haipuva huuli,

Kuin kuopittain värähyttelee

Veden kalvoa vilpas tuuli.

Vai ukkosen pilvikö uhkailee

Runoniekalle rangaistusta?

Lomittain säde vallaton vilkasee,

Sadett’ ei toki ennusta musta!

Pois hattarat häilyvät liitelee,

Kun tuuli ne tuulehen poistaa,

Pian otsalt’ oikkuset oikenee

Ja selkeä seeste loistaa.

Kimallellen silmäsi kiiltelee

Kuin lammen läikkyvä pinta,

Ja rannan koivuset kuiskasee

Sull’ onnea armahinta.

Runopätkäni paljon puuttunee,

Mikäs auttoi kun piti laulaa,

Ja Aina jos hetkeksi suuttunee

Niin toisena hetkenä nauraa.

Väinö [Kaarle Krohn].

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.