Agaavi

Agaavi kasvi

On omituinen,

Vuos’kaudet se voimia kerää.

Ja kylliksensä

Kun koonnut ompi,

Se äkkiä juur’ kuni herää.

Ja ohdakkeinen

Ja ruma kasvi

Nyt loistavi kauneudessa.

Sen ihmekukka,

Niin suuren suuri,

On verraton armaudessa.

Mut hetken lyhven

Kukittuansa,

Sen sammuvi tenhova loiste.

Ja kukka kuihtuu,

Agaavi kuolee –

Ei kuki se konsana toiste.

Agaavin lainen

Se sydän ompi,

Jok’ kukkia, lempiä voipi

Vain yhden kerran,

Jon syvyydessä

Yks lempi se täytenä soipi.

Yks lempi, johon

On elinvoima

Kaikk’ koottuna uhkuva, suuri.

Ja kun se sortuu,

Niin sortuu sydän –

Ja sortuvi elämän juuri.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.