Nala ja Damajanti

Rituparna, uljas urho,

sai Vidarbhahan hämyssä,

hehkussa ihalan illan.

Hetipä hovinalaiset

veivät viestin vierahasta,

tiedon Bhima ruhtinalle.

Bhima on kuningas kuulu,

pani kutsut kulkemahan,

tulijata tervehytti.

Niin Kundinahan ajaikse

Rituparna, uljas urho:

Kaikui rattahan ratina

kautta kaupungin komean.

Tallissa sälöt sävähti,

Nalan entiset orihit,

kuullen korvihin juminan;

hirnahti hevot ilosta,

niinkuin konsa Nala saapui.

Damajantipa suloinen

myös ratinan raisun kuuli,

kuni ukkosen jylinän,

pilven sankan purkiessa;

sykähti sydän rajusti,

kun hän kuunteli kumua:

Yhdellä jymyllä ennen

Nala itse orhit ohji,

karahutti kartanohon.

Tytär Bhiman tokko eksyi,

tokko eksyi valtavarsat?

Riikinkukkopa ylinnä

istui kukkapenkerellä

pää sojossa paahtehessa,

norsu seisoi notkotellen

aitauksessa alio;

kuulivat rattahan rapinan:

Kaulojansa kurkottivat,

päästivät iloista ääntä,

toivoen sulo sadetta,

pilven rankan purkivaksi.

Damajanti toivomielin

itse tuon sanoiksi virkki:

»Riemu rinnan paisuttavi,

kun jalon jyminän kuulen,

joka yltävi alingon!

Se on Nala, maan kuningas!»

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.